Onko hän ihastunut

Pähkinä02

Olen 13v poika ja luulen että luokkalaiseni on ihastunut minuun. Hän oli tanssiparini 4. Luokalla ja saatoin olla itsekin häneen ihastunut ennen. Hän on aika ujo ja uskon että jos hän on ihastunut niin ei hän ainakaan uskalla kertoa sitä minulle. Itse en enää ole häneen mitenkään erityisesti kiinnittänyt huomiota mutta jos hän haluaa aloittaa seurustelun niin ajattelin antaa hänelle mahdollisuuden. Jos kukaan ihmettelee miten olen alkanut epäillä että hän on ihastunut niin tässä pieniä tuntomerkkejä. Aina kun tanssimme häntä jännitti hirveästi vaikka harjoitukset oltiin käyty satoja kertoja. Kaikki luokkalaiset tytöt luulivat/tiesivät että olin vähän ihastunut häneen ja kun väitin heille että en pitänyt hänestä niin he sanoivat (hieman vitsimielessä) että miksi petin hänet. Kerran kun puhuin ystävälleni ja kerroin että minulla on tyttöystävä eräs luokkalaiseni tyttö kuuli sen ja kysyi minulta että onko minulla tyttö-ystävää. Vastasin kyllä ja hän sanoi hiljaisella äänellä Annika (nimi muutettu) itkee. Kysyin varmuudeksi mitä hän sanoi ja hän vastasi ei mitään. Tarkistin vielä että itkikö hän oikeasti mutta niin ei ollut. Nykyään olen sinkku ja etsin tyttö-ystävää. Jos hän pitää minusta niin antaisin hänelle mahdollisuuden ja katsoisin että syntyisikö siitä suhteesta mitään. En halua mitenkään loukata tämän tytön tunteita joten en ole alkamassa leikkiä hänen kustannuksellaan tai mitään sellaista.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 76575676

      No jos et pidä hänestä niin älä pakota itseäsi mihinkään, sehän se vasta häntä satuttaisikin.

    • tyttö13vuotta

      Älä pakota itseäsi suhteisiin. Muuten tyttö loukaantuu hirveästi kun saa tietää totuuden.

      • Pähkinä02

        Oikeastaan kun mietin niin pidän itsekin hänestä aika paljon joten siksi haluan yrittää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5130
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      116
      1618
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1449
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1349
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1173
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1060
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      807
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      793
    Aihe