Kreikka vajoaa

Ja.nopeasti

Rodoksen lentokentällä useimmat lentotietoja näyttävät monitorit ovat pimeitä. Miesten vessoissa ei ole wc-pytyissä kansia.

Kaupungissa jotkut rakennukset ovat seisseet vuosikausia ilman ikkunoita rapistumassa ja puistot ovat hoitamattomia. Rantojen lähellä ja etenkin tuulisella rannalla on kaikenlaista rojua, samoin tyhjillä tonteilla. Vaikka Rodos vaikuttaa kehitysmaan kaupungilta, baarien hinnat ovat aivan eri tasoa kuin Kanarialla tai Mallorcalla.

Suomalaiset, jotka Kreikan valtiovarainministerin käsityksen mukaan ovat muiden lainanantajien ohella terroristeja, ovat lainanneet Kreikalle 3.7 miljardia euroa. Kreikka ei halua eikä kykene koskaan maksamaan lainojaan takaisin. Kreikkalaisten asenne raha-asioihin poikkeaa täysin suomalaisten asenteista.

Jos lainoista päättävät lopulta kyllästyvät kreikkalaisiin, seuraa raha-asioissa hankala vaihe. Eivät eurot hetkessä katoa markkinoilta, mutta Kreikassa tietysti tyrkytetään vaihtorahaksi mieluummin drakmoja, joiden arvo laskee kaiken aikaa silmissä. Ihanteellista olisi maksaa kaikki tasarahalla, mutta se ei aina onnistune. Niissä paikoissa, joissa luottokortit kelpaavat, ne ovat hyvä vaihtoehto, koska mitään vaihtorahaa ei tarvita.

Itse harkitsen aika pitkään ennen kuin lähden lomalle maahan, jonka ministerin mielestä olen terroristi.

9

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joutavaa

      Kovasti olet kiinnostunut ja tunnut tietävän maan asioista vaikka et siellä ilmoituksesi mukaan lomaile...Mitään drakmoja ei ole eikä tule. Ei ole edes enää painokoneitakaan.

    • Ja.nopeasti

      "Mitään drakmoja ei ole eikä tule. Ei ole edes enää painokoneitakaan."

      Sinun logiikkasi mukaan muun Euroopan on "lainoitettava" Kreikkaa ikuisesti, koska painokoneita ei ole. Tällä perusteellako arvelet Kreikan eurosta erottamisesta tai erottamattomuudesta päätettävän?

      • joutavaa

        Ihan omaa logiikkasi esittelet. Jos kreikka eroaa/erotetaan eurosta jäävät velat varmuudella maksamatta, mutta hallitulla lainojen järejestelyllä edes jotakin on pelastettavissa.


    • osaamistalöytyy

      Suomessa on vielä setelipainokoneet olemassa. Painoivathan ne Thaimaan setelitkin.

    • OMMMMMMM

      Tuo "terroristi" sana on mediassa käännetty väärin.
      Kreikan valtionvarainministeri ei käyttänyt sitä sanaa, mutta ilmeisesti joku kesätyöläistulkki/Google translate käänsi sanan niin ja nyt roskamedia mässäilee sillä sanalla.
      Kreikalle on lainattu Suomen puolesta 6-7 miljardia euroa, ei 3.7.
      Kreikka ei halua maksaa lainojaan, koska vain n. 10% niistä tukirahoista on päätynyt itse rakenneuudistuksiin ym. ja loput ovat menneet takaisin mm. Saksan pankeille.
      Huvittaisiko sinua maksaa velkaa, josta olisit saanut vain n. 10% itsellesi?

      • 0-9

        "Tuo "terroristi" sana on mediassa käännetty väärin.

        Kreikan valtionvarainministeri ei käyttänyt sitä sanaa, mutta ilmeisesti joku kesätyöläistulkki/Google translate käänsi sanan niin ja nyt roskamedia mässäilee sillä sanalla."

        Ilmeisesti olet yksikielinen ja muuten hieman erikoinen, jos pidät esimerkiksi BBC:tä roskamediana. http://www.bbc.com/news/world-europe-33393759

        Asian on toki uutisoinut suomeksikin esimerkiksi STT ja Yle. Roskamedioita nekin?

        "Huvittaisiko sinua maksaa velkaa, josta olisit saanut vain n. 10% itsellesi?"
        En tiedä huvittaisiko. En katso asiaa siitä kulmasta. Minun moraalini mukaan lainanottajan pitää maksaa lainansa takaisin. Jos alun perin aikomuksenakaan ei ole maksaa lainaa takaisin, sitä ei pidä lainkaan ottaa. Kreikan olisi pitänyt hyväksyä katastrofinsa ajat sitten. Mikään äänestystulos ei tuo sille mieluista ratkaisua.


      • Terrorism
        0-9 kirjoitti:

        "Tuo "terroristi" sana on mediassa käännetty väärin.

        Kreikan valtionvarainministeri ei käyttänyt sitä sanaa, mutta ilmeisesti joku kesätyöläistulkki/Google translate käänsi sanan niin ja nyt roskamedia mässäilee sillä sanalla."

        Ilmeisesti olet yksikielinen ja muuten hieman erikoinen, jos pidät esimerkiksi BBC:tä roskamediana. http://www.bbc.com/news/world-europe-33393759

        Asian on toki uutisoinut suomeksikin esimerkiksi STT ja Yle. Roskamedioita nekin?

        "Huvittaisiko sinua maksaa velkaa, josta olisit saanut vain n. 10% itsellesi?"
        En tiedä huvittaisiko. En katso asiaa siitä kulmasta. Minun moraalini mukaan lainanottajan pitää maksaa lainansa takaisin. Jos alun perin aikomuksenakaan ei ole maksaa lainaa takaisin, sitä ei pidä lainkaan ottaa. Kreikan olisi pitänyt hyväksyä katastrofinsa ajat sitten. Mikään äänestystulos ei tuo sille mieluista ratkaisua.

        Media kopioi samoja lähteitä (The Guardiania?), ilman että viitsisi edes tarkastaa alkuperäistä lähdettä.
        Varoufakis käytti sanaa fearmongering/scaremongering, ei terrorism.


    • ajankysymys

      Logistiikka alkanut tökkiä Rodoksella. Raha ei liiku tavarantoimittajille. Onneksi siellä on ainakin kaksi LIDL:ä saa lihapiirakka ja lihapullia yms. ja lämmittää hotellin keittonurkkauksessa. Jos logistiikkaan ei riitä rahaa niin mikään ei tule toimimaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13148
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9601
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9094
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      14
      7720
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6704
    6. 147
      6124
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3114
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1179
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1133
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      980
    Aihe