Tuplasti heikommat jalat

Terveitäpäiviäetsien

Moi. Minulta on oikean jalan polven eturistiside operoitu pariin kertaan. Kipeimmillään jalka oli viikon verran leikkauksesta. Parina yönä en edes saanut unta kipulääkkeistä huolimatta. Graftit on viety molempien jalkojen takareisistä. Viimeisimmästä operaatiosta on nyt vuoden verran. En edelleenkään pysty aamuisin varaamaan normaalisti jaloilleni ja käveleminen tuntuu hankalalta ensimmäisen valveilla olo tunnin jälkeen. Takareidet eivät vain tottele. Väittäisin että juuri tästä takareiden toimimattomuudesta johtuen jouduin myös uusinta leikkaukseen. Jos minulle olisi ennen operaatiota kerrottu että on toinenkin mahdollinen käytettävä jänne (lumpiosta) ja perusteltu molempien heikkoudet, niin olisin ehdottomasti valinnut lumpiojänteen käytettäväksi. Takareiden jänteen käytöt heikentää takareittä ja jalan tunneherkkyyttä esimerkiksi juostessa. Lumpiojänteen käytön jälkeen kyseisellä polvella kuulema juuri pysty varaamaan maahan. Eli polvelle laskeutuminen koskee. Lumpiojänteen irroittaminen lienee suurempi projekti kuin takareiden jänteen siksi lääkäri tykkäävät suosia takareiden jänteen käyttöä. Se puuttuminen myös haittaa vähemmän ns. normaalia tai urheilematonta ihmistä, mutta itselleni tämä takareisien toimimattomuus on muuttanut koko elämän. Juoksua ei juuri pysty harrastamaan saati sitten jalkapalloa tai muita kontaktilajeja. Lääkärit eivät näitä asioita kerro jos heiltä ei osaa niitä kysyä. Kyselkää ihmiset leikkauksesta KAIKKI mahdollinen ja laittakaa lääkäri miettimään mikä ratkaisu on oikein juuri teidän tapauksessanne. Etsikää myös kuntoutukseen fysioterapeutti joka ymmärtää mikä vaikutus eturistisiteen puuttumisella on koko jalan koordinaatioon. Monet heistä eivät käsitä kokonaisuutta. Paras vaihtoehto on joku fysio jolla on itsellään kokemusta ACL-leikkauksesta.

Paranemisia kaikille.

0

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        59
        1154
      2. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        11
        840
      3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        75
        785
      4. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        624
      5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

        Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
        Kajaani
        83
        603
      6. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        45
        532
      7. Oletko nainen enää täällä?

        En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
        Ikävä
        36
        524
      8. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

        Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
        Ikävä
        33
        517
      9. Hurmasit sitten minut

        kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
        Ikävä
        43
        503
      10. Tietysti olen varovainen,

        ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
        Ikävä
        40
        487
      Aihe