Kokemuksia Laakson sairaalasta

laaksossa

Minun isoäitini oli siirretty tuonne paikkaan vanhainkodista. Meille ei oltu kerrottu hänen sairaalaan joutumisestaan ensinnäkään mitään, hänen paikkansa vanhainkodissa oli täyttänyt toinen vanhus :( Kauhukseni luin ihmisten kokemuksia tuosta paikasta, että vanhuksia olisi jätetty jopa tiputtamatta ja hoito olisi ollut huonoa yms? Onko kenelläkään kokemuksta?

Noh, kävimme häntä katsomassa 7.7. Häntä hoitava nuori lääkäriopiskelija kysyi meiltä lähes ensimmäiseksi, että mitä mieltä olemme potilaan elvyttämättä jättämisestä. Kuulemma isoäitimme oli tätä toivonut, kun lääkäri oli kysynyt. Olimme kaikki sitä vastaan ja samoin isäni veli oli. Isäni soitti vielä tuolle lääkärikandille että me ei hyväksytä elvyttämättä jättämistä. Noh, tämä oli vain sanonut sen olevan lääketieteellinen periaate ja lääkärin sekä potilaan välinen asia. Me ei olla koskaan kuultu mummin toivovan mitään tuollaista! Eikä ole mitään kirjallista sopimusta aiheesta!

Isoäitini on pitkäaikainen skitsofreenikko, joten kuinka jollain on edes otsaa kysyä tuollaista mielisairaalta ihmiseltä? Tottakai skitsofreenikon ajatukset vaihtuu tiuhaan tahtiin ja mielialat heittelee.. Ihmeteltiin kovasti tuota. Mummi on keskustelukykyinen, ymmärtää ajan ja paikan, tunnisti meidät, tiesi oman syntymäpäivänsä olevan jne. Hänellä on ainoastaan vakava tulehdustila päällä, muuten hyväkuntoinen vanhus. Ihmeteltiin myös missä mummin tekohampaat oli, niitä ei kuulemma ole löydetty. Ihan karmea kuva jäi tuosta paikasta ja etenkin blondi ja isokokoinen naishoitaja antoi kovin koppavan kuvan itsestään..

125

27370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjnjnn

      Oliko oikein jätetty tiputtamatta? Hoito oli varmaan sitten ihan hyvää-

      Oikeasti: jos mummisi saa kohtauksen ja jää sen jälkeen letkuihin loppuiäkseen, eikö kannattaisi antaa hänen mennä ?

    • Ehdottaisin ensin, että ottaisitte selvää mitä tarkoittaa elvytys. Miksi ihmeessä vanhus pitäisi vielä yrittää elvyttää jos on jo kuollut. Aika rankka homma.
      Oletan että isoäitisi on mennyt sen verran huonoon kuntoon, että on siirretty vanhainkodista sairaalaan. Vanhainkotihan on vanhuksen ns. viimeinen paikka, ellei sitten terveydentila vaadi sairaalahoitoa.

    • o0o0o0

      Ei edes Helsingin kaupunki anna sairaaloilleen/lääkäreilleen ohjetta olla elvyttämättä säästösyistä jollei siihen ole lääketieteellistä perustetta ja yleensä iäkkään huonokuntoisen henkilön kohdalla on perusteet sekä elvyttämättä jättämiselle että suonen sisäisen nesteytyksen lopettamiselle niin kovalta kuin se omaisista tuntuukin.
      itse olin lähes päinvastaisessa tilanteessa Laakson sairaalan kanssa , lääkäri aloitti uudestaan omaiseni tiputuksen kun ei uskaltanut tehdä päätöstä vaan jäi odottamaan ylilääkärin mielipidettä ja välittömästi alkoi nestettä kertyä sekä kehoon että keuhkoihin.No onneksi potilas menehtyi ( luit oikein onneksi ) kuitenkin nopeasti .
      Kärsimystä oli jo siihen mennessä ollut tarpeeksi eikä _mitään_toivoa tilan paranemisesta.
      Noin yleisesti ei Laakson sairaala mikään auvoinen toivon kartano ole, ainakaan vanhusten osalta. Ehkä kirurgista toimenpiteistä ym.toipuvien kohdalla tilanne on toinen.

    • Paremminkin

      Kiitos, että otit tuon asian esille. Olet rohkea ja ajatteleva ihminen. Tunnen kokemuksestani paikan. Siellä on sekä hyvää että aliarvoista hoitoa riippuen vanhuksen tilasta. Hyvä ruoka ja puhtaat lakanat on taattu, mutta kaikki muu... ei edes eläviä kukkia kuoleville hygieniasta johtuen. Tiedän, että monet vanhukset pelkäävät tuota paikkaa, ovat jopa kirjoittaneet omaisille tiedoksi etteivät halua Laakson sairaalaan (niin kuin se muka auttaisi). Se on ikävää. Sairaala pitäisi olla paikka, jossa on ystävällisiä ihmisiä, eikä siis täysin paantuneita, näännytettyjä hoitajia, joiden johdossa on nuoria kokemattomia yhtä väsyneitä lääkäreitä.

    • ooooooooo

      Kokemuksia on sen verran kyseisestä paikasta että suosittelen mikäli mahdollista mitä pikimmin vaihtamaan paikkaa ,tosin viime kädessä ihmiset paikan tekee nykyisistä en tiedä

    • Vankilassakinparemmin

      Laakson sairaala on todellakin KARMEA paikka! Ahtaat kulahtaneet tilat, joissa fyysisesti hyvässä kunnossa olevaan muistisairaaseen potilaaseen pumpataan koko lasti rauhoittavia lääkkeitä, että makaa pyjamassaan sängyssään "oikeaoppisesti". Fyysisen aktiivisuuden (=kävely käytävillä) seurauksena epikriisiin on kirjattu: "potilas on rauhaton ja vaeltelee". Isäni vietti Laakson sairaalassa vajaan viikon tänä kesänä ja en tiedä, mitä kaikkea kurjuuksia siellä onkaan tapahtunut, koska nyt pelkää sairaalaa kuin ruttoa. Sen mitä itse vierailujen aikana todistin, oli kovaotteinen kohtelu. Pyrin tekemään mitä tahansa, ettei kukaan lähiomaiseni ko. kuolemanlaaksoon joudu kitumaan.

      • Paremminkin

        Tukka pystyyn päässä nousee vieläkin, kun muistan äitini kokemuksia siellä aivohalvauksen saaneena! Hohhoijaa. Ihme, että elävänä pääsi sieltä. On kuin suoraan otettu pilalehdestä "Larsons gale verden" (amerikkalainen, en tiedä, mikä suomeksi :) Pääsin kokemaan ja näkemään hyvin läheltä hänen kärsimyksensä ja kidutuksensa. Itse hän sanoi, ettei sitä hoitoa olisi toivonut pahimmalle vihollisellekaan. Nyt olen ottanut yhteyden Sveitsiin "Life circle foundation" itseäni ajatellen. Siellä saa kivuttomasti nukkua pois, kun oma aikani tulee, toivottavasti monen kymmenen vuoden kuluttua.


    • Chaissea

      Helewetti mitä soopaa. Ei muuta sanottavaa.

    • kfjhioi

      Tänä päivänä lääkäreiden ensimmäinen kysymys omaisille on: DNR päätös pitäisi saada tehtyä, ok? Jos nyökkäät, se on siinä. Vastaan sanomisesta lääkärit hermostuvat. Kovaa painostusta olen saanut itse kokea omaisena. Muuhun keskusteluun lääkäreillä ei ole aikaa. Sairaalat ja hoitolaitokset ovat muuttuneet keskitysleir..siis aikaansa seuraaviksi sairaaloiksi. Kuka tästä asenteesta ja "hoidosta" päätti?

      • Minäköö

        DNR-päätökseen ei tarvita omaisten lupaa. Lääkäri voi tehsä ko päätöksen lääketiteellisiin syihin vedoten. Sitä paitsi vain murto-osa iäkkäiden monisairaiden elvytyksistä onnistuu.


      • Ärsyyntynyt

        Ymmärsinkö todellakin oikein,että somaattisesti huonokuntoinen, pitkään skitsofreniaa sairastanut vanhus pitäisi vielä elvyttää, koska omaiset eivät halua päästää irti!!??? Epäinhimillistä. Lääkäri teki todellakin oikean, ammatilliseen arvioonsa perustuvan päätöksen. Omaisilta kysytään aina, etenkin jos ei potilas ole tahtoaan ilmaissut, mutta päätös on lääketieteen asiantuntijan. Jumalan kiitos.

        Mitä muihin kommentteihin tulee, hitosti hysteeristä soppaa.


      • arvoavanhuksille
        Minäköö kirjoitti:

        DNR-päätökseen ei tarvita omaisten lupaa. Lääkäri voi tehsä ko päätöksen lääketiteellisiin syihin vedoten. Sitä paitsi vain murto-osa iäkkäiden monisairaiden elvytyksistä onnistuu.

        Elvyttämättä jättäminen tarkoittaa, lopetetaan syöttäminen ja juottaminen, vanhus näivettyy ja kärsii loppuelämän.
        Jokainen vanhus tarvitsee ravintoa loppuun asti ja huolenpitoa ympäri vuorokauden.


      • Eijunalauta

        Etsipä tietoa ensin ennen kuin huutelet "arvoa" asioihin joista et mitään tiedä.


      • Anonyymi
        Minäköö kirjoitti:

        DNR-päätökseen ei tarvita omaisten lupaa. Lääkäri voi tehsä ko päätöksen lääketiteellisiin syihin vedoten. Sitä paitsi vain murto-osa iäkkäiden monisairaiden elvytyksistä onnistuu.

        toi on kyllä perseestä. ei tiedä mitä kirjoitti!!
        varatuomari


      • Anonyymi
        Minäköö kirjoitti:

        DNR-päätökseen ei tarvita omaisten lupaa. Lääkäri voi tehsä ko päätöksen lääketiteellisiin syihin vedoten. Sitä paitsi vain murto-osa iäkkäiden monisairaiden elvytyksistä onnistuu.

        Vuosia sitten jos vanhus kuoli ei kenellekään tullut mieleen sitä elvyttää. Mikä ihmehalu omaisilla on, ei ihminen voi elää ikuisuuden!


      • Anonyymi
        arvoavanhuksille kirjoitti:

        Elvyttämättä jättäminen tarkoittaa, lopetetaan syöttäminen ja juottaminen, vanhus näivettyy ja kärsii loppuelämän.
        Jokainen vanhus tarvitsee ravintoa loppuun asti ja huolenpitoa ympäri vuorokauden.

        😭😭😭


      • Anonyymi
        arvoavanhuksille kirjoitti:

        Elvyttämättä jättäminen tarkoittaa, lopetetaan syöttäminen ja juottaminen, vanhus näivettyy ja kärsii loppuelämän.
        Jokainen vanhus tarvitsee ravintoa loppuun asti ja huolenpitoa ympäri vuorokauden.

        Miksi nämä sekopäät eivät nuku yöllä, että korvain välistä löytyisi edes minimimäärä järkeä? - Nm. Jos mahdollista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😭😭😭

        On tosiaan vaikea masennus, jos on noin karmea paikka - en suosittele - itse en mene sinne vaikka se olisi määrätty jo syöpäsailaan toiseksi paikaksa - en mene- menen sitten Hyvinkäälle tai Kiljavalle --- tai kotiin - kunnes asiantuntijat itse ovat paikalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😭😭😭

        Hyvä että sain tietoa. Olin siellä pkl ja lääkärinä toimi ei ainakaan vielä valmis lääkäri, Se että hän oli aivan muunneltua tietoa kirjoittanut ei muuta kuin arveli että olisin sanonut että tarvitsenko sellAISIA LÄÄKKEITÄ No en nyt niin tyhmä ole kun ovat pitkäaikaisia olleet ja olisin omin lupini lopettanut lääkkeen ja kun toinen fiksumpi lääkäri oli vaihtanut sen määrätyn lääkkeen joista olisin itse lopettanut . Ja fiksu lääkäri ajatteli sen vaihtolääkkeen sopivaksi ja hän keksi että vielä olisin antanut luvan kirjoittaa hänen näitä tietoja itsestäni yleiseen omakantaan ym. Ei tällaisita oleollut kyse. Melkein ajattelen että parempi olisi käyttää yksityislääkäriä niin ei tulisi tällaisia epämääräisiä lääkäreitä joihin ei voi luottaa


      • Anonyymi
        arvoavanhuksille kirjoitti:

        Elvyttämättä jättäminen tarkoittaa, lopetetaan syöttäminen ja juottaminen, vanhus näivettyy ja kärsii loppuelämän.
        Jokainen vanhus tarvitsee ravintoa loppuun asti ja huolenpitoa ympäri vuorokauden.

        Paskapuhetta..opettele erottamaan elvyttäminen ja terminaalihoito !


      • Anonyymi
        arvoavanhuksille kirjoitti:

        Elvyttämättä jättäminen tarkoittaa, lopetetaan syöttäminen ja juottaminen, vanhus näivettyy ja kärsii loppuelämän.
        Jokainen vanhus tarvitsee ravintoa loppuun asti ja huolenpitoa ympäri vuorokauden.

        On tosi kamalaa lukea tätä kaikea. Itselleni sattui kaksi kertaa lääkäri joihin en olisi voinut uskoa, Toinen ensin vihaisena sanoi että antaa palautetta en tiedä kenellekä Mutta minulla oli samana päivänä ollut HUSissa rytminsiirto mutta samalla päivällä oli ollut aika Laakson sairaalaan ja hoitaja antoi minulle paperit ja sanoi antaa nämä lääkärille ja muistan kuinka lääkäri vihaisena hetti ne minulle ja sanoi että kyllähän ne näkee, Ja olin n 5-10 min siellä niin hän oli tehnyt minusta muistisairaan ja oli lähettänyt siitä tiedon terv.keskukseen ja oli siinä lähetteessä sanonut että hän on potilaan kanssa neuvotellut ja omat asiansa sihen kirjoittanut joka oli ihan valetta, Hän ei ilmeisesti arvannut että osaan käyttää tietotekniikkaa että näin heti kaikki mitä minusta kirjoitti, Terv kesk.lääkäri otti yht. ja ilmoitti hänel le ettei ole syytä huolestua. Toinen lääkäri ei kerro mitään mitä kokeita hän on tehnyt ja määrännyt kun olen vuodesta 2.huhtik.2022 kun olen siitä asti koekaniina ollut eikä löydy mitään syytä, aivan ihmeellistä . Omaiset tietää että missään tilanteessa sinne minua ei saa viedä vaikka ikää onkin.


      • Anonyymi
        Minäköö kirjoitti:

        DNR-päätökseen ei tarvita omaisten lupaa. Lääkäri voi tehsä ko päätöksen lääketiteellisiin syihin vedoten. Sitä paitsi vain murto-osa iäkkäiden monisairaiden elvytyksistä onnistuu.

        Ei se nyt ihan noin yksioikoista ole. Puolisolleni oli tehty hänen tai minun tietämättä elvyttämättä jättämis päätös. Hän oli toipumassa jalkavammmasta. Vasta kun hänet siirrettiin toiseen paikkaan saimme tietää tästä. Tästä voi tehdä valituksen. Se on laitonta tehdä kertomatta siitä potilaalle. Mikäli potilas ymmärtää asian. Mieheni on ihan ymmärtävä.


    • kovienarvojensuomi

      Todella karmivia paikkoja nämä, mihin vanha ihminen lähetetään kuolemaan. Pumpataan täyteen morfiinia, vaikka ei oikeastaan satu mihinkään ja lopulta ei pysty nielemään. Kaikin tavoin yritetään nopeuttaa lähtöä. Ihan todella on karmivaa ainakin suurissa kaupungeissa, jossa ikäihminen on rahareikä eikä ihminen. Milloin tämä Suomi tällaiseksi muuttui, muuttui suomalaisten äänestäjien tahdosta, jotka haluavat kovat arvot yhteiskuntaan. Eiväthän nämä paikat heitä kosketa, koska heidän ei niihin tarvitse mennä, on varaa mennä jonnekin itsemurhaklinikalle ulkomaille sitten joskus.

      • Paremminkin

        Ei se itse asiassa niin kallista ole, jos ajatellaan, ettei sen jälkeen todella tarvitse enää mitään. Voi myydä ainakin asuntonsa. Ei tietenkään pidä mainita perijöille asiasta. Siitä saattaa tulla lähetys psykiatrille.
        Ja rahattomiakin ottavat vastaan.
        Lentokonematka voi olla esteenä, koska happiprosentti keuhkoissa pitää olla tiettyä rajaa korkeampi (ajatellen tupakkasairauksia).

        Aivohalvaus on tietenkin kaikkein kauhein kohtalo, koska et pääse ylös sängyn pohjalta (et ainakaan Laakson sairaalassa, kuntoutusosastolla, jossa pari eläkeikää lähellä olevaa hoitajaa -kaikki kunnia heille- hoitaa toivottoman paljon tosi isojakin potilaita ilman nostolaitteita tai muuta apua) Kiduttava suolentukkeuma (joka on yleinen kuolinsyy aivohalvauspotilailla) on usein kohtalo, jota tietenkin morfiinihoito edesauttaa. Morfiinihan (nesteen ja liikunnan puutteen lisäksi) vielä enempi hidastuttaa ja kovettaa jo halvauksesta johtuvaa huonoa suolen toimintaa.

        Niin loppujen lopuksi tuo kaikkien pelkäämä syöpä onkin tässä tapauksessa "pelastus". Se on yksi diagnooseista, joka oikeuttaa Sveitsissä nukutuspiikkiin, päinvastoin kuin psykiatriset sairaudet ja terveen ihmisen kuoleman toive.


    • hkjukjhluioujö

      Ei nuo arvot ainakaan eduskuntavaaleissa näy, se miten kansa äänestää. Mitenköhän tekin olette mahtaneet äänestää..

    • SALOL

      Ralas ystävä on tällä hetkellä ja hoito tosi huono. Hoitajat pahalla päällä. Lääkäri on sanonut ystäväni ex-vaimolle miks hän kyselee paljon jos ei oo hänen asia enää. Vaikka ex vaimo on se hoitava ja lähin henkilö. Me kaikki tiedämme että kyllä hän on tarkein henkilö. Törkeä henkilökunta!!!!

      • Anonyymi

        Totta,ei tervehditä vieraita eikä potilaita,kukaan ei tiedä mitään jos kysyy,ja erittäin kalseaa kohtelua potilaille.


    • annetaanymmärtäämuuta

      Ihan tiedoksi vaan, että "DNR-päätös on lääkärin tekemä lääketieteellinen päätös pidättäytyä potilaan sydämen sähköisestä tahdistuksesta ja paineluelvytyksestä sydämen pysähtyessä. " ja "Potilaalle tehty DNR-päätös
      koskee ainoastaan mahdollisia elvytystilanteita eikä se poista velvollisuut-
      ta laatia potilaalle hoitosuunnitelma." Lähde Valviran nettisivut.

      http://www.valvira.fi/-/hoitosuunnitelmat-ja-dnr-paatos-pitkaaikaishoidossa-seka-ensihoito

      • DNR_2

        Hurraa! Yksi järkevä kommentti!


      • RautalangastaMalli

        TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ!
        Yksiselitteinen asia.


      • Anonyymi

        Mahtavaa, hysteerisen kaakatuksen ja tietämättömyyden joukossa yksi järkevä kommentti 👍


      • Anonyymi

        Monesti asioista tietämättömät levittää tietoa paikoista mistä aiheutuu sitten huonoa mainetta. Ihmiset on samanlaisia, oli paikka mikä hyvänsä.

        Vakavan sairaskohtauksen saanutta saa auttaa kipulääkituksellä, avustaa hengittämisessä jos lievittää tilannetta, elvyttämistähän se ei ole.

        Kun ihminen on vakavasti sairas niin mitä järkeä sitä on jatkaa keinotekoisesti vielä kun lopputulos on jo tiedossa että elinvuosia ei enää ole tiedossa kuitenkaan. Annetaan ihmisen kuolla kun aika tulee eikä elvytetä enää DNR. Mutta kuten jo mainitsin niin kirjoitan vielä että kuoleman hetkellä jos auttaa niin voi kipulääkitä, auttaa hengittämisessä jne. Harvoinhan sellaista edes tarvitsee mutta onhan kova rintakipu esimerkiksi sellainen.
        Saattohoidossakin helpotetaan paljon tarvittaessa viimeisiä aikoja.

        Joillekkin tiedoksi, laakson sairaalassa kuntoututetaan ja kotiutetaan, tehdään kotikäyntejä kartoittamaan uutta tilannetta elämässä, ihan niin kuin muuallakin. Monilla on kokemusta monen kaupungin toiminnasta ja ihan saman tyylistä se on joka paikassa, hyvässä mielessä.

        Kyllä negatiivistäkin on, en ole itsekkään täydellinen, vai olisinko, ehkä mä olenkin, ehkä en..
        Tältä vuodelta on esimerkki missä potilas kertoo huonosta kohtelusta minulle ja asia koski toista henkilökuntaan kuuluvaa, hänellä loppui työt siellä kun osaston lääkäri sai tietää, no ei ollut vakinainen työntekijä vielä mikä varmaan edes auttoi työsuhteen nopeampaa päättämistä. Ettäkö ei puutua?

        Ihmisiä me ollaan, epäkohtiin voi puuttua, joskus kannattaa puuttua ihan niihin omiinkin epäkohtiin, kyllä me tiedetään mikä on oikein ja mikä väärin.

        Ketään ei voi lääkitä miten tykkää ja millä lääkkeillä vaan mitä annosmääriä vaan.
        Tiedättekö että siitä on lääkkeenmäärääjä vastuussa mitä määrää!


    • Minäkinkö

      Varmaankin joku ilkeä hoitaja laittoi hampaat suuhunsa.

    • Liisalainen

      Yhdyn monen muunkin mielipiteeseen eli kokemukseni Laakson sairaalasta ovat vain ja ainoastaan huonoja. Äitini oli siellä hoidettavana useita kuukausia. Pahinta on, että mitään ei voi tehdä eikä mihinkään valittaa. Tai itse en ainakaan ole keksinyt toimivaa keinoa. Potilasasiamieheen voi olla yhteydessä, jos vaikkapa epäilee hoitovirhettä. Hoitovirheestä voi sitten myös valittaa virallisia teitä pitkin.
      Mutta sitten on ne tavalliset tilanteet: hoito on minimitasolla, lääkärit ovat erikoistuvia eivätkä välttämättä hallitse potilasta koskettavaa eritysalaa, hoitajat ja lääkärit ovat töykeitä, välillä eivät suostu edes antamaan tietoja omaisille, hoitajilla ei tosiaan ole resursseja kuntouttaa tai edes auttaa potilaita sängystä ylös, usein vastataan kysymyksiin, että nyt ei ehdi (enkä tarkoita että tämä olisi suoraan kyseisten hoitajien syytä).
      Itse olen lähettänyt kirjeitä osaston lääkärille ja ylilääkärille, niistä ei kuitenkaan ole ollut mitään hyötyä.

      • Anonyymi

        Totta on! Hoito ei ollut AVH potilaan tarvitsemaa vaan hän sairastui hoitovirheen seurauksena sänkypotilaaksi. Sinne mennessä oli kävelevä ja autoa ajava mies. Vaikka tein valituksen Valviraan ei se mitään auttanut. Loppuelämän elämänlaatu vaihtui sänkyyn. Ei pääse edes pois sängystä, mutta Valviran mielestä ei mitään virhettä ollut tapahtunut. Alkusyy, miksi mies sinne joutui oli nilkan nivelsiteen osittainen repeytyminen kun kaatui. Hoitotulos oli se, että jäi loppuiäksi sänkypotilasksi!


    • Roosa-Nina

      Äitini oli hoidettavana Laakson sairaalassa. Osa hoitajista kohteli häntä huonosti ja "kuntoutus" oli sellaista, että häneen pistettiin morfiinia ja rauhoittavia lääkkeitä. Olin yhteydessä potilasasiamieheen, ja niin kannattaa tehdä jokaisen, joka on tyytymätön sairaalan toimintaan. Epäkohtia ei saa lakaista maton alle.

    • pekkavien

      Helsingissä potilasasiamies on lähinnä vitsi. 2 lähes miljoonaa varten ja niistäkin toinen palvelee lähinnä kaupunkia itseään. Täysi ihmishirviö.

    • Jaki9

      Karmeeta hoitoa vaikka olis tajuissaan,ei se ole kuin säilöntä paikka kuinka monen päivän ruat suussa kun on nielemisvaikeuksia,silmät rähmässä ettei auki saa. Arvelkaapa kun sote tullee mikä on seuraus!
      Luettelo on pitkä sairaan ihmisen hoidosta tulee semmonen tunne että oodottavat että kuolis pois. Suuta ei kastella suu saa olla kuin korppu.
      Potilaalta omainen kasteli huulia ja suunsa sai edes kiinni.
      Asiattomat liikkuu huoneissa (toiset potilaat).
      Eihän henkilö kunta ajattele tietenkään kuin omainen mutta kaippa heilläkin on omaisia ihmisiä pitäisi kohdella kuolemaansa asti.

      • Ärsyyntynyt2

        Yritä nyt edes please käyttää välimerkkejä, jotta saat tuon paatoksesi ymmärrettävästi ulos :D


    • Omainen18

      Laaksonsairaala on todellakin karmea paikka!

    • Omainen18

      Äitini on siellä juuri ja hoito on ihan kamalaa, hoitajia ei näy kaikki ovat samaan aikaan taukohuoneissaan juttelemassa. Pyytäessäni äitilleni kipulääkettä niin saa vastaukseksi kuulla että "tullaan kun keritään" ja heitä ei näy seuraavaan tuntiin. Pikkuveljeni 10v tuli äitiä katsomaan ja hoitajat saivat pikkuveljeni melkein ITKEMÄÄN, ei minkäänlaista sydäntä edes lapsia kohtaan.Hoitajat laaksossa ovat töykeitä eikä lääkärit sen yhtään parempia!

      • Rosa-Nina

        Toimi näin: Soita potilasasiamiehelle. Hän kertoo sinulle kuinka voit tehdä muistutuksen osastolle siellä havaitsemistasi virheistä ja huonosta kohtelusta. Sen jälkeen voit tehdä edelleen kantelun jonka lähetät Etelä-Suomen aluehallinto virastoon. Laakson sairaala on paha paikka huonokuntoisille vanhuksille. Huonoon hoitoon ja kohteluun on puututtava. Omaisten täytyy olla valppaina ja huolehtia siitä, että syylliset joutuvat vastaamaan teoistaan.


    • Vähänväsyttää

      Laakson sairaala on myös siten erikoinen sairaanhoidonyksikkö, että kukaan ei Laaksossa vastaa mistään. Asioita, potilaita ja omaisia pyöritetään loputtomasti näännyksiin asti - kukaan ei vaikuta olevan lopulta vastuussa yhtään mistään? Lääkäreitä on lukuisia (aina tapaat varmuudella uuden!) mutta kukaan ei kanna todellista vastuuta työstään (eikä tunnu kovasti kiinnostavankaan). On päätöksiä, joista ei kommunikoida, unohdetaan kommunikoida tai kommunikoidaan muutaman päivän välein ristiriitaisesti (täysin vastakkaisin päätöksin) ja toisinaan vaan jätetään ilmoittamatta?

      • Pitkä_tie

        Suomalaisessa "terveydenhoidossa" kukaan ei todellakaan vastaa mistään. Hoidettava ajetaan lääkkeillä näännyksiin ja hänen hoitoaan seuraavat omaiset ja tuttavat nääntyvät myös hänen kanssaan, kun yrittävät taistella tuulimyllyjä vastaan.

        Kemiallista sitomista eri muodoissaan meillä on harjoitettu jo pitkään. Lääkärit ja hoitajat saavat muotoilla potilaan voinnin miten vain ja hyvin usein tämä on jopa täysin vastakkainen omaisten havainnoille. "Hoidon" seurauksena potilas voi päivittäin hautoa itsemurhaa ja entiseen vointiinsa nähden käyttäytyä arvaamattomasti. Miten todistat, kun laitoksen asiakirjat todistavat vallan muuta, puuta heinää. Hoitajat hymyilevät ja kertovat tarkkailevansa tilannetta. Kunpa joku tarkkailisikin ja kirjaisi potilaan heikkenemisen lukuisista kokeilluista lääkeaineista, mutta näinhän ei tapahdu, vaan ikävä kyllä kirjataan vain sellainen, jolla hoitohenkilökunnalle on puolustusarvoa. Potilas on monenlaisten kokeilujen uhri. Mitä avuttomampi hoidettava, sitä helpompi häntä on käyttää tutkimusvälineenä ja dementikot ovat vallan vapaata riistaa, lainsuojattomia.

        Millään et saa hoitohenkilökuntaa vastuuseen. Miten todistat, kun vastapuoli kertoo pohjaavansa muiden muassa tieteeseen ja tiede on sitä, mitä henkilökunta kulloinkin väittää sen olevan. Lisäksi lääkärithän lääkkeet määräävät, eivät hoitajat, joten hoitajat eivät ainakaan mistään vastaa. Lääkärit taas korostavat tiimivastuuta, hoitajien kertomaa, johon lääkemääräykset perustuvat, joten hekin pesevät kätensä potilaan voinnista. Potilaan omaiset ja ystävät viettävät unettomia öitä. He valvovat ja pohtivat, kuinka voisivat pitää rakkaansa hengissä ja muuttaa hoitosuuntausta, vieroittaa tuhoisista lääkeaineista ja estää uusien kokeilun.

        Narkolepsiaan Korkein oikeus otti juuri kantaa ja hieman laajensi valtion korvausvastuuta. Muissa maissa lapsen narkolepsian kaltaisesta aivovauriosta maksetaan suuria summia, kuten esim miljoona puntaa. Meillä saa tehdä mitä vain ja lääkeaineiden turvallisuudellakin käydä kauppaa kuten haluaa, esteitä ei ole, paitsi jos kertoo tuon kuuluvan vaihtoehdon piiriin. Silloin tutkinta järjestyy, sillä onhan se vallan tavatonta "käärmeöljyillä" hoitajan rahastaa. Virallisen hoidon lääkkeillä saat vapaat kädet torjua potilaan läheiset. Terveydenhoidossa asiantuntijan sana on laki, millä saa mustan valkoiseksi ja päinvastoin, vastuuvapauden.

        Miten ihmisen hoitamisesta tuli tällaista, pelättyä. Luotto on mennyt ja palauttamiseen on pitkä tie, monen mielestä liian pitkä, mikäli sitä lie olemassakaan.


      • Ella141

        Juuri näin. Omat kokemukseni Laakson sairaalasta ovat aivan samanlaiset. En tiedä miksi juuri tässä sairaalassa toimitaan näin: kukaan ei tiedä mitään eikä ole vastuussa mistään ja potilaita sekä omaisia kohdellaan ala-arvoisesti. Kokemukseni esim. Malmin ja Meilahden sairaaloista ovat paljon parempia. Hoito oli ammttitaitoista ja potilaat ja omaiset kohdattiin asiallisesti ja ystävällisesti.


      • Sen olen kyllä huomannut kukaan ei kanna vastuuta mistään tekevät päätöksiä omin päin ilman omaisten suostumusta.kauhea paikka Osasto14laakso en tosiaan suosittele kenellekään ihmiselle.🙅🙅🙇🙇💩💩💩


    • SAK-SDP-VVO-PunaYle-

      SAK-SDP on sotkenut tämän maan asiat totaalisesti. Vuonna 2013 SAK:n Halosen presidenttikausien päätteeksi Suomi sai Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta h u o m a u t u k s e n heikosta perusturvasta ja vanhusten kaltoinkohtelusta.
      SAK-SDP oli yhtäjaksoisesti hallitusvastuussa liki 50 vuotta vuosina 1966-2015 kahta neljän vuoden oppositiokautta lukuun ottamatta.
      Lakkoja ja lakkolietsontaa, rettelöintiä, painostusta, oman edun tavoittelua, piittaamattomuutta, kiskontaa, kähmintää, peittelyä.

    • Rosa-Nina

      On kuitenkin syytä muistaa, että hyviäkin paikkoja on. Laakson sairaalan kauhujen jälkeen äitini pääsi hoivakotiin, jossa hänestä huolehdittiin lempeästi, ystävällisesti ja ammattitaitoisesti. Hoivakodin henkilökunta kertoi minulle, että Laakso kyllä tunnetaan. Heille tulee sieltä pelästyneitä, ahdistuneita ja huonossa kunnossa olevia vanhuksia, joita aletaan sitten kuntouttaa takaisin elävien kirjoihin. Olkaa siis omaiset aktiivisia vaikka se raskasta onkin. Puuttukaa epäkohtiin, tehkää aluehallintovirastolle kanteluita. Toimitaan nyt, ennen kuin olemme itse vanhuksia, sairaita ja huonossa hoidossa.

      • mitävielä

        Kun hoitolaitoksissa ja sairaaloissa vanhuksen huono hoito ja järjetön huumaava lääkitys nostetaan esille, lääkärit torjuvat puuttumisen ja usein syyllistävät läheiset uskomushoitoväitteillä. Lääkäritkään eivät voi olla täysin sokeita, tahtoessaan näkevät kyllä vanhuksen nopean hiipumisen. Ilmeisesti syyllisyydentunto ajaa lääkärin nimittelemään omaisia uskomushoitouskoviksi, jos nämä eivät hyväksy vanhukselle annettua terveydenhoidollista kaltoinkohtelua.

        Ajatuksena tuntuu olevan, että jos et ole meidän puolellamme ja usko mitä hulluimpia hoitoideoita, sinun täytyy olla meitä vastaan eli humpuukin kannattaja, uskomushoitoidealisti. Mitähän lääkitystä hoitohenkilökunta lääkäreineen käyttää, kun jutut käyvät yhä lennokkaammiksi.

        Mitä ikinä uskomushoidoilla tarkoitettaneenkaan, pelättyä tuntuu olevan. Lääkärien keskuudessa ilmeisesti pahinkaan psykoosilääkekombinaatio ei vaarallisuudessaan vedä vertoja uskomuksen voimalle.

        Laakson sairaala on huonossa maineessa, mutta niin ovat monet vanhusten arviointiyksikötkin. Onnekas hän, joka selviää pois parempaan. Omaiset eivät aina jaksa puuttua epäkohtiin. He tarvitsevat oikeudellista tukea ja apua lääketieteellisten asioiden selvittelyssä. Menneinä vuosikymmeninä lääkäriin saattoi vielä luottaa ja häneltä turvaa hakea. Nyt turvattomuus on tullut tilalle ja pelko siitä, ettei järjestelmältä kykene suojelemaan itseään.


    • Eeva02

      Iltalehti uutisoi 18.11.2016, että Laakson sairaalassa hoitaja pahoinpiteli potilasta virtsakatetria laittaessaan niin, että potilas soitti lopulta hätäkeskukseen. Sieltä kehotettiin soittamaan poliisille. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan epäillystä pahoinpitelystä.
      Hirvittävä tilanne: henkilö on potilaana sairaalassa ja odottaa saavansa hoitoa, mutta joutuukin pyytämään apua hätäkeskuksesta, koska hoitaja pahoinpitelee häntä.
      Voisi ainakin kuvitella, että kyseinen sairaala olisi nyt hieman enemmän viranomaisten syynissä.

    • Laaksotarkkailuun

      Laakson sairaala olisi syytä ottaa vihdoin erityissyyniin ja valvontatoimien kohteeksi. Viranomaisten tulisi puuttua asiaan sen sijaan, että väsyneet omaiset yrittävät tehdä samaa kukin tahollaan.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä sairaala olisi syytä ottaa erityissyyniin ja valvonnan kohteeksi. Sain aivan vihaiseksi itseni sairaalan sisät.pkl:lla ensi kertaa käydessäni. Ihmisiä ei montakaan näkynyt ja se ihmetytti siinä isossa salissa kun odotin tuntemattomalle erikoistuvalle lääkärille aikaa, Hän esiintyi kuin euroopan valtijas muikisteli ja ensimmäiseksi alkoi moittia lähettämään husin yksiköstä ja lupasi antaa palautetta, Minusta hän oli aivan epäoleellisia kertonut ja oliko tarkoituksella ymmärtänyt väärin ja aivan kuin halventavasti ymmärryksestäni kirjoittanut jopa vielä että olisin antanut suostumukseni että hän saisi asioistani kirjoittaa eteenpäin. Siitä minä näin "punaista" kun lääkäri yrittää omaa itseään nostaa ja kirjoittaa asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Hyvä kun saa tietää ihmisten kokemuksista ja tietää että sinne sairaalaan eivät omaiset elämän lopussa vie.


    • Rosa-Nina

      Kun poikani syntyi, hän joutui Kätilöopistolla hengitysvaikeuksien vuoksi vastasyntyneiden osastolle. Siellä häntä hoidettiin lempeästi, hellästi ja rautaisella ammattitaidolla. Nyt hän on terve ja iloinen 13-vuotias jalkapalloilija.
      Kun 80-vuotiasta sydänvaivaivoista kärsivää äitiäni hoidettiin Laakson sairaalassa, häntä tönittiin ja riuhdottiin, peloteltiin ja huumattiin lääkkeillä. Ja kuitenkin äitini elämä oli täsmälleen yhtä arvokas kuin pienen poikani elämä. Saavutetaanko suomalaisessa sairaanhoidossa koskaan tasa-arvoa potilaiden välillä?

      • Otitkoselvää-edes

        Kuka sulle kertoi "riuhtomisesta, pelottelusta, huumaamisesta"? Näitkö / koitko ne itse? Esim. vastasyntyneen siirtely on huomattavasti helpompaa ja 'nätimpää' kuin satakiloisen ikäihmisen, joka panee hanttiin tai on jopa agressiivinen kun hänelle on pakko vaihtaa alimmaisia tms.


      • Rosa-Nina1
        Otitkoselvää-edes kirjoitti:

        Kuka sulle kertoi "riuhtomisesta, pelottelusta, huumaamisesta"? Näitkö / koitko ne itse? Esim. vastasyntyneen siirtely on huomattavasti helpompaa ja 'nätimpää' kuin satakiloisen ikäihmisen, joka panee hanttiin tai on jopa agressiivinen kun hänelle on pakko vaihtaa alimmaisia tms.

        Kyllä näin ja koin. Olin äitini luona sairaalassa joka päivä. Hän 58-kiloinen ja täysin järjissään. Olen nyt toiminut potilasiamieheltä saamieni ohjeiden mukaan. Asia selvitetään lopuun asti.


    • Joulutähtönen

      Laakson sairaalahan on mahtava paikka. Kuntouttavat sänkypotilaan (vaivaa kuin vaivaa sairastavan) kolmessa päivässä. On se kyllä kumma paikka se Laakson sairaalan kuntoutusosasto.

      • Anonyymi

        Tämä. Nyt ei ole totta Kamala paikka deeärrän toimintaa


    • ARVOSTELIJOILLE

      Kokemuksia on monenlaisia. Mutta itse olen nähnyt, ollut saattajana ja potilaana Haartmanissa, Meilahdessa ja Laakson sairaalassa (tosin en kaikilla osastoilla).
      -Haarmanin päivystyksessä henkilökunta vaihtelee (luonnollisesti) rajusti, mutta 90% heistä on ystävällisiä, mutta aivan liian työllistettyjä ja osa ei ole perillä tehtävistään (harjoittelijoita?).
      -Meilahdessa on Suomen parhaat asiantuntijat, mutta eivät he suinkaan konsultoi ja keskustele kaikkien potilaiden kanssa. Päivystyspolilla oli minun ollessani siellä potilaana hämmästyttävän ystävällistä.
      -Laakson sairaalaa turhaankin moititaan, vanhukseni sai hyvää hoitoa, kaikki mahdolliset tutkimukset tehtiin (rahaa säästämättä). Henkilökunnasta suurin osa ystävällistä ja huumorin tajuista.
      --- Mutta potilaat: Haartmanissa ja Laaksossa oli paljon potilaita, jotka vaativat koko ajan hoitohenkilökuntaa paikalle. Laaksossa yksi mies haihuili käytävällä ja joka huoneessa vaati kaikkia soittamaan pojalleen, kun bisnesasiat pitää sopia. Kertokaapa hyvät arvostelijat miten hoitaisitte tällaisia henkilöitä, jos olisitte hoitohenkilökuntaa: istuisitteko koko työajan hänen vieressään keskustelemassa hänen kanssaan? Miten muille potilaille kävisi? Niin paljon ei mihinkään hoitopaikkaan saada henkilökuntaa, että tällainen onnistuisi. Ehkä joku miljonääri pystyy palkkaamaan koko päiväisen hoitajan. Julkisella puolella on pyrittävä hoitamaan kaikkia sillä vähäisellä henkilökunnalla, joka on! Siihen sinä valittaja voit vaikutta vaaleissa, koska politiikot se hoitajamäärän päättävät!!!
      -Yksityisiä hoitokoteja kehutaan ja uskon, että ne ovat hyvät, mutta kenellä (tavallisella pulliaisella) on varaa maksaa yli 5000e/kk jokaisesta toimenpiteestä lisää...
      -ja omaiset vaativat tietoa henkilökunnalta, jota heillä ei edes ole. Puhelin on keksitty ja Kanta fi:ssä on tiedot toimenpiteistä, verikokeista, ja hoitosuunnitelmasta. Kannattaisi ensin vilkaista sieltä, jäis paljon turhia kysymyksiä tekemättä ja puhelun/lääkärin konsultaatioaikana voisi keskittyä vain olennaiseen.

      • ikävä_kyllä

        Eli valittajan on syytä katsoa itseensä? Suomalaisessa terveydenhoidossako muka potilaita huumattaisiin lääkkeillä? Turhaanko vanhuksemme ovat kaatuilleet, kun tarkemmin miettien hoito on ollutkin erinomaista.

        Usko tai älä, mutta meidän sairaaloissamme ja hoivayksiköissämme on tälläkin hetkellä valtava huumeongelma. Vanhusten lääkkeellinen myrkytystila. Tilanne on vieläpä niin paha, ettei sitä osata mieltää sellaiseksi, mitä se todellisuudessa on.

        Savukkeista, alkoholista ja huumeista elämän kerrotaan vaarantuvan ja yhtenään terveysalan ammattilaiset tiedottavatkin asiasta. Lääkkeet tappavat kuitenkin paljon enemmän ja tiedosta huolimatta korjausta ei tunnu syntyvän, vaan päinvastoin, asiantuntijapiireissäkin on päätetty lähteä puolustuskannalle. Hoitohenkilökuntakin kärsii, siis näistä lääkkeistä, ja heilläkin ongelma on jo melkoinen lääkäreitä myöten. Halutessaan kaikki tietävät ja kuitenkaan eivät ole tietävinään. Käytännön toimiin tosin tiedostamisestakin on vielä pitkä matka, harmi. Miten tämä kävisikään yksiin sen menestysopin kanssa, mitä terveydenhoidossamme vaalitaan. Ettei kaikki olisikaan nyt niin hyvin, ei edes osapuilleen.


    • K159

      Luin jostakin, että lähivuosina Laakson sairaalan toimintoja siirretään muualle, ja alueelle rakennetaan asuntoja. Se oli voitto "kuolemanlaaksosta". Viihtyisiä koteja sinne missä ainakin monet vanhuspotilaat ovat kärsineet huonosta hoidosta ja tylystä kohtelusta.

    • vävy

      Laakson sairaalan osastokolmen kuntoutustiimi osastolääkärin johdolla tekee JEESUSMAISIA ihmetekoja .Lähes 90-vuotias anoppini joutui "kuntoutuskuurille"
      ja esim. minimuistitestin tulos parani heidän toimestaa yli 35% ja niinpä mummu
      on täysin sopiva yksinasujaksi vaikka muistisairaus on diagnosoitu keväällä toukokuussa n. 95% :ksi vammaksi eli lähimuisti täysin pimeää. Kuntoutusaika oli 2kk.
      Kotiinviemiseksi lääkäri antoi lääkitysohjeiksi kolmea eri lääkettä ahdistukseen,ylimitoitetun verenpainelääkkeen (50mg beettasalpaajaa/vrk),unilääkkeen, muistilääkkeen ja pienen kipulääkitysannoksen.
      Kotiutuksen jälkeen mummu on ollut sekava , kovat kivut,unettomuutta,liikuntakyky lähes kadonnut ja ei muista kahta minuuttia pidempään tapahtumista.

      • 19896

        Järkyttävää on myös se, Laaksossa vanhuksille annetun "hoidon" ja "kuntoutuksen" seuraukset kaatuvat paitsi potilaiden itsensä, myös heidän omaistensa, kotisairaanhoidon ja muiden hoitavien tahojen niskaan. Tuskin on montaakaan, omaista, jotka kaiken sen huolen ja ahdistuksen keskellä jaksavat käydä tekemään kantelua Aluehallintovirastolle.


    • DNR päätös on lääkärin tekemä päätös elvytyskiellosta kuten tuossa jo aiemmin ihan Valviran linkin mukaan oli ohjeistettuna. Se voidaan siis myös tehdä potilaalta tai omaiselta kysymättä ja perustuu täysin lääkärin tekemään arvioon, jo olemassa oleviin sairauksiin ja niiden ennusteeseen sekä toki vanhuksen kuntoonkin. Moni vanhus ei välttämättä edes tulisi selviämään elvytystilanteesta ja jos selviäisikin niin jäisi valitettavasti "vihannekseksi". Sitä kukaan meistä terveistä saatikka vanhuksista itselleen edes toivoisi. Miksi asiasta pidetään haloo vaikka siihen on olemassa ilmiselvät perusteet? Pelkästään mielenterveyspuolen diagnoosi siis ei oikeuta DNR-päätöksen tekemiseen, kyllä taustalla on muut somaattiset syyt varmaankin.

      Laakson sairaalasta kuulee kyllä toki juttuja, vaikea sanoa mikä on nykyisin totta ja mikä liioilteltua. Itse olen ollut siellä lyhytaikaisena sijaisena 2000-luvun alkupuolelle (siis ennen sitä suurta sairaalauudistusta ja ambulanssirallia) useammallakin osastolla (1, 3, 5, 7, 16 ja 20) ja silloin hyvä perushoito oli kaikilla osastoilla riippumatta osaston profiilista tai potilasaineksesta. Päiväsairaala "hopealaakso" siellä kivitalon kellarissa oli todella hieno paikka, siellä tykkäsin olla todella paljon. Myös lääkäreiden kanssa homma pelasi ja ainakaan minun tietooni ei tullut mitään suurempia ongelmia. Siihen aikaan suursuon ja Koskelan sairaaloista kuulin useammin ikävää palautetta. Olen toki ollut monissa muissakin vanhustenlaitoksissa paljonkin sijaistamassa (esim. Koskelan sairaala, Riistavuori ja Kustaankartano).
      Uskoisin kuitenkin, että kun sairaaloiden toimintaa ryhdyttiin muuttamaan ja profiloimaan ne uudelleen se varmasti aiheutti enemmän hallaa kuin hyvää. Vanhat tutut työyhteisöt hajautettiin, kaikki henkilökunta ei välttämättä halunnut siirtyä uuteen paikkaan ja jos joutuivat siirtymään, ei sopeutuminen uuteen ympäristöön ja uuden esimiehen alaisuuteen aina ollut helppoa.

      • Miniä9

        Mielenkiintoista lukea hoitajan näkökulma. Kiire ja epäviihtyisyys eivät silti oikeuta huonoa kohtelua ja hoitoa. Itse potilaan omaisena huomasin, että Laaksossa hoitajilla oli lähinnä kiire jutella keskenään osaston toimistossa. Potilaat ja omaiset olivat lähinnä riesa heidän mielestään.


      • Kehity

        Kuvitteletko sinä että ne moninaiset satapäiset ihmisten kaikenlaiset asiat hoituvat ilman hoitajien keskusteluita?


      • Miniä9 kirjoitti:

        Mielenkiintoista lukea hoitajan näkökulma. Kiire ja epäviihtyisyys eivät silti oikeuta huonoa kohtelua ja hoitoa. Itse potilaan omaisena huomasin, että Laaksossa hoitajilla oli lähinnä kiire jutella keskenään osaston toimistossa. Potilaat ja omaiset olivat lähinnä riesa heidän mielestään.

        Miniä9. Olet oikeassa ettei kiire, kireä ilmapiiri työyhteisössä tai mitkään muut syyt saisi heijastua asiakkaiden ja omaisten kohteluun ja potilastyöhön. Kyllä epäkohdista huolimatta pitäisi kohdella kaikkia kunnioittavasti tai vähintään asiallisesti. Ja omaiset ovat ainakin omasta mielestäni tärkeä osa potilaan hoitoketjussa. Valitettavasti hoitoalallakin on töissä hoitajia ja lääkäreitä jotka ovat työhönsä leipääntyneitä eikä heitä paljon kiinnosta potilaan vointi. Olen itsekin törmännyt tämän 15v urani aikana kiukutteleviin ja huonosti potilaita kohteleviin hoitajiin. Pahimmat tapaukset olen kyllä uskaltanut viedä esimiehen tietoisuuteen. Toki siitä joutuu usein itse ongelmiin mutta tarvittaessa uskallan ottaa riskin. Omasta työstäni olen pääasiassa saanut hyvää palautetta ja se auttaa jaksamaan raskaassa työssä. En turhaan mielistele ketään mutta aina ehtii edes pienen hetken huomioida niin asiakas kuin omaiset. Ja työn lomassakin voi potilaita jututtaa aivan hyvin. Ei työtään tarvitse tuppisuuna tehdä. Ja vaivoistaan huolimatta monet vanhukset ovat yllättävän huumorintajuisia joten pieni huumori sopivassa tilanteessa on joskus päivän piristys.


      • Anonyymi
        Miniä9 kirjoitti:

        Mielenkiintoista lukea hoitajan näkökulma. Kiire ja epäviihtyisyys eivät silti oikeuta huonoa kohtelua ja hoitoa. Itse potilaan omaisena huomasin, että Laaksossa hoitajilla oli lähinnä kiire jutella keskenään osaston toimistossa. Potilaat ja omaiset olivat lähinnä riesa heidän mielestään.

        Täytyy kertoa kiitos sille jolle kiitos kuuluu. Se kuuluu Meilahden päivystysosastole ja muillekin yksiköille. Olen pienen ajan sisällä joutunut käymään Meilahden päiv. osastolla ja joka kertaa aivan ihanat ihmiset osaavasti hoitavat asiansa. Tästä kirjoitan siksi kun jouduin Laakson sairaalaan sisät pkl;lle Olin aivan äimistynyt lääkäristä Hän oli lähettänyt eteenpäin tietojani ja ei siinä mitään kun vielä kirjoitti että olin antanut oikeuden lähettää tietojani eteenpäin ja ne kaikki oli aivan kun tuulesta temmattuja. En voi kun ihmetellä mikä tämä lääkäri oli joka kirjoittaa potilaasta mitä sattuu . Olen itse vanha ja toiminut elämäntyöni sairaalassa ja ajattelen hyviä aikoja ja täytyy odottaa että jotkut nuoremmat nyt lähtee hoitamaan näitä Laakson ja Malmin ja Suursuon sairaalan asioita.


      • Anonyymi

        "Moni vanhus ei välttämättä edes tulisi selviämään elvytystilanteesta ja jos selviäisikin niin jäisi valitettavasti "vihannekseksi". "
        Näin on. Elvytys on rajua - ei ole kyse syömättä ja juomatta jättämisestä kuten joku luulee.


    • kok.on

      Laakson sairaala kamala paikka. Ihan hirveä. Välinpitämätöntä ja epäkohteliaat hoitajat tiuskivat, huutavat. Linnoittautuvat juomaan kahvia ja auta armias jos silloin tarvitset apua.
      Suosittelen Meilahteen opettelemaan tapoja. Ero kuin yöllä ja päivällä.

      • T1961

        Mistä nämä ongelmat Laaksossa johtuvat? Osaako joku kertoa? Ja onko niitä vain vanhuksia hoitavilla osastoilla vai muuallakin? Meilahti on tosiaan hyvä sairaala joka suhteessa. Miksi Laaksossa ei kyetä samaan? Puuttuuko tahtoa vai osaamista vai molempia? Onko liikaa vaatia hoitajilta hyviä käytöstapoja? Jos esim. Meilahdessa potilaiden kohtelu on aina inhimillistä, niin miksei se onnistu Laaksossa?


    • Epäilyttää

      Minun läheiseni on parhaillaan laaksossa hoidettavana. Ikävää on se ettei hän pysty puhumaan ja siten kertomaan jos häntä kohdellaan huonosti. Heti Laaksoon jouduttua hänelle tuli käsivarteen jostain valtava mustelma ja aristi koko käsivartta, se oli todella kipeä, koska kättä ei voinut edes hipasta. Kukaan ei tiennyt mistä se on tullut...ihmettelen. Olen tavannut muutaman erittäin ystävällisen hoitajan, ja joitain jotka ei tiedä mistään mitään. Lääkäri oli erittäin ystävällinen soittaessaan minulle ja vastasi kärsivällisesti kysymyksiini. Meilahdessa ollessaan läheiseni oli virkeä, mutta Laaksossa pari ekaa päivää oli niin syvässä unessa vierailuaikana ettei reagoinut mihinkään, mikä oli meistä vähän outoa koska yleensä heräsi aina heti kun joku tuli vierelle ja puhutteli häntä tai kosketti. Kysyttiin hoitajalta (joka ei puhunut hyvin suomea) että onko hänelle annettu jotain rauhottavaa tai jotain...hoitaja oli jotenkin oudon olonen ja sanoi että hän käy kysymässä. Kun tuli takaisin sanoi vaan että, ei ole annettu, ja poistui. En ole häntä se jälkeen nähnyt. Sen jälkeen hän ei kuitenkaan ole enään ollut sellaisessa tiedottomassa tilassa. Mutta, enemmän on sellasta että vaikka on hereillä niin on tosi poissaoleva. Sellasta ei ollut kun hän oli Meilahdessa. Haluaisin luottaa siihen että läheiseni saa hyvää hoitoa ja että häntä kohdellaan asiallisesti, mutta en voi olla varma, koska hän ei pysty itse tuottamaan puhetta. On erittäin surullista että nykyään ei voi luottaa siihen että vanhuksia kohdellaan asiallisesti...varsinkin jos hän ei pysty puhumaan että voi kertoa itse 😢

      • Huolestunutlähiomainen

        Osaisiko joku kertoa millaisia muut kaupunginsairaalan kuntoutusosastot ovat? Suursuo tai Malmi?


    • ÄitiLaaksossa

      Kauhulla luin kokemuksia tältä palstalta Laakson sairaalasta eilen ennen kuin äitini oli sinne kotoaan siirtymässä. Mutta kaikki huoli hälveni, kun tapasin hänen hoitajansa ja tutustuin osastoon eilen illalla. Aivan mahtava henkilökunta ja loistavat puitteet! 85-vuotias äiti voi jo vuorokauden jälkeen paremmin, olen niin helpottunut.

      • ÄitiLaaksossa

        Edellinen kommentti oli minulta ja olenkin nyt kahden viikon jälkeen ihan eri mieltä. Äiti on täysin huumattu ja tokkurassa koko ajan. Hän saa unilääkkeen joka ilta ja vielä toisen Temestan jopa niinkin myöhään kuin klo 4 aamulla. Ja aamiaiselle herätetään klo 7.00. Olen järkyttynyt! Äiti on pakko saada Laaksosta pois.


    • T1961

      Ilahduin ensimmäisestä viestistäsi, koska ajattelin, että ko. sairaalaa koskevat muistutukset ja kantelut alkavat vihdoin tuottaa tulosta, mutta näköjään ei.
      Ole yhteydessä potilasasiamieheen ja keskustele äitiäsi hoitavan lääkärin kanssa.
      Voimia sinulle!

    • wserthgwwwwww

      Joidenkin potilaiden kohdalla on aivan pakko antaa jokin rauhoittava lääkitys.
      Muuten sen potilaan mukana pitää olla koko ajan eikä millään osastolla ole sellaiseen resursseja, jos päättäjät tuplaa vähintään kuntoutus ja muidenkin osastojen henkilökunta määrän niin
      sitten voi lääkitystä vähentää.

      Ei se mikään automaatio ole pilleri jokaiselle.
      Mutta kun näitä potilaita on nähnyt niin että ihan kaikki te ette ymmärrä sitä että mikä taakka se levoton, ymmärtämätön potilas on henkilökunnalle, jos ei sille mitään tee niin kohta käykin sitten niin että se potilas pitää hakea ambulanssilla koska on kaatunut ja lyönyt päänsä pahasti.
      Mitäs tähän sanotte?

      Se potilas ei pysy siellä sängyssä, vaan lähtee koko ajan sieltä, jalat ei kanna, olo on niin tasapainoton että kellä se vastuu on sitten jos vaan annetaan olla??? Potilas on koko ajan huolissaan jostain vuosien takaisista asioista jolloin hänellä ole vielä se elämä, näitä hän kyselee koko ajan jatkuvasti 3 minuutin välein.. missä minun poikani on, pitää mennä kotiin, pitää mennä töihin, pitää hakea lapset hoidosta, minä asun turussa ja kotini on siellä (potilas helsinkiläinen laaksossa).. näitä riittää.

      Levottomien potilaiden kohdalla pitää ottaa huomioon muidenkin potilaiden turvallisuus,
      yksityisyyden- ja intimiteetti suoja ettei se herra ole koko ajan jonkun muun potilaan huonessa jotain touhuumassa, penkomassa jonkun tavaroita ja ties mitä.

      Älkää sysätkö näitä asioita vain hoitajille, lääkäreille kun ei se asia tule sillä kuntoon.

      Ehkä se teidän omainen ei tarvitse rauhoittavaa kun en voi tietää..
      Nämä jutut jää vähän tälle tasolle, kirjoittelut mutta en usko että kukaan huvikseen kirjoittelee omais juttujaan täällä että on niissä usein perääkin mutta ymmärretäänkö asioita oikein.

    • Prkl78

      Kokemuksia on tämän kesän aikana laakson sairaalasta, ikävä kyllä.
      Mummo oli jalan amputaatiossa Meilahdessa ja siirrettiin laaksoon kuntoutukseen, osasto 9 kuntous siellä sujui hyvin ja luvattiin jo kotiin lähtö, sitten hän sai mrsa bakteerin ja siirrettiin eristysosastolle, osasto 13 ja siellä ne ongelmat alkoivat, ensimmäinen kerta kun menin osastolle kysymään kuulumisia ja kertomaan kotiutussuunnitelmasta edellisellä osastolla, sain 3 hoitajaa huutamaan naama punaisena!!? Olin itse silloin ystävällinen mutta myöhemmillä kerroilla en kyllä enään.. yleiskunto oli kuulemma niin huono ettei kotia voi päästää, menin katsomaan häntä ja ihmettelin kun en hereille saanut ja kysyin hoitajalta että onko saanut uutta lääkettä, hän aikoi käydä katsomassa ja tuli sanomaan ettei mitään ole saanut.. no sen jälkeen ei ole enään käynyt näin.. seuraavalla kerralla olivat jättäneet yksin huoneeseen istumaan tuoliin ja mummo oli kaatunut niin siinä tuli sitten päähän, käsiin ja jalkaan mustelmia sekä nilkka murtui.. mummolla on afaasia eikä pysty puhumaan muutakuin joo, lääkäri oli kysynyt että onko teillä rintasyöpä epäilyä, mummo vastasi joo niin ottivat näytepalan rinnasta eikä näin kyllä ollut.. sekä kuulin yhdeltä hoitajalta että mummoa on kuvattu, ultrattu jne useita kertoja.. lääkäri ei näistä tuloksista mitään osannut kertoa. Mummo on syötettävä ja tietävät kyllä osastolla sen, eräs ilta menin klo 17 kun ajattelin et voin auttaa henkilökuntaa ja syöttää mummon no oli saanut jo ruuan eteensä ja yritti lusikkaa hapuilla kun ketään ei ollut auttamassa, autoin häntä syömään ja odotin 40 min että astioiden hakija tuli, yksikään hoitaja ei käynyt edes katsomassa miten ruokailu sujuu henkilöllä joka täytyy syöttää.. nyt jumissa ollut jo 3 viikkoa vaikka olisi täysin valmis kotiin jossa on hoitojärjestetty niin että joku paikalla aina..
      Aina tulee uusia syitä ja tutkimuksia ettei voi lähteä mutta nyt ei enään kysellä lupia vaan lähdetään omalla luvalla ja valitus lähtee kyllä osasto 13: sta

      • TäyttäHuijausta

        Näin sinua rahastetaan.....Pidetään väkisin jotta joutuisit maksamaan itsesi kipeäksi!!


    • Rikuliina

      Ikävä kyllä on kokemusta osastosta 13. Vaikuttaa siltä että siellä omaiset koetetaan huutamalla ja ilkeilyllä pelästyttää jotta potilas jäisi turvattomaksi ja hoitajien armoille. Osaston johdossa on jotakin pahasti vialla.

    • Vanhuksia_arvostava

      Huomasin, että tämä keskustelu on alkanut jo vuonna 2015 ja sairaalan tilanne on valitettavasti edelleen sama. Oma isäni ollut osastolla 4 "hoidossa" jo pitempään. Jos vain olisi mahdollisuus jäädä töistä pois niin äkkiä hänet sieltä pelastaisin ja hakisin pois. Päivästä toiseen makaa sängyssä ja odottaa, että joku edes kävisi kääntymässä ja kysyisi kuinka voi - tarvitseeko jotain. (On sen verran heikkona, että ei kykene huutamaan tai itse apua hälyttämään). Yhtenä päivänä, kun olin vierailemassa hänen luonaan niin hälytyslaitteet huusivat huoneessa yli 10 min. ja yksi potilas huusi koko ajan apua. Mitään ei tapahtunut 15 minuuttiin, ketään ei näkynyt missään. Myös kanslia oli tyhjä. Vihdoin löysin hoitajat ruokailemassa käytävän perällä. Ruokatunti kuuluu heille, ei siinä mitään. Sitä ihmettelin vain, että pitääkö kaikkien henkilöiden olla syömässä samaan aikaan. Ei siis kannata tehdä kuolemaa ruokailun aikana :-(. Apua ei silloin saa, vaikka sitä hälyttäisi. Isäni kunto mennyt koko ajan huonommaksi, aika ja paikka sekoittuvat yhä enemmän. Voisiko huoneisiin saada edes kalenterin tai kellon? Radiota tai tv:tä en uskalla toivoakaan. Vaikka ei olisikaan muistisairas potilas niin kyllä tuossa hoidossa varmasti sekoaisi ja menettäisi ainakin ajan ja paikan tajunnan. Pelottaa tulla vanhaksi. Pakkomuutto Helsingistä edessä, ettei ikinä tuohon paikkaan joudu.

    • 7946

      Laakson sairaalan "kuntoutusosastot" ovat kappale pimeää keskiaikaa tämän päivän Helsingissä. Mikä häpeä kotikaupungilleni! Ja mikä häpeä sairaalan lääkäreille ja hoitajille.

      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä näin viikon osasto 11 toimintaa katsoen. Kukaan ei informoi äidin voinnista
        osasto täynnä huonosti suomea puhuvia hoitajia .Lääkärin soittoa odottanut nyt 2päivää, omaisia pomputetaan soittamaan. potilaan tilasta ei informoida. Kuntoutuksesta puhumattakaan. Samaa oli jo 9 vuotta sitten aivoinfarktin jälkeinen kuntoutus, nyt kokemusta lonkkamurtuman jälkeisestä kuntoutuksesta. Ala arvoista toimintaa.


    • SuomenUnohdetut

      Suomen vanhustenhoito muistuttaa lukemieni juttujen perusteella lähinnä keskitysleiriä puolassa....Joten parannettavaa on "vain" 100%! Näin hyvin suomella siis menee?

    • kaaleppivaan

      Ei mitään "kuntoutusta" ole olemassakaan ! Potilaat makaavat sängyssä, jos joku pystyy pöydässä syömään, nostetaan syömään tai syötettäväksi yhteiseen pöytään. Jos joku pystyy saa mennä yksin vessaan. Jos ei pysty, tullaan auttamaan muutaman tunnin päästä, tai siis käytännössä joutuu lykkäämään kakat ja pissat vaippoihin. Se oleskelu sairaalassa on sitä "kuntoutusta".
      Mitään muuta ei ole.
      Sana kuntoutus on suuri harha.

      • Kok.on

        Laakson sairaala aivan hirveä paikka. Kaksi omaisistani on ollut ko. sairaalassa. Hoitajat ihan hirviöitä. Potilaat hirviöiden armoilla. Potilaat nälkäisiä ja janoisia.
        Hoitajat osaavat yhdessä toimia aivan hirviömäisellä tavalla. Ei mitään kunnioitusta sairaita kohtaan. Heidän mielestään omaiset yhtä samanlaisia hirviöitä kuin he itse.
        Jossain mättää ja pahasti. Hoitajat vaihtoon, jos muualle pääsevät.


      • Anonyymi

        Toipumassa, elämässä...

        Ei kaikkia kuntouteta aktiivisesti koska ei ole ns oikeasti edes tarvetta, lähtötilanne on kauan ollu se kunto kun sinne on tultu laaksoon, ei kai siellä heti heilauteta taikasauvaa ja kohta jo potilas reista juoksee pihalla maratooni treeniä. Toinen syy realismia että eihän sellaisia resursseja ole vaan olemassa että olisi kuntouttajia niin paljon että niitä olisi edes hoitajamitoitukselle 0,5 mikä olisi jo melkoinen määrä sekin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toipumassa, elämässä...

        Ei kaikkia kuntouteta aktiivisesti koska ei ole ns oikeasti edes tarvetta, lähtötilanne on kauan ollu se kunto kun sinne on tultu laaksoon, ei kai siellä heti heilauteta taikasauvaa ja kohta jo potilas reista juoksee pihalla maratooni treeniä. Toinen syy realismia että eihän sellaisia resursseja ole vaan olemassa että olisi kuntouttajia niin paljon että niitä olisi edes hoitajamitoitukselle 0,5 mikä olisi jo melkoinen määrä sekin.

        Totta, kannattaa ennemmin ajatella asiaa toipumis näkökulmassa.


    • HoitajatKunniaan

      Omaisethan ne vasta hirviöitä ovat, jos ketkään. Hoitajat painavat hiki hatussa, täälläkin, töitä, jotta potilaiden hyvinvointi olisi taattu ja kuitenkaan omaisille ei mikään kelpaa. Kaikkea eivät hoitajatkaan vaan ehdi. Kokemukseni Laakson sairaalan henkilöstöstä pelkästään myönteisiä.

    • 1976AR

      No eihän tämän ketjun viestit ole tyhjästä syntyneet. Niiden takana on omaisten ja potilaiden todelliset kokemukset ja havainnot. Mutta tietenkään ei saa yleistää, kai Laaksossakin on myös aidosti ammattitaitoisia työntekijöitä.

    • kellokalle

      olin ko sairaalan neurologiella puolella hoito alaarvoista kun en ole somali,ruoka samoin ns aamiaisen kaura-mitälielitkua (PILLILLÄ IMESKELTÄVÄÄ) positiivisin potilaisiin suhtautuva henkilö oli osaston sisiaaliHOITAJA.

    • pöljä

      Jos eläimiä kohdeltaisiin noin, kun laakson sairaalassa potilaita, oikeudessa oltaisiin.
      Potilailta pidetään janossa ja ilman ruokaa, huonokuntoisille ei tuoda edes vettä pöydälle, pitäisi kuulemma hakea itse. Omaisia kielletään avustamasta ruokailussa, kuulemma itsemääräämis oikeuden loukkaus. Potilaita makuutetaan siteissä kuukauksia," meillä on lupa".
      Jos haluaa jotain tietoa, sitä on turha kysellä, en tiedä, en tiedä...
      Ammattitaitoisia lääkäritä ei löydy, eikä sen enempää hoitajia, ilmeisesti ylihoitaja ja osaston hoitajat pitävät huolen siitä ettei tule heitä fiksumpia töihin, on helpompi jatkaa tätä toimintaa.

      • laanemets

        mieheni on osastolla 13,vasta keskiviikosta,mutta olen täysin tyytyväinen-hoitajat ihania,hyvälla tuulella,avuliat-miehesta pidettään hyvä huolta,huone siisti-valoinen-kun sain tietää,että hänet lähetettää meilahdesta Laakson olin huolissa,mutta ei enää-kiitos osasto 13


    • Vasuri25

      Hienoa! Asiat ovat siis muuttuneet parempaan päin ko. osastolla. Toivottavasti samaa pätee muihinkin osastoihin.

    • Anonyymi

      Meidän äidille ja meille Laakson sairaalaa kuvaa paremmin nimitys kauhujen laakso.

      Muistisairas äitini kaatui kotonaan ja mursi lonkkansa. Hänet leikattiin Peijaksen sairaalassa, jossa hoito ja henkilökunta oli erittäin hyvää. Sieltä äitimme siirrettiin "kuntoutumaan" Laakson sairaalaan. Painajainen alkoi.

      Jo toisena päivänä äitini "löydettiin" kylpyhuoneen lattialta kaatuneena. Edellisenä päivänä 2 hoitajaa oli vahvasti äitiämme tukien rollaattoria apuna käyttäen erittäin hitaasti saaneet siirrettyä tuskaisen äitini vessan pöntölle.

      Nyt he kehtasivat väittää että äitini olisi kivennyt korotetun sängyn reunuksen yli ja mennyt itse kylpyhuoseeseen ja kaatunut. Täysin mahdoton tilanne siinä kunnossa olleelle henkilölle, joka ei pystynyt nousemaan istumaan. Olivat selvästi jättäneet äitini hetken ilman valvontaa ja silloin äitini luultavasti pöntöltä nousessaan oli kaatunut. Häntä ei olisi saanut jättäää hetkeksikään yhteen. Yrittivät siis valehdella.

      Meni 2 viikkoa ja todettiin että jo leikatussa lonkassa on murtuma. Siis 100% sairaalassa kaatumisesta johtuva.

      Hoitavat ovat kauhujen laakossa pääosin tympeitä ja epäystävällisiä muutamaa pokkeusta lukuunottamatta. Välillä äitiämme on vienyt vessaan keikkatyöläinen, joka siirtyyy sairaalasta toiseen. Ei edes tiennyt, mikä äitimme vamma oli. Kuinka voi osaa silloin edes oikein taluttaa ja toimia?

      Yritämme saada äitimme paikkaan missä muistisairasta ei pidetä sängyn pohjalla makaamassa, Soittokello on usein niin laitettu, että äitimme ei siihen ylettyisi. Potilaat ainakin tuolla osastolla ovatvain huoneissaan, käytävillä en ole nähnyt yhtään.

      Jos vain mahdollista kiertäkää Laakson sairaala kaukaa.

      Ruoka on kamalaa ja likaisia lakanoita ei vaihdeta kuin hyvin harvoin.

      Jos emme saa toista paikkaa, pelkään että äitimme ei enää palaa tuolta elävänä.

      • Anonyymi

        Ja osasto on juuri tuo kammottava 13


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja osasto on juuri tuo kammottava 13

        Kyseinen osasto ehkä pahin koko sairaalassa. Kanteluita on tehty Aluehallintovirastolle, mutta asiat eivät muutu. Tuo soittokellojuttu on vakiintunut käytäntö osastolla 13. Törkeää! Omaiset, ei anneta periksi! Puututaan epäkohtiin, ollaan yhteydessä päättäjiin ja potilasasiamieheen, tehdään kanteluita. Ei alistuta siihen, että vanhempiamme kohdellaan kaltoin! Jaksetaan vielä, rakkaamme ovat sen ansainneet.


    • Anonyymi

      Mulla iäkäs sukulainen juuri joutunut ”kuntoutumaan” flunssasta tonne, osastosta en osaa sanoa. Noh viikonlopuna hän oli vielä ihan tajuissaan sielä, jutteli vierailijoille ja vitsaili heidän kanssaan. Maanantaina sitten täysi vihannes, joka ei reagoi mihinkään mitenkään? Miten on mahdollista, että potilas, kenen piti päästä kotiin piakkoin, muuttuukin täysin tajuttomaksi ja reagoimattomaksi? Ei edes silmiään avaa... toki kyseessä jo vanhempi henkilö, mutta eihän paranevasta flunssasta nyt hypätä suoraan tiedostamattomaan potilaaseen?

      • Anonyymi

        Lisäyksenä, nyt hän on siis saattohoidossa viimeisiä tuntejaan. Ruuat ja nesteet katkaistu jo muutama päivä sitten, toivottavasti saisi lähteä rauhassa ja kivuttomasti.


      • Anonyymi

        Käyttävät vahvoja särkylääkkeitä (Oxynorm) ja vahvoja rauhoittavia (Temesta). Niillä hyväkuntoinenkin vanhus on hetkessä todella pihalla


    • Anonyymi

      Takaantuva rikosvastuu tarkoittaa, että vastuuseen joutuu rikoksesta joka on tehty ennen teon säätämistä lailla rikokseksi. En tiedä liittyykö palvelutaloihin jotain erityistä lainsäädäntöä kuin rikoslaki, jonka nojalla henkilökunta voidaan saada rikosoikeudelliseen vastuuseen. Rikoslainkin mukaan palvelutalossa olevaa vanhusta voidaan kohdella kaltoin monella tavalla, esimerkiksi heitteillejättämällä ja suoranaisesti pahoinpitelemällä. Varsinaiseen hoitopalveluun osallistumaton johtajakin voi saada syytteen esimerkiksi tuottamuksellisesta heitteillejätöstä.

      Rikoksilla on kuitenkin vanhentumisaika, millä tarkoitetaan syyteoikeuden vanhenemista, joka riippuu rikoksesta lain mukaan määrättävästä rangaistuksesta. Tässä mielessä kaikki rikosvastuu on jälkikäteistä ja "takaantuvaa", ellei sitten ole kyse eräiden vakavien rikosten valmistelusta, jolloin rangaistus voidaan määrätä ennen kuin rikosta on edes yritetty tehdä.

      Mikäli epäilet, että omaistasi on kohdeltu rikollisesti, ota yhteyttä poliisiin, sillä he tutkivat asian, jonka jälkeen syyttäjä nostaa asiasta syytteen jos katsoo syyttämiskynnyksen ylittyneen.

    • Anonyymi

      Corona on leikkiä verrattuna os. 13

    • Anonyymi

      En ole tiennyt että Suomessa on kiduttaminen sallittua. Minulle näin kävi paksusuolen tähystyksessä laaksossa. Ei ikinä enään. Tuli niin voimakas kammo.

    • Anonyymi

      On näitä muuallakin. Kotkassa terveyskeskuksessa annettiin morfiinia. Omaisille ei kerrottu, mihin kipuihin sitä annettiin. Omaisten tiedossa ei ollut mitään 'kipuja'. Morfiinia annettiin vain lisää, vaikka oli jo hengitysvaikeuksia. Lopputulos oli odotettu, hengitys lamaantui. Tällaiset toimet ovat kuulemma 'hoitokäytäntöjä'. Ihmetyttää, kuinka paljon tällaista Suomessa tapahtuukaan. Viranomaiset pesivät kätensä.
      Päätöksen oli ilmeisesti tehnyt paikkakunnan vanhusasioissa johtava lääkäri Ahonen. Hän ei edes erottanut hoivakodissa lepäävää asukasta 'vuodepotilaasta'.

    • Anonyymi

      Kunnon murhakartanotoimintaa!!!

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-11349654

      Tämä ei tullut yllätyksenä tuossa kauhujen sairaalassa

      Miten näin on voinut päästä käymään, että virus on levinnyt näinkin laajalle henkilökunnan joukossa?

      – Tätä selvitetään parhaillaan. Tautia on paljon liikkeellä täällä Helsingissä ja kaikkialla, jossa on suljettu tila ja ihmisiä, on epidemian mahdollisuus. Etenkin vielä Laakson sairaalassa, jossa hoidetaan covid-positiivisia potilaita kolmella osastolla.

      Tämä on hyvä muistutus meille kaikille, jotka emme pysty tekemään etätöitä. Fyysinen läheisyys ihmisten kanssa tuo tullessaan pisaratartunnan mahdollisuuden. Mitä kauemmin ollaan ihmisten kanssa, sitä enemmän viruksella on mahdollisuus tarttua ihmisestä toiseen. Me emme pysty täällä eristäytymään, koska sairaalassa ei voida tehdä etätöitä.

    • Anonyymi

      Vanhuksia ei suomessa pidetä ihmisinä, sillä vanhuksia saa kohdella miten kukin haluaa. Jo se ettei vanhustenhoitokeskusteluissa koskaan muisteta, että parustuslain mukaan maassamme, "jokaisen kansalaisen tulee saada hyvä hoito ja hoiva" tuon lain toteutus käytännössä ei vaadi hyvään hoitoon ja hoivaan mitään ehtoja joten, jos vanhuksia pidettäisiin kansalaisina "ihmisinä" heidät hoidettaisiin tuon lain määräämällä tavalla Hyvin ilman, erillistä/ muista kansalaisista poikkeavaa, vanhustenhoitolakia. Olen itse vanha ja kokemasta tiedän, että maassamme vanhusten loppuelämästä pyritään tekemään mahdollisimman kärsimystäyteinen tarkoituksella ,siten saada elinikää lyhemmäksi. Suomessa ihmisellä ei ole väliä , rahalla vain!

    • Anonyymi

      Onko osasto 13 corona osasto?

      • Anonyymi

        Siellä on eristyspotilaita.. En tiedä pidetäänkö siellä korona potilaita kuitenkaan koska eristys ei ehkä riitä sellaiseen.


    • Anonyymi

      Laaksossa röörit uuteen uskoon

    • Anonyymi

      Iäkäs muistisairas isäni menee Laaksoon. Mutta kun näitä juttuja lukee, niin tulee surulliseksi. Ei siksi, että hoito olisi huonoa, vaan siksi, että pidetään väkisin kiinni kuolevasta ihmisestä kynsin hampain, vaikka hänelle itselleen olisi parempi, että pääsisi pois. Kun kuuntelen äitiäni, niin selkeästi hän on ihminen, joka ihan varmasti syyttää salailusta ja hoitovirheestä, kun isäni joskus nukkuu pois, luopumisen tuska on aistittavissa.

    • Anonyymi

      Herran Jumala tiedän todella mistä puhut. Nyt puhun Roihuvuoren vanhuskodista : äitini oli ensin malmin sairaalassa alzhaimerin takia noin 3kk:tta. Hänet siirrettiin Roihuvuoren vanhainkotiin 5 viikkoa sitten. Ensimmäinen viikko eristyksissä meni hyvin 73 vuotiaalla äidilläni, sitten alkoi ylilääkitys : Ketiapiini 400mg/pvä, olantsapiini 15mg/pvä, yms. Norsun annos vanhalle "maaniselle potilaalle". Tuttuni on geriatrian psykiatri ja hän kysyi millä perusteella näin kamlia määriä antipsykoottisia lääkkeitä annetaan hauraalle vanhukselle. Äitini kunto alkoi heikentyä heti, enkä ole voinut puhua hänen kanssaan viikkoihin normaalisti, koska puhe on PUUROA. Pyysin monesti lääkäriä vähentämään/lopettamaan uuden lääkityksen ja vaihtamaan vanhoihin, joita hänellä on noin 20 v ollut. Hänet oli rokotettu koronaa vastaan, mutta laitettiin rokottamattoman hklön kanssa samaan huoneeseen. Nyt se sitten tapahtui : vaikka huonetoverilla oli Covid-19, äitini testi oli ensin negatiivinen ja sitten viikko sitten kuulen että hänellä on Covid-19 ja keuhkokuume, oikeaa antibioottia ei vanhainkodissa oltu vieläkään annettu, eikä "kotisaarala" laittanut antibioottia suonensisäisesti ! Vaadin sairaalahoitoa äidilleni, jotta hän saisi oikeaa antibioottia suonensisäisesti. Hoitajat ja lääkärit valehtelevat kaikesta, eivätkä ota vastuuta mistään. Pitkän puhelun ja syyteuhkausten jälkeen lääkäri soitti ambulanssin, osoite Laakson sairaala osasto 13. (Muutin ulkomaille Suomen huonon sairaanhoidon vuoksi.) Toivon ettei äiti-kultani kuole, koska ei päässyt sairaalaan ajoissa. Suomessa on lÄäkäri Jumala, jolta anellaan hoitoa ja sairaanhoitajat ovat 90%:sti kusipäitä. Itse olen päättänyt että koitan mieluummin onneani Senegalilaisen noitalääkärin kanssa, kuin "suomalaisen" lääkärin kanssa. Pahoittelut huonosta kokemuksestasi, minua ei yllätä enää mikään.

    • Anonyymi

      Samat kokemukset
      Kauhea paikka
      Ja suurin osa ei ymmärä suomea
      Hullua touhua
      Lääkäri soitaa
      Ja kysyy
      Potilaan vointia
      Kun olin mökillä
      Ukkohan on siellä osastolla
      Missä
      Kyseinen
      Lääkäri teki kiertoa

      • Anonyymi

        Tunnen säälinsekaista huvittuneisuutta ja suurta myötähäpeää lukiessani tällaista tekstiä.
        Tällä ulosannilla joku kehtaakin kritisoida toisen ihmisen kielitaitoa.


    • Anonyymi

      ihmettelin kun yksi Laakson lääkäri oli valehdellut että olin antanut luvan ilm Terv keskukselle ja otin yht kunhuomasin tekstin n 5 min sisällä hän oli tehnyt minusta arvioinnin joten pkl lääkäri arvioi kykyjäni ja itse hoidan asiani että koko suku on ollut ihmeissään

    • Anonyymi

      Olemme mieheni kanssa vasta päässeet Laakson sairaalasta .
      Me olemme tyytyväisiä hoidosta .Meillä oli korona. Henkilökunta oli välitöntä
      ja ystävällistä. Siitä kiitos heille!-

      l

    • Anonyymi

      1. Minulla on elvytyskielto hoitotestamentissa, vaikka pitäisi vielä olla kymmeniä vuosia elinaikaa. Ota selville mitä elvytys sisältää.
      2. Laakson sairaalan osasto 13 oli karmea paikka ainakin n. 10 vuotta sitten; ystäväni pylly meni auki, koska joutui virumaan märissä kakkavaipoissa tuntikausia.
      Siellä oli klo 17 jälkeen kaksi hoitajaa ja 29 vanhusta vaipoissa!

    • Anonyymi

      Kyllä enoa syötettiin väkisin jäi tietämättä kuoliko tukehtumalla

      • Anonyymi

        Ja jos oltaisiin oltu syöttämättä, olisit kitissyt kun pidettiin nälässä. Eikö vain?


    • Anonyymi

      Olin 34 vuotias mies kun minut laitettiin laakson sairaalaan aivoverenvuodon jälkeen kuntoutumaan. Olin täysin kunnossa ja ilman mitään motoristista ongelmaa. Kenties muistihäiriötä, mutta minä en muista lähes muuta kuin painajaisia sieltä. Kaikki olivat törkeitä ja epäkohteliaita, koppavia. Minulle syötettiin tuplamäärä Opamoxia, risperidonia joka on skitsofreniaan tarkoitettu, ketipinoria rauhoittamaan jne.

      Kun yhtenä päivänä unohtivat antaa lääkkeet selvenin, sitten lopetin seinään ja vedin pöntöstä alas. Sanoin, että haluan pois, Synapsiaan. Ei meinannut onnistua mutta sitten sanoin että jos ei käy niin minä lähden.

      Päivä myöhemmin sain siirron, mutta Laakson lääkkeistä, kohtelusta ja muusta jäikin sitten aika paljon negatiivista mitä on ajan kanssa paranneltu. Esim: Lääkeriippuvuus.

    • Anonyymi

      Olen lukenut näitä kirjoituksia vuosien varrelta ja kirjoitukset eivät ole muuttuneet. Jos sairaala on kuntoutussairaala niin kenelle?? Sairaalalla ei ole fyssareita ja kuka muukaan siellä "kuntouttaisi"?? Siellä laitetaan vaan kaikki vanhat olemaan.., ei muuta..Pahempaa on se että potilas itse tietää kuinka huonossa asemassa on..kaksi ja puoliviikkoa on mennyt eikä mitään tapahdu. Kukaan ei kuntouta, olen vain vanha ketä se kiinnostaa paitsi minua. Olin pirteä vanhus . mutta en enään, kukaan ei välitä..Minä en ole tuo rouva.. olen vierailija.. olen mieheni sairaalareissussa.. ja en voi kun olla pahoillani siitä mitä voi olla olla Kuntoutussairaalassa.. tänne Laakson sairaalaan ilmeisesti heitetään ikäluokkaa vanhemmat. Omaa miestäni en laittaisi tänne mutta tänne hän joutui ja täällä tulee muumioksi hyvin pian. Omaa elämääni miettien en KOSKAAN haluisi kokea tätä,,

      • Anonyymi

        En myöskään voi antaa kehuja kuntoutus ssairaalana, ei oteta yksilöllisiä eroja huomioon kuntoutettavissa. Kotiutumis päätöksen tekee hoitotiimi jonka fyssari nähny tulotarkastuksessa. Kuntoutus on vessakäyntejä jos ehtii pisin 1.30 min.. Polkemaan viedään miten sattuu, pitkälle omaisten aktiivisuuden varassa. Paikassa kahden yrityksen työntekijöitä HUS ja Helsingin kaupunki. Ei puhelinta latauksesta voinu antaa nakkas ei kuulu toimenkuvaan. Ei sorsaa tyhjentäny käveli vaan pois sanomatta mitään.
        Ei ole potilaan kuulu erotella kenelle mikäkin homma kuuluu. Paljon on tehtävää osastoilla kun 2 työnantajaa. Onko edes oikea ratkaisu.


    • Anonyymi

      Kauheeta luettavaa ko kuntoutuskeskuksesta. Eikö mikään instanssi kykene toimintaan puuttumaan? Kieltäytykää ihmiset menemästä sinne. Siellä ovat jopa ruoanjakajatkin epäystävällisiä potilaiden vieraille. Missä ovat tämän laitoksen alkeellisetkin käytöstavat??

    • Anonyymi

      Sen mestan lempparinimi kulkee kansan keskuudessa Kuoleman laaksona Se kertoo kyllä vuosia vallinneesta käytöksestä

    • Anonyymi

      Ihan hyvä paikka. Laittavat vanhukset kuriin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      156
      1304
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      980
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      956
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe