Suomeen, Hollannin tapaan.
Haluaisitko sinä euthanasian
Vanha
9384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
pohtimisen arvoinen asia .
ystävääni terveyskeskuksessa ja voisin harkita omalta kohdaltani kyllä, jotain tuollaista.
Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää jos
tarvitsee apua loppu vaiheessa, ettei vain väkisin pidetä kaikella tehohoidolla kitumassa
sängynpohjalla, tai jos kivut alkavat olemaan kohtuuttoman suuria, niin miksi pitäisi kärsiä ja kitua vain tavan vuoksi.Olen jo muutenkin tehnyt hoitotestamentin, ettei turhaan ylimääräistä tehohoitoa saa antaa. Kunniallinen loppu, toivottavasti.
että muutkin ajattelevat kanssani samoin.
Sitä voi kieltää hoitotestamentissaan antibioottien käytön, tilanteessa jossa ei ole toivoa siitä, että paranee esim. vuodepotilaasta avustettuna pärjääväksi.
Silloin on pian tiedossa armollinen ja arvokas loppu: joko keuhkokuume tai virtsatieinfektio.
Isovanhempieni kohdalla omaiset tekivät tämän päätöksen, koska vanhukset olivat sitä itse aikanaan toivoneet, mutta eivät enää itse kyenneet kertomaan omaa tahtoaan ja antibioottien aloitus olisi vain pitkittänyt vuodepotilasaikaa.
Tämä on niin raskas ja samalla hauras aihe, jota kuitenkin jokainen, luulisin, on kohdallaan pohtinut.
Näin kerran haastattelun, jossa henkilö oli tehnyt tällaisen hoitotestamentin ja kuljetti sitä aina mukanaan. Tästä huolimatta, kun jotain oli sattunut, hänet oli elvytetty vaikka juuri tämän oli halunnut kieltää. Eihän siinä välttämättä tarvitsisi olla pelkät lääketieteelliset syyt kyseessä, en nyt muista miten hänellä oli.
Olisiko tämä samantapainen juridinen päätös, joka olisi tehtävä 'täysissä ruumiin ja sielun voimissa' kuin esim. testamentti, todistajineen (=avustajineen) päivineen?
Kuka nämä kaikki asiaan vaikuttavat seikat kykenisi koskaan täysin ratkaisemaan.
http://www.ccafin.org/cgi-bin/yabb/YaBB.cgi?board=suolistovaivat_area
tuosta aiheesta ja lääkäri kielsi auttavansa potilasta aktiivisesti kuolemassa.
että tällainen mahdollisuus suotaisiiin, jos tilanne on toivoton ja potilas itse sitä haluaa ja todella tajuaa asian lopullisuuden. Minusta se joissakin tapauksissa olisi armollinen ratkaisu. Kysymys on vain siitä, kuka siitä vastuun ottaa.Kuvitteelisessakaan tilanteessa en tähän ratkaisuun esim. omien vanhempieni kohdalla voisi päätyä. Vaikea asia - todella vaikea.