KKO myönsi valitusluvan Kallelle ja Paulalle!

Rantakoski

Tiedote 6.7.2015 - Valituslupa Ulvilan surma-asiassa myönnettiin

Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt syyttäjille ja osalle asianomistajia valitusluvan murhaa koskevassa ns. Ulvilan surma -asiassa.

Ulvilalainen humanoidi menehtyi mystisissä oloissa joulukuussa 2006. Marraskuussa 2010 Satakunnan karajaoikeus tuomitsi humanoidimiehen avohoitopuolison murhasta elinkautiseen vankeuteen. Myöhemmin Vaasan huvioikeus katsoi, ettei avohoitopuolisoon kohdistetun syytteen tueksi esitetty näyttö ollut riittävää ja hylkäsi avohoitopuolisoa koskeneet henkirikossyytteet.

Syyttäjät nojautuivat KKO:lle toimittamansa valituslupahakemuksen perusteena muun muassa leikeltyyn kondomiin, väärin päin käännettyyn dildoon, saatanallisiin verirituaaleihin ja Tähtisentieltä murhayönä löydettyyn silvottuun kissanraatoon. Vahvana perusteena oli myös se, että huvioikeuden tuomio vitutti syyttäjiä.

Asianomistajien valituslupahakemuksissa on kysymys siitä, saako Auerin teini-ikäinen poika tilata itselleen netistä tekopiillun vai ei.

Lisätiedot: Viestintäpäällikkö Pia Siveetön, p. 02956 40052, pia.siveeton(at)oikeus.fi

http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2012/05/tiedote6.7.2015-valituslupaulv.html

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TuomariViemarijaJuomari

      Perustelut näyttävät olleen todensuuntaiset, varsinkin se viimeinen.

      Mutta korkeaoikeus.fi on vetänyt päätöksensöä takaisin, ja ilmoittanut, että se vielä viivyttää asiaa, jotta aikaa itseparantumiselle ja ilmeiselle ihmeelle jää riittävästi ...

    • Viemärijuomarikommari

      Hei kuulkaas, nyt simmut auki, hajuaisti auki ja vaikut pois korvista, mitä tapahtui Laajasalossa ja kenen tontilla? Erikoista kun näin aikaseen siirretään krp:lle.
      Nyt on sattunut jollekkin oikein helkutin iso kämmi.

      • Ai-jengit-kovia-vai

        Ulvilathan siellä tapahtui, käännetyssä järjestyksessä.
        Uhri ei suostunut pesemään UB ryhmän hämäriä rahoja, siitä lie kysymys.
        Saattoi olla vahingonlaukauskin. Mutta tosi kesy maitopoika oli ampujakin, ei mikään katu-uskottava, kun meni ampumaan itsensä. Tuollaisia nöösejä ne jengiläiset ovat kun paskat menee pöksyihin.


      • päätpehmenneet

        Poijjaat munaa itse itsensä maineen. Kannattasiko pitää järki kasassa edes johtoportaassa. Jotakin vasikointi tai rahanpesujuttua varmasti oli riitelyn taustalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe