Munaton Lokakuun Liike

SairaitaKaikki

En tiedä keitä liikkeen johdossa on, enkä haluakaan tietää!
Liikettä oli varoitettu eräästä psykopaatista ja sieltä oli lähetetty psykopaatille tieto asiasta. Nyt se lähettelee emailia eteenpäin kaikille joita arvelee asian kiinnostavan.

Käsittääkseni liike kuitenkin vastustaa naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa (myös seksuaalista).

Tässä osa varoituksesta, johon Lokakuun liike vastasi ETTÄ EI OTA KANTAA ja vieläpä lähetti sen eteenpäin "yhteistyökumppanilleen" eli tuolle psykolle:

"Saamieni tietojen mukaan eräs organisaationne jäsen (nainen) on joutunut aikanaan omassa parisuhteessaan väkivallan kohteeksi (ex-miehensä taholta). Siitäkin huolimatta haluatte pitää "tukiryhmässänne" miehen, joka on mm.
tuomittu vankeusrangaistuksen arvoisesti - oman lapsensa äidin törkeästä pahoinpitelystä ?

Samaa miestä on myös epäilty toisen, lapsensa äidin väkisinmakaamisesta ?
Edelleen samaa miestä on epäilty, vain muutaman vuoden ikäisen, oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä ? Lapsi (tyttö) mm. nukutettiin ja lapsen alapää tutkittiin Jorvissa.

Edelleen tuo samainen mies ylläpitää omassa verkkojulkaisussaan Suomen laajinta "pedofiili-osiota", missä jopa tuomitut pedofiilit saavat tuoda esiin omia näkemyksiään pedofiliasta ja insestistä ? Pidän tuon kaltaista julkaisutoimintaa yksiselitteisesti sairaana. LL näkee asian ilmeisesti toisin ?


Tuonko kaltaista julkisuuttako LL haluaa myös omalle toiminnalleen ? Miten leimaantuminen jonkun jo useasti tuomitun rikollisen verkkojulkaisuun edesauttaa LL :n omien tarkoitusperien toteutumisessa ? Onko myös LL :n viesti yhteiskunnalle sama - "laista ja asetuksista piittaamatonta toimintaa" ?!

5

579

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cynical

      Ja kyseessä on tietysti vanhemmat.com??

      • Äiti.isi.3lasta

        Olen tuosta roskasaitista joskus kuullut, mutta ko. virussivuilla en vieraile enkä suosittele myöskään muille.


    • KiitosEi

      Ne pitää nimensä kovasti piilossa, mutta Ani Leikonniemi näyttäisi olevan Lokakuun liikkeen takana. Piilottanut facebook-sivunsa. Kuvahaulla löytyy aika erikoisia Peppi Pitkätossu-kuvia. Liekö etsimässä kadotettua lapsuuttaan?

      • Päväys

        Hmm...nuo Peppi-jutu liittyvät sellaiseen Peppi-palkintoon kansalaisrohkeudesta.Käsittääkseni Leikonniemi vain jotenkin passiivisesti nimellisesti mukana.Ei sinne juttuja kirjoittele.Olen seurannut liikettä alusta asti ja käsittääkseni liike on aika hajanainen,vain eri kirjoittajien foorumi.Asianajaja Leeni Ikonen myös kirjoitellut siellä.Mikä verkkojulkaisu on kyseessä?Kuka muuten pitää Vanhemmat.com sivua?


    • LaiskaEiLöydäEikäYmmärrä

      Lokakuun liikkeen jäsenet löytyvät blogit sivun alta ja ainakaan niistä henkilöistä ei löytynyt ketään miestä, joka olisi tuomioita saanut. Ilmeisesti alkuperäisen otsikon kirjoittaja on sekoittanut sivustoja keskenään. Lokakuun liikkeen kirjoittajissa löytyy kyllä asianajajia, Oikeuspsykiatri ja Sexpo-säätiön tutkimusjohtaja, entinen European Sociological Associationin Presidentti ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J. P. Roos, sosiologeja, yhteiskuntatietelijöitä, kirjailijoita, sosiaali-ohjaaja, sijaisäiti, sijaislapsia, huostaäiti, ja lastensuojelun tukihenkilöitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe