HUOMIO! Tärkeä tiedote koskien ak-47 sekä rk-62

uutisankka

Katsokaa video loppuun. Täysin käsittämätöntä ettei varusmiespalveluksessa kiinnitetä tähän asiaan mitään huomiota. Ak-47 pohjautuvat kiväärit laukeavat jos ase on ladattu ja varmistin jostain syystä hyppää kannen yli ylöspäin.

Puolustusvoimat on hankkinut kiinalaisia ak-47 kopioita joissa varmistin voi hyvinkin hypätä kannen yli varsinkin jos vähän voimaa käyttää.

En osaa sanoa käykö näin suomalaisten rynnäkkökiväärien kanssa, mutta tästä asiasta pitäisi PVn ainakin tiedottaa.

http://www.youtube.com/watch?v=8Z8vRS09OgM

30

2676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ressut

      Onko asiassa oikeasti mitään ongelmaa? Ladattua asetta käsitellään aina siten, että sillä osoitetaan turvalliseen suuntaan. Ei asetta räpelletä suunnattuna ketään kohti. Jos lippaassa tai patruunapesässä on patruunoita ja ase sattuisi jostain syystä laukeamaan, niin se laukeaa tällöin aina turvalliseen suuntaan.

      Ase voi aina laueta vahingossa häiriön tai rikkoontumisen takia.

      Missä oikein olet oppinut aseen käsittelyä?

      • näinsemenee

        Niin ja kai sitä liipaisinta pitää painaa jos ase laukeaa eli ei sitä liipasinta pidä räplätä vaikka on ase varmistettu, sormi liipaisimelle ainostaan silloin kun ase on suunnattu sinne mihin aikoo ampua ja on varmistanut että ampumisesta ei aiheudu vaaraa kenellekään eikä ympäristölle paitsi sodassa, vaaraa saa aiheutua ainoastaan viholliselle ja vihollisen kalustolle.

        Mutta tuo kannen reunaan voi kyllä tehdä muutoksen ettei levymäinen varmistin nouse kotelon reunan yläpuolelle.

        Kyllä olisi jo aika puolustusvoimienkin luopua ak-pohjaisista aseista, ne alkaa olla jo historiaa, pienempi kaliiperi ja fyysisiltä mitoiltaan lyhempi ase käyttöön.

      • Ressut

        Varmasti pv ottaisi mielellään uudempiaikaista kalustoa käyttöön, jos siihen olisi rahaa. Tuskin kyse on pv halusta vaan pikemminkin määrärahojen niukkuudesta. Vanhalla kalustollakin pärjää, kunhan tiedostaa sen puutteet.
        Ak:n varmistimessa on puutteensa, mutten muista koskaan tapahtuneen yhtään vahingonlaukausta tämän takia.

      • aseenkäsittelijä

        Minusta tuosta olisi hyvä kertoa varusmiespalveluksen yhteydessä. Olisi hyvä käydä moneen kertaan läpi että ase voi laueta vahingossa vaikka olisi varmistettu, ja näyttää vaikkapa tuo esimerkkinä. Esim konekivääri voi laueta varmistettunakin jos piippu käy liian kuumana. Eli varmistimeen ei saa luottaa ja asetta pitäisi aina kuljettaa lataamattomana.

      • entiedäpärjääkö
        Ressut kirjoitti:

        Varmasti pv ottaisi mielellään uudempiaikaista kalustoa käyttöön, jos siihen olisi rahaa. Tuskin kyse on pv halusta vaan pikemminkin määrärahojen niukkuudesta. Vanhalla kalustollakin pärjää, kunhan tiedostaa sen puutteet.
        Ak:n varmistimessa on puutteensa, mutten muista koskaan tapahtuneen yhtään vahingonlaukausta tämän takia.

        "Vanhalla kalustollakin pärjää, kunhan tiedostaa sen puutteet."

        Ei sillä oikein kovin hyvin pärjää. Ymmärrettävistä syistä emme ole varustuksen osalta samalla tasolla esimerkiksi USAn kanssa, mutta valtaosa meidän sodanajan varustuksesta on peräisin 1960-luvulta. Ei ole takeita siitä että sodanaikana edes etulinja saisi nykyaikaiset varusteet kaikille. Varusteemme ovat 50 vuotta nykyajasta jäljessä. Nykyajalla en tarkoita uusinta teknologiaa, vaan sitä mitä varusteita modernit armeijat keskimäärin käyttävät.

        Esimerkiksi modernit ilmatorjunta-, ja panssarintorjuntaohjukset, niitä tarvitaan jääkärien käyttöön paljon enemmän kuin mitä on nyt antaa. Jalkaväki on edelleen se jonka avulla vihollinen viimekädessä torjutaan.

      • ressut
        aseenkäsittelijä kirjoitti:

        Minusta tuosta olisi hyvä kertoa varusmiespalveluksen yhteydessä. Olisi hyvä käydä moneen kertaan läpi että ase voi laueta vahingossa vaikka olisi varmistettu, ja näyttää vaikkapa tuo esimerkkinä. Esim konekivääri voi laueta varmistettunakin jos piippu käy liian kuumana. Eli varmistimeen ei saa luottaa ja asetta pitäisi aina kuljettaa lataamattomana.

        Asetta kuljetetaan aina lataamattomana, jos asetta ei pidetä ampumavalmiina. Jos ladatun aseen kanssa liikutaan, niin piippu pidetään aina turvallisessa suunnassa.

      • ressut
        entiedäpärjääkö kirjoitti:

        "Vanhalla kalustollakin pärjää, kunhan tiedostaa sen puutteet."

        Ei sillä oikein kovin hyvin pärjää. Ymmärrettävistä syistä emme ole varustuksen osalta samalla tasolla esimerkiksi USAn kanssa, mutta valtaosa meidän sodanajan varustuksesta on peräisin 1960-luvulta. Ei ole takeita siitä että sodanaikana edes etulinja saisi nykyaikaiset varusteet kaikille. Varusteemme ovat 50 vuotta nykyajasta jäljessä. Nykyajalla en tarkoita uusinta teknologiaa, vaan sitä mitä varusteita modernit armeijat keskimäärin käyttävät.

        Esimerkiksi modernit ilmatorjunta-, ja panssarintorjuntaohjukset, niitä tarvitaan jääkärien käyttöön paljon enemmän kuin mitä on nyt antaa. Jalkaväki on edelleen se jonka avulla vihollinen viimekädessä torjutaan.

        Kyllä vähän vanhetuneellakin kalustolla on mahdollista luoda uskottava puolustus ylivoimaista vihollista vastaan. Kaikkea ei pystytä torjumaan, mutta vihollisen tappiot saadaan sen verran suuriksi, että hyökkykseltä saadaan kovin terä pois. Maahantunkeutuja joutuu aika tarkkaan laskemaan minkälaiset tappiot toimnnasta tulee.
        Rynkyllä pistää ihan mukavasti hanttiin uusimmille vastaaville aseille. Suurin ongelma on optiikan ja valonvahvistimien puute.
        Tässä keskustelussa ei alunperin käsitelty muuta kalustoa, joten siitä voitaneen keskustella toisaalla.

      • nokeskustellaantoisaalla
        ressut kirjoitti:

        Niin siitä voisi keskustella toisaalla mutta en oikeastaan tiedä missä tuo "toisaalla" sitten on. Kyllä kai perus hernepyssyllä ja ritsallakin pistää ihan mukavasti hanttiin jos asenne on kohdallaan. No ainakin jousipyssyllä. Voidaan toki palata Molotovin Cocktailiin ja kasapanoksiin, mikäs siinä. Mielummin otankin Suomi konepistoolin ku PKM konekiväärin. Aseet on menneet huonoksi ja vasta viimeaikoina on alkanu parantumaan. Menikin melkein sata vuotta ennen kun PV alkoi kiinnittämään asiaan huomiota.

        Ei tarvita valonvahvistimia, käytännössä etu tulee vain täysin pimeässä ja lähellä. Erikoisjoukkojen juttuja semmoset. Optiikka on sitten etäisyyksille 300m-1000m ja sillä osuu yleensä vaan liikkumattomiin maaleihin. Olen kokeillut.

        Hyökkäyksen "kovin terä" viitannee panssarivaunuihin, niitä vastaan puolustaudutaan ihan eri menetelmin. Käsittääkseni ne on jo tuolla olemassa. Eli panssarit ei etene kumpaankaan suuntaan jos me emme halua.

        Panssarintorjuntaohjuksia jääkäreille, sitä me halutaan. Ilmatorjuntaohjuksia jääkäreille myös. Haluamme modernit varusteet, maastopuku joka toimii ja näkyy huonosti lämpökamerassa. Kunnon kiväärit ja taktiikat.

        Ollaan oikeasti väsyneitä harjoittelemaan 50 vuotta vanhalla kalustolla. En puhu panssarivaunuista, hävittäjistä tai muusta mediaseksikkäästä, vaan puhun siitä millä me oikeasti taisteltaisiin. Tottakai 100 vuotta vanhat kiväärit toimii edelleen. Siitä tässä ei ole kyse. Kyse on siitä kuinka paljon kunnioitetaan sitä kaveria joka lähtee rintamalle (todennäköisesti) antamaan elämänsä.

      • nokeskustellaantoisaalla
        ressut kirjoitti:

        Asetta kuljetetaan aina lataamattomana, jos asetta ei pidetä ampumavalmiina. Jos ladatun aseen kanssa liikutaan, niin piippu pidetään aina turvallisessa suunnassa.

        Niin no, tämä olisi hyvä opetella varusmiespalveluksessa. Meitä ei testattu tuossa asiassa. Ladatun aseen kanssa ei saisi kulkea muutoin kuin sota-aikana ja silloinkin vain kun on todennäköistä että joutuu kohta kontaktiin.

      • nototuusjulki
        nokeskustellaantoisaalla kirjoitti:

        Niin siitä voisi keskustella toisaalla mutta en oikeastaan tiedä missä tuo "toisaalla" sitten on. Kyllä kai perus hernepyssyllä ja ritsallakin pistää ihan mukavasti hanttiin jos asenne on kohdallaan. No ainakin jousipyssyllä. Voidaan toki palata Molotovin Cocktailiin ja kasapanoksiin, mikäs siinä. Mielummin otankin Suomi konepistoolin ku PKM konekiväärin. Aseet on menneet huonoksi ja vasta viimeaikoina on alkanu parantumaan. Menikin melkein sata vuotta ennen kun PV alkoi kiinnittämään asiaan huomiota.

        Ei tarvita valonvahvistimia, käytännössä etu tulee vain täysin pimeässä ja lähellä. Erikoisjoukkojen juttuja semmoset. Optiikka on sitten etäisyyksille 300m-1000m ja sillä osuu yleensä vaan liikkumattomiin maaleihin. Olen kokeillut.

        Hyökkäyksen "kovin terä" viitannee panssarivaunuihin, niitä vastaan puolustaudutaan ihan eri menetelmin. Käsittääkseni ne on jo tuolla olemassa. Eli panssarit ei etene kumpaankaan suuntaan jos me emme halua.

        Panssarintorjuntaohjuksia jääkäreille, sitä me halutaan. Ilmatorjuntaohjuksia jääkäreille myös. Haluamme modernit varusteet, maastopuku joka toimii ja näkyy huonosti lämpökamerassa. Kunnon kiväärit ja taktiikat.

        Ollaan oikeasti väsyneitä harjoittelemaan 50 vuotta vanhalla kalustolla. En puhu panssarivaunuista, hävittäjistä tai muusta mediaseksikkäästä, vaan puhun siitä millä me oikeasti taisteltaisiin. Tottakai 100 vuotta vanhat kiväärit toimii edelleen. Siitä tässä ei ole kyse. Kyse on siitä kuinka paljon kunnioitetaan sitä kaveria joka lähtee rintamalle (todennäköisesti) antamaan elämänsä.

        Niin ja tämä viesti oli enimmäkseen sarkasmia. Jos haluaa hengissä selvitä niin kannattaa ottaa siviilivehkeet mukaan.. valtiolla ei ole kato varaa elättää sua vaikka ne laittaakin sut antamaan henkesi valtion eteen. Ne jopa odottaa niitä kavereita jotka tulee sinne omilla vehkeillä. Taitaa odottaa niitäkin jotka tulee ilman omia vehkeitä. Kannattaa myös opetella kieliä.

      • rk62ak47

        Se toisaalla keskustelu tarkoittaa eri viestiketjua. Tässä ketjussa keskusteltiin rynkyn korvaamisesta nykyaikaisemmalla taistelijan aseella.

        Perus rynkyn pahin puute on "optiikan" eli punapisteen kiinnityksen vaikeus. Sama koskee pimeätähtäimiä, joiden puute estää tehokkaan toiminnan kaikissa valaistusoloissa. Ei sotaa käydä vain kesällä auringonpaisteessa
        Rynkyn rautatähtäimet eivät myöskään toimi kunnolla kuin rata-ammunnoissa. Nopeissa tilanteissa tai liikkuviin maaleihin ammuttaessa ne ovat huonot.
        Rynkystä puuttuu lisäksi säätöperä. Kun rynkky suunniteltii ei ollut käytössä suojaliivejä.

        Rynkkyjä ei ole halpa korvata toisella aseella, sillä se tarkoitaa myös patruunoiden korvaamista, huollon ja varaosien uudistamista ym.

        Perusrynkyllä pärjää kuitenkin aivan tyydyttävästi, joten se ei ole aivan ensimmäisenä uudistuslistalla. Edelle menevät nuo mainitut lähitorjuntaohjukset, mikä onkin kokonaan eri viestiketjun juttu. Kivääreiden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.

      • thhgefdw
        entiedäpärjääkö kirjoitti:

        "Vanhalla kalustollakin pärjää, kunhan tiedostaa sen puutteet."

        Ei sillä oikein kovin hyvin pärjää. Ymmärrettävistä syistä emme ole varustuksen osalta samalla tasolla esimerkiksi USAn kanssa, mutta valtaosa meidän sodanajan varustuksesta on peräisin 1960-luvulta. Ei ole takeita siitä että sodanaikana edes etulinja saisi nykyaikaiset varusteet kaikille. Varusteemme ovat 50 vuotta nykyajasta jäljessä. Nykyajalla en tarkoita uusinta teknologiaa, vaan sitä mitä varusteita modernit armeijat keskimäärin käyttävät.

        Esimerkiksi modernit ilmatorjunta-, ja panssarintorjuntaohjukset, niitä tarvitaan jääkärien käyttöön paljon enemmän kuin mitä on nyt antaa. Jalkaväki on edelleen se jonka avulla vihollinen viimekädessä torjutaan.

        Samalla tavalla se luoti lähtee piipusta olipa ase -60 luvulta tai 2000 luvulta.

      • cd1w11
        rk62ak47 kirjoitti:

        Se toisaalla keskustelu tarkoittaa eri viestiketjua. Tässä ketjussa keskusteltiin rynkyn korvaamisesta nykyaikaisemmalla taistelijan aseella.

        Perus rynkyn pahin puute on "optiikan" eli punapisteen kiinnityksen vaikeus. Sama koskee pimeätähtäimiä, joiden puute estää tehokkaan toiminnan kaikissa valaistusoloissa. Ei sotaa käydä vain kesällä auringonpaisteessa
        Rynkyn rautatähtäimet eivät myöskään toimi kunnolla kuin rata-ammunnoissa. Nopeissa tilanteissa tai liikkuviin maaleihin ammuttaessa ne ovat huonot.
        Rynkystä puuttuu lisäksi säätöperä. Kun rynkky suunniteltii ei ollut käytössä suojaliivejä.

        Rynkkyjä ei ole halpa korvata toisella aseella, sillä se tarkoitaa myös patruunoiden korvaamista, huollon ja varaosien uudistamista ym.

        Perusrynkyllä pärjää kuitenkin aivan tyydyttävästi, joten se ei ole aivan ensimmäisenä uudistuslistalla. Edelle menevät nuo mainitut lähitorjuntaohjukset, mikä onkin kokonaan eri viestiketjun juttu. Kivääreiden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.

        Rynkyn rautatähtäimillä ammuttiin kuntsarit armeijassa, mitä vikaa niissä on, eivät mene niin helposti rikki jos joutuu oikein kunnolla ryynäämään, syöksypäs suojaan täysillä kymmeniä kertoja jos aseessasi on optinen tähtäin tai ryömi aseen ja muiden varusteiden kanssa risukossa ja kivikossa, siinä voittaa rautatähtäin, ei noilla sandaalisotilaillakaan näy olevan muuta kuin rautatähtäimiä, erikoisjoukoilla ok optiset tähtäimet.

      • jotaintartteistehrä

        Tuon kyllä allekirjoitan, että radalla nuo vanhan RKn rautatähtäimet on hyvät. Mutta jo taisteluammunnoissa ei nähnyt kunnolla tähtäimen läpi, kun kymmenen metriä sivulla nousi toinen jantteri pystyyn. Voin kuvitella miten hankala noilla on osua liikkuvaan maaliin. Ja vähän väliä oli ryynätessä diopteri tukossa lumesta tai ihan pelkästä vedestä. Jo vanhoihin rynkkyihin oli saatavilla hyviä sivujalkoja tähtäinlaitteille ja ainoa ero aseen rungossa oli että sivulle oli porattu kaksi kierteellistä reikää. Spolleilla tosin oli vanhaa taittoperäistä jossa optinen tähtäin oli suoraan laatikon kannessa joka silminnähden heilui.
        Mutta rk on painava ja siitä ei pääse mihinkään, vielä pahenpaa on että se on törkeän etupainoinen (Ak aseiden perisynti) Picatinny-kisko ja siinä kaikki hilavitkuttimet ei ainakaan paranna painojakaumaa. lazersodassa ei kauaa jaksanut tähtäillä etumaastoon, vaan jo parin minuutin kannattelun jälkeen piti hakea tukea polviasennosta tai jostain puun sivusta.

        Minun mielestä Rkssa pitäisi päivittää ainakin lipas, joka oli vähän väliä jumissa lähinnä hienosta hiekasta ja vaikka tehdä lippaasta läpinäkyvä. Vanhoihin 62, 76, 82siin voisivat lisätä/kehitellä sivujalan kiinnitysmahdollisuuden. Ehkä myös vaihtaa kaikkiin vanhempiin uudemman mallin suujarrun ja käteensopivanpi taka kahva.

      • Anonyymi
        jotaintartteistehrä kirjoitti:

        Et osaa käsitellä asetta mopo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et osaa käsitellä asetta mopo

        Anna mun kaikki kestää! Mitä oikein saavutat näin idioottmaisella kommentilla vuosia vanhaan keskusteluun?

        Jos yrityksesi on puolustella rynkyn diopteritähtäintä taistelutähtäimenä, niin et ole koskaan ampunut taisteluammuntoja.

      • Anonyymi
        jotaintartteistehrä kirjoitti:

        Tuon kyllä allekirjoitan, että radalla nuo vanhan RKn rautatähtäimet on hyvät. Mutta jo taisteluammunnoissa ei nähnyt kunnolla tähtäimen läpi, kun kymmenen metriä sivulla nousi toinen jantteri pystyyn. Voin kuvitella miten hankala noilla on osua liikkuvaan maaliin. Ja vähän väliä oli ryynätessä diopteri tukossa lumesta tai ihan pelkästä vedestä. Jo vanhoihin rynkkyihin oli saatavilla hyviä sivujalkoja tähtäinlaitteille ja ainoa ero aseen rungossa oli että sivulle oli porattu kaksi kierteellistä reikää. Spolleilla tosin oli vanhaa taittoperäistä jossa optinen tähtäin oli suoraan laatikon kannessa joka silminnähden heilui.
        Mutta rk on painava ja siitä ei pääse mihinkään, vielä pahenpaa on että se on törkeän etupainoinen (Ak aseiden perisynti) Picatinny-kisko ja siinä kaikki hilavitkuttimet ei ainakaan paranna painojakaumaa. lazersodassa ei kauaa jaksanut tähtäillä etumaastoon, vaan jo parin minuutin kannattelun jälkeen piti hakea tukea polviasennosta tai jostain puun sivusta.

        Minun mielestä Rkssa pitäisi päivittää ainakin lipas, joka oli vähän väliä jumissa lähinnä hienosta hiekasta ja vaikka tehdä lippaasta läpinäkyvä. Vanhoihin 62, 76, 82siin voisivat lisätä/kehitellä sivujalan kiinnitysmahdollisuuden. Ehkä myös vaihtaa kaikkiin vanhempiin uudemman mallin suujarrun ja käteensopivanpi taka kahva.

        Olen palvellut 365vrk mm. kiväärilinjan AUK I, enkä muista tähtäimen koskaan olleen tukossa eikä lippaan kanssa myöskään ollut mitään ongelmaa. Morsiameni oli 13 vuotta vanha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen palvellut 365vrk mm. kiväärilinjan AUK I, enkä muista tähtäimen koskaan olleen tukossa eikä lippaan kanssa myöskään ollut mitään ongelmaa. Morsiameni oli 13 vuotta vanha.

        Kuukausi yp.?

        Päätit nyt sitten avautua kuusi vuotta vanhaan juttuun, etkä tuonut siihen mitään uutta. Miksi vaivauduit?

        Mitäs uutta sinä toit nokkeluudellasi, kun osasit laskea kuuteen? Asia ei ole mihinkään muuttunut, vaikka olisi 16 vuotta vanha ketju.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuukausi yp.?

        Ööö mitähän meinaat, etkö tiedä että johtajien palvelusaika on ollut jo jotain 25 vuotta 365?? Kyllähän nyt kai ukitkin tietävät tuon.

      • Anonyymi

        Armeijassa opetetaan tähtäämään ihmistä😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Armeijassa opetetaan tähtäämään ihmistä😁

        Et ole tainnut käydä armeijaa? Armeijassa ei koskaan tähdätä ihmistä päin vaan aina vihollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs uutta sinä toit nokkeluudellasi, kun osasit laskea kuuteen? Asia ei ole mihinkään muuttunut, vaikka olisi 16 vuotta vanha ketju.

        Eihän asia todellakaan vuosien mittaan miksikään ole muuttunut, mutta jos asia ei miksikään muutu, niin miksi sitten vastailet vanhoihin ketjuihin.

    • Anonyymi

      Ammutaan moraalia

    • Anonyymi

      Meillä vääpeli ampui minun mooralini alas kun sanoi että tulee hulluksi kanssani, no mitäs oli töissä armeijassa!!

      • Anonyymi

        Meillä komppanian päälikö ampui Puukulan jalkaterän,ei ollut sysäyksen vahvistavaa.Katsoin reikä on herra yliluutnatin hienossa upseerisapaasa.Kertoi tehtävänsä tämän opetukseksi .

    • Anonyymi

      Kannattaisi laittaa infoa inttiin päin?

      • Anonyymi

        Niin mistä asiasta?

      • Anonyymi

        Tapahtui 1970 Porin prikaati.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3266
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1838
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1539
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1146
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe