Vuosilomalaki

Toimiala: yksityinen sosiaaliala
Työsuhde helmikuu 2015 - elokuu 2015 (määräaikainen)
Miten toteutuu loma vuosilomalain mukaisesti ?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tulkitsenko oikein:
Halutessaan työntekijä voisi pitää 12 päivää vapaata ennen työsuhteen päättymistä.

Äänestä

1) lomanmääräytymisvuodella 1 päivän huhtikuuta ja 31 päivän maaliskuuta välistä aikaa nämä päivät mukaan luettuina;
2) lomakaudella 2 päivän toukokuuta ja 30 päivän syyskuuta välistä aikaa nämä päivät mukaan luettuina;

Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden, työntekijällä on kuitenkin oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.

Vuosilomasta 24 arkipäivää on sijoitettava lomakaudelle (kesäloma).
Vuosiloma annetaan työntekijälle työnantajan määräämänä ajankohtana, jolleivät työnantaja ja työntekijä sovi loman pitämisestä 21 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

--> pidettävää lomaa kertyy 4 päivää ja todennäköisesti se sijoitetaan työsuhteen loppuun, loppu maksetaan rahana. Toisin voidaan sopia.

Äänestä

" Toisin voidaan sopia."
Tosiaan asiasta voidaan SOPIA. Joissain työpaikoissa tuo lomanpitopakko on laitettu ohjeisiin/sääntöihin/määräyksiin/linjauksiin mutta tuo on vuosilomalain vastaista.
Palkkatukitöissä yleensä työnantaja säästö(ahneus)syistä "sopii" asian niin että koko loma on pidettävä. Jos työshteen jäkeen joutuu työttömäksi ja niiin lomaa ei kannata pitää varsinkaan kun nykyisin ei loma-ajan palkkaa eikä lomarahoja jaksoteta enää työttömyysturvassa.
Joissain työehtosopimuksissa ei lomarahoja saa ellei palaa lomalta töihin tai ottaa lomat rahana. Tuo kannattaa tarkistaa työehtospimuksesta. Ainakin muutama vuosi sitten yksityisen sosiaalialan TES:n mukaan lomarahat maksettiin ja tuskin tuo on muuttunut.

Äänestä
  • Käsittääkseni vuosilomalta maksetaan- vuosilomapalkkkaa. Lomaltapaluuraha on taas nimensä mukaisesti, eli jos työntekijä palaa lomaltaan töihin, saa noin 50 % lomapalkan suuruudesta lomapalkan lisäksi.
    Miksi ihmeessä nämä kaksi eri asiaa sekoitetaan usein? Lomakorvausta taas maksetaan, ellei esim. työsuhteen lyhyyden takia ta anna lomaa- tai muusta syystä on sovittu lomakorvauksesta.
    erillistä lomarahaa ei laki kait tunne, vaan nuo kolme: lomapalkan, lomaltapaluurahan/lomakorvauksen.

    Äänestä

  • Outojatermejäkö kirjoitti:

    Käsittääkseni vuosilomalta maksetaan- vuosilomapalkkkaa. Lomaltapaluuraha on taas nimensä mukaisesti, eli jos työntekijä palaa lomaltaan töihin, saa noin 50 % lomapalkan suuruudesta lomapalkan lisäksi.
    Miksi ihmeessä nämä kaksi eri asiaa sekoitetaan usein? Lomakorvausta taas maksetaan, ellei esim. työsuhteen lyhyyden takia ta anna lomaa- tai muusta syystä on sovittu lomakorvauksesta.
    erillistä lomarahaa ei laki kait tunne, vaan nuo kolme: lomapalkan, lomaltapaluurahan/lomakorvauksen.

    Lomaraha ja lomaltapaluuraha ovat sama asia, tuota ei ole laissa määrätty vaan pelkästään TES:ssä. Se, että saako tuota lomarahaa vaikka ei lomalta palaisikaan on TES-kohtainen, joissain saa joissain ei. Aloittajan yksityisen sosiaalialan TES:n mukaan lomarahat maksetaan vaikka ei lomalta palaisikaan ja yleisin tilanne on se että loma pidetään määräaikaisen työsuhteen lopussa niin ettei lomalta palata.

    Vuosilomapalkka ja lomakorvaus on laissa määritelty. Vuosialomapalkkaa saa loma-ajalta ja lomakorvaus maksetaan yleensä työsuhteen päättyessä pitämättömistä lomista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saakovalita kirjoitti:

Toimiala: yksityinen sosiaaliala
Työsuhde helmikuu 2015 - elokuu 2015 (määräaikainen)
Miten toteutuu loma vuosilomalain mukaisesti ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu