Joku kirjoitti että on siirtynyt sinne. Pitääkö tämä paikkaansa ?
Pitääkö aaltolaisten oikeesti opiskella otaniemes?
8
164
Vastaukset
- fgdfghdf
"Vuodesta 2015 lähtien kauppatieteellisen alan kandidaattitason opetus tarjotaan Aalto-yliopiston pääkampuksella Espoon Otaniemessä. "
- aaltolainen
ei, mahdollisuus etäopiskeluun kotona. vuonna 2016 myös Vantaan Korsoon valmistuu uusi kampus
- Myösaaltolainen
Jep, nimeksi on harkittu Otaniemen rinnalle Nistiniemeä
- MITÄSMEKAUPPIKSET
Kuulin että Korson osalta opiskelu tapahtuisi kuitenkin Koivukylässä, siinä vanhan lukion tiloissa, jotka uusittiin vuosi sitten?
- Hohhoijaad
Kuinka fiksua tuo etäopiskelu kotona on ? Onko yleistä?
Ei hirveesti kiinnostais otaniemi.- vaasave
Onhan se hirveän fiksua. Voit opiskella vaikka Peräseinäjoelta liikauttamatta itseäsi Otaniemeen. Saat kuitenkin Aallon huippuyliopiston todistuksen.
- Aallonteekkari
Aivan hyvin voi opiskella kotoa käsin jos siltä tuntuu, mutta itse antaisin otaniemelle mahdollisuuden ;)
- Kylteri2016
Itse odotan vielä vuoden ja haen ensi vuonna, kun Aalto vaihtaa nimensä Auvinen-yliopistoksi ja kauppatieteet siirtyy Jokelaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 581351
- 931245
- 471129
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121128