Matkanjärjestäjät jättää kertomatta asioita.

Mikkokakkonen

Tietoa Kreikkaan matkustaville.

Pian on Kreikan matkasi aika. Henkilökuntamme Kreikan kohteissa kertoo, että sää on lämmintä ja kaikki on kuten ennenkin Kreikan tilanteesta huolimatta. Viime päivien uutiset herättävät varmasti kysymyksiä. Tässä vastauksia muutamiin kysymyksiin.

Voinko matkustaa Kreikkaan?Kyllä, matkat tehdään suunnitelman mukaisesti ja elämä Kreikan kohteissa on ennallaan. Ei ole syytä huolestua, etteivätkö kaikki matkamme sujuisi suunnitelmien mukaisesti. Valmismatka on riskittömin tapa matkustaa, koska matkustajat on suojattu sekä valmismatkalailla että matkanjärjestäjän vakuudella. Jos jostain syystä matkaa ei voi toteuttaa suunnitelman mukaan, palautamme rahat tai varaamme matkan toiseen lomakohteeseen. Vakuutamme myös, että huolehdimme ruuasta ja ylläpidosta ja kotiinpääsystä, jos jostain syystä kotiinpaluu viivästyy.

Onko pankkiautomaateissa rahaa?
Kyllä, useimmissa pankkiautomaateissa on rahaa tällä hetkellä. Tietojemme mukaan pankit on suljettuja heinäkuun 6. päivään asti. On epävarmaa, miten pankkiautomaatteja täytetään tänä aikana. Suosittelemme, että varaat matkallesi mukaan euroja käteisenä. Korttimaksut ovat mahdollisia, mutta kuten yleensäkin, kaikki ravintolat ja kaupat eivät ota korttimaksuja vastaan.

Mikä rahayksikkö Kreikassa on?

Euro on edelleen Kreikan rahayksikkö. Vaikka Kreikka irtaantuisi euroalueesta, euro on siitä huolimatta käypä valuutta Kreikassa.

Mitä tapahtuu, jos maa ajautuu konkurssiin?

On vaikeaa tietää, mitä tarkalleen tapahtuu, koska valtioiden konkurssit ovat hyvin harvinaisia. Se ei vaikuta turisteihin tai mahdollisuuteen matkustaa Kreikkaan. Turismi on tärkeä elinkeino ja työllistäjä Kreikassa, joten Kreikka huolehtii turisteistaan.

Toimivatko lentoasemat, laivat, bussit jne. kuten normaalisti?

Ei ole mitään syytä, mikseivät ne toimisi. Useimmat liikennöitsijät ovat yksityisiä yrityksiä, joihin valtion finanssikriisi ei suoraan vaikuta.
Kreikka on riippuvainen turismista, koska se on tärkeä tulonlähde ja tarjoaa työpaikkoja monille kreikkalaisille.

Onko Kreikassa kalliimpaa nyt?Hintataso on sama kuin aiemmin. Jos Kreikka jättää euron ja palaa drakmoihin, matkat ja asuminen Kreikassa päinvastoin halpenevat.

En halua enää matkustaa Kreikkaan, voinko peruuttaa tai tehdä toisen matkavarauksen?Normaalit peruutusehdot ja -kulut ovat voimassa.

Mikäli Ulkoministeriö ei suosittelisi Kreikkaan matkustamista, autamme korvaavan lomakohteen varauksessa tai palautamme maksun matkasta valmismatkalain mukaisesti.

Jos matkani kaikesta huolimatta peruuntuu, mitä tapahtuu?

Jos jostain syystä matka ei toteudu suunnitelman mukaisesti, palautamme kaikki rahat tai autamme matkan varaamisessa toiseen matkakohteeseen.

13

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikkokakkonen

      "Henkilökuntamme Kreikan kohteissa kertoo, että sää on lämmintä ja kaikki on kuten ennenkin Kreikan tilanteesta huolimatta."
      Hieman ristiin menee jutut nyt kun luette alta totuuksia !!


      "Kreikan talouskriisi vaikeuttaa jo turistien lomailua. Ilta-Sanomien Kreetalta tavoittama matkaopas kertoo maksamisen hankaloituneen huomattavasti viime päivien aikana.

      – Pankkiautomaateista saa ulos 50 euroa. Pienillä kaupoilla on vaihtorahat loppu eli tässä törmää ensimmäiseen ongelmaan, kun ei pystytä antamaan viidestä kympistä takaisin, nimettömänä pysyttelevä matkaopas kertoo.

      Joissain busseissa turistit matkustavat jo ilmaiseksi.

      – Esimerkiksi bussi Haniaan maksaa 1,60 euroa. Ei kuskeillakaan ole vaihtorahaa.

      Jopa suurimmilla kauppakeskuksilla on ongelmia käteisen kanssa.

      – Inka Supermarket, joka on kreetalainen vastine S- tai K-marketille, on ainoa paikka, joka hyväksyy pankkikortit tällä hetkellä.

      Käteispulan takia myös turistien suosimia meriretkiä on jouduttu perumaan.

      – Retkien järjestäjät eivät ole saaneet matkanjärjestäjien tilityksiä, eikä heillä ole varaa polttoaineisiin.

      Pitää syödä isolla porukalla
      Ravintoloissa pärjää vielä, varsinkin jos syömään mennään isommalla porukalla.

      – Ravintolat pyörivät jotenkuten. Jos illan aterian hinta on lähellä viittä kymppiä, ei ole ongelmia.

      Moni kreikkalainen luuli, että jos äänestää ”ei”, velat annetaan anteeksi.

      Opas neuvookin Kreikkaan matkustavia varaamaan lompakkoon pientä rahaa.

      – Suomesta lähtiessä moni on nostanut 50 euron seteleitä. Ne ovat liian isoja rahoja. 20 euroa on sopivan kokoinen summa. Ja aina kannatta tinkiä. Itse kävin kaupassa, eikä minulla ollut sopivaa rahaa mukana. Sanoin, että voin maksaa tämän ja tämän verran. Sen jälkeen kävi yht’äkkiä pankkikorttikin.

      Levottomuutta ja vaalipropagandaa
      Opas kertoo, että kreetalaiset ovat hyvin levottomia taloustilanteen johdosta.

      – Ei se turistialueilla näy, mutta kyllä ihmiset ovat levottomia. Esimerkiksi kuun viimeinen päivä oli tilipäivä, mutta ihmiset eivät saaneet palkkojaan. Usea jäi sen takia tulematta töihin. "

    • mikkokakkonen

      Herääkin kysymys, että onko oikeus valittaa kuluttajasuojaan ja perua matka vedoten matkanjärjestäjien kusettamiseen ja ongelmien vähättelyyn !?

      Ei huvittaisi matkustaa kohteeseen ja todeta jälkeenpäin että loma meni pilalle ja alkaa vaatimaan rahoja takasin jälkeenpäin !
      Helpompi se matka nyt olisi perua 2vko aikasemmin, kun jälkeenpäin rahoja vaatia, mutta en halua menettää 400€ varausmaksua.

      Minusta tuo on vaan sikamaista huijaamista ja totuuden kuulee nimettömien matkaoppaiden suusta lopulta !

      • Backpack

        Onpa muuten aikamoinen varausmaksu. Itse menen syksyllä omatoimisesti, halvat lennot jo ostin (koneen vaihto Ateenassa) ja samoille seuduille saarilla menen kuin ennenkin. Tuo 400 euroa riittää lähes täysin kattamaan mun 2,5 viikon loman lennot ja tutun hotellin aamupalalla! Voi olla, että hotellien hintataso turistien puutteessa vielä romahtaakin syksyllä.
        Matkavakuutus korvaa, jos tulee isompia ongelmia ja luottokorttiyhtiö jos lennot kerrassaan peruuntuu. Kreikkalaiset on avuliaita ja kyllä siellä esim. kyydin saa vaikka olisi julkinen liikenne lakossa. Toki selviytymisruutiinit saattaa olla hakusessa, jos ei ole omatoimisesti ole aiemmin Kreikassa kulkenut.
        Lomaa Kreikassa ei kyllä saa menemään pilalle, jos sieltä lähtee hakemaan lämpöä, rentoutta, ystävällisiä ihmisiä ja hyvää safkaa!


    • mikkokakkonen

      Soitin matkanjärjestäjälle 3 päivää sitten ja väitti puhelimessa ettei mitään retkiä ole peruttu kun kysyin.

      "Retkien järjestäjät eivät ole saaneet matkanjärjestäjien tilityksiä, eikä heillä ole varaa polttoaineisiin."

      Eli valehtelua päin naamaa..

    • mikkokakkonen

      Valehtelua retkistä ellei sitten retkien peruutukset koskeneet jotain toista matkanjärjestäjää ei voi varmuudella sanoa...

    • EskoMörkölä

      Ja te uskotte johonkin keltaisen lehdistön "nimettömään" matkaoppaaseen?

      Valoja päälle ja reissuun.

      • PerunaKapina

        Jep..

        En nyt ymmärrä, että mikä tässä on ongelmana.
        Ottakaa tarpeeksi käteistä mukaan ja mielellään pienempiä seteleitä (5-20€).

        Pankkiautomaattien ottorajoitukset eivät koske turisteja.
        Saarilla ei ole mitään mellakoita.
        Kaupoissa on ruokaa, vaikka jossain välillä kuuleekin sitä paskapuhetta kun ihmiset taistelevat siitä, että kuka saa viimeisen perunan kaupassa jne.


    • mikkokakkonen

      Jep Jep huomasin just että ihan paskapuhetta koko nimettömän "matkaoppaan" haastattelu !
      Parasta on lukea tällä hetkellä saarella olevien turistien kokoemuksia...

    • Weeruska

      Itse lomailen parhaillaan Kreetalla Malemen kylässä. Täällä emme ole huomanneet mitään eroa entisiin vuosiin. kaupoissa ottavat mielellään pientä rahaa kolikot haluttuja. Itse olimme tänään juuri matkanjärjestäjän retkellä ei mitään ongelmia, laiva kulki ja ruokaa oli. lentokentän vessoista oli paperi loppu se on ainoa minkä olen huomannut puuttuvan. Hyvällä mielellä jatkan lomaani.

      • CHQ

        No Hanian kentän vessat oli aika karseessa kunnossamyös pari kuukautta sitten. Ei ne vessat ikinä yllä Helsinki-Vantaan vessojen tasolle siisteydessä, ei missään päin Kreikkaa. Reikä-lattiassa -vessoja ei sentään turistipaikoissa ole ehkä Toploun luostarin vessoja lukuunottamatta ...


      • Vessakulttuuria

        Ne reikä lattiassa vessat on muuten kaikkein hygieenisimpiä, ei ole ihokosketusta... Kun ootte käyneet jossain Aasiassa pikku kylässä ns normaalissa veskissä niin kaipaatte sit sitä pelkkää reikää. Ei se niin ihmeellistä ole.


      • CHQ
        Vessakulttuuria kirjoitti:

        Ne reikä lattiassa vessat on muuten kaikkein hygieenisimpiä, ei ole ihokosketusta... Kun ootte käyneet jossain Aasiassa pikku kylässä ns normaalissa veskissä niin kaipaatte sit sitä pelkkää reikää. Ei se niin ihmeellistä ole.

        Onhan ne hygienisiä ne reikä-lattiassa vessat mutta kun turisteillakin on joskus mahavaivoja niin ammuksen osumatarkkudessa ja hajonnassa on toivomisen varaa! Hieman vastenmielistä sandaaleissa. Viimeisin Kreikan reikävessahavainto ravintolasta Agia Marinasta vuosituhannen vaihteesta ja sieltä Toploun luostarista. Toki kaikkialla vanhemmissa rakennuksissa on ahdasviemärivessoja, ja pazkimopaperit pitäisi laittaa pöntön vieressä olevaan pieneen "roskikseen", seinällä olevan ohjeen mukaisesti.


      • satuiluntarkoitus
        CHQ kirjoitti:

        No Hanian kentän vessat oli aika karseessa kunnossamyös pari kuukautta sitten. Ei ne vessat ikinä yllä Helsinki-Vantaan vessojen tasolle siisteydessä, ei missään päin Kreikkaa. Reikä-lattiassa -vessoja ei sentään turistipaikoissa ole ehkä Toploun luostarin vessoja lukuunottamatta ...

        Ihan satuja...esim. Ateenan lentokentän vessat ovat huomattavsati siistimmät ja paremmassa kunnossa kuin Helsinki/Vantaalla. Sama juttu kaikkialla ravintoloissa, kunhan vaan suomalaiset eivät ole ehtineet kusemaan lattioille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7121
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7073
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      116
      6198
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5248
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      18
      3481
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe