Satunnaisena kävijänä en ole voinut huomaamatta, että palstan viestimäärää rikastuttaa selkeästi trolli(e)n toiminta. Pohdituttaa vain, että mikä voisi olla motiivina tähän täysin tarpeettomaan häiriköintiin? Onko palstalla vakituisemmin kirjoittavilla mitään ajatuksia asian suhteen?
Trolli(e)n motiivi?
55
<50
Vastaukset
- hellakoukku67
Jotkut ovat ääriuskovaisia jotka ovat useasti täällä kertoneet että ufot ovat näkemyksensä mukaan jonkin sortin demoneita. Joidenkin mukaan epäjumalia ja vääriä valtiaita, paholaisen kätyreitä. Sitten on skepsisläiset jotka vihaavat kaikkea mitä tiede ei ymmärrä. On myös vielä se turhautunut sakki joille ufoilmiö ei ole avautunut ja päättelevät siksi että niitä ei voi olla. Jotkut lapsukaiset on manipuloitu ihailemaan näitä debunkkareita ja he mielistelevät teemaa aktiivisella häirinnällä ja puujalkavitsien massapostituksilla. Saattaa olla että nuo puujalkavitsi- häiriköt ovatkin joku näistä tunnetuista varttuneimmista debunkkareista.
Kaikki toimintamallit on kopioitu täysin suoraan USA:n skeptikkojärjestöiltä aina stereotypioiden viljelystä aiheen vaihtamisen kautta vitsailuun, panetteluun ja kaikkien mahdollisten argumentointivirheiden kautta nimittelyyn.
Outoa tässä on se että eivät väsy koskaan taistelussaan sitä vastaan mitä ei heidän mukaansa ole olemassa eikä voi olla olemassa. Vihamielinen asenne ja nimittelyt ovat myös outoja keinoja henkilöiltä jotka omien sanojensa mukaan kannattavat ja edustavat rationaalista sekä tieteellistä ajattelutapaa.
Montako oikeata tiedemiestä tunnet joka systemaattisesti laittelee mielisairaalan linkkejä erilaisia hypoteeseja esittäville tai vastaväittäjille ja kutsuu näitä hulluiksi ja sairaiksi?
Pahin argumentointivirhe jota täällä jatkuvasti viljellään hysteerisesti on verrata tunnistettua luonnollista ilmiötä tunnistamattomiin ja esittää että siksi kaikki tapaukset ovat tunnettuja luonnonilmiöitä, virhehavaintoja tai ihmisen tekemiä laitteita koska se yksikin oli. Vielä tökerömpää on keksiä niin älytön luonnollinen selitys että sen rinnalla vaaleanpunaisten elefanttien lentolaivuekin olisi järkeenkäyvämpi.
Toisaalta ne ovat usein varsin hupaisia ne skeptiset selitykset ja maailma tarvitsee humoristeja vaikkakin tässä tapauksessa ne ovat tahattomia humoristeja.
Vaikkakin edellä mainitut syyt selittävät ison osan debunkkauksesta niin en millään ymmärrä että kuka tuollaista viitsii tehdä ainakaan ilmaiseksi.
Jos saan heittää pienen salaliittoteorian tähän niin veikkaan että eräs rekisteröity henkilö on niin sanottu Jim Penniston- poika.
"Kun petos vallitsee, totuuden puhumista pidetään rikoksena." - George Orwell.
____________________________________________________________________________
Suosittelen tutustumaan tähän linkkiin. Avautuu paljon tuo maailma:
http://www.raimonikula.net/skepsis/- trolololoo
Olisit kirjoittanut omista motiiveistasi, niistä sentään tiedät jotain.
- hkjhgjgjhgjh
Raimo Nikulahan se paras skeptikkojen arvostelija onkin, kun saa elantonsa huijaamalla ihmisiä astrologialla.
- hffghfghgf
Useimmat tälläkin palstalla tietänevät kyllä jo sen, että ufojen ja et-olentojen olemassaolon paljastaminen on parhaillaan globaalisti käynnissä, mutta totuus vaan ei vielä miellytä kaikkia ja usein syy liittyy joko jäykkään uskonnolliseen tai jyrkkään ateistiseen maailmankuvaan.
Media on kertonut runsaasti viime vuosina ufohavainnoista, oudoista taivaalta kuuluvista äänistä, Kuun ja Marsin keinotekoisilta näyttävistä muodostelmista jne.
Ufojen läsnäolosta aurinkokunnassamme ja maaplaneetalla ei ole epäilystäkään, mutta kun sen totuuden tunnustamme, niin silloin on kysyttävä, että mistä ufot tulevat ja miksi. Ne ovat suuria kysymyksiä ja ehkä siksi kontaktikin, joka siis on jo käynnissä, totetutetaan asteittain. Ihmiset voivat tutustua ufoaiheeseen vähitellen ja kypsyä vähitellen sille ajatukselle, että emme olekaan yksin tässä aurinkokunnassa.
Toinen suuri asiakokonaisuus ja vaikea kysymys on se, että kuinka ufot ja et-olennot ovat sovitettavissa yhteen uskonnollisuuden kanssa, vai ovatko ne?
Kyllä ne ovat sovitettavissa kun tiedostamme ja ymmärrämme mm. elämän moninaisuuden; Korkeimmat Voimat ja kehittyneimmät olennot edustavat Taivasta...ja siten edustavat myös Korkeinta Luojaa ja universumin korkeinta järjestystä ja muotoja (planeettoja , tähtiä yms) ylläpitäviä ja luovia voimia. On varmasti olemassa hyvin korkeasti kehittyneitä et-sivilisaatioita (mahdollisesti on tyypin 1, 2, 3, 4 ja 5 sivilisaatioitakin) mutta aina niidenkin yläpuolella on Taivas ja korkeimpien ulottuvuuksien Valon maailmat (Taivasmaailmat). - painu-vihtuun-täältä
hffghfghgf kirjoitti:
Useimmat tälläkin palstalla tietänevät kyllä jo sen, että ufojen ja et-olentojen olemassaolon paljastaminen on parhaillaan globaalisti käynnissä, mutta totuus vaan ei vielä miellytä kaikkia ja usein syy liittyy joko jäykkään uskonnolliseen tai jyrkkään ateistiseen maailmankuvaan.
Media on kertonut runsaasti viime vuosina ufohavainnoista, oudoista taivaalta kuuluvista äänistä, Kuun ja Marsin keinotekoisilta näyttävistä muodostelmista jne.
Ufojen läsnäolosta aurinkokunnassamme ja maaplaneetalla ei ole epäilystäkään, mutta kun sen totuuden tunnustamme, niin silloin on kysyttävä, että mistä ufot tulevat ja miksi. Ne ovat suuria kysymyksiä ja ehkä siksi kontaktikin, joka siis on jo käynnissä, totetutetaan asteittain. Ihmiset voivat tutustua ufoaiheeseen vähitellen ja kypsyä vähitellen sille ajatukselle, että emme olekaan yksin tässä aurinkokunnassa.
Toinen suuri asiakokonaisuus ja vaikea kysymys on se, että kuinka ufot ja et-olennot ovat sovitettavissa yhteen uskonnollisuuden kanssa, vai ovatko ne?
Kyllä ne ovat sovitettavissa kun tiedostamme ja ymmärrämme mm. elämän moninaisuuden; Korkeimmat Voimat ja kehittyneimmät olennot edustavat Taivasta...ja siten edustavat myös Korkeinta Luojaa ja universumin korkeinta järjestystä ja muotoja (planeettoja , tähtiä yms) ylläpitäviä ja luovia voimia. On varmasti olemassa hyvin korkeasti kehittyneitä et-sivilisaatioita (mahdollisesti on tyypin 1, 2, 3, 4 ja 5 sivilisaatioitakin) mutta aina niidenkin yläpuolella on Taivas ja korkeimpien ulottuvuuksien Valon maailmat (Taivasmaailmat).Työnnä ne taivasmaailmat perseeseesi ja painu vihtuun täältä trollaamasta tuota sontaasi joka helkutin ketjuun!
- fghfgfh
hffghfghgf kirjoitti:
Useimmat tälläkin palstalla tietänevät kyllä jo sen, että ufojen ja et-olentojen olemassaolon paljastaminen on parhaillaan globaalisti käynnissä, mutta totuus vaan ei vielä miellytä kaikkia ja usein syy liittyy joko jäykkään uskonnolliseen tai jyrkkään ateistiseen maailmankuvaan.
Media on kertonut runsaasti viime vuosina ufohavainnoista, oudoista taivaalta kuuluvista äänistä, Kuun ja Marsin keinotekoisilta näyttävistä muodostelmista jne.
Ufojen läsnäolosta aurinkokunnassamme ja maaplaneetalla ei ole epäilystäkään, mutta kun sen totuuden tunnustamme, niin silloin on kysyttävä, että mistä ufot tulevat ja miksi. Ne ovat suuria kysymyksiä ja ehkä siksi kontaktikin, joka siis on jo käynnissä, totetutetaan asteittain. Ihmiset voivat tutustua ufoaiheeseen vähitellen ja kypsyä vähitellen sille ajatukselle, että emme olekaan yksin tässä aurinkokunnassa.
Toinen suuri asiakokonaisuus ja vaikea kysymys on se, että kuinka ufot ja et-olennot ovat sovitettavissa yhteen uskonnollisuuden kanssa, vai ovatko ne?
Kyllä ne ovat sovitettavissa kun tiedostamme ja ymmärrämme mm. elämän moninaisuuden; Korkeimmat Voimat ja kehittyneimmät olennot edustavat Taivasta...ja siten edustavat myös Korkeinta Luojaa ja universumin korkeinta järjestystä ja muotoja (planeettoja , tähtiä yms) ylläpitäviä ja luovia voimia. On varmasti olemassa hyvin korkeasti kehittyneitä et-sivilisaatioita (mahdollisesti on tyypin 1, 2, 3, 4 ja 5 sivilisaatioitakin) mutta aina niidenkin yläpuolella on Taivas ja korkeimpien ulottuvuuksien Valon maailmat (Taivasmaailmat).Hyvinkin pitkään tällä maaplaneetalla on ollut esoteerista tietoa ja tietämystä (mm. muinaisessa Egyptissä). Esoteriaan sisältyy tietoa esimerkiksi pyhästä geometriasta ja universaalista numerologiasta. Esoteerinen tieto on välitetty Taivasolentojen kautta ihmiskunnalle, mutta valitettavasti vain melko harvat tuntevat niitä asioita ja vielä harvemmat ovat syvällisemmin vihkiytyneet niihin asioihin. Nyt tilanne on kuitenkin siinä suhteessa muuttumassa, kun ufojen ja et-olentojen olemassaoloa ollaan paljastumassa yleisesti. Monet ovat heräämässä siihenkin totuuteen, että Korkeammat Voimat ovat valvoneet tätäkin maailmaa aikojen alusta saakka. Näin uskonnollisuuskin lähentyy henkisyyttä, jossa näistä asioista on aina puhuttu avoimemmin ja suoremmin. Esimerkiksi "uskonnollisia ilmestyksiä" ei voi selittää rationaalisesti muulla tavoin kuin Taivasvoimien manifestaatioina, eli korkeampien ulottuvuuksien olentojen ja -voimien materialisaatioina...ja jumalallisen suunnitelman mukaisina harkittuina ilmestymisinä.
- hyihelkutti
fghfgfh kirjoitti:
Hyvinkin pitkään tällä maaplaneetalla on ollut esoteerista tietoa ja tietämystä (mm. muinaisessa Egyptissä). Esoteriaan sisältyy tietoa esimerkiksi pyhästä geometriasta ja universaalista numerologiasta. Esoteerinen tieto on välitetty Taivasolentojen kautta ihmiskunnalle, mutta valitettavasti vain melko harvat tuntevat niitä asioita ja vielä harvemmat ovat syvällisemmin vihkiytyneet niihin asioihin. Nyt tilanne on kuitenkin siinä suhteessa muuttumassa, kun ufojen ja et-olentojen olemassaoloa ollaan paljastumassa yleisesti. Monet ovat heräämässä siihenkin totuuteen, että Korkeammat Voimat ovat valvoneet tätäkin maailmaa aikojen alusta saakka. Näin uskonnollisuuskin lähentyy henkisyyttä, jossa näistä asioista on aina puhuttu avoimemmin ja suoremmin. Esimerkiksi "uskonnollisia ilmestyksiä" ei voi selittää rationaalisesti muulla tavoin kuin Taivasvoimien manifestaatioina, eli korkeampien ulottuvuuksien olentojen ja -voimien materialisaatioina...ja jumalallisen suunnitelman mukaisina harkittuina ilmestymisinä.
Työnnä nyt vaan tuo luokaton sontasi takaisin persläpeesi ja painu muualle trollaamaan. Tämä on ufopalsta eikä tuollainen sonta kuulu tänne!
- yrtytryrt
hyihelkutti kirjoitti:
Työnnä nyt vaan tuo luokaton sontasi takaisin persläpeesi ja painu muualle trollaamaan. Tämä on ufopalsta eikä tuollainen sonta kuulu tänne!
Pidä tekstiä luokattomana tai minä hyvänsä, mutta itse uskon, että on monia palstalaisia, joita ufoasia - ja kaikki mikä tähän aiheeseen kuuluu - kiinnostaa laajemminkin kokonaisuutena...ja kokonaisuuteen kuuluvat tosiasioina mm. uskonnolliset ilmestykset. Ne ovat tärkeä osa sitä hengellistä perintöä, jonka Korkeammat Voimat ovat tälle maailmalle suunnitelman mukaisesti suoneet.
Maailma todellakin on muuttumassa ja tietoisuus kollektiivisestikin nopeassa muutoksessa. Yhä useammat ihmiset haluavat tietää ja ymmärtää enemmänkin suurten uskonnollistenkin asioiden taustoja. Siinä ei ole mitään pahaa, eikä aito hengellisyys tästä maailmasta mihinkään katoa syvemmän ymmärryksenkään ja rehellisemmän tiedon myötä - päinvastoin.
Pyhää geometriaa ja numerologiaa on käytetty maailman suunnitelussa ainakin jo muinaisen Egyptin ajoista alkaen...eikä tämä asia ole mikään salaisuuskaan. - hfhfghfghf
fghfgfh kirjoitti:
Hyvinkin pitkään tällä maaplaneetalla on ollut esoteerista tietoa ja tietämystä (mm. muinaisessa Egyptissä). Esoteriaan sisältyy tietoa esimerkiksi pyhästä geometriasta ja universaalista numerologiasta. Esoteerinen tieto on välitetty Taivasolentojen kautta ihmiskunnalle, mutta valitettavasti vain melko harvat tuntevat niitä asioita ja vielä harvemmat ovat syvällisemmin vihkiytyneet niihin asioihin. Nyt tilanne on kuitenkin siinä suhteessa muuttumassa, kun ufojen ja et-olentojen olemassaoloa ollaan paljastumassa yleisesti. Monet ovat heräämässä siihenkin totuuteen, että Korkeammat Voimat ovat valvoneet tätäkin maailmaa aikojen alusta saakka. Näin uskonnollisuuskin lähentyy henkisyyttä, jossa näistä asioista on aina puhuttu avoimemmin ja suoremmin. Esimerkiksi "uskonnollisia ilmestyksiä" ei voi selittää rationaalisesti muulla tavoin kuin Taivasvoimien manifestaatioina, eli korkeampien ulottuvuuksien olentojen ja -voimien materialisaatioina...ja jumalallisen suunnitelman mukaisina harkittuina ilmestymisinä.
Loppujen lopuksihan kyse on siitä kuinka ihmiset suhtautuvat objektiiviseen totuuteen ja tosiasioihin. Ihminen voi kieltää esimerkiksi ufot, vaikka tietääkin niiden olevan totta...samoin hän voi kieltää korkeammat voimat, kuten Enkelit, vaikka uskookin - ja joskus tietääkin - niiden olevan todellisia.
Tietoinen älyllinen epärehellisyys ei ole lainkaan harvinaista nykymaailmassa suurtenkaan ja perustavanlaatuisten asioiden ja kysymysten suhteen.
Suhteemme "Jumalaankin" voi olla älyllisesti epärehellinen. Henkisyydessä tiedetään se, että kyse on toisiinsa kietoutuneista Korkeammista Voimista(eriasteista henkiolennoista) jotka toimivat Taivaaan suurissa Hierarkioissa.
Korkeinkaan persoonallinen luojajumala ei voi itse tehdä kaikkea, mutta sitä varten onkin apuna laaja ja universaalisti toimiva Taivashallinto. >>Pahin argumentointivirhe jota täällä jatkuvasti viljellään hysteerisesti on verrata tunnistettua luonnollista ilmiötä tunnistamattomiin ja esittää että siksi kaikki tapaukset ovat tunnettuja luonnonilmiöitä, virhehavaintoja tai ihmisen tekemiä laitteita koska se yksikin oli.<<
UFO-alalla yleisin argumetointivirhe mahtaa kumminkin olla se, että tunnistamatonta ilmiötä pidetään automaattisesti osoituksena Maan ulkopuolisen älyn vaikutuksesta.
Tunnistamaton ilmiö ei tietenkään ole osoitus Maan ulkopuolisen älyn vaikutuksesta, ennen kuin se on sellaiseksi osoitettu.
- kiitti-linkistä
"Voi sanoa, että se (skeptismi) on epätoivoinen yritys puolustaa tieteen täydellisyyden "puhdasta ideaa", mutta todisteita se ei hanki tieteellisin menetelmin vaan tekee sen hyökkäämällä asenteellisin, teoreettisin asein kaikkea vastaan, mikä voisi tieteen nykykäsityksiä haastaa ja uhata"
Tuossahan se tiivistettynä. - totuuttatotuudenperään
Voiko täydellisempää kuvausta olla?
"Tyylillisesti ja sisällöllisesti suomalainen "skeptismi" noudattaa samaa linjaa kuin USA:ssa: tyylilajina on popularisoiva fraaseilu ja kliseiden pudottelu tyyliin "Ihmiset haluavat uskoa kaikenlaiseen" - tämä on suoraan USA:n skeptikkojen alkuajoilta – menee vielä kaupaksi Suomessa. Tyylilaji on usein erittäin alhainen – paitsi julkisissa esiintymissä, jossa pyritään asialliseen kuorrutukseen. Internetin keskustelupalstoilla ja sisäpiirien viesteissä näkyy todellinen tyylitaso, alhainen kielenkäyttö, sarjakuvien käyttö, kömpelö ivaaminen, josta puuttuu todellinen huumori jos sellaista yritetään, asioiden trivialisointi, joka noudattaa pikkupoikien ikivanhaa toimintatapaa: vieraan asian päälle ladotaan kirosanoja tai sanakakkia ja henkilökohtaisuuksia" - äppijjoöhp
Täällähän on vastaus kaikkeen. Saattavat siis olla palkattuja.
"Kuka haluaa "skeptisismiä"? Vastaus ei ole vaikea, pitää vain yrittää: sitä haluavat kaikki ne tahot, joiden intressit, edut ja kytkennät kulkevat suoraan materialistisen elämäntulkinnan ja siihen liittyvien pelkojen kautta. Sitä haluaa talouselämä, joka tosin toimii huomattavan irrationaalisesti; sitä haluaa kristinusko, joka perustuu täysin irrationaaliseen, kirjaimellisesti ottaen valheelliseen, myyttiseen perinteeseen. Sitä haluaa poliittinen establishmentti, josta on tulossa lujaa vauhtia taloudellisten intressien PR-laitos. Politiikka on vain talouspolitiikkaa. Presidenttikin muinoin toimi Nokian mannekiinina ja tulevaisuudessa kenties hänen tärkein tehtävänsä on SUomen taloudellisten intressien edistäminen. "Skeptismin" tarve perustuu elämän karsimisen prinsiippiin ja tämän karsinnan teoreettiseksi manipuloijaksi on asettunut "paradigmapoliisin" roolissa häärivä pseudoskeptisismi, jonka tehtävänä on valmistella ihmisiä siirtymään typistettyyn ihmisyyteen ja tieteisuskovaiseen elämänhallintaan"- hjgjhjhh
Skeptismin vastakohta on sinisilmäinen herkkäuskoisuus. Mieluummin skeptikko kuin hyväuskoinen hölmö.
- makuasioita
hjgjhjhh kirjoitti:
Skeptismin vastakohta on sinisilmäinen herkkäuskoisuus. Mieluummin skeptikko kuin hyväuskoinen hölmö.
Kuka on hyväuskoinen hölmö? Teoreetikko vai skepsisti? Jälkimmäinen on ainakin rajoitteinen ajattelussaan ja uskoo valtateorioihin.
- skeptikko-okkitpeks
makuasioita kirjoitti:
Kuka on hyväuskoinen hölmö? Teoreetikko vai skepsisti? Jälkimmäinen on ainakin rajoitteinen ajattelussaan ja uskoo valtateorioihin.
No kuka on teoreetikko? Eikö teoreettikko voi olla skeptikko. Kyllä voi ja kaikki tieteellisen koulutuksen saaneet teoreetikot myös ovat enemmän tai vähemmän. Skeptismi on tieteeseen sisään rakennettuna.
Onko tällä hetkellä Suomen kansainvälisesti tunnustetuin fyysikko Kari Enqvist rajoitteinen ajattelussaan? Entä Jukka Maalampi tai Ilkka Niiniluoto? Huipputason teoreetikkoja he ainakin ovat omilla aloillaan ja myös skeptikkoja.
Ei valtateorioihin tarvitse skeptikonkaan uskoa, jos jollain on tarjota parempaa tilalle. Jos ei, niin ainakin itse luotan eniten parhaiten todennettuihin väitteisiin kuin taivaanrannan maalareiden huuhaahan.
- anti_trolli
En voi minäkään ymmärtää trollien motiiveja !
Luotettavilta kontaktihenkilöiltä saadaan palstalla miltei päivittäin uutta arvokasta tietoa kaukaisista avaruusroduista, jota skepojen vaalimalla "tieteellisellä tutkimuksella" ei mitenkään voida koskaan tuottaa.
Saattaa olla, että kaukana ei ole se päivä, kun alieenit avaavat myös luonnontieteellisen ja teknisen tietämyksensä saloja, JA HISTORIAAN SIIRTYVÄT SILLOIN TELLUKSEN MURHEET LUONNONVAROJEN EHTYMISESTÄ JA ILMASTONMUUTOKSISTA !- Seonsiinsit
Vahvistat komiasti tuota toteamusta:
"Tyylilaji on usein erittäin alhainen – paitsi julkisissa esiintymissä, jossa pyritään asialliseen kuorrutukseen. Internetin keskustelupalstoilla ja sisäpiirien viesteissä näkyy todellinen tyylitaso, alhainen kielenkäyttö, sarjakuvien käyttö, kömpelö ivaaminen, josta puuttuu todellinen huumori jos sellaista yritetään, asioiden trivialisointi, joka noudattaa pikkupoikien ikivanhaa toimintatapaa: vieraan asian päälle ladotaan kirosanoja tai sanakakkia ja henkilökohtaisuuksia" - PoxFulder
"sarjakuvien käyttö"
Toihan on jo rikollista. Että ihan sarjakuvia :D
- Kapasitanssidiodi
En osaa sanoa mikä on helläpyllyn ja palstan muiden trollien motiivi. Ehkä se on palstan tuhoaminen jossa ovatkin varsin hyvin onnistuneet.
Vaan se, että tuo trollipoppoo pitää ylimpänä jumalanaan astrologi Raimo Nikulaa saa minut kyllä tuntemaan sellaista myötähäpeää, että sitä on mahdotonta sanoin kuvata. Ymmärrän kyllä herra Nikulan turhautumisen Skepsikseen sillä se ja monet muut skeptikkojärjestöt ovat monin eri tavoin osoittaneet astrologian pelkäksi humpuukiksi. Sporalogia joka on fyysikko Nils Mustelin kehittämä astrologiaa muistuttavan ennustamisjärjestelmä ehkä hienoimpana esimerkkiä edellä mainitusta.
http://www.tahtitaivaanvalo.fi/astrologi-raimo-nikula
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/sporalogia.html- mistäsnyttuulee
Olet muuttanut julkista tyyliäsi. Aivan kuin eri henkilö. Mutta jos vertaan sinua ja hellistä niin sinä olet tunnettu trolli ja pseudoskeptikko. Hellis ei ole trolli. Kypsynyt varmaan vain kettuiluunne ja antaa takaisin. Tässä on jotakin mätää. Oletko sama varaktori kuin ennen vai onko siellä joku hörhömpi kaveri nikkisi takana? Joku juoni sulla on mielessä tai lääkkeet kohdallaan.
- itseään-täynnä
mistäsnyttuulee kirjoitti:
Olet muuttanut julkista tyyliäsi. Aivan kuin eri henkilö. Mutta jos vertaan sinua ja hellistä niin sinä olet tunnettu trolli ja pseudoskeptikko. Hellis ei ole trolli. Kypsynyt varmaan vain kettuiluunne ja antaa takaisin. Tässä on jotakin mätää. Oletko sama varaktori kuin ennen vai onko siellä joku hörhömpi kaveri nikkisi takana? Joku juoni sulla on mielessä tai lääkkeet kohdallaan.
Hellis on itserakas typerys, ei muuta.
- seuraileva
itseään-täynnä kirjoitti:
Hellis on itserakas typerys, ei muuta.
No niin, osaahan se varaktori omalla tyylillään... juonii jotain parhaillaan.
- RaimoOnKingi
Totuus kirveltää, huomaan. Kerro mikä kohta tässä Nikulan kirjoituksessa on virheellinen. Argumentointivirheet (kuten astrologiaan vetoaminen) ja ympäripyöreät lätinäsi voit pitää sisälläsi. Astrologia on ikivanha harraste ja vaikuttanut maailmanhistoriassa paljon. Astrologia määräsi keskiajalla kuninkaallisten elämää ja sotia. Nykyään sen tehtävä on kaiketi terapeuttinen ajanviete kuin sanaristikotkin. On siinä totuuden siemenkin.
http://www.raimonikula.net/skepsis/
- 3312233222
Pietarin trollitehdas se meitä rikastuttaa.
- jupiterin-haamu
Trollien motiivi: Pelko.
Suomi24:n kaikilla palstoilla, ei tämä toki ainoa.
Pelosta seuraavina:
- egon pönkittämisen tarve
-viha
-kateus
-katkeruus- egontaika
Taikasana kaikkeen on: ego!
Jos et tiedä jotain, niin sano: ego!
Olet viisas kun sanot: ego!
- eikujaNiiku
trollina... kauheen v- akavaa.com, jos eet oo joku suomalainen Uffo -kirjailija. Tai niiku? ... läskit
- hahhahläskiiit
Vitun läskit te ette tiedä mitään laihduttakaa!!!
- woD.Ewa
hetkonen: sama... jitä paska jauhatte keskenänne... jatkakaa vaan, botit - vaikka tommonen ... ööö , sano postimekkienkerräy tai jotain: varmaan satte aikaseks siitäkin Tän... morons
- Nikulasenkertootaas
Internetin keskustelupalstoilla ja sisäpiirien viesteissä näkyy todellinen tyylitaso, alhainen kielenkäyttö, sarjakuvien käyttö, kömpelö ivaaminen, josta puuttuu todellinen huumori jos sellaista yritetään, asioiden trivialisointi, joka noudattaa pikkupoikien ikivanhaa toimintatapaa: vieraan asian päälle ladotaan kirosanoja tai sanakakkia ja henkilökohtaisuuksia. Vähän vanhemmat skeptikot tekevät samaa, mutta käsitteet on nostettu seuraavalle tasolle kakkihuumorista. Epäasiallisuuksien tietoinen etsiminen ja niiden esittäminen pääasiana, puhdas mustamaalaus, halpahintaiset fraasit ja kliseiden helistelyt ja Netin keskusteluryhmissä harjoitettu viestien manipulointi jne. ovat olleet tavallisia. Useiden "skeptikkojen" julkiset esitelmät vilisevät asiavirheitä ja huonoa informaatiota, aikaa ei ole perehtyä asioihin, mutta sanottavaa silti on kertynyt. Suomenkielisen Wikipedian ("neutraalia tietoa" - hah) taso on erityisen surkea ja säälittävä, jokaiseen wiki-artikkeliin, joka käsittelee raja-alueen asioita, on tungettu kolme skeptikoiden julkaisemaa kirjaa - se puolueettoman tiedon ihanteesta.(8) Silläkään ei ole väliä, yleisö, joka kuuntelee ja ravistelee kintaita esitelmän päättyessä, on vielä tietämättömämpää. Sisällöllisesti kukaan tiedemies tai -nainen Suomessa ei ole tohtinut kajota skeptikkojen kirjoituksiin, joista löytyy vaikka mitä roskaa. Tämä on merkkinä suomalaisen tieteenharjoituksen vinksahtaneesta asenteesta ja pelosta tulla leimatuksi, joka näyttää säätelevän suomalaista käyttäytymistä pelottavassa määrin. (9) Kaikkea pitää tutkia, ellei, tiede alkaa sulkeutua omaksi uskomusmaailmakseen.
- iuhyiuiiu
Nikulasenkertootaas kirjoitti:

Nikulan katkerat vuodatukset kannattaa jättä'ä ihan omaan arvoonsa. Hän tietää, mitä mieltä tiede on astrologiasta ja yrittää mustamaalata tiedettä, kun ei kykene astrologiaansa järjellisellä argumentoinnilla puolustamaan.
Joku tykkää elellä haavemaailmassa jota realistit kiusaavat kommenteillaan.
- jupiterin-haamu
Koska kaikki on energiaa, myös planeetoista ja tähdistä tuleva, vaikuttavat nämä säteilyt/energiapurkaukset toki myös ihmisen aivoihin ja tajuntaan. esim Auringonpurkaukset yms. Nikula on ihan asiallinen astrologi, onhan niitä kaikenmaailman huuhaaennustajia, hän ei sattumalta kuulu niihin.
Asiallisuus taitaa vaan olla kiellettyä. Sekin.- Kapasitanssidiodi
Lähin tähtemme Aurinko vaikuttaa toki antamalla valoa ja lämpöä. Joskus sivutuotteena myös ihosyövän liiallista auringonottoa harrastaville. Kuu vaikuttaa myös ainakin meriin painovoiman kautta vuorovesi-ilmiön muodossa. Muut planeetat ja tähdet ovat niin kaukana ettei niiden säteilyllä tai energiapurkauksilla ole ihmiseen mitään vaikutusta kuin ehkä kauniin tähtitaivaan rauhoittavan vaikutuksen muodossa.
- juu..ei
Kapasitanssidiodi kirjoitti:

Mitä mieltä olet Gauquelinin efektistä?
- Kapasitanssidiodi
juu..ei kirjoitti:
Mitä mieltä olet Gauquelinin efektistä?
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/mars-ilmio.html
Tuota kaiketi tarkoitat. Kovin tuntuu olevan kiistanalainen juttu. Minusta tuo lyhyt yhteenveto linkin takana on aika hyvä. - juu..ei
Kapasitanssidiodi kirjoitti:
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/mars-ilmio.html
Tuota kaiketi tarkoitat. Kovin tuntuu olevan kiistanalainen juttu. Minusta tuo lyhyt yhteenveto linkin takana on aika hyvä.Eli sinusta se on kiistanalainen juttu.
Minusta tuo linkin yhteenveto oli aika lailla epämääräinen. Mielenkiintoista kyllä, siinä ei pyritty ilmiötä kokonaan kiistämään. Toki itse tutkimuskin on probleeminen.
Sinälläänhän se kuitenkin on niin, että vaikka 51% lääkäreistä tai tiedemiehistä olisi mars tai tai saturnus tietyissä sektoreissa, niin silti joukossa on 49% niitä, joilla näin ei ole.
Omasta mielestäni tämä on mielenkiintoinen juttu, onko sillä jotain merkitystä on sitten toinen asia. Valitettavasti tuntuu vain siltä, että ihmiset tuntuvat pelkäävän tätä ehkä siksi, että sitä voidaan käyttää ihmisten kategorisoimiseen erittäin heppoisin perustein. Järkevä ihminen ei toki niin tee, mutta ihmiset pitävät hörhöilystä.
- jupiterin-haamu
Tiedemiehet ovat mitanneet myös päinvastaista, eli ihmiskunnan kollektiivisen mielen vaikutuksia auringossa tapahtuviin muutoksiin.
Venälainen tutkija Kozyrev on havainnut tähtien energiakentissä muutoksia,
kun verrataan tähden vanhaa, nykyistä, ja tulevaa asemaa.
Jopa uudesta asemasta voitiin tuleva energia havaita.
Tähden todellisesta/nykyisestä asemasta signaali oli voimakkain.
Energia-aallot matkaisivat huomattavasti valonnopeutta nopeammin,
lähes viiveettä.- Kapasitanssidiodi
Kuka tuollaista väittää? Ei kai vain joku astrologi?
- Kapasitanssidiodi
Kozyrev kuulosti tutulta ja tosiaankin sen niminen astronomi on ollut olemassa. Ei tuolla kyllä mistään kollektiivisen mielen vaikutuksista Aurinkoon kerrota? Muuten kaveri näköjään vähän putosi kelkasta kun ei ollut pysynyt mukana kvanttimekaniikan suhteen.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Aleksandrovich_Kozyrev - älähöpötätaasen
Kapasitanssidiodi kirjoitti:
Kozyrev kuulosti tutulta ja tosiaankin sen niminen astronomi on ollut olemassa. Ei tuolla kyllä mistään kollektiivisen mielen vaikutuksista Aurinkoon kerrota? Muuten kaveri näköjään vähän putosi kelkasta kun ei ollut pysynyt mukana kvanttimekaniikan suhteen.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Aleksandrovich_KozyrevJaa sinäkö olet sitten kartalla kvanttimekaniikan suhteen? Ei kukaan ole.
"On erityisesti huomattava, että kvanttimekaniikka tarjoaa vain joukon matemaattisia laskusääntöjä tilastollisten ennustusten tekemiseen, eikä sinällään anna vastausta siihen miksi luonto käyttäytyy kuten sen on havaittu käyttäytyvän. Todellisuutta erittäin hyvin kuvaavan kvanttimekaniikan tieteenfilosofinen tulkinta on siis edelleen avoin kysymys" Wiki- - hellakoukku67
älähöpötätaasen kirjoitti:
Jaa sinäkö olet sitten kartalla kvanttimekaniikan suhteen? Ei kukaan ole.
"On erityisesti huomattava, että kvanttimekaniikka tarjoaa vain joukon matemaattisia laskusääntöjä tilastollisten ennustusten tekemiseen, eikä sinällään anna vastausta siihen miksi luonto käyttäytyy kuten sen on havaittu käyttäytyvän. Todellisuutta erittäin hyvin kuvaavan kvanttimekaniikan tieteenfilosofinen tulkinta on siis edelleen avoin kysymys" Wiki-Kvanttigravitaatiokin on täysin höpertelyn ja riitelyn tasoilla liikkuva epämääräinen hypoteesi jota ei saada liitettyä muihin teorioihin kirveelläkään eikä siitä ole mitään kokeellisia todisteita. Luonnonlakien yhdistely-yritykset saavat koomisia piirteitä ja aiheuttavat harmaita hiuksia muuten niin ihanan täydellisessä ja erehtymättömässä tiedemaailmassa.
Epämiellyttäviä paranormaaleiksi luokiteltavia asioita tutkivan tiedemiehen historiasta onneksi löytyy aina joku kiva pikku hairahdus (vaikka se ei asiaan mitenkään liittyisikään) jolla kyseisen henkilön tutkimus voidaan näpsäkästi sivuuttaa oli tutkimustulos sitten millainen tahansa.
Olisi kiva kuulla yhden tiedemiehen nimi joka ei koskaan ole erehtynyt tai tehnyt virhettä. Jos sitä nimeä ei löydy niin kaikki tutkimustulokset voidaan unohtaa? - Kapasitanssidiodi
Kapasitanssidiodi kirjoitti:
Kozyrev kuulosti tutulta ja tosiaankin sen niminen astronomi on ollut olemassa. Ei tuolla kyllä mistään kollektiivisen mielen vaikutuksista Aurinkoon kerrota? Muuten kaveri näköjään vähän putosi kelkasta kun ei ollut pysynyt mukana kvanttimekaniikan suhteen.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Aleksandrovich_KozyrevLisätään vielä, että wikipedian kertoman mukaan kaveri joutui viettämään pitkän ajan vankilassa ja se osui sellaiseen ajanjaksoon jolloin tiedemiehet ovat niin sanotusti työnsä kannalta parhaassa iässä. Sitä ei kerrota, että miksi hän sinne joutui. Mahtoiko olla kyse Stalinin vainoista.
- Kapasitanssidiodi
Kapasitanssidiodi kirjoitti:
Lisätään vielä, että wikipedian kertoman mukaan kaveri joutui viettämään pitkän ajan vankilassa ja se osui sellaiseen ajanjaksoon jolloin tiedemiehet ovat niin sanotusti työnsä kannalta parhaassa iässä. Sitä ei kerrota, että miksi hän sinne joutui. Mahtoiko olla kyse Stalinin vainoista.
No kerrotaan siellä se syykin, ei pitäisi yrittää tihrustaa wikipediaa puhelimen näytöltä. :)
- haise-pahalle
hellakoukku67 kirjoitti:
Kvanttigravitaatiokin on täysin höpertelyn ja riitelyn tasoilla liikkuva epämääräinen hypoteesi jota ei saada liitettyä muihin teorioihin kirveelläkään eikä siitä ole mitään kokeellisia todisteita. Luonnonlakien yhdistely-yritykset saavat koomisia piirteitä ja aiheuttavat harmaita hiuksia muuten niin ihanan täydellisessä ja erehtymättömässä tiedemaailmassa.
Epämiellyttäviä paranormaaleiksi luokiteltavia asioita tutkivan tiedemiehen historiasta onneksi löytyy aina joku kiva pikku hairahdus (vaikka se ei asiaan mitenkään liittyisikään) jolla kyseisen henkilön tutkimus voidaan näpsäkästi sivuuttaa oli tutkimustulos sitten millainen tahansa.
Olisi kiva kuulla yhden tiedemiehen nimi joka ei koskaan ole erehtynyt tai tehnyt virhettä. Jos sitä nimeä ei löydy niin kaikki tutkimustulokset voidaan unohtaa?Kyllä kvanttigravitaatio liittyy matemaattisesti säijeteorioihin varsin vankasti. Kyse on vaan siitä, ettei säijeteorioita saada ainakaan vielä kokeellisesti todennetuksi niiden vaatiman mielettömän energian takia.
Höpertely kuuluu paremminkin sinun alaasi.
Muuten, joko se S-ryhmä kohta kaatuu. Aikaa ei sinun mukaasi pitäisi enää olla paljoa, mutta se tuntuu olevan edelleenkin Suomen menestyksekkäin kauppaketju. Romahduksen täytyy olla hyvin nopea, jotta sinun vuorenvarma ennustuksesi toteutuisi. Sen jälkeen ei sinua kiusaisi ali-ihmisen kaltaiset ABC-ketjun paskatyön tekijäkään.
- sunMutsinMutsi
ihan randomina trollina... aatellu mitenkään syvemmin tätä juttua... paitsi se, mitä niiku "viivan alla" on tai jää: nähny Oigheeta Ufoo vai vaan katellu asiioita sieltä YuuTuubista, samaan hengenvettoon kyssyis?
Tää ja Tehän... on niiku ihan sieltä. Oliks tää trolli? fuck it- munmummunimunimunmammani
Kiinnostaa kyllä noi uhvoilmiöt, tosin en tiiä kuinka paljon havainnoista on oikeesti mielenkiintosia. Sieppaustarinat taitaa ainaski enmmäksee olla jotain muuntuneiden tajunnantilojen tuotoksia.
- vaka-vanha
just 2 piss U off - tosikko
Aihe on todin ihan jees eli tekee susta: arvaa minkä? En en kerro heti... :D - Finni1955
Varhaisperunatorin kapasiteetti-apostoli riehui maanisesti koko illan ja yön Pennistoninsa kanssa kymmenin trollauksin. Koville otti tuo tieto ilmeisesti että Skepsiksen suurruhtinas Randi paljastui homoseksuaaliseksi rikolliseksi ja taikuripelleksi jolle nauraa hampaattomat hevosetkin. Skepojen pyssystä on lopullisesti panokset loppu ja jäljelle jää Nikulankin mainitsema huonon huumorin asuun puetut lapsekkaat itkupurkaukset.
On nuo säälittävää sakkia, ei voi muuta sanoa.- noidankehä_poikki
Ja erään hellis-trollin pään täyttää kolme asiaa: Varaktori, Randi ja homostelu. Mutta mitäpä sille voi kun asiat väin pyörivät ja pyörivät hänen päänsä sisällä tuhojaan tehden. Välillä iskee sitten maaninen vaihe ja hallinta karkaa totaalisesti ylenpalttisen trollailun muodossa kuten nämä ketjut viime päiviltä hyvinkin kertovat.
Onnea jatkamallasi tiellä, mutta parempi osoite olisi ammattiapu. - trololooloo
Eihän noihin trollauksiin vastaa kuin joku huutelija paria fiksumpaa kommenttia lukuunottamatta. Osa suhtautuu huumorilla, joka on jo parempi vaihtoehto. Paras vaihtoehto olisi jättää ne kokonaan huomoimatta kuten valtaosa tekeekin.
- trololooloo
trololooloo kirjoitti:
Eihän noihin trollauksiin vastaa kuin joku huutelija paria fiksumpaa kommenttia lukuunottamatta. Osa suhtautuu huumorilla, joka on jo parempi vaihtoehto. Paras vaihtoehto olisi jättää ne kokonaan huomoimatta kuten valtaosa tekeekin.
Tarkoitettu komentiksi noidankehä_poikki -nimimerkille
- minäitsevaan
noidankehä_poikki kirjoitti:
Ja erään hellis-trollin pään täyttää kolme asiaa: Varaktori, Randi ja homostelu. Mutta mitäpä sille voi kun asiat väin pyörivät ja pyörivät hänen päänsä sisällä tuhojaan tehden. Välillä iskee sitten maaninen vaihe ja hallinta karkaa totaalisesti ylenpalttisen trollailun muodossa kuten nämä ketjut viime päiviltä hyvinkin kertovat.
Onnea jatkamallasi tiellä, mutta parempi osoite olisi ammattiapu.Alkaa vituttaa tuo jatkuva vainoharhaisuus. Minä EN OLE HELLIS. Minua saa silti vituttaa tuo penskojen trollaaminen. Ei ole tervettä touhua yöllä kirjoitella kymmeniä samanlaisia trolleja joka ketjuun. Vaikuttaa ohjatulta toiminnalta.
- Valehtelija
noidankehä_poikki kirjoitti:
Ja erään hellis-trollin pään täyttää kolme asiaa: Varaktori, Randi ja homostelu. Mutta mitäpä sille voi kun asiat väin pyörivät ja pyörivät hänen päänsä sisällä tuhojaan tehden. Välillä iskee sitten maaninen vaihe ja hallinta karkaa totaalisesti ylenpalttisen trollailun muodossa kuten nämä ketjut viime päiviltä hyvinkin kertovat.
Onnea jatkamallasi tiellä, mutta parempi osoite olisi ammattiapu.Mutta Randi on KAAPPIHOMO ja ei se siitä miksikään muutu. Ei lisää uskottavuutta jos on pitänyt homostelunsa salassa. On voinut vuosien myötä valehdella vaikka mistä. Tästä pitäisi tehdä kansainvälinen tutkinta ja tuoda kaikki valheet julki. Paljonkohan tuolla äijällä on ollut perään porattavia ja ovatko kaikki olleet täysi-ikäisiä.Se nyt puuttuisi että on vielä pedofiilihomo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722