Jos on ollut erityiskoulu. Ei ole oikeutta mennä tavalliseen ammttikouluun
erityisammattikoulu
16
4432
Vastaukset
- tana3167
Jos on ollut erityiskoulus. Ei ole oikeutta mennä tavalliseen ammttikouluun
- tana3167
Eihän olekaan oikeutta mennä tavalliseen ammttikouluun jos on ollut erityisammattikoulus
- tavallisessa_amiksessa
Kyllä mun koulusta löytyy erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita, ainakin kolme sellaista tiedän ja näillä opiskelijoilla on takana Luovin valmentava ja kuntouttava. Koulullani myös on vieraillut näitä valmentavan ja kuntouttavan luovilaisia tutustuakseen kouluun.
- Ajanhukkaa
Erityisammattikoulusta valmistuu avotöihin ja eläkkeelle. Näitä oppilaitoksiahan pyöritetäänkin sen takia, että saataisiin kehitysvammaisille tekemistä kolmeksi vuodeksi, ettei tarvitsisi kotona olla. Kohtelukin on myös nuissa kouluissa kamalaa, opettajat sekä avustajat saattaa puhua opiskelijalle kuin pikku lapselle ja meno on kuin päiväkodissa. Tiedän kyllä, että esimerkiksi kehitysvammaa on eriasteista ja vamma on kullakin omanlaisensa.
Tunnen itse kolme erityisammattikoulun käynyttä opiskelijaa, pari lievästi kehitysvammaista siivousalalta valmistuneita sekä merkonomiksi valmistunut ADD- ja asperger-tyttö.
Toinen nuista kehitysvammaisista tekee avotöitä siivousfirmassa, vaikka hänellä on kykyjä itsenäiseen työhön ja toinen heistä on eläkkeellä, vaikka kykenisi tuettuun työhön. Tuo merkonomiksi valmistunut on sitten te-toimiston kirjoilla etsien itselleen työpaikkaa. Työhaastatteluissa kun on tullut vastaan sana "erityisammattikoulu", niin se on jäänyt sitten siihen.- hahmotushäiriöinen
Onko mikään ihme, jos ei töitä saa, vaikka olisikin normaaliälyinen? Nämä erityiskoulujen linjat ei nimittäin ole samalla viivalla tavallisten amislinjojen kanssa. Näissä kouluissa joitakin asioita voidaan helpottaa tai ottaa jopa kokonaan poiskin! Kaverini sisko opiskelee siivousalaa erityisammattikoulussa, ja kyseinen ala on hänelle henkisesti sekä fyysisesti raskas, minkä takia hänen kohdalla joitakin työtehtäviä on helpotettu tai otettu jopa kokonaan pois!
Ihmettelen vain että miksi ihmeessä ihmiset joilla on vain cp, adhd, lukihäiriö tai vaikkapa kuulovamma hakevat noihin erityisammattikouluihin? Ne on nimenomaan tarkoitettu kehitysvammaisille. Itse ainakin älysin sieltä lähteä pois ja nyt oon tavallisessa amiksessa, vaikka Kela eväsi multa eka kyseisen linjan, vaikkeivat he ole edes nähneet mua! Sinnikkäästi kuitenkin hain alalle tavalliseen amikseen ja tänä vuonna sitä pitäisi valmistua. Olen ehkä vähän itsepäinen ihminen vaatiessani itseltäni asioiden sisäistämistä nopeasti, mutta jos oon kiinnostunut oppimaan uutta niin silloin opin ja teen kovaa työtäkin. - Monenlaista_porukkaa
hahmotushäiriöinen kirjoitti:
Onko mikään ihme, jos ei töitä saa, vaikka olisikin normaaliälyinen? Nämä erityiskoulujen linjat ei nimittäin ole samalla viivalla tavallisten amislinjojen kanssa. Näissä kouluissa joitakin asioita voidaan helpottaa tai ottaa jopa kokonaan poiskin! Kaverini sisko opiskelee siivousalaa erityisammattikoulussa, ja kyseinen ala on hänelle henkisesti sekä fyysisesti raskas, minkä takia hänen kohdalla joitakin työtehtäviä on helpotettu tai otettu jopa kokonaan pois!
Ihmettelen vain että miksi ihmeessä ihmiset joilla on vain cp, adhd, lukihäiriö tai vaikkapa kuulovamma hakevat noihin erityisammattikouluihin? Ne on nimenomaan tarkoitettu kehitysvammaisille. Itse ainakin älysin sieltä lähteä pois ja nyt oon tavallisessa amiksessa, vaikka Kela eväsi multa eka kyseisen linjan, vaikkeivat he ole edes nähneet mua! Sinnikkäästi kuitenkin hain alalle tavalliseen amikseen ja tänä vuonna sitä pitäisi valmistua. Olen ehkä vähän itsepäinen ihminen vaatiessani itseltäni asioiden sisäistämistä nopeasti, mutta jos oon kiinnostunut oppimaan uutta niin silloin opin ja teen kovaa työtäkin.Mitäs hittoa se kaveris sisko tekee siellä jos siivoustyö on raskasta henkisesti ja fyysisesti? Eikö kannattaisi mennä johonkin valmentavaan ja kuntouttavaan opetukseen jossa voi tutustua erilaisiin ammatteihin. Toinen vaihtoehto onkin eläke. Kyllä muuten erityisammattikouluissakin on esim. merkonomi-, lähihoitaja- ja datanomikoulutuksia, tuskinpa edes erityisammattikouluissakaan kehitysvammaiset ja heikkolahjaiset pärjäis noilla aloilla! Ei ne siis oo pelkästään kehitysvammaisten ammattikouluja.
- OVerMa
Autapa sitä kehitysvammaista kaveriasi pääsemään irti siivousfirman orjatyöstä. Avotyötä voi ajatella palkattomana harjoitteluna - ei sitä pidä tehdä koko ikäänsä. Nyt hän on saanut työkokemusta ja voi pyytää pomoltaan palkkaa.
- Suppppp
Kyllä tavalliseen amikseen voi mennä vaikka on käynyt erityiskoulun. Ei sitä laissa kielletä. Se voi olla vaikeampaa ehkä päästä.
Tunteeko kukaan muuten jotain joka on päässyt palkkatöihin erityisammattikoulusta? Minä en tunne itse ketään. Mutta tiedän että se on mahdollista päästä.- matemaattisesti_lahjaton
Kyllähän tavallisissa ammattikouluissakin on mahdollista saada erityistä tukea. Jos on vain yhdellä osa-alueella ongelmia, niin varmasti tavallisessa amiksessa opiskelu voi onnistuakin. Ainakin itselläni onnistui, vaikka matematiikka on tuottanut ongelmia ala-asteesta alkaen. Selviäähän jotkut AD(H)D-ihmiset, dysfaatikot ja lukihäiriöisetkin lukiosta sekä korkeakoulusta, ja tämähän on enimmäkseen kiinni henkilön toimintakyvystä. Esimerkiksi lukihäiriö on hidaste opinnoissa, eikä se automaattisesti estä opiskelemasta korkealle.
Erityiskouluissa taitaa olla enimmäkseen niitä, joille ei riitä pienryhmäopetus tavallisessa koulussa, vaan pitää olla koko ajan tukea ja ohjausta ja kehitysvammaiset on juurikin niitä, joilla on enemmän vaikeuksia oppimisessa. Kysehän ei ole oppimisvaikeuksista, vaan paljon isommasta jutusta ja kehitysvamma on paljon muutakin kuin pieni äo. En itse ainakaan tunne keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriön tai lukihäiriön omaavaa henkilöä, joka olisi käynyt peruskoulun erityiskoulussa, vaan se on hoitunut tavallisessa koulussa pienryhmässä osittain.
Ammatillisista erityisoppilaitoksista taitaa löytyä sitten monenlaista porukkaa, on kehitysvammaa, on näkövammaa, on mt-ongelmia, on sosiaalisia ongelmia, on autismia tms. Vaikka järki pelaisikin, niin kaikesta huolimatta erityisammattikoulun käynyttä ei huolita töihin, kun se tuo mieleen ihmisen, joka vaan tarvitsee tukea ja tukea, on toisistaan riippuvainen.
Jos itse olisin käynyt ammatillisen erityiskoulun, niin todennäköisesti olisin valmistunut eläkkeelle tai päätynyt avotöihin, mikä on ihmisen hyväksikäyttöä. - ex-luovilainen
matemaattisesti_lahjaton kirjoitti:
Kyllähän tavallisissa ammattikouluissakin on mahdollista saada erityistä tukea. Jos on vain yhdellä osa-alueella ongelmia, niin varmasti tavallisessa amiksessa opiskelu voi onnistuakin. Ainakin itselläni onnistui, vaikka matematiikka on tuottanut ongelmia ala-asteesta alkaen. Selviäähän jotkut AD(H)D-ihmiset, dysfaatikot ja lukihäiriöisetkin lukiosta sekä korkeakoulusta, ja tämähän on enimmäkseen kiinni henkilön toimintakyvystä. Esimerkiksi lukihäiriö on hidaste opinnoissa, eikä se automaattisesti estä opiskelemasta korkealle.
Erityiskouluissa taitaa olla enimmäkseen niitä, joille ei riitä pienryhmäopetus tavallisessa koulussa, vaan pitää olla koko ajan tukea ja ohjausta ja kehitysvammaiset on juurikin niitä, joilla on enemmän vaikeuksia oppimisessa. Kysehän ei ole oppimisvaikeuksista, vaan paljon isommasta jutusta ja kehitysvamma on paljon muutakin kuin pieni äo. En itse ainakaan tunne keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriön tai lukihäiriön omaavaa henkilöä, joka olisi käynyt peruskoulun erityiskoulussa, vaan se on hoitunut tavallisessa koulussa pienryhmässä osittain.
Ammatillisista erityisoppilaitoksista taitaa löytyä sitten monenlaista porukkaa, on kehitysvammaa, on näkövammaa, on mt-ongelmia, on sosiaalisia ongelmia, on autismia tms. Vaikka järki pelaisikin, niin kaikesta huolimatta erityisammattikoulun käynyttä ei huolita töihin, kun se tuo mieleen ihmisen, joka vaan tarvitsee tukea ja tukea, on toisistaan riippuvainen.
Jos itse olisin käynyt ammatillisen erityiskoulun, niin todennäköisesti olisin valmistunut eläkkeelle tai päätynyt avotöihin, mikä on ihmisen hyväksikäyttöä.Opiskelin puoli vuotta ammatillisessa erityisoppilaitoksessa. Itseltänihän löytyy lukihäiriö lievä ADHD johon tarvitsen tukea. Matematiikassa olen hyvä mutta kielet takkuaa. Lukioon olisin halunnut mennä mutta käsitin sen olevan enimmäkseen kielipainotteinen joten annoin olla. Sitten mietin mikä ala voisi olla kiinnostava ja aloin etsimään tietoa eri ammateista.
Hain sitten lähimpään erityisammattikouluun ravintola-alalle. Heti aloitettuani kyseisen koulun huomasin että tilanne on hieman eri, jos on vain lukihäiriö ja ADHD verrattuna vaikkapa siihen kehitysvammaan. Suurin osa opiskelijoista koostui kehitysvammaisista ja luokallani oli vain muutama opiskelija, joilla oli jokin "pikku juttu". Nämäkin tuntemani luokkatoverit keskeytti kyseisen koulun samoista syistä kuin mä.
Ammatillinen erityisoppilaitos tuntui niin lasten leikkipaikalta kuin koululta. Koulun ilmapiirikin oli kamala, ei sellaisessa ilmapiirissä tehnyt mieli opiskelella ammattiin. Koulun asuntolassa asuin arkipäivät pitkän välimatkan takia. Asuntolan ohjaajat vahti opiskelijoiden menemisiä, esim. kaverini vierailivat luonani ja sitten ohjaajat kyselivät multa että kuka toi on, miksi hän on täällä jne. Myös jopa poika- tai tyttöystävien tapaamistakin kytättiin, näin kävi luokkatoverini kohdalla. Opettajat kohtelivat opiskelijoita kuin pieniä lapsia, komentivat ja lässyttivät. Kehitysvammaisia ja autistisia opiskelijoita kohdeltiin pahemmin; jos kehitysvammainen tai autistinen opiskelija kaatoi keittiössä vaikkapa kahvia vahingossa pöydälle, niin ohjaajat ja opettajat suuttuviat. Jos autistinen tai kehitysvammainen sanoi että koskee päähän, niin silloinhan vaan sanottiin että höpö höpö, silloin mennään lääkäriin jos sellainen sua vaivaa. Itselläni kerran alkoi koskemaan päähän kuumuuden takia ja sanoin silloin opettajalle asiasta. Sanoin myös että lepään hetken aikaa, jospa se auttaisi. Opettajahan vain tuumasi siihen ok.
Siellä koulussa ei oikein erityistarpeita otettu huomioon. Kerran joku asperger-opiskelija sanoi olevansa hyvin kuormittunut voimakkaista tai pahoista hajuista. Opettajat ja ohjaajat vain tuumasi että jos tuollaiset asiat vaivaa, niin silloin pitää hakea ammattiapua, ei tuollainen normaalia ole. Ja tuolleen sanoo ihmiset, jotka työskentelee erityistä tukea tarvitsivien kanssa!
Keskeytymisen jälkeen hain sitten tavalliseen ammattikouluun ravintola-alalle ja kyllä siellä opiskelu sujui. Käyttäytyihän sielläkin opiskelijat, etenkin pojat, kuin yläasteikäiset, mutta keskustelu koululla oli kuitenkin hieman sivistyneempää kuin ammatillisessa erityisoppilaitoksessa. Työ- ja yhteiskuntatiedon tunneillakin opettaja otti jopa poliittisia aiheita puheiksi. Itsehän tykkään keskustella kuin lukea ja keskustelemalla sisäistän parhaiten asiat, erityisesti minua kiinnostavat asiat.
Tällä hetkellä olenkin kahvilayrittäjä. En varmasti olisi tässä tilanteessa, jos olisin käynyt loppuun erityisammattikoulun. Eihän tosin laissa mainita että vammaisuus tai muu semmoinen ominaisuus olisi este yrittäjyydelle vaan tärkeintä on, että on yli 18-vuotias. Eri asia sitten on, että pystyykö olemaan vastuussa. Itse ainakin pystyn olemaan vastuullinen ja itsenäinen.
- that_evil
Itellä sossun syrjinnän tuottaman vaikeuden takii en pääse mihkään, vaikka onnekseni raajoja ei puutu ja aivot ovat paikallaan. Onneksi voin suorittaa lukion netissä (paljon halvempi koulutus) ja haistattaa paskat koko valtion nautinnolliselle syrjinnälle.
- vammasiakaikki
Kaikki työt suomessa vammaistyöhön verrattavissa.
- Blackwomen
Vaikka erityisammattikoulussa näkee paljon kehitysvammaisia opiskelijoita, mutta sinne tosissaan voi jotkut nuoret hakea opiskelemaan, jos ei oikeasti pärjää isossa opetusryhmässä (sosiaaliset syyt, keskittymishäiriöt, oppimisen vaikeudet yms). Tekeekö ihmisestä jonkun vammaisen, joka joutuu erityisammattikouluun jonkun muun syyn vuoksi, kuin jonkun vamman takia? No ei todellakaan. Tiedän montakin kaveria, jotka ovat muuten teräviä päästänsä, mutta heillä tuottaa ongelmia normaalissa opetusryhmissä opiskeleminen. Ei ne kaveritkaan ole yhtään vammaisia sen takia, vaikka ovat käyneet ammattitutkinnon erityisammattikoulussa. Oon käynyt vierailemassa muutamassa erityisammattikoulussa ja oon nähnyt omin silmin, että siellä on monen tasoista opiskelijaa, joilla on erityisen tuen tarpeita.
- Anonyymi
Sitten on ihan sitäkin, että jo siellä peruskoulun alaluokilla nähtiin hyvin, ettei yksi oppilas oikein pärjää. Sitä pidettiin sitten vaan luokan tyhmimpänä, eikä laitettu apukoulun puolelle, minne olisi kuulunut, saati että olisi tutkittu ja annettu hälle kuuluva diagnoosi. Ei mitään, siinä vaan sitten väkisin oppilas normaalikoulu läpi huonoin arvosanoin ja peruskoulusta eteenpäin tyhjällä päällä. Siellä apukoulussa olisi saanut tasonsa mukaista opetusta ja tukea. Ja sitten kun ei sitä diagnoosia annettu, mikä olisi pitänyt, niin sitten ihmisen pitää muka normaaliälyisenä yrittää ja turhaan ponnistella, vaikkei järki riitä.
Ei muuta ku diagnoosi, mikä kuuluu ja päästä eläkkeelle, niin ei tarvi yksilön turhaan ponnistella. Kun mistään ei ikinä valmista ja hyvää tule. Turhaan hankaloitetaan yksilön elämää, kun pidetään täysipäisten kirjoilla, vaikkei sitä ole ja kiusallaan pistetään suoriutumaan samoista tehtävistä ja velvoitteista kuin terveet. On vaan muka vähän tyhmä, vaikka on aivan idiootti, heikkolahjainen. Turha ihmetellä, miksi moisen elämässä on kaikki niin vaikeaa.
1980-luvulla ei oikein ymmärretty asioita. Ei ollut oppilaalla mitään oppimisvaikeuksia, vaan se oli vain tyhmä. Toki apukouluja oli jo silloin, mutta niihin laitettiin vain osa heistä, jotka sinne kuului. Sitten oli monta rajatapausta, joiden paikka olisi ollut avun piirissä, mutta eiku väkisin vaan pidettiin normaalien puolella. Nämä olivat niitä diagnosoimattomia sitten. On yksilöitä, joista nähdään, että joku diagnoosi tuolle kuuluisi, mutta halutaan tehdä "palvelus" ja jätetään antamatta. Sitten vaan naureskellaan ja puhutaan, että heh heh, se nyt on semmonen.
No, viime aikoinahan on luettu juttuja, kuinka jotkut ovat vasta aikuisiällä saaneet kehitysvammadiagnoosin. Miksei niitä voitu silloin lapsena antaa, kun kerran nähtiin, ettei tuo ole ihan samalla viivalla muiden kanssa? Siinä olisi yksilö päässyt paljon helpommalla elämässään mutta eiku piti vaan vuosikymmenet turhaan ponnistella ja yrittää kaikenlaista, mihin ei eväät ihan riittäneet.- Anonyymi
Keva-diagnoosin voi tosiaan saada vaikka kuusikymppinenkin, jos vain vahvaa näyttöä löytyy lapsuuden aikaisista lääkärintodistuksista ja opettajien lausunnoista. Nykyään ei ole tavatonta, että vasta yli 20-vuotiaana saa diagnoosin lievästä kevasta. Peruskoulussa on vain laitettu oppimisvaikeuksien piikkiin ja ratkaisua haettu vain opetussuunnitelman yksilöllistämisestä, eikä ole asiaa tutkittu pintaa syvemmälle.
- Anonyymi
Sillä erityisammattikoulun paperilla voi pyyhkiä persettä. Pelkän lukivaikeuden tai fyysisen vamman takia ei kannata koko puljuun hakea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108