Aluksi oli Riihimäen seurakunnan Idäntyö. Seurakunta luopui toiminnasta. Muut jatkoivat. Aluksi mukana ollut Upe Poutiainen joutui perustamaan uuden avustusjärje4stön SuomenidäntyöUP. Syynä oli omien jäsenten hamstraus parhaista lahjoituksista. Esimerkki:
Saatiin hajuvesiä johtavilta valmistajilta, mutta pantiin myyntiin kotimaassa lahjoittajan kiellosta huolimatta. "ei niitä hajuvsesiä viedä Venäjän huorille". Totuus on toinen: Luostareille toimitettujen hajuvesien käyttö olisi ollut ja on edelleen lasilevyllä peitettyjen ikonien desinfiointi ja puhdistaminen (sisältävät alkoholia). Sittemmin oli paljastunut myös johtavien henkilöiden omaan käyttöön ottamat parhaat tuotteet. "Avustusmatkat" Venäjälle muutaman muovikassin viemiseen esim. naisvankilaan, joissa naisvankeja pidettiin sylissä. Paluumatkalla venäläistä kristallia ym. jota myytiin omalla kirpputorilla tai vietiin omalle kesäasunnolle muiden edullisten ostoksien lisäksi.
Yhtenä esimerkkinä:
Riihimäen Idäntyön johtava henkilö tyhjensi isännöitsijänä nuoren miehen asunnon. Oli jättänyt lieden päälle ruokineen naisvierasta odotellessaan. Keittiö paloi ja hiiltyi. Mies kuoli häkään. Isännöitsijä tyhjensi asunnon ja vei kaikki pois parissa päivässä. (itselleen?)Televisio olohuoneessa oli edelleen päällä, kirjahyllyt ja taulut hieman nokeentuneet, siellä olleet ostokuitit tallessa, eteisessä olleet juuri hankitut työkoneet metallilaatikoissaan lienevät olleet kunnossa, mutta ei tietoa. Minnehän joutuivat? Kaikki olivat kuulemma tuhoutuneet.
Kuolleen pojan äiti sai myöhemmin tiedon kaiken omaisuuden tuhoutumisesta.
Riihimäen Idäntyöstä
5
267
Vastaukset
- Vapaaehtoinen
Nykyisin suomenidantyöup. www.suomenidantyoup.fi on ylivoimaisesti suurin yksityinen avustusjärjestö Suomessa. Miljoonien edestä kaupan ja teollisuuden uusia tuotteita viedään vuodessa kohdemaihinsa valvotusti. n. 7% Venäjälle luostareihin, jotka hoitavat orpojen kouluja, vammaishoitoloita, vanhustentaloja yms. Suurin määrä avustustarvikkeita viedään muihin itä-europan maihin, Valko-Venäjälle, Bulgariaan, Romaniaan, jopa Afrikan köyhiin maihin, mutta nyt erityisesti Ukrainaan.
suomenidantyoup toimii täysin vapaaehtoistyövoimalla. Palkkoja ei makseta kenellekään, kulut vain varastoinnista, toimistokuluista sekä kuljetuksista. Kuitenkin annetun avun määrä voidaan varovasti arvioida vuosittain miljoonissa kaupan ja teollisuuden antamien lahjoitusten turvin. Myös seurakunnat ja yksityiset henkilöt toimittavat suuria määriä avustustarvikkeita. Käytettyjä lahjoitustavaroita ei edes tilastoida (vaatteita yms.). Ne laitetaan toimitettujen rekkojen tilkkeiksi.
Tutustukaa ihmeessä SuomenidantyoUP:in kotisivuihin www.suomenidantyoup.fi- Kuotzunz
ei kai kaikki tee tuota hommaa ilmaitteeksi?johan kuljetuksetkin maksaa jonkun verran...seurakunnat vai mitkä,kustantaa kulut?tosin avustusjärjestöt ne ne osaa....hoitaa
- kokoomusko
Kuotzunz kirjoitti:
ei kai kaikki tee tuota hommaa ilmaitteeksi?johan kuljetuksetkin maksaa jonkun verran...seurakunnat vai mitkä,kustantaa kulut?tosin avustusjärjestöt ne ne osaa....hoitaa
Kun poutiaisesta on kyse, ei mitään luottoa mieheen, se se vasta osaakin "hoitaa"
- OlenvienytRiihimäen
Olen vienyt Riihimäen Idäntyöhön tavaraa silloin tällöin. Olen ollut tyytyväinen siihen, että tilat ovat olleet auki lähes päivittäin. Teollisuusalueella sijaitsevaan keräyspisteeseen on helppo viedä. Mielestäni on hienoa, että joku ottaa vastaan keräykseen minulta liikenevät tuotteet. En halua myydä niitä kirpputorilla. Siis kiitokset idäntyölle. Parhaillaan he keräävät tavaraa Ukrainaan vietäväksi. Olen tähänkin keräykseen vienyt taloustavaraa, vaatteita, verhoja yms. pari kertaa. Kiertotalous kunniaan!
Eri asia sitten on, miten hyvin tavarat menevät perille. Hävikkiä varmaankin on, mutta oletan, että sitä on pikemminkin siellä vientimaassa. Menevätkö keräystavarat juuri niitä tarvitseville vai tekeekö vastaanottajapuoli sillä omaa bisnestään? Muistan erään tv-ohjelman, jossa englantilaiset veivät lastenkotiin (en muista, mikä itäinen valtio) tavaroita, mutta kaikki sijoitettiin vain kaappeihin. He olivat muutaman päivän siellä, mutta minulle jäi mielikuva, että ongelmat olivat vastaanottajissa, hmm. ehkä bisnestä... ei tainnut juuri mitään jäädä lapsille.
En ymmärrä, miksi vapaaehtoistyötä tekevien pitää moittia toinen toisiaan. Luulisi, että siinä omassa työssä ja keräysasioiden hoitamisessa ja avun perille viemisessä on ihan tarpeeksi työtä ja että se työ antaa iloa ja tyydytystä tekijöilleen!- kokoomusko
Se Riihimäellä toimiva onkin toinen kuin tämä poutiaisen toiminta. Lajitteluhävikki on sielläkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696