Moikka. Ollaan hankkimassa kissapentuu ,mutta meillä on 10-vuotias karjalankarhukoira ja welscorjen sekoitusta oleva koira. Meitä mietityttää miten koiramme suhtautuu tähän kissanpentuun olisiko kellään vinkkejä tai kokemusta tälläisestä ? Sterassaako koira siitä kissanpennusta?
kissanpentu
kissanottaja
3174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On myös mahdollista että metsästysrotuinen koira puraisee hengiltä tuollaisen pikkukissan. Jos on vielä kaksi koiraa, jotka eivät ole tottuneet kissoihin, on vaara aika suuri. SEN pitäisi mietityttää, eikä koiran mahdollisen stressin.
Kyllä ne koirat yleensä tottuu siihen oman talon kattiin. Alkuun vaatii vähän opettamista ja silmällä pitoa. Mutta kun karvinen siitä kasvaa, niin talon valtius yleensä vaihtuu. Ellei suosista niin pari rapsua salaisesta aseesta kirsulle vaihtaa asetelman nopeasti.
Eli enpä olisi huolissani, mutta silmällä pitäisin ja tarvittaessa oikaisisin kumpaakin oikeaan kumppanuuteen.
Älä ota kissaa.