Koimme aikamoisen pettymyksen vieraillessamme Vembu Tembu -maassa 30 km Tallinnasta. Seisoimme todella pitkiä aikoja erilaisten ajopelien jonoissa, kun kohteiden työntekijät eivät antaneet suomalaisille vuoroja vaan antoivat eestiläisten mennä aina jonon ohi ja vaihtaa ajopelejä keskenään. Sanoimme asiasta useaan kertaan sekä punapaitaisille työntekijöille että itse eestiläisille vanhemmille. Vastaus oli vanhemmilta vain pilkallista naurua ja kohteiden työntekijät nauroivat ja heiluttivat käsiään väittäen että eivät osaa mitään muuta kuin eestiä ja jatkoivat esimerkiksi keskenään pelehtimistään. Emme olleet ainoat ulkomaalaiset, jotka seisoivat turhaan jonossa helteessä. Aivan käsittämätöntä rasismia - ei ollut kiva maksettuaan katsella vierestä kun toiset huristelivat. Olemme matkailleet paljon, eikä koskaan muualla ole tullut vastaan samanlaista käytöstä, ei muualla kuin Venäjällä.
ÄLKÄÄ MENKÖ VEMBU TEMPUMAAHAN AHOITTAMAAN LASTENNE MIELTÄ ESTONIALAISELLA RASISMILLA!
Vembu Tembu- maan rasismi
äitiäitiäiti
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770