huumekaupunki jyväskylä

siellä kuulemma piikitetään kirjaston vessoissa ja koulujen pihalla.
Ilmianna
Jaa

48 Vastausta


Katos saakeli mene muualle rännittään et jää kiinni
Ilmianna
Jaa
Kyll siellä annoin suihin kadulta löytämäni lyylille eilen .
Ilmianna
Jaa
Totta, 40v täällä eläneenä tiedän tarkkaan mitä täällä touhuillaan, itsekkin huumeita käyttänyt vielä 8v sitten eikä meno ole yhtään muuttunut, kirjastonvessa on joo suosittu piikittelypaikka, mutta koulujen pihalla nyt harvemmin mitään löytyy, nisteillä sentään vähän järkee missä rännittää. Jyväskylässä on kamaa todella paljon. Opiskelijakaupunki ja myyjiä notkuu kaupungissa todella paljon, sit on tukkumyyjät jotka myy isompia määriä rikkaammille ja he sit myy osan eteenpäin ja käyttää loput. vauhti taitaa olla suosituin aine mitä täällä on, subuveikot ja ämmät notkuu himassa tai jossain kämpillä vaan. Essoja käyttää monet yökerhoissa että saa kunnon nousut aikaan kovan musan jyllätessä taustalla. Silti entisenä käyttäjänä suosin vauhtia, jaksaa tampata vaikka 2vrk putkeen jos haluaa, mutta yleensä itsellä meni viikko heiluessa jokapaikassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kävin sattumalta syksyllä kirjaston vessassa ja ihmettelin valaistusta siellä. Tummansiniset valot..eivät narkit pysty enää piikittämään itseään ainakaan siellä.
Sama uimahallin vessassa ja monessa kuppilassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kokenut narkkari piikittää vaikka säkkipimeessä sama onko valoa vai ei
Ilmianna
Jaa
Kävelykatu normiaikana Jyväskylässä, loma aika erikseen. Narkkeja, mamuja, syrjääntyneitä, mielenterveys ongelmaisia, juoppoja, eläkeläisiä, tuo kattaus löytyy.
Ilmianna
Jaa
Joka helvetin kaupungissa on ukkoo ja akkaa joka lähtöön on juoppoo hulluja narkkareita jne...missään et voi välttyä niiltä
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Näin on. Ja jopa laillisesti. Lääkärit määräilevät hillittömän kovia myrkkyjä. Huomattavasti kannabista vaarallisempia. Lamauttavat ihmisiä ja lopuksi polttavat reikiä suolistoon , jos sinne asti elää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Pitäisikö olla vain keskiluokkaisia rouvia ja herroja? En suosi huumeita, mutta kaupunki on tarkoitettu kaikille ihmisille!
Ilmianna
Jaa
Kauppiaitten määrä tulee lisääntymään, koska avovankila muuttaa Jyväskylään, on potentiaaleja asiakkaita paljon.
Ilmianna
Jaa
Kyllä näille sisäsiittosillekin tekis pikku tötsyt terää niin ei olis pipo niin tiukalla
Ilmianna
Jaa
Haluutko vankilan narkkeineen naapuriksesi?
Ilmianna
Jaa
Kaikenlainen epäsosiaalisuus tulee avovankilan myötä lisääntymään paikan liepeillä. Jääköön sinne, missä nyt on, on parempi kuin kaupunki.
Ilmianna
Jaa
Ennemmin otan linnakundin naapuriks kun toisten asioita kyttäävän juoruämmän
Ilmianna
Jaa
Etpä taida siis tietää, ketä naapureiksesi saat !
Ilmianna
Jaa
Narkkarit on omissa oloissaan eläviä harvoin ne tavallisen tallaajan kimppuun käy
Ilmianna
Jaa
Miksi avotalo Laukaasta pitää lopettaa, hyvä paikka menee hukkaan.
Ilmianna
Jaa
Siks se lopetetaan kun muuttaa sun naapuriin ääliö
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Eipä ihme, että keskustelun taso laskee tuollaisten aivottomien vastausten myötä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ei ole hyvä paikka avovankilalle kaupunki, ei hyvää seuraa, liian paljon liian lähellä kaikki kielletty.
Ilmianna
Jaa
Taitaa naapurikunnissakin kiertää noita "joukkoja"
- v-älillä mukaan lähtee kaikenlaista, ruokatavaroitakin keittiön kaapista, tai ulkolaisia opiskelijoiks itteään nimittämiä, reppu täynnä
lasten mekaanisia leluja taivärjättyjä vanerikuvioita, hinta 20 e/kpl.
He sanovat, että äiti ei anna aikuisille rahaa, siksi pitää käydä kauppaamassa - heillä kuitenkin on varaa reissata kaveriensa kanssa
autolla ympäri Suomen joten joku sponsoroi sitäkin "harrastusta".
Huomasin yhtenä pnä että kateissa oli vaatteita ja ainakin 1 hopeasormus, joss ruusukvartsi kivenä -ehkä muutakin. Joku tili kenties tyhjennetty "sosiaalimankelilla" .
Ilmianna
Jaa
Kai nyt Jyväskylän kokoisesta kaupungista löytyy tyhjiä toimistotiloja tai hotelli vankilan käyttöön!
Ilmianna
Jaa
Samanlaista sakkia nämä on kun muutkin turha siinä itkee ääliöt
Ilmianna
Jaa
Pelkääkö nistit niin paljon poliisia etteivät eksy haaviin.
Ilmianna
Jaa
Keskusta ja lähiöt täynnä työttömiä, sosiaalitapauksia, alkoholisteja, sekakäyttäjiä, narkomaaneja. Missään muualla nähnyt noin paljoa masennusta, ahdistusta ja epätoivoa ja alaikäisiä kovien huumeiden käyttäjiä subutex yms. Neuloja pitkin keskustaa. Asukkaat vihaisia juntteja. Pieni paikka ja ''tuttuja'' ei pääse missään pakoon.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Olet tainut katsoa liikaa elokuvia poikaseni.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Älä helvtti ite en asu huonoimalla alueella ja en hengaile kauheasti keskustassa tai niissä lähiöissä niin en tiedä näistä narkeista tai juopoista muuta kun että olin oottamas bussii keskustas nii joku juoppo ämmä käveli kohti ja kaatu melkee päälle sit se jätti vielä tupakan siihe ja häipy vähä kauemmaks :D mutta toi että asukkaat vihasii ja masentuneita, ahdistusta ja kaikkee muuta tommosta on 100% totta vttu vihaan tätä paikkaa ja entisiä luokkalaisia ketä ei kiinnostais tavata näkee melkee joka vtun päivä ja se vtuttaa!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Aikanaan Keskisuomalaisessakin oli kirjoituksia siitä, kuinka Laukaan avovankilasta haettiin huumeita, kun kaupungista oli loppu.
Tervetuloa vankila Jyväskylän markkinoita piristämään (!).
Ilmianna
Jaa
Pitäähän pirit piikittää ennen puistovallankumousta ja sitä sakkiahan Jyväskylän kampus ja muut tyhjäntoimittajien Baarit kukkivat täynnään.
Ilmianna
Jaa
Vankilalle löytynyt paikka, tarvitaanko sitä Jyväskylään ?
Ilmianna
Jaa
Miksi avovankilan sijaintia ei kerrota?
Ilmianna
Jaa
Mistä huumeita koulujen oppilaille yms valuu? Siinä olisi jollekin innokkaalle huumeiden vastustajalle töitä kun alkaisi "työkseen" vaklaamaan kuka jakaa huumeita Jyväskylässä, alaportaan jakelu helppo kadulta selvittää mutta toki voi olla hieman vaarallista puuhaa ja vaatii esimerkiksi autossa istumista ja kekseliäisyyttä. Ajanvietettä ainakin riittäisi. Pitkä putki kameraan..voihan sitä aina juuri sopivalla hetkellä kuvat taustalla olevaa rakennusta ja hups jäi joku huumeiden kaupittelija vahingossa kuvaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Poliisithan ei vissiin tuota hommaa teekkään =D mutta noin siviiliä. Eikun kyttäilemään vaan =D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
No kuka niitä huumeita nyt haluaa ilmasiks kun ihme itkua ja vinkumista täällä? Taitaa vierotusoireet vaivata ;)
Ilmianna
Jaa
Joo ja ammutaan automaattiaseilla liikkuvista autoista. Kahdesti osunut jo ja tänäänkin oli yks läheltä piti tilannen. Tiedä mikä kerta jää viimeseksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Totta minäkin olen ampunut UZIlla porukkaa autost siitä tulee rumaa jälkeä
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Se oikee isäs ampu lastit mutsiis auton takapenkillä ja susta tuli rumaa jälkee jou !
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mikäs siinä jos joku haluaa lyhyen ja vauhdikkaan elämän pidemmän rauhaisan sijaan ?
Mutta tulisiko ajatella vähän vanhempiaan ja muita läheisiään ?
Että pikku rajaa siihen kovien kamojen testailuun.
Moni huolestunut vanhempi ja nuorempikin jakaa varmasti kanssani mielipiteen.
Ilmianna
Jaa
Uuden keskustaan tulevan avovankilan myötä huumeongelma tulee kaupungissa pahenemaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ei meno pahene vaan paranee...!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Meno on Jyväskylässä menossa vaa huonompaan suuntaan kun näin ekaa kertaa tällä alueella narkin tässä muutama viikko sitten joku ulkomaalase näkönen nainen ehkä joku venäläinen tai joku serbialainen kävelemässä ku olin menos kouluun vttu iha kamapäissä en tiiä mitä oli vetäny mutta sen kyllä huomas että joissai aineissa oli ku meinas kävellä päällekki ja tuijotti johonki tyhjyyteen ja nauro :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Muutin töitten perässä tänne, töitä sain, mut en todellakaan muuten käy keskustassa, siitä on tullut oikein lähiökeskusta, pummit, narkkarit, mielenterveys ongelmaisia, joka paikassa, niitä ei poliisit saa kuriin vaikka usein siellä pyörivät, miksi näitä ei voi laittaa jonnekin kauas asumaan pois normi ihmisten silmistä! Kyllähän itse saa pelätä et millon joku narkki käy joku kaunis päivä oikeasti päälle sen verran pimeetä porukkaa tuolla keskustassa. Ihme ettei lapset pelkää kerta aikuiset normaalisti työssä käyvät pelkäävät
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mistä näitä idiootteja oikein sikiää?? Ensinnäkin narkkarit ja juopot pyörii omissa oloissaan. Eikä ne käy kenenkään päälle jos et itse mene suutasi soittamaan. Ja toisekseen poliisit ei tee mitään niin kauan kun nämä laitapuolen kulkijat ei häiriköi muita. Otahan asioista selvää ennen kuin alat tänne nillittämään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vankila kun Jyväskylään tulee niin asuntojen arvo lähistöllä nousee pilviin! Nyt kannattaa ostaa ennenkuin loppuu! On kiva katella naapurista kuinka ympäristöön keräytyy piikittäjää ja opiaattimyyjää laajalle alueelle....
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ihanaa saakin katsella lihaksikkaita uroita toisin kuin nämä nyrkillä tapettavat riisitautisen näköiset ruikkukukko. Antaa vankilan tulla vaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mitä ihmettä, onko nykyihmiset oikeasti noin ennakkoluuloisia. Eihän muissakaan vankilakaupungeissa meno ole yltynyt pahemmaksi, päinvastoin.
Ilmianna
Jaa
Tervetuloa avovankila Jyväskylään!
Ilmianna
Jaa
Vankila Jykylään ihan hyvä ratkaisu, koko kaupungin ympärille sähköaita niin siinähän se on!
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

huumekaupunki jyväskylä

siellä kuulemma piikitetään kirjaston vessoissa ja koulujen pihalla.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta