The Sims 4

https://www.thesims.com/fi_FI/news/spa-day-game-pack

Onko tämä peli lisäosa vai kamasetti? Joka tapauksessa haluaisin hankkia tuon kyseisen hauskan pelin!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minusta kyseessä on pienempi ja halvempi(?) juttu, joka kuitenkin tuo peliin muutamia uusia ominaisuuksia samalla kuin tavaraakin.
Pelinä TS 4 on ihan kiva, monipuolinen ja muunneltava virtuaalinen nukkekoti, jonka parissa monenikäiset pelaajat viihtyvät, huvittuvat (ja ajoittain turhautuvatkin) monin eri tavoin. Minun mielestäni paljon on kiinni ennakko-odotuksista. Aivan kaikki ei tosiaankaan ole mahdollista, mutta toisaalta peli kehittyy pikku hiljaa monipuolisemmaksi ja sitä voi ihan tavallinenkin tietokoneen vain välttävästi hallitseva pelaaja muunnella omien mieltymystensä mukaan useammalla eri tavalla.
Itse odotin melko vähän, en uskonut kaikkeen mainoshypetykseen ja olen tyytyväinen. Parempiakin pelejä voisi olla, mutta kun olen laiska, en jaksa ryhtyä sellaisia itse rakentamaan, vaan pelaan toisten tekemillä, kuten Sims-sarjan peleillä. Muuttelen kyllä pelin toimintaa aika reippaasti joiltakin osin ja oikaisen kurveissa silloin, kun en koe itselleni mielekkääksi toistaa samaa touhua kovin monta kertaa. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylpyläpäivä-paketti kirjoitti:

https://www.thesims.com/fi_FI/news/spa-day-game-pack

Onko tämä peli lisäosa vai kamasetti? Joka tapauksessa haluaisin hankkia tuon kyseisen hauskan pelin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu