Valaistumiseen tähtääminen... Onko se tarpeellista? Meditoin usein ja hartaasti, eniten Metta Bhavanaa, jolloin tähtään rakkauteni kehittämiseen ja sen laajentamiseen. Joskus myös ihmissuhteitteni parantamiseen tms. Hengitysharjoitusta meditoidessani yritän vain rauhoittua. Mantroja lukiessani pohdiskelen niiden sisältöä. Tajusitte varmaan pointin.
Minulla ei ole mitään hinkua valaistua.
Onko tämä niin Väärin? Olenko edes buddhalainen?
Minulla ei ole mitään hinkua valaistua.
Onko tämä niin Väärin? Olenko edes buddhalainen?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tämä siis minun viestini :) Kirjoitin vieraalla koneella...
Zen-tradition opettaja Yasutani-roshi kirjoittaa kirjassa Three Pillars of Zen eri tasoista ja motivaatioista, joilla zeniä voi harjoittaa.
Yksi motivaatio on, että harjoittaa parantaakseen henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan. Joten harjoita vain, ja anna asioiden kypsyä omaan tahtiinsa.
Valaistumisen halu herää vähitellen juuri harjoituksia tekemällä. Silloin olet koukussa... Onnea ja menestystä!
Eikö tarkoitus ole juuri päästä halusta ja 'koukuista' ...?
Ensi alkuun kannattaa pyrkiä eroon taitamattomista, elämää haittaavista haluista.
Valaistumisen halu ei ole taitamaton halu, se lienee välttämätönkin.
Ihan loppu viimeksi siitäkin pitää päästä eroon.
Mutta ei siis välttämättä heti alkumetreillä.
Jos aistihalut saavat ylivallan helposti, niin Mettabhavanan sijasta kannattaa välillä meditoida eri ruumiinosia ja niiden epäpuhdasta luonnetta. Jos nimittäin omaa mielen joka on jollain tapaa intohimoinen saattaa Mettabhavana korostaa tuota ominaisuutta, jos taas omaa mielen joka on kliininen ja (kuiva) on Mettabhavana hyvää lääkettä siihen.Jokatapauksessa kumpaakin meditaatiota on hyvä harjoittaa, ja myös muunlaisia. Tasapainoahan sitä haetaan.
Olet erittäin buddhalainen jos nautit harjoittelusta ilman vaatimuksia sille, toisin sanoen mietit mitä voit antaa harjoittelulle eikä että mitä harjoittelu voi antaa sinulle.
Kiitos vastauksesta sinulle. Kiitos muidenkin vastauksista. :)
En ole buddhalainen, mutta yleensä ajatellen pitäisikin elää tässä ja nyt periaatteella. Voisin hyvin kuvitellea sinun mietintähetkesi, jossa ajatuksesi olisi keskittynyt valaistumiseen, kuinka silloin voisit kokea sitä mitä on tässä hetkessä. Tyhjä mieli vailla odotuksia on paras mietiskelyyn. Jos haluaa jotain, tarkoittaa se ettei sinulla mielestäsi ole sitä, vaikka oikeasti sinulla on jo kaikki, kunhan vain riisut ennakkoluulosi ja tietosi aistimaan sitä mitä ON. Tämä on tavallisen tallaajan mielipide.
Valaistuminen on turha käsite. Kukaan ei voi valaistua. Tavallaan olemme jo kaikki valaistuneita.
Ulkona paistaa jo aurinko - tarvitsee vain vetää verhot syrjään sen todetakseen. Mutta ei ole mitään väliä sillä, vedätkö lopulta verhot syrjään tai et, koska kukaan tai mikään ei koskaan palkitse tai rankaise sinua, teet niin tai näin.
"Ulkona paistaa jo aurinko - tarvitsee vain vetää verhot syrjään sen todetakseen. Mutta ei ole mitään väliä sillä, vedätkö lopulta verhot syrjään tai et, koska kukaan tai mikään ei koskaan palkitse tai rankaise sinua, teet niin tai näin"
Ero on siinä, että valaistumaton olento kärsii. Tuossa omassa päättelyketjussasi oletetaan, että kärsimys (vaikkakin itseaiheutettua) ei ole mikään ongelma. Minusta se on. Ja jos oma elämä olisikin sietämättömän kevyttä, näin ei ole muiden kodalla. Lisäksi, pysymättömyys aiheuttaa sen että kukaan ei voi olla varma oman hyvinvointinsa tai onnellisuutensa jatkumisesta ad infinitum.
Valaistumisella on palkintonsa. Se on kärsimyksen lakkaaminen, pysyvä onnellisuus ja kapasiteetti auttaa muita.
Yleisesti ajatellaan, että kun valaistuu, niin kärsimys loppuu. Niinpä valaistumista täytyy tavoitella. On kuitenkin mielestäni niin päin, että tavoittelun päättyminen johtaa kärsimyksen loppumiseen, jota voidaan kutsua myös valaistumiseksi, jos niin halutaan.
Siis ei näin: TAVOITTELU --> VALAISTUMINEN --> KÄRSIMYKSEN LOPPU
Vaan näin: TAVOITTELUN LOPPU --> KÄRSIMYKSEN LOPPU --> VALAISTUMINEN
Tästä on helppo nähdä, ettei valaistumisen tavoittelussa ole mitään ideaa sinänsä, koska se on seuraus eikä syy. Ja tästä näkee myös, että tavallaan valaistumisen eteen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin lakata tavoittelemasta sitä.
Ensimmäinen viestisi ei käsitellyt samaa asiaa kuin jälkimmäinen. Ero on tässä:
* ekan viestisi kanta oli, että on samantekevää valaistuuko tai ei. Aurinko paistaa kuitenkin, vaikka sitten verhojen takana.
* tuossa toisessa viestissä otat kantaa siihen, millä keinoin valaistuminen voidaan saavuttaa, ja millä ei.
Vastaukseni eka viestiisi oli: kärsimyksen (ja pysymättömyyden) johdosta ei ole samantekevää onko valaistunut vai ei. Valaistuminen on tavoittelemisen arvoinen päämäärä, huolimatta siitä mikä katsotaan parhaaksi menetelmäksi saavuttaa tuo päämäärä.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä että valaistumisen saavuttaminen on vaikeaa niin kauan kuin pyrkii tai haluaa. Mutta jostain hassusta syystä valaistuminen ei myöskään näytä onnistuvan niiltä jotka eivät siihen ole jollain tavoin pyrkineet.
Voi olla, että kun zen-luostariin mennyt munkki aikansa yrittää ja yrittää, ja huomaa lopulta että ei onnistu, hän lopettaa haluamisen ja meditoi vain "virkansa puolesta". Tämä lienee se kohta jossa varsinainen kehitys alkaa. Mutta joka tapauksessa hänen täytyi ryhtyä "totuuden etsijäksi". Hyvin harvassa ovat vahingossa valaistuneet, vaikka kaikki valaistuneet lienevät saavuttaneet tuon tilan etsimisen lakkaamalla.
Siis ei näin: TAVOITTELU --> VALAISTUMINEN --> KÄRSIMYKSEN LOPPU
Eikä näin: TAVOITTELUN LOPPU --> KÄRSIMYKSEN LOPPU --> VALAISTUMINEN
Vaan näin: TAVOITTELUN LOPPU --> VALAISTUMINEN --> KÄRSIMYKSEN LOPPU
Ajattelen, että vasta valaistumisen jälkeen olet vapaa takertumisesta, halusta, himosta ja taitamattomuudesta. Vasta silloin voit toimia niin, että ei synny karmaa eikä siitä johtuvaa jälleensyntymää ja dukkhaa.
Yrjö Kallisen sanoin:
”... jumalaa tavoittava vihdoin väsyy, irrottaa otteensa ja kokee kuinka jumalaan pudotaan. Silloin ymmärretään Zen, joka on sama kuin Tao, kristinuskon uudestisyntyminen, buddhalainen nirvana, elämän punaisen langan loputtomuus uskontojen läpi. ”
No joo, kummin vaan, en tiedä. Mielestäni ei ole oleellista, tuleeko valaistuminen ennen vai jälkeen kärsimyksen lopun, vaan oleellisinta on se, että tavoittelulla ei saavuteta mitään.
Enpä tainnut yrittääkään, että ne käsittelisivät samaa asiaa, mutta ehkä ne sittenkin käsittelivät.
Ensimmäinen viesti: on samantekevää KOETKO valaistuneesi vai et, koska olet jo pohjimmiltasi valaistunut. Toinen viesti: tavoittelun loppu on se ikkunaverho, joka pitää vain vetää syrjään, jotta näkee auringon valon.
No joo, tuo samantekevyys tulee tietysti toisenlaiseen valoon, jos ajatellaan valaistuneen henkilön kapasiteettia lieventää kärsimystä maailmassa. Tämän ajatuksen edessä ei pidä heittäytyä liian nokkelaksi ja ylimieliseksi.
>>Mutta jostain hassusta syystä valaistuminen ei myöskään näytä onnistuvan niiltä jotka eivät siihen ole jollain tavoin pyrkineet. >>
Tuo näyttää olevan yleinen teema zen-kirjallisuudessakin. En tiedä. En osaa selittää, enkä tiedä täytyykö edes.
"En tiedä. En osaa selittää, enkä tiedä täytyykö edes."
Nyt lähestymme rinkelin keskustaa.
niin, tuo kommentti minunkin piti kirjoittaa viestiin mutta jäi tekemättä kun tuli häiriö.
Tavataan siis siellä.
Tulee muuten mieleen ne jutut tai teoriat alkuräjähdyksestä: sitä voi fysiikan ja matematiikan keinoin lähestyä muttei koskaan saavutaa.