Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja.
Maatalous- ja yritystuet ovat haitallisia tukia, korkeintaan 10 prosenttia tuottaa jotain kasvua kansantaloudelle ja parantaa ympäristön tilaa.
Työeläkeloisinta vie työntekijän palkkasummasta 1/4, eli keskimäärin tuhat euroa kuukaudessa. Se kaikki on pois lapsiperhearjesta ja muusta kasvua ja tulevaisuutta tukevalta toiminnalta.
Kansaneläkelaitos on eläkeläisiä varten, ja yritysriskin kantaa yrittäjä itse, ei tavallinen Suomen kansalainen. Jos ei osaa yrittää omilla taidoillaan, niin sitten menee vaikkapa tehtaalle töihin liukuhihnalle vuorotöihin.
Kaikenlainen valittaminen on turhaa ajan- ja energianhukkaa. Suomesta saadaan velaton paratiisi sormia napsauttamalla, kunhan vaan saadaan Suomen kansan etuja ajavat poliitikot niin sanotusti puikkoihin.
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
22
3057
Vastaukset
Päivi Räsänen eheyttää Suomen!🇫🇮
- AnonyymiUUSI
Kurtturuusu on ihana 🫠🤌🏻💗
- AnonyymiUUSI
Avaaja lisää
Pahin ,ruokaan liittyvä tuki on
EU:n ruoka-apu eli nykynimeltään
Leipäjonot
Kaikenlainen valittaminen on turhaa ajan- ja energianhukkaa. Suomesta saadaan Parempi paikka jos työttömänä olevat töihin , ruoka-annosta vastaan- AnonyymiUUSI
ovat haitallisia tukia, korkeintaan 0 prosenttia tuottaa jotain kasvua kansantaloudelle ja parantaa ympäristön tilaa. Lisäksi lakkolaiset voisi pakottaa metsänhoitotöissä olemaan. Lakkovahti Garrotteen, kunnes kaikki TuPS työskentelevät eipähän
- AnonyymiUUSI
"Arvo Hursti aloitti sosiaalisen työnsä Helsingissä vuonna 1916 rahattomien ja kodittomien katupoikien parissa järjestäen näitä maaseudulle, jossa oli mahdollisuus työhön ja asumiseen ruokapalkalla."
Tuota toimintaa pitäisi jatkaa, koska:
"Poikia ruokittiin, vaatetettiin ja jopa majoitettiin."
Eivät kansalaiset tarvitse leveää elämää vaan ruokapalkan, jonka tilalliset tarjoavat työpanosta vastaan. - AnonyymiUUSI
Mitä teit viikonloppuna, kun et voinut avaajan kanssa keskustella?
- AnonyymiUUSI
Loistuet (lue Kelan tuet) pois.
- AnonyymiUUSI
80% kommunisti Kokoomuksen kannattajista elää verovaroilla.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
80% kommunisti Kokoomuksen kannattajista elää verovaroilla.
Onneksi vasemmisto-demareissa ei ole yhtäkään Kelan tai sossun varoilla elävää henkilöä.
- AnonyymiUUSI
Yritystukia maataloustukikin on. Tuetaan konkurssipuljuja.
- AnonyymiUUSI
Aivan KELA tukin tapaisia
- AnonyymiUUSI
Jos tällaisten paskajuttujen pierijät julistettas hulluiksi.
- AnonyymiUUSI
Avaaja lisää
Pahin ,ruokaan liittyvä tuki on
EU:n ruoka-apu eli nykynimeltään
Leipäjonot- AnonyymiUUSI
Mitä teit viikonloppuna, kun et voinut avaaja keskustella?
Leipäjonojen poisto, PN on mielestäni hyvä idea - AnonyymiUUSI
Leipäjonot on hyvin muodikas tapa, jonka mallin saimme ihailemastamme Neuvostoliitosta. Pussilasteittain kävimme katsomass, kuinka Neuvostoliitossa jonotettiin ruokakauppoihin. Se oli unelmiemme näyttämö sosialismiin. Sosialismiin emme vielä ole kunnolla päässeet, mutta leipäjonot olemme iloksemme saaneet tänne ja ne myös pidämme täällä!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Leipäjonot on hyvin muodikas tapa, jonka mallin saimme ihailemastamme Neuvostoliitosta. Pussilasteittain kävimme katsomass, kuinka Neuvostoliitossa jonotettiin ruokakauppoihin. Se oli unelmiemme näyttämö sosialismiin. Sosialismiin emme vielä ole kunnolla päässeet, mutta leipäjonot olemme iloksemme saaneet tänne ja ne myös pidämme täällä!
Leipäjonot ovat porvareiden järjestämä spektaakkeli, eräänlainen ulkoilmateatteri, jota ylläpidetään vasemmiston ollessa vallassa, ja sitä käytetään propagandana osoittamaan kuinka vasemmisto ei pidä huolta heikoimmistaan.
Käytännössä leipäjonoissa käy kokoomusta kannattavat virkamiehet työajallaan. Tulevat lähistölle Audeillaan, ja kävelevät loppumatkan esittämään köyhää.
Kauppiaathan voivat kyllä jakaa ylijäämäruokansa suoraan myymälöistäkin, mutta silloin ei saataisi näytelmää esitettyä.
Kun valtaan pääsee porvaristo, niin myös leipäjonot lakkaavat, koska ne eivät ole enää tarpeellisia.
- AnonyymiUUSI
Työeläkevarat nauttivat perustuslain turvaamaa omaisuuden suojaa. Sinnepäin on turha hamuta.
- AnonyymiUUSI
Tämä tarkoittaa että ruoka pois kaupoista.
- AnonyymiUUSI
Mutta eihän punikki osaa arvostaa mitään ennenkuin sen on menettänyt
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eihän punikki osaa arvostaa mitään ennenkuin sen on menettänyt
Punikki on maailman lyhytnäköisin olento
- AnonyymiUUSI
Tarvitaan 5 kuudesosan enemmistö työeläkevarojen varastamiseen eduskunnassa . Ei tule tapahtumaan . Tarkista taloutesi menopuolta tarkemmin ja elä varojesi mukaan , niin katkeruutesi helpottaa ja saat mukavampaa elämää .
- AnonyymiUUSI
Minkähän takia tarvitaan mielestäsi 5/6 enemmistä?
Veroilla voi tulouttaa fyrkat ihan normaalisti. Riittää eduskunnan yksinkertainen enemmistö.
Minkä takia muuten haluat Suomen tuhoutuvan? Alkaako olla omat päivät vähissä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait223047- 402664
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381503- 841350
- 631251
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40999Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.125913- 33829
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi29663Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan59621