Oma lisätty todellisuus

Lisätyn ja laajennetun todellisuuden luomiseksi on olemassa ohjelmia ja palveluja yrityskäyttöön. Onko helppokäyttöisiä ohjelmia, joilla myös kuluttaja voisi luoda omia laajennuksia? Kotisivukoneen kaltainen yksinkertainen sovellus, jolla kuluttaja voi luoda itselleen, lemmikilleen, ajoneuvolleen, asunnolleen jne. älylaitteella näkyvän maskin? Niitä tehtäisiin vapaasti nähtäväksi, rajatulle piirille tai vain omaksi iloksi.

Lisätyllä todellisuudella voisi viestiä harrasteistaan ja mieltymyksistään visuaalisesti. Hyvä toteutus olisi myös osoitus omasta osaamisesta. Google-lasien ja vastaavien yleistyminen helpottaisi laajennusten havaitsemista. Toisaalta ihmiset saattavat kyllästyä totaalisesti lisääntyvään virtuaalisuuteen ja älylaitteisiin.

Oleellisinta ei ole toisten laajennusten katsominen vaan omien tekeminen ja itsensä toteuttaminen. Laajennuksia voisi verrata valokuviin. Omasta lomasta tai vauvasta napsitaan kuvia ehtimiseen. Tuttavien ottamien kuvapinkkojen katsominen on puuduttavaa ja pahimmillaan kidutusta.

Laajennettavia kohteita:

Omakotitalo olisi helpoin kohde. Talo kuvataan kaikilta sivuiltaan ja syötetään palveluun. Yksinkertaisimmillaan vain talon väritystä muutetaan. Käytössä olisi myös kuvapankki, josta voisi valita talon runkoa mukailevan tai sen kokonaan korvaavan uuden ulkoasun. Äiti romanttisen kartanon, isä Ryysyrannan, tytär satulinnan ja poika avaruusaseman. Kohteeseen voisi lisätä osia ja muokata sitä muutenkin niin pitkälle kuin taidot ja mielikuvitus riittävät.

Omakotitalon etuja ovat helposti koneella tunnistettava hahmo, kiinteä sijainti ja siten pysyvät koordinaatit. Kun sitä tarkastellaan talon edessä älylaitteella, se näkyy muokatussa muodossa tarkastelusuunnasta nähtynä. Siis eräänlainen virtuaalinen maski talon päällä, nähdäkseen talon taustan on mentävä talon taakse eikä tarkastelua voi tehdä etänä. Laajennuksen voisi tehdä myös rivi- tai kerrostalolle.

Ajoneuvo tunnistetaan mahdollisen rekisterikilven tai kuljettajan mukana olevan paikannuslaitteen (älypuhelin) perusteella. Katsoja voi tarkastella autoa vierestä omalla älylaitteellaan nähden sen muokatussa muodossa klassikkona, rotta-autona, hevoskärryinä, avaruusaluksena jne.

Henkilö ei liene vielä tunnistettavissa pelkästään kasvojen perusteella, mukana pitää olla myös puhelin. Kun henkilö on kerran tunnistettu, tämä on Pelle Hermanni tai Darth Vader edestä että takaa niin halutessaan.

Muita kohteita ovat lemmikit, julkiset tilat, virtuaalikorut, nainen voisi tehdä itsestään Lumikin ja muut lähellä olevat henkilöt näkyvät kääpiöinä jne.

Markkinoilla on tilaa useille toimijoille:

Aplikaatioita maskin luomiseksi

Tämä ei ole kahden kauppa, jos suuri yleisö kiinnostuu tosissaan lisätystä todellisuudesta. Rakennuksista, ajoneuvoista, ihmisistä, lemmikeistä, julkisista paikoista ja uusista aiheista halutaan yhä parempia ja todentuntuisempia muokkauksia rajattomalla valikoimalla. Hyvä osaaminen yhdelläkin aihealueella voi jo turvata kannattavan liiketoiminnan.

Samalla ihmisellä voi olla useita rooleja, töissä näytetään vain hillittyjä muokkauksia, kun taas kaveri- ja harrastustuspiireissä irrotellaan enemmän. Vielä rajummat alakulttuuriset muokkaukset näytetään suppealle ryhmälle, puolisolle tai tehdään omaksi iloksi vain omaan käyttöön.

Alustoja määrittelyjen tallentamiseen

Tarvitaan myös lukuisia palvelualustoja, joihin tiedot ladataan. Siis rekisterejä, joissa pidetään yllä kohteen yksilöintitiedot, todellinen hahmo ja päälle puettava maski. Useimpien niistä on oltava avoimia vain ryhmään kuuluville ja muilta suljettuja. Kun virkanainen kulkee kaupungilla, työkaveri näkee hänet virtuaalikoru rinnassaan, verkkopeliyhteisöön kuuluva virkanaisen pelihahmona ja puoliso Barbarellana. Kerrostalolle voi olla monta laajennusta, sijainti pitää yhdistää talossa asuvan tuttavan tietoihin jolloin nähdään tämän muokkaus, muuten maskit menevät päällekkäin.

1

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajatus on vuoden takaa, pientä päivitystä.

      Heikoin lenkki on tarve käyttää virtuaalilaseja tai älypuhelinta maskin näkemiseksi. Rajoitetuissa tilaisuuksissa siihen voitaisiin olla valmiita. Esimerkiksi kutsut naamiaisten teemalla, messut tai harrastajien kokoontumiset.

      Erillisestä katselulaitteesta saatetaan päästä eroon. Esimerkiksi sumunäyttö voi piankin olla tilan täyttävä sumukenttä tai kehitetään parempi tekniikka. Ihmiset liikkuisivat tilassa vapaasti ja näkisivät toisensa maskiin puettuina. Vaatisi kuitenkin raskasta laskentatehoa. Aluksi tila voisi olla rajoitettu, vaikkapa esiintymislava tai tanssilattia. Maski olisi vain esiintyjillä, ei katsojilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      114
      2758
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1207
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      683
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe