3 -vuotias juoksee naapureiden pihoille.

Miten te muut olette toimineet/toimisitte kun 3 -vuotta täyttävä lapsi edelleen juoksee toistuvasti naapureiden pihoille lukuisista kielloista huolimatta? Asumme omakotitaloalueella paikkakunnalla, missä keillään ei ole aitoja pihojensa ympärillä, ainoastaan pensaita saattaa olla, mutta pensaatkin ovat kaikki joko vasta istutettuja pieniä alkuja tai sitten niissä on lasten mentäviä aukkoja. Ikinä emme ole päästäneet lasta yksin pihalle, vaan naapureiden pihoille karkaamiset tapahtuvat mennessämme lapsen kanssa kävelylle tai matkalla läheiseen leikkipuistoon. Toisinaan lapsi saattaa omalta pihalta lähteä naapureiden pihoille myös ollessamme omalla pihalla leikkimässä.

Alkuun lapsemme juoksi naapureiden pihoille leikkiäkseen hiekkalaatikolla tai hyppiäkseen trampoliinilla kun ei meillä vielä hiekkalaatikkoa eikä trampoliinia ollut. Nykyään lapsi juoksee naapureiden pihoille ihan muuten vaan. Lapsemme on yksinäinen, hänellä ei vielä ole sisarusta ja leikkikaverin kaipuusta hän onkin paljon puhunut. Olen viimeisilläni raskaana ja lopen uupunut kantamaan 18kg painavaa (ei ylipainoista, mutta pitkää (102cm) ja ikäisekseen isokokoista lasta) naapureiden pihoilta.
3145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ymmärsin avauksestasi, että lapsi osaa puhua, joten hän ymmärtää myös puheen. Kerro hänelle, miksi naapureiden pihoille ei saa mennä.

Äänestä

Kokeilepa ens kerralla kääntyä kannoillas kotiin kerran huudettuasi. Jääkö muksu yksin huuhailemaan pihalle vai lähteekö perääsi? Jutelkaa jo kotoa lähtiessä miksi muiden pihoille ei mennä ja mitä tapahtuu jos karkailee (päätätte vaikka, että sitten palataan takas sisälle).

Äänestä

Kyllä 3-vuotiaan pitää totella kun sanotaan. Olet todella ongelmissa myöhemmin, kun hoivaat vauvaa ja kolmivuotias tekee kaiken oman päänsä mukaan.
Nyt on aika suuttua ja kieltää kovasti, mennä takaisin sisään ja tehdä elämä ikäväksi tavalla tai toisella. Itse lapsesi tunnet, mikä seuraus on hänelle sopivin.
Etukäteen ennen uloslähtöä on joka päivä, joka kerta ,muistutettava, että muiden pihoihin ei saa mennä, "muistatko, mitä sovittiin".
Pidetään kädestä kiinni, jutellaan koko ajan mukavia, katsotaan linnut ja kukat ja samalla ohitetaan ne houkuttelevat pihat.
Ehkäpä jonkun naapurin kanssa voi vahtaa pari sanaa ja esittää toive, että naapuri kieltäisi poikaa tulemasta, koska äiti huolestuu. Vieraan kielto saattaa tepsiä paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsynytäiti kirjoitti:

Miten te muut olette toimineet/toimisitte kun 3 -vuotta täyttävä lapsi edelleen juoksee toistuvasti naapureiden pihoille lukuisista kielloista huolimatta? Asumme omakotitaloalueella paikkakunnalla, missä keillään ei ole aitoja pihojensa ympärillä, ainoastaan pensaita saattaa olla, mutta pensaatkin ovat kaikki joko vasta istutettuja pieniä alkuja tai sitten niissä on lasten mentäviä aukkoja. Ikinä emme ole päästäneet lasta yksin pihalle, vaan naapureiden pihoille karkaamiset tapahtuvat mennessämme lapsen kanssa kävelylle tai matkalla läheiseen leikkipuistoon. Toisinaan lapsi saattaa omalta pihalta lähteä naapureiden pihoille myös ollessamme omalla pihalla leikkimässä.

Alkuun lapsemme juoksi naapureiden pihoille leikkiäkseen hiekkalaatikolla tai hyppiäkseen trampoliinilla kun ei meillä vielä hiekkalaatikkoa eikä trampoliinia ollut. Nykyään lapsi juoksee naapureiden pihoille ihan muuten vaan. Lapsemme on yksinäinen, hänellä ei vielä ole sisarusta ja leikkikaverin kaipuusta hän onkin paljon puhunut. Olen viimeisilläni raskaana ja lopen uupunut kantamaan 18kg painavaa (ei ylipainoista, mutta pitkää (102cm) ja ikäisekseen isokokoista lasta) naapureiden pihoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu