Onko syytä alkaa jo etsimään nyt?
Onko ollut teillä vaikeuksia löytää?
Joko on kämppäasia kunnossa?
17
105
Vastaukset
- iamdeit
no otin ite ylikalliin kämpä vuode sopimus kampukse vierest mut ihan mahtava sen jälkee katon edullisemma ku paikat tiedos
- kiireon
Kämppäasia on syytä panna kuntoon heti! Opiskelu alkaa ensi kuussa.
- kuumaon
Eikö ensimmäisen vuoden voi aika hyvin käydä myös etänä? Käsitin ettei niillä peruskursseilla ole niin läsnäolopakkoa, sellaista luin tuolta toisesta viestiketjusta. Itselläni ei tosiaankaan vielä kämppää, muutto Jyväskylään edessä.
- Pussynessman
En suosittele. Ainakin LUT:ssa läsnäolopakko koskee lähinnä vain kielten opintoja ja muutamaa harvaa muuta, mutta silti ainakin ryhmätöiden takia kampukselle on tarvetta. Tietysti voithan tehdä osuutesi ryhmätöissäkin täysin etänä, mutta monesti tuloksena on muiden ryhmäläisten sivujen kanssa irrallista ja päällekäistä paskaa. Ja ryhmätöitä meillä oli jokaisessa periodissa fuksivuonna.
Monesti oppimistulokset kuitenkin korreloi luentojen aktiivisuuden kanssa, vaikka tosin jotkut, kuten meillä kansantalous ja talousmatematiikka, ovat niin itsestään selvyydet, että ei sieltä pahemmin opi. Suosittelen siis kuitenkin ainakin helppoa pääsyä kampukselle - Muutajkl
On kauppiksessa monia läsnäolopakkotuntejakin kuten markkinoinnissa, ja etäopiskelu on muutenkin vaikeaa kun kukaan ei oo esim vaikees yliopistomatikassa opettamassa matriiseja ja voittofunktioita. Mieti nyt kuitenkin vielä kerran.
- Pussynessman
Markkinoinnissa meillä taisi olla muutama pakollinen tunti, mutta muuten selvästi suurin osa "vapaaehtoisia". Se riippuu yliopistosta, miten se järjestää kurssinsa, mutta muuten ensimmäisen vuoden kursseista meillä oli läsnäolopakollisten ja -pakottomien suhde on luokkaa 3/12, jos kahden luennon pakollisuus ei tee vielä kurssista läsnäolopakollista. En siis sanoisi, että monia. Enkä silti suosittele luentoja skippaamaan.
Ja matematiikan haastavuus riippuu pitkälle siitä, kuinka paljon sitä jaksoi lukea lukiossa. Itse pärjäsin siinä hyvin ja siksi koin talousmatematiikan naurettavaksi. En tehnyt koskaan läksyjä, skippasin ainakin puolet luennoista ja sain 5. Pruju oli tasokas ja pelkästään sillä pärjää, jos lukion pitkämatematiikka on kohtuudella hanskassa. Tehtävät olivat hyvin yksinkertaisia, myös matriisilaskut. Tietysti jollekin toiselle se voi tuottaa haasteita, mutta tämä ei koske kaikkia. Matematiikka muilla kursseilla on sitten asia erikseen.
Näin, mietin vielä toiseen kertaan, eikä vienyt eteenpäin.
- aaltoonopiskelemaan
Hei! Jos haen AYY asuntoa niin mitä laittaisitte liitteeksi kohtaan jossa pyydetään todistusta opiskelupaikasta? Läsnäoloilmoitus tehtynä ja lukukausimaksu maksettuna.
- nnäinminä
Oletko saanut hyväksymiskirjeen? Siitä kopio liitteeksi.
- Rtere
Oulusta hain Psoasilta kämppää, sain solun heti seuraavana päivänä.
- Oas-asuja
Kannattaa laittaa hakemukset heti sen kaupungin opiskelija-asuntosäätiölle, sieltä sain itse viime vuonna asunnon aivan yliopiston vierestä halpaan hintaan! Sitten jos ei saa asuntoa sieltä ja tulee hätä niin yksityiseltä vähäks aikaa vuokralle ja heti syksyllä taas oas-jonoon :)
- Opiskeluasunto
Suosittelen pyytämään vanhemmilta rahaa lainaksi asunnon ostoa varten, ellei itse ole saanut jo tarpeeksi säästöön. Kampuksen läheltä kaksion tai kolmion ostaminen on hyvä sijoitus. Jos itselle ei tule kaikille lukukausille käyttöä, niin aina sitä voi vuokrata ulkopuoliselle. Vuokralla asuminen on pidemmän päälle kestämätön ratkaisu ja erittäin kallista. Kärjistäen sanottuna rahan heittämistä hukkaan.
Lisäksi monessa yliopistokaupungissa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saaminen voi olla hankalaa ja viedä paljon aikaa. Itselläni meni asunnon etsimiseen ja ostamiseen ja vapautumiseen noin 2 viikkoa aikaa, eli erittäin nopeakin tapa.- Ihanoikeeeesti
Absurdi idea ostaa suoraan lukiosta omistusasunto. Kaikilla ei oo montaa kymmentä tuhatta laittaa noin vaan lainan omavastuuseen, eikä kaikkien vanhemmilla. Eiköhän suurimmalle osalle realistinen vaihtoehto ole opiskelija-asunnot, mutta kiitos kun kerroit muillekin, että sinulla on liikaa rahaa ja voit ostaa 2 viikon sisällä asunnon. :)
- ehshjsksks
Ihan asiallinen kommentti oli että kannattaa ostaa se asunto JOS rahaa löytyy
- Asdööosd
Jos saa säätiöltä asunnon, niin omistusasunto voi käydä jopa kalliimmaksi. Vastikkeet vaihtelevat taloyhtiöittäin, mutta se voi olla jopa säätiön vuokraa kalliimpi
- Putinonmestari
ehshjsksks kirjoitti:
Ihan asiallinen kommentti oli että kannattaa ostaa se asunto JOS rahaa löytyy
No kuule tässä tilanteessa kun Suomi muuttuu Kreikaksi ja Venäjänkin markkinat lähti, tuskin montaa ihmistä tulee ostamaan heti sieltä keskuksesta 400k arvoisen asunnon.
- Tietämätöööön
Olenko ainoa, jota mietityttää jo miten muutto tulee sujumaan? Itsellä ainakin näillä näkymin muuttopäivä 1.syyskuuta eli täsmälleen sama päivä kuin ensimmäinen päivä uudessa yliopistossa. Alustavan ohjelman mukaan juuri ensimmäisenä päivänä on kaikennäköistä ohjelmaa ihan yömyöhään saakka, joten missä välissä sitä ehtii hoitaa muuttotoimenpiteet kun ei haluaisi skipata mitään ensimmäisiltä hetkiltä, silloinhan ilmeisesti tulee paljon kaikkea tärkeää tietoa?
- joensuuhun
Just tän takii laitoin asuntohakemukseen et voin ottaa sen vastaan 1.8. :/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702034
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371445Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321144Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56882- 55836
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250794Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20782Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S16722Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58703Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis195617