Missä olivat sadat tanssijat!!!!?????
Tyhjää täynnä oli lattia ja seinänvierustat.
Toimittajakin oli ihmeissään kun Zepe kehuskeli väkimäärillään. Noloa!
Väljää oli Baskaksessa TV klipissä
47
<50
Vastaukset
- polempa
Löytyykö tuo tv-klippi netistä? Sama tilanne oli lumon suhteen. zeppo hehkutti täällä että kävijöitä oli tuhansia joka lauantai mutta tanssikeskuksen sivuilla olevista zepon ottamista kuvista näki että paikalla oli korkeintaan pari sataa tanssijaa.
- Väljäriihi
Katsomosta löytyy
- LatotanssitRulesJeeee
Buahhahhaa mahtaa teitä v1tuttaa kun Backasentanssipaikka sai noin hyvää mainosta ja yllättävän pitkä olikin loppukevennys! Hajotkaa :DD
Ps. oikeestiko meinaatte, että kaikki tanssijat halusi olla kuvattavana? Katsos kuvaamisesta pitää ilmoittaa.
- Vaparitjakoon
Sepe oli hommannut muuutaman vaparilaisen pyörimään etualalle.
- Perinteenmummu
Kädenalisakkia pahimmillaan.
Ei todellakaan minun paikkani tanssijoista päätellen. - eiaina
Perinteenmummu kirjoitti:
Kädenalisakkia pahimmillaan.
Ei todellakaan minun paikkani tanssijoista päätellen.Hurma vetää kädenalitanssijat paikalle, näin olen todennut ja tykkään itsekkin mutta joku muu bändi joka on vanhemman väen suosiossa ei todellakaan vedä Backakselle pelkkiä kädenalitanssijoita.
- Perinteenmummu
eiaina kirjoitti:
Hurma vetää kädenalitanssijat paikalle, näin olen todennut ja tykkään itsekkin mutta joku muu bändi joka on vanhemman väen suosiossa ei todellakaan vedä Backakselle pelkkiä kädenalitanssijoita.
Käyn Pavilla.
- jotkusvoisvähähävetä
Mukavannäköistähän tuolla oli. Video oli varmaankin kuvattu heti fuskun alkeiskurssin jälkeen väliajalla, koska Hurma-yhtyeessä ei ainakaan minun muistaakseni ole yhtään niin karheaäänistä solistia.
Todella hyvää mainosta on tanssiharrastukselle juuri tuollaiset videot, joilla osoitetaan, että ei elämän ensimmäisen edes fuskukurssin jälkeen tarvitse olla jo pro ja pääsee silti väliajallakin tanssimaan.
Todella huonoa mainosta tanssiharrastukselle oli tässä yhteydessä se, että erään toisen lähes yhtä suositun tanssiharrastuskeskustelufoorimin proot totesivat arvostelevaan sävyyn, että olipas todella kehnon näköistä fuskua noilta elämänsä ensimmäiseltä fuskukurssilta valmistuneilta. Älkää välittäkö noista proista elämänne ensimmäisellä backaksen fuskukurssilla käyneet!- Kädenalisakkia
Maksettu mainos!
- teeseitsegalluppiauttaa
Kysyppä kuule sinäkin daamilta seuraavan kerran tanssilattialla, ennen kuin otat miestenhaulla sitä kuuluisaa tanssiasentoa (naisten haulla herrasmies ottaa tanssiasennon vasta sen jälkeen, kun tajuaa, mitä daami tahtoo), että kuinka daami haluaisi, että tätä mennään ja tule sen jälkeen uudestaan puhumaan MULLE kädenalisakista!
Se on muuten nyt neropatti sinun vuoro kertoa, mitä herrasmies tekee sen jälkeen, kun tajuaa, että eihän se daami ehkä edes tiennyt, kuinka halusi.
- ÄinäänMiäs
Miulla on teille elämäntehtävä kun kehutte omia saavutuksianne Suomi 24-saitissa.
- 514
Paljon oli väkeä, näkihän sen kymppiuutisen kuvasta. Kyllä mahtaa muutamaa mulkkua vituttaa kun oikein telkussa näytettiin miten hyvä meininki Backaksessa on keskellä viikkoa.
- Reijoki
Siitäs saitte. Backas oli täynnä tanssijoita. Paikkahan aukesi 19.00 ja uutisissa siellä oli jo 19.20 satoja tanssijoita. Kymmenen uutisissa paikka olitäynnä. Turha on tänne valheellisia juttuja kirjoitella. Backas taittaa olla kesän suosituimpia tanssilavoja.
- mitääntanssia
Muualle menen tanssimaan. Näytti olevan pelkkiä kädenaluselvistelijöitä.
- polempa
Kympin uutisten pätkä paskaksesta oli suora lähetys ja siellä oli korkeintaan muutama sata tanssijaa eikä 600 kuten zeppo valehteli. Kuitenkin Hurma on suosituin orkesteri ja siitä huolimatta vain kourallinen transsijoita. Minkälainen mahtaa meno olla kun vähemmän suosittu orkesteri on esiintymässä?
- tangovaihuihai
mitääntanssia kirjoitti:
Muualle menen tanssimaan. Näytti olevan pelkkiä kädenaluselvistelijöitä.
Useimmiten tanssityyli valitaan soitettavan kappaleen mukaan, mutta kun samaan musiikkiin voidaan tanssia monella tavalla, voi tyylien kirjo olla melkoinen. Miten itse tanssisit kyseisen kappaleen?
- merkkikriisistä
polempa kirjoitti:
Kympin uutisten pätkä paskaksesta oli suora lähetys ja siellä oli korkeintaan muutama sata tanssijaa eikä 600 kuten zeppo valehteli. Kuitenkin Hurma on suosituin orkesteri ja siitä huolimatta vain kourallinen transsijoita. Minkälainen mahtaa meno olla kun vähemmän suosittu orkesteri on esiintymässä?
Eikö sitä, että Suomen suosituin orkesteri saattaa tuoda paikalle jopa 600 tanssija voida pitää merkkinä lavatanssiharrastuksen todellisesta kriisistä? Muutamia vuosia sittenhän Suomen suosituin orkesteri veti tanssipaikoille nelinumeroisia yleisölukuja.
Sääli, että muutamia vuosia sitten Suomen suosituimman orkesterin ja Suomen taitavimpien tanssijoitten välit menivät poikki ja Suomen suosituin tanssiorkesteri ilmoitti, ettei aio enää jatkossa esiintyä tanssipaikoilla, joilla käyvät Suomen taitavimmat tanssijat marisemassa. - ajatonmuuttuneet
Suomen taitavimmat tanssijat saivat tanssilavoille, mitä halusivatkin eli tilaa tanssia: heidän mielestäänhän Suomen suosituin tanssiorkesteri oli siitä syystä niin kehno, että se veti kaikki tanssipaikat niin täyteen yleisöä, ettei pysäköintialueellakaan mahtunut edes Suomen taitavin tanssija tekemään yhtään kuvioo. Nykyäänhän Suomen taitavimmat tanssijat moittivat tällä hetkellä Suomen suosituinta orkesteria siitä, että se vetää joka kerta esiintymislavan edustalle muutamia faneja seisoskelemaan heidän kuvioittensa tiellä.
- polempa
merkkikriisistä kirjoitti:
Eikö sitä, että Suomen suosituin orkesteri saattaa tuoda paikalle jopa 600 tanssija voida pitää merkkinä lavatanssiharrastuksen todellisesta kriisistä? Muutamia vuosia sittenhän Suomen suosituin orkesteri veti tanssipaikoille nelinumeroisia yleisölukuja.
Sääli, että muutamia vuosia sitten Suomen suosituimman orkesterin ja Suomen taitavimpien tanssijoitten välit menivät poikki ja Suomen suosituin tanssiorkesteri ilmoitti, ettei aio enää jatkossa esiintyä tanssipaikoilla, joilla käyvät Suomen taitavimmat tanssijat marisemassa.Mikähän oli tämä Suomen suosituin tanssiorkesteri sun mielestä?
- PerinteisenTanssinYstävä
ajatonmuuttuneet kirjoitti:
Suomen taitavimmat tanssijat saivat tanssilavoille, mitä halusivatkin eli tilaa tanssia: heidän mielestäänhän Suomen suosituin tanssiorkesteri oli siitä syystä niin kehno, että se veti kaikki tanssipaikat niin täyteen yleisöä, ettei pysäköintialueellakaan mahtunut edes Suomen taitavin tanssija tekemään yhtään kuvioo. Nykyäänhän Suomen taitavimmat tanssijat moittivat tällä hetkellä Suomen suosituinta orkesteria siitä, että se vetää joka kerta esiintymislavan edustalle muutamia faneja seisoskelemaan heidän kuvioittensa tiellä.
Juuri näin. Kädenalisakki on vallannut lavat kuvioillaan.
Maristaan joka asiasta ja valitetaan jos ei saada ilmaista vettä ja narikkaa. Painukaa jumppasaleihin tanssimaan nauhureiden kanssa.
Kasettisoitin päälle naps ja kuvioit käyntiin, ihailette vielä itseänne seinällä olevista peileistä ja katsotte että tekninen paita on suorassa ja tanssilenkkareiden nauhat solmittuna. - kvg_kvg_kvg
polempa kirjoitti:
Mikähän oli tämä Suomen suosituin tanssiorkesteri sun mielestä?
Se on vieläkin Suomen suosituin tanssiorkesteri. Sääli, ettei se enää suostu esiintymään tanssipaikoilla, joilla Suomen taitavimmat tanssijat marisisivat mielestään hävyttömänkin pieniksi jäävistä tanssitiloistaan.
Vielä muutama vuosi sitten riitti, että Suomen suosituin tanssiorkesteri kiersi Suomen tanssipaikat kerran vuodessa läpi: Suomen suosituimman tanssiorkesterin nelinumeroisilla yleisöluvuilla Suomen tanssipaikat kattoivat kaikkien muitten orkestereitten jopa kolminumeroisilla yleisöluvuilla vuodesta toiseen aiheuttamat tappiot.
KVG! - merekonomi
polempa kirjoitti:
Mikähän oli tämä Suomen suosituin tanssiorkesteri sun mielestä?
Hänestä en tiedä, mutta suosituin on Souvarit. Sekä yleisön määrästä että keikan hinnasta helposti päätellen.
- SinunkoMuinaismuisto
PerinteisenTanssinYstävä kirjoitti:
Juuri näin. Kädenalisakki on vallannut lavat kuvioillaan.
Maristaan joka asiasta ja valitetaan jos ei saada ilmaista vettä ja narikkaa. Painukaa jumppasaleihin tanssimaan nauhureiden kanssa.
Kasettisoitin päälle naps ja kuvioit käyntiin, ihailette vielä itseänne seinällä olevista peileistä ja katsotte että tekninen paita on suorassa ja tanssilenkkareiden nauhat solmittuna."Kasettisoitin päälle naps.."
- mikä on kasettisoitin ? :) - FYIvaan
kvg_kvg_kvg kirjoitti:
Se on vieläkin Suomen suosituin tanssiorkesteri. Sääli, ettei se enää suostu esiintymään tanssipaikoilla, joilla Suomen taitavimmat tanssijat marisisivat mielestään hävyttömänkin pieniksi jäävistä tanssitiloistaan.
Vielä muutama vuosi sitten riitti, että Suomen suosituin tanssiorkesteri kiersi Suomen tanssipaikat kerran vuodessa läpi: Suomen suosituimman tanssiorkesterin nelinumeroisilla yleisöluvuilla Suomen tanssipaikat kattoivat kaikkien muitten orkestereitten jopa kolminumeroisilla yleisöluvuilla vuodesta toiseen aiheuttamat tappiot.
KVG!"Vielä muutama vuosi sitten riitti,.. "
ennen oli ennen nyt on nyt - alatolemaanasianytimessä
FYIvaan kirjoitti:
"Vielä muutama vuosi sitten riitti,.. "
ennen oli ennen nyt on nytAivan niin: nyt suosituin niistä orkestereista, jotka vetävät tanssipaikoille jopa kolminumeroisia yleisölukuja ja suostuvat siitä huolimatta vielä esiintymään Suomen tanssipaikoilla, vaikka Suomen taitavimmat tanssijat moittivat jopa kolminumeroisia yleisölukuja tanssipakalle vetävää orkesteria siitä, että orkesteri vetää orkesterin aition eteen joka kerta pari fania, jotka seisoskelevat siinä ihan tahallaan Suomen taitavimpien tanssijoitten kuvioitten tiellä, VOIDAAN PITÄÄ MERKKINÄ SIITÄ, ETTÄ AJAT OVAT AINAKIN YLEISÖMÄÄRIEN OSALTA HUONOMPAAN PÄIN. Eikö niin?
- flättiivaanmuilla
Kaikkein käsittämättömintä Suomen taitavimpien tanssijoitten Suomen suosituimman tanssiorkesterin parjauskampanjassa oli se, että tämä vieläkin Suomen suosituin tanssiorkesteri oli ja on yhä vieläkin koko planeetan ainut tanssiorkesteri, joka soitti ja soittaa vieläkin sellaista tanssimusiikkia, johon voi tanssia erästä Suomessa hyvin paitsi hyvin suosittua ruotsalaista niin myöskin musiikista huolimatta pakkojoustoilla opetettua kansantanssia. Minä kävin ja käyn yhä vieläkin kamujen kaa tämän Suomen suosituimman tanssiorkesterin keikoilla tanssimassa tätä ruotsalaista kansantanssia niin kuin sitä Suomessa opetetaan, koska tällä planeetalla mikään muu bändi ei soita sellaista musiikkia, että sitä kansantanssia tulisi edes mieleen tanssia niin kuin sitä kansantanssia Suomessa opetetaan.
- Huimahumppa
Jos haluaa nähdä, miten Hurma vetää oikeasti paikalle satoja tanssijoita , suosittelen tulemaan tänään Särkän lavalle.
Aitoa kesäistä lavatunnelmaa kauniissa järvimaisemassa.- Humppahelena
Särkällä on myös toinen huippuorkka - In The Mood solistinaan lauluvirtuoosi Suvi Karjula.
Sinne! - Löfer
Ei olut Suvi vieläkään oppinut laulamaan bändin kanssa.
- TilaaArvostava
Kaipasin väljempää menoa mutta Särkässä on aina heinäkuussa järkyttävä ryysis kuten oli eilenkin. Poislähtiessä vesi ulottui nilkkoihin asti kun kahlattiin ruohikkoparkkipaikalle ja kuraista oli, mutta se ei pilannut ihanan illan tuomaa fiilistä :). Isompi paikka kuten Backas on varmaan mieluisampi kun on tilaa tanssia isosta väkimäärästä huolimatta. Hurma oli taas ihana. In the moodin ohjelmisto oli mielestäni liikaa ränttätänttävoittoinen. Suvi solistina toki on hyvä, Ilarin laulua myös olisi kiva kuulla. Kun bändillä ei ole puhaltimia niin aina se soundi on vajavainen kun vertaa esim. Hurmaan ja Sinitaivaaseen.
- tac
Todella hyvä klippi jossa tuotiin perinteinen ja nykyinen tanssikulttuuri esille. Väkeä hienosti ja seinustoilla upeita daameja odottamassa tanssiinpääsyä. Tangomarkkinat jää väliin kun muutetaan lomaretkisuunitelmaa. Lähdetäänkin tsekkaamaan 3 muun Pohjalaisen viejän kanssa paikka.
- Silmätpäässä
Ainoa minkä klipistä näki että tavalliset tanssijat ilman kurssitodistusta eivät ole tervetulleita ko.paikkaan.
- LatotanssitRules
Silmätpäässä kirjoitti:
Ainoa minkä klipistä näki että tavalliset tanssijat ilman kurssitodistusta eivät ole tervetulleita ko.paikkaan.
Aika moni tavis tanssijakin tänä päivänä tanssii fuskua ei se katsos ole mikään pro laji vaikka niin luulet. Suosittelen lämpimästi. Paljon oli kerääntynyt tiistaina sade?päivänä porukkaa vaikka ei tiistai mikään vakiintunut tanssipäivä edes ole kyseisesellä lavalla. Eikös nämä olleet ensimmäiset tiistai-tanssit Backaksella? Hienoa mainosta lavatanssin ystäville. Tavallisia tanssijoita oli fuskaamassa eikä kynnys pitäisi kenellekään olla liian korkea mennä mukaan kursseillemaan jos kiinnostaa. Hyvä Backas ja KIITOS!
- Backakseentanssimaan
Kaikki vaan Backakaseen. Näytetään missä on kunnon tanssit. www.tanssikeskus.fi
- teeveetähti
Hieman huvitti kun Zepen piti kokoajan korostaa tässä klipissä Meillä käy paljon nuoria, Meillä on tosi paljon aina tanssijoita, Meillä on 600 ihmistä paikalla, Meillä on ... Meillä on... Meillä käy..
Toimittajakin oli ihmeissään.
Ja pelkästään kun silmällä katsoi niin huomasi ettei varmasti ollut 600 tanssijaa paikalla!
Tämä viimestään paljasti kuka tälläkin palstalla hokee väkimääriään ja pakkomainostaa!- polempa
Eiköhän sen jokainen omin silmin nähnyt että paikalla oli ehkä 200 tanssijaa.
- UpeaaMahtavaa
"Hieman huvitti .."
- ainut mikä mua huvitti ole toimittaja Strömmerin hössöttävä tyyli .. :D
Hyvää informaatiota tuli Sepolta kuten pitääkin tulla tuollaisissa klipeissä. Tietoisuus hauskoista lavatansseista houkuttelee varmasti mukaan kaiken ikäistä porukkaa, kun kympin uutisten loppukevennystä aika moni varmaan katseli. Iso kiitos uutistoimitukselle että toitte lavatanssiperinteen taas puheenaiheeksi. - Supposuponsuppo
UpeaaMahtavaa kirjoitti:
"Hieman huvitti .."
- ainut mikä mua huvitti ole toimittaja Strömmerin hössöttävä tyyli .. :D
Hyvää informaatiota tuli Sepolta kuten pitääkin tulla tuollaisissa klipeissä. Tietoisuus hauskoista lavatansseista houkuttelee varmasti mukaan kaiken ikäistä porukkaa, kun kympin uutisten loppukevennystä aika moni varmaan katseli. Iso kiitos uutistoimitukselle että toitte lavatanssiperinteen taas puheenaiheeksi.Suppo perinteisesti mainosti paikkaansa minkä kerkisi muutamassa sekunnissa...aika säälittävää toimintaa.
Olisi puhunut tanssimisesta eikä aukioloajoistaan.. - seppotekisentaas
Supposuponsuppo kirjoitti:
Suppo perinteisesti mainosti paikkaansa minkä kerkisi muutamassa sekunnissa...aika säälittävää toimintaa.
Olisi puhunut tanssimisesta eikä aukioloajoistaan..Itsehän sinä olet käyttänyt useita kuukausia Sepon, mielestäsi huonojen puolien mainostamiseen täälläkin eikä tavoittelemaasi tulosta ole vaan syntynyt: Seppo pääsi televiisioonkin, minne sinä et! Päästyään televiisioon Seppo sai muutamassa sekunnissa sadattuhannet naisetkin kiinnostumaan, mitä sinä et ole saanut monessa kuukaudessakaan!
Kummanko toiminta on säälittävää? Sinunko vai Sepon? Mitä häh? - Chillaajäbä
seppotekisentaas kirjoitti:
Itsehän sinä olet käyttänyt useita kuukausia Sepon, mielestäsi huonojen puolien mainostamiseen täälläkin eikä tavoittelemaasi tulosta ole vaan syntynyt: Seppo pääsi televiisioonkin, minne sinä et! Päästyään televiisioon Seppo sai muutamassa sekunnissa sadattuhannet naisetkin kiinnostumaan, mitä sinä et ole saanut monessa kuukaudessakaan!
Kummanko toiminta on säälittävää? Sinunko vai Sepon? Mitä häh?Suppoa pyllyyn SUpolle ja jäitä hattuun.
Kymppiuutisten kevennystä ei enää huomenna muista kukaan. - loistavaprtilaisuus
Chillaajäbä kirjoitti:
Suppoa pyllyyn SUpolle ja jäitä hattuun.
Kymppiuutisten kevennystä ei enää huomenna muista kukaan.Minusta SUSEL: in tulisi ainakin harkita, että se alan kattojärjestön ominaisuudessa myöntäisi Sepolle kultaisen ansiomerkin lavatanssiharastuksen eteen ja yleisemminkin tunnetuksi tehdystä mittavasta ja ansiokkaasta työstä kunniakirjan kera. Kunniakirjassa voisi olla eriväriset tupsut esimerkiksi kulmissa ja hallituksen jäsenten omakätiset allekirjoitukset sinetein vahvistettuna? Samallahan SUSEL tekisi itseäänkin nykyistä paremmin tunnetuksi.
Sepon media-arvo kannattaisi hyödyntää, mikäli Seppo vain suostuu vastaanottamaan tuollaiset kunnianosoitukset. Onko SUSEL: in hallituksessa edes huomattu näin loistavan PR-tempauksen mahdollisuus? - IhanaaHurmaaa
Chillaajäbä kirjoitti:
Suppoa pyllyyn SUpolle ja jäitä hattuun.
Kymppiuutisten kevennystä ei enää huomenna muista kukaan.Eilen Särkässä oli puheenaineena Hurman tv esiintyminen. Suvi oikein mainosti että teeveestä tuttu Hurma :) Keskustelu täälläkin jatkuu joten ei taida valitettavasti ihan unohtua, sorry :D Katsos katsomossa on nähtävissä vielä pitkään, hähähäää!!
- Chillaajäbä
seppotekisentaas kirjoitti:
Itsehän sinä olet käyttänyt useita kuukausia Sepon, mielestäsi huonojen puolien mainostamiseen täälläkin eikä tavoittelemaasi tulosta ole vaan syntynyt: Seppo pääsi televiisioonkin, minne sinä et! Päästyään televiisioon Seppo sai muutamassa sekunnissa sadattuhannet naisetkin kiinnostumaan, mitä sinä et ole saanut monessa kuukaudessakaan!
Kummanko toiminta on säälittävää? Sinunko vai Sepon? Mitä häh?Olen nolo säälittävä tapaus,yritäkää ymmärtää.. :(
- oletkoidiootti
Chillaajäbä kirjoitti:
Olen nolo säälittävä tapaus,yritäkää ymmärtää.. :(
Just joo, kuka katsoo eilisen uutisia enää..
- buranaa
Backas on loppu kesän täynnä! Hä hää mulkut. Ahistaako. OTTAKEE BURANAA!
- Lifegoeson
Baskaksessa väljyys jatkuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722