Miksi Kuhmolaisia ei enää kiinnosta kesäteatteri ollenkaan. Luin kommentteja ja surulliseksi tulin. On mielestäni teatteri kulttuuri yhtä tärkeää kuin Sommelo ja Kamarimusiikki. Nuorisoseuran harraste teatterilaiset on käyttäneet omaa aikaansa monta kuukautta sateista huolimatta palellen ja harjoitellen ja ovat saaneet hyvän esityksen aikaiseksi. Miksi ja kysyn vielä, että MIKSI oman paikkakunnan jutut ei kiinnosta. Luulisin ettei kaikkea haluta tällä kylällä kuolevan. Olisi niin mukava nähdä teidät iloiset ihanat Kuhmolaiset teatterin katsomossa nauramassa ja nauttimassa. Unohtaa pariksi tunniksi tämän arjen harmauden. Älkää unohtako ja unholaan jättäkö Nuorisoseuraa ja kesäteatteria.
Teatterilainen
Kävijäx2
2256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tarvitaan uusia tuulia koko hommaan. Maailma on muuttunut ja katsojat tahtovat jotain muutakin kuin vanhan toistoa.
Kuhmossa kyllä teatteria riittää, ja vielä ihan livenä . Vuojet ympäriisä.
Kesäteatteri kyllä kiinnostaa mutta tietoa näytöksistä on ollut tosi hankala saada. Kotisivut päivittyvät harmillisen myöhään. Esim. silloin kun Kuhmolaisessa oli juttu etsiskelin näytösaikoja mutta mistään en löytänyt. Nyt vasta ne löytyy.
Ainakin omat kesävieraani veisin mieluusti aina katsomaan, mutta tieto ajankohdista pitäisi olla ajoissa saatavilla. Vieraat kun suunnittelevat tulonsa jo pitkän aikaa etukäteen, silloin ei ehkä näytökset osu kohdalleen jos tieto ei ole ajoissa saatavilla. Näin siis pieni vinkki teatterilaisille, kiitos!
No, olihan nuo kesäteatterin aikataulut jo toukokuulla ilmestyneessä Kesä-Kuhmo-lehdessä artikkelin kera :-)
- Ja käykää kysymässä matkailutoimistosta!
Mitä pitääkö kuhmolainen mennä matkatoimistoon että näkee milloin teatteri on multikankaalla !!!!! Sehän pitää mainostaa kauppojen ikkunassa ja saada ihmiset liikkumaan ei se raha kädet taskussa tule.
Kuinka monella halukkailla on kyyti moiseen tapahtumaan se on niin korvessa tulkaa kelolle siellä on tilaa.
Tuossa on ideaa. Ei itikatkaan oo kimpussa ja sadekaan ei haittaisi. Näin kylmänä kesänä paras paikka.
Viettäähän ne karhukojussa yötäkin. Pitää sinnitellä kusta ja kakkaa. Oltava hiljaa kuin täi kainalossa ja hikiset vaatteet yllä. Ja vieläpä pitää maksaa paljonkin, että saisi nähdä ja kuvata karhun. Netissä on tuhansia karhunkuvia jotka kelpaa normaalin ihmisen kotikäyttöön. Yrittäjä joka pitää noita kojuja - laittaa eurot omaan taskuun - ilmoittamatta siitä verottajalle...
Kesäteatteri sijaitsee huonossa paikassa ja mainonta ei ole näkyvää. Jos asiat eivät muutu näiden asioiden osalta, niin ei tule yleisöäkään.
Teatterissaa ei pidä huutaa,raivota kirota.En tule kiroilua katsomaan Pitää olla selkeää raikasta huumoria,ei jatkuvasti alapään juttuja juopottelua ja älytöntä räyhäämistä.
Kauppoje seinillä on julisteet ollu jo hyvissä ajoin. Sitä kiroilua ja juopottelua jos on niin hyvin minimisti ehkä puol minuuttia. Ei sen pitäisi häiritä ja eihän siellä pahimmasta päästä sitä kiroilua ole mun mielestä ollu. Hyvä esitys tänä kesänä. Jos joku sanoo että sitä vanhaa samaa niin yrittiväthän he tehdä erillaistakin ja ei sekään kelvannut kuulema. Kimppa kyydit on keksitty jo aikoja sitten. Keräätte porukan ja maksatte pensat porukalla. kuus kilsaa keskutasta ei oo pitkä matka. Paraimmat tulee pyörällä sinne. Huutaminen ja raivoaminen myös kuuluu rooleihin ja nekään ei ole mielestäni kovin montaa sekunttia kestäny. Johan tuo menisi aika monotoniseksi jos naama peruslukemilla pitäisi näytellä eikä ottaa ilmeitä tai mitään muutakaaan esiin. Noh kaikkia ei voi miellyttää eikä siinä mittää. Käy kuka käy ja soppii kenelle mikäki soppii. Mie tykkäsin ja meen vielä uuvestaanki tänä kesänä. Sanotaanhan että viinikin paranee vanhetessaa....
Ihan hyvä esitys on "rajaralli" kannattaa käydä katsomassa
Hiukan myös paikallinen nuorennus yritys kun jo iäkkäille konkareille kaksimielisiä vuorosanoja ja muodikkaalla parisuhteella kun nuoret ohjaajat pistetään kirkkoa halvalla.
Miten kirkko liittyy kesäteatteriin? Nii, ei mitenkää. Ja et oo tainnu muitakaa kesäteattereita käydä katsomassa. Kyllä temmeltäminen ja "kaksmieliset" jutut on iha normaaliq kesäteatterissa. Sitäpaitsi: normaalia elämää? Vai väitätkö että arjessa ollaan aina siveellisiä eikä puhuta yhtään vihjaavia?
Voe hyvänen aika. Kaupoissa ja eri liikkeissä on ollu julisteet jo kauan sotkamoa ja kajaania myöten! Miten ei muka oo huomattu? Kirosanoja oli tasan kaksi. Kesäteatteriin kuuluu hassuttelut ja ajankohtaset asiat, kesäteatteri ei oo totinen paikka!
Sitte valitetaan että pitäs olla jotain erilaista? Kaks kesää sitte esitettiin tunnettua Robin Hoodia. Täysin erilaista kuin kesäteatteri yleensä. Eipä näkyny sillonkaa yleisöä.
huomo teatteri ei kiinnosta, kivempaa juoda kälijää kotona
Itse en käy kuin hyvin harvoin teatterissa.Syy on juuri tuo raivoaminen rääkyminen kiroilu ja viinan kanssa läträäminen. Se on ajan ja rahan hukkaa.
Tehkää terveellä huumorilla varustettuja ja hyvälla maulla ohjattuja teatterinäytöksiä, ,niin varmasti tulee katsojia.
onko muodokkaita näyttelijöitä pääosissa?
Näkyyhän tuo kiinnostavan. Eilenkin tihkusateessa kehtasi istua satakunta katsojaa, makkaratkin loppuivat väliajalla kesken. Näytökset on enää to 30.7 ja su 2.8 klo 19. Minä ainakin tykkäsin :)
Hyvä!
Tosi hyvä!!!
Käyn vielä toisenkin kerran katsomassa.
pannaanko siinä?
Onko aihe eroottinen?