lietalannasta

Onko lehmille terveellistä sellainen säilörehu joka on lannoitettu pintaan levitetyllä lietelannalla ei mullattu. Toinen rehusato korjataan siitä paskan seasta.
6137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Liete ajetaan juuri niitettyyn sänkeen. Ruoho kasvaa sen mainitsema "paskan" yläpuolelta, ja sehän on toivottavasti saanut sopivasti sadettakin ensin päällensä, eli lanta on imeytynyt peltoon. Rehu niitetään noin 8 cm sänkeen, eli ei juurta myöten. Nämä on näitä maatalouden perusasioita, jotka ei yleensä järkytä kuluttajaa, kun ei niistä mitään tiedäkään. Toki multaus olisi parempi, mutta on sitä lietettä pellolle ajettu ennen multaimen keksimistäkin.

Äänestä

onko kaupunkilaiselle terveellistä syödä makkaraperunat oksennuksen jälkeen vieläpä maasta ja kännissä ihmettelevä

Äänestä

Vuosikymmeniä käytössä ollut rutiini eikä siitä mitään haittaa ole tähänsaakka ollut. Kuivaakin sontaa ajetaan kakkossadolle, eikä siinäkää ny sen kummempaa ole ilmennyt.

Äänestä

Makuasia sanoi Mustikin kun muniaan nuoli.Itse en tuota lannanlevitystä suosisi.Siinä touhussa on paljon riskitekijöitä.Muutamille sitä ajettiin,mutta luopuivat siitä seuraavana vuonna kun rehu meni osittain piloille.Ainakin Silppuri tahtoo imaista sitä lantaa mukaansa sieltä maasta ja nousee sitä Paalirehuunkin helposti.Jossakin tapuksissa pellot on sen verran epätasaisia,että niittokone ottaa maahan välillä ja siitä kun Noukitaan,niin piikit rapsuttaa joskus multaan.Osaksi ongelmia tuottaa sateet joiden mukana Lantaa valuu lohkojen notkelmiin ja osittain ojiin.Kukin tietenkin tyylillään eihän sitä koskaan tiedolla eikä taidolla vaan tyylillä.

Äänestä

Jos se lanta levitetään heti säilörehun korjuun jälkeen ( eli kun pelto ei ole alkanut vielä vihertää ), niin onnistuu jollain lailla. Kasvustoo levitettynä lannasta ei tule muuta kuin ongelmia. Kokeiltiin aikanaa pari vuotta pintalevitystä, mutta lehmät eivät syöneet lantapaaleja ja jotka söivät niin sairastuivat.

Äänestä

eikös juuri julkaistu ulkomainen tutkimus jossa n. 90 prosentista teollisesti puhdistetusta pinaatista löytyi kolibakteeri jäämiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetellenvaan kirjoitti:

Onko lehmille terveellistä sellainen säilörehu joka on lannoitettu pintaan levitetyllä lietelannalla ei mullattu. Toinen rehusato korjataan siitä paskan seasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu