Tarkkanäköisen henkilön ilmoitus Lahden Hennalan Shell-huoltoasemalta käynnisti prosessiin, jossa korttien tunnuslukuja kopioinut ulkomaalaiskopla jäi kiinni, kertoo Hämeen poliisilaitos.
Kesäkuun 9. tulleen ilmoituksen mukaan asemalla oli useita henkilöitä asentamassa tai ottamassa pois niin sanottua skimmauslaitetta. Laitteella voidaan kopioida pankkikortteja ja niiden tunnuslukuja.
Tarkkojen tuntomerkkien perusteella poliisi löysi lähistöltä ajoneuvon, jolla kyseiset kolme henkilöä olivat liikenteessä. Poliisi löysi ajoneuvosta paikannuslaitteita ja muuta elektroniikkaa.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi kolme 20–30-vuotiasta ulkomaalaista miestä todennäköisin syin epäiltynä törkeästä maksuvälinepetoksesta.
Esitutkinnassa paljastui Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella oleva asunto, joka on ollut vangittujen käytössä. Asunnosta takavarikoitiin lisää elektroniikkaa.
Miehet olivat liikkuneet reilun viikon ajan useilla paikkakunnilla Uudellamaalla, Kaakkois-Suomessa ja Hämeessä. Lisäksi he olivat käyneet Keski-Suomessa Jämsän seudulla ja Itä-Suomessa Varkauden seudulla.
Poliisi pyrkii nyt selvittämään, keiden uhrien tiedot on jo onnistuttu saamaan ja toimittamaan eteenpäin sekä henkilöitä, joiden tiedot on kopioitu, mutta ei ole vielä ehditty toimittaa eteenpäin.
"Koska kyseessä ei ole ainoa näitä rikoksia tekevä ryhmä, pyydetään kansalaisia edelleen tarkkailemaan kylmäasemien maksupäätteitä ja niiden läheisyydessä epämääräisesti puuhastelevia henkilöitä", Hämeen poliisi toteaa.
MAKSUKORTTILAITTEITA JÄLLEEN HUOLTOASEMILLA
SKIMMELI
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1844764Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303650Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392562Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572237Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet481510- 731298
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751141Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711132En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391063- 53983