Puoli kahdeksasta asti olen istunut koneella. Nyt kankku jo puutuu. Tuulee, niin että tuultapitävän pusakkan vedän päälle ja matalavartiset kumpparit jalkaan.
Jos löytyisi vaikka syötäviä sieniä pannulle iltapalaa varten. Palaan illansuussa läppäriä naputtelemaan.
Anon siirtymistä ulkoilmaan.
2
<50
Vastaukset
- nimetönauttaja
Harvinaista, että itse heräsin klo 3 aamulla ja uni ei tullut, joten söin puuron ja pelasin pasianssia koneelani, koska eihän täällä yleensä ole ketään.
Sieniä tuskin löydät, mutta voihan olla, että tiedät jo nämä kantarelli paikat, niin niitä voi olla, mutta nokkosia ainakin. Niitä kun kiehautat ja jos jokunen jauhonripe löytyisi kananmunan kanssa, niin a´vot, siinä onkin munakas ja todella herkullinen.
Varaudu tilipäivänä, että sinulla on ainakin jauhoja ja kuivahiivaa. Niistä saa hyvää syötävää, siis leipää ja sinne sopii sekoittaa näitä nokkosia, joita varmasti löytyy, mikäli ei asu jossain Hesan keskustassa, mutta siellähän sossu auttaa.- hyväksytään
Eräs kurulainen työkaveri kertoi keväisistä nokkosista valmistavansa nokkoskeittoa. Jos joku tekisi, voisin teelusikan kärjellä maistaa.
Jostain erikoisesta syystä minulla on raudanpuuteanemia. Otan vuoden jokaisena päivänä Obsidan kapselin.
Puistometsään astikka en päässyt. Menin auttamaan vanhaa rouvaa pensasaidan leikkauksessa. Aika homma siinä 15 metrin leikkuussa.
Seassa vaahteroita, jotka kasvavat nopeammin. Jos ne pois ottaa, aitaan jää aukkoja, selitti rouva. Kaunis iso piha hänellä.
Hyvät kahvit juotiin terassilla. Lasillinen viiniäkin vielä.
Kotiin piti tulla suihkuun kun hommassa hikeentyi, eikä puhtaita vaatteita mukana. Rouva on vanha tuttu ja auttajani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722