Kävin juuri Pietarissa bussimatkalla edestakaisin Vaalimaan ja Torfianovkan kautta.
Nyt menomatkalla jokaisen piti kiikuttaa Venäjän tullissa kapsäkki mukanaan tulliin ja sama toistui palatessa, palatessa kapsäkit jopa pengottiin. Ei sinänsä tiukkaa, kun ei ollut mitään laittomuuksia. Tullimies nosti poeukaloa pystyyn, kun kehuin ostamaani Russish Standard vodkaa hyväksi.
Mutta kun olen käynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana monta kertaa vuosittain itänaapurissa ja aikaisemmin on matkatavarat saanut jättää bussiin ja henkilöautolla kulkiessa takapaksi on sen verran tarkastettu, ettei siellä ole ylimääräisiä ihmisiä. Eli pisti tuumimaan johtuuko tällainen tiukennus maailman politiikasta vai mistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.