Kaisa ja Traian

Käenpesä

Kaisa on 28-vuotias juristi. Hän on menestynyt ja kaunis nainen. Hänen hiuksensa ovat ruskeat, melko pitkät. Kaisa harrastaa kuntosalilla käyntiä, joten hänen kroppansa on hyvässä kunnossa. Hänellä on melko vaatimattoman kokoiset, mutta todella kiinteät ja terhakat rinnat. Perse on kiinteä, treenin muokkaama. Kaikinpuolin Kaisa on seksikäs.

Hän asuu miehensä kanssa kommuunissa, jossa asuu myös serbialainen, sittemmin suomalaistunut lääkäri, Traian. Kaisa on viimeaikoina tuntenut vetoa Traianiin, mutta miehensä Jussin takia on pakoillut tunteitaan.

Kaisa kävelee Traianin huoneen ohi. Mies makoilee sängyllä ilman paitaa ja lukee kirjaa. Kaisa pysähtyy tuijottamaan. Hänen himonsa heräävät, mutta hän jatkaa päättäväisesti kohti omaa huonettaan. Jussi ei ole kotona. Kaisa alkaa lukea kirjaa mutta hänen ajatuksensa harhailevat Traianissa. Lopulta hän antaa periksi ja lähtee Traianin huoneeseen. Hän katselee miestä ovelta ja astuu sitten lähemmäksi. Hän selittää, että tuli lainaamaan jotain iltalukemista ja alkaa katsella hyllyssä olevia kirjoja. Traian nousee ja kertoo, että ne ovat Serbialaisia satukirjoja, joita hän joskus lukee itselleen "iltasaduksi". He jäävät tuijottamaan toisiaan.

"Ei tästä tule mitään" -Kaisa huokaisee.
"Mistä?" -Traian kysyy. Samassa Kaisa hyökkää miehen kimppuun ja hukuttaa tämän kiihkeään suudelmaan. Kaisa riisuu satiiniyöasunsa. Hänellä on päällään enää mustat rintaliivit ja mustat, sporttiset alushousut. Kaisa ja Traian kaatuvat sängylle ja suutelevat toisiaan. Mies hyväilee Kaisan kiinteää takapuolta. Tunnelma on sähköinen. Kaisa laskee alushousunsa nilkkoihin ja levittää haaransa. Traianin kalu lipuu pilluun ja nainen liikuttaa lantiotaan. Kuuluu litinää kyrvän pumpatessa pillussa. Kaisa huokailee kiimaisena. Huokailu voimistuu ja muuttuu voihkinnaksi. Traian puristelee Kaisan rintoja. Molemmat ovat tietoisia petoksesta, mutta eivät voi himoilleen mitään. Kaisa tuntee kyrvän lipuvan pillunsa perukoille kerta toisensa jälkeen ja voihkii nautinnosta. Yhtäkkiä ovi avautuu ja parin kämppis Pete astuu sisään. Kaisa saa kietaistua yöasun ylleen ja molemmat ovat, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Petellä on omat huolensa, eikä tämä aavista mitään. Peten lähdettyä Kaisa on murtunut.
"Entä jos se ois ollu Jussi?!" -hän sähisee Traianille. Kaisa ryntää parvekkeelle ja polttaa ensimmäisen tupakkansa yli kymmeneen vuoteen. Hän vetää pitkiä savuja hermostuneena ja miettii, pitäisikö hänen kertoa petoksesta miehelleen.

2

13910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mie vaa...

      Voitko jatkaa? toi oli hyvä. kertoisit vaikka kaisasta naimassa peteä..

      • jumpelis

        ei toisten tarinoita saa matkii=)))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      259
      2727
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2197
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      339
      1934
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      96
      1599
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      208
      1313
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1220
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1141
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1103
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1083
    Aihe