Luonnonkukat

Pitäisi osata pottaa pieni kaski silloin tällöin ja hävittää puskat ja pensaat. Ravinteet jäisivät maahan ja ahomansikkakin jaksaisi taas.
Mutta eihän siihen kukaan uskalla ryhtyä, ihan viisasta sekin tietysti. Luontofilmeissä kerrotaan salaman sytyttämistä metsälapista, jotka uusivat luontoa ja antavat uusia elinmahdollisuuksia monille hyönteisille ja kasveille. Onko Suomessa ollut metsäpaloa enää vuosiin?
Omalla mummonmökkipihallani kasvaa huonossa maassa kissankäpälä, päivänkakkara ja monet kellokukat. Varjelen sitä aluetta kuin silmäterääni, sillä sileää nurmea näkee joka puolella, mutta värikäs kukkameri puuttuu.

Luonnonkukat luontaisilla kasvupaikoillaan ovat kotonaan, mutta olen minäkin siirtänyt tontin kuivaan osaan siellä jo asustaneiden seuraksi esimerkiksi tervakukkaa, kissankäpälää ja kissankelloa. Kello viihtyy vuodesta toiseen, käpälä hävisi enkä juuri muualla sitä enää näe kuin synnyinseutuni kirkkopuistossa, valtavien koivujen kuivattamassa maassa, jossa sille ei ole kilpailijoita. Päivänkakkaraa on paljon, sillä ei ole hätää.

Hiljattain vietetty luonnonkukkien päivä edistää kasvituntemusta, ja on nykykolulaisillakin kasvien keruuta. Tosin saa kuvata kasvit kännykälläkin, pääasia että lajituntemus edistyy ja suhde luontoon viriää.

Vieraslajeista täällä on paljon juteltukin, mutta en pitäisi tienvarsien mitään kukkia vaarallisina, estäväthän ne esimerkiksi pusikoitumista ja sitovat maata juurillaan. Silmää hivelevät näkymät ovat arvo sinänsä, pian on alkamassa horsmien uhkea puna ja mesiangervojen vaalea huumaavantuoksuinen vaahtomeri.

Eräässä tv-ohjelmassa hiljattain esitettiin huolestuminen kasvituonnista, sillä kasvien mukana tulee haitallisia pieneliöitä ja kasvitauteja. Siinä kerrottiin oliivipuiden mittavasta tuhosta Italiassa. Metsäpuiden taimia ei pitäisi tuoda ollenkaan, medän harvalajisiin metsiimme mahdollisesti tarttuvat tuhoajat olisivat vakava isku metsätaloudelle. Miksei omaa taimituotantoa ole enemmän, miten kannattaa mieluummin lähes kaikki tuoda ulkoa, jopa Kiinasta.

Minulla on paljon useamman sukupolven takaa perittyjä ja lahjaksi saatuja perinneperennoja, jotka viihtyvät ja ovat talvenkestäviä ja helppohoitoisia. Kaikkien lajikkeiden nimeä en tiedä, olenkin nimennyt niitä "emäntiensä" mukaan, on esimerkiksi Saima-lilja ja Anna-Liisa -ruusu. Juuri nyt kukintansa aloittaneessa malvassa on ihastuttavia pehmeän roosan sävyjä, sinne tänne itsestään leviävät sormustinkukat yllättävät aina muunnoksillaan , samoin helpot kaikkialla viihtyvät harjaneilikat ja akileijat.

Tänään paikallislehti uutisoi suuresta tulevasta jättiputkiurakasta. Kaakkolan kaupunginosasta oli löytynyt n. hehtaarin kokoinen alue jossa kasvaa jättiputkea. Alue on kaupungin. Jaakkola sijaitsee Järvenpäässä.
Avoimin mielin ulkoilua harrastavana löysin luonnonkukkia. Tämä alue on lievästi kosteikkoinen ja tontin lähellä on leveä oja niinpä lähistöllä viihtyy korkeat maitohorsmat sekä monenlaisia muita pieniä kukkia. Keväällä alueella kukki lemmikit ja valkovuokot. Oja oli keltaisena rentukoista. Koulun läheltä pongasin hyvin pienen alueen kissankelloja kävelytien viereltä. Talon takapuolella kasvaa siankärsämöä, pitkäkoipista sauniota, valkoapilaa ja harakankelloa.
Tulipa kuvailtua ja yllättynyt olen näinkin runsaista erilaisista kukista. Helteet ei ole meitä hellinyt mutta kukat voi hyvin luonnossa.

Nyt on moottoriteiden varsilla erilaisten apiloiden vuoro. Myös erilaisia mataroita löytyy. Itse en ota kukkia maljakkoon, kuljen mieluummin ulkona niitä katselemassa. Teiden varsilla on vielä paljon kukattomia paikkoja, joten vieraillekin on tilaa.

Maanviljelijä naapurini on antanut kaikkien villiruusujen kasvaa peltoja ympäröivän jouto alueen reunassa. Sama alarinne kukkii keväällä valtoimenaan kieloista ja joissain kohdissa on kurjenkelloakin isoina alueina. Se oli aiemmin tilan hevosaitaus ja alueella on paljon myöskin herukkapensaita. Niiden siementhän on aikoinaan linnut sinne metsikköön kuljettaneet ja linnut ovat seuranneet hevosia hyönteisten vuoksi. Missä on karjaa, siellä on kärpäsiä, ja onhan tilalla ollut lypsykarjaakin.

Ahomasikkaa siinä mäen päällä on myöskin, ja siitä metsäsaarekkeen reunasta keräsin aikoinaan sienetkin.

Rikkaasta ja kuniista luonnontamme meidän on syytä olla kiitollisia ja opettaa nuorisokin sitä kunnioittamaan ja rakastamaan.
Kun tien penkereet kukkivat "pitsalaatikoista ja koiran nahoista" kuten sanonta kuuluu, ei ole kehumista autoilijoiden käytöksestä. Mieluummin vierastulokan kasvitkin kuin roskat.

Jättiputkikaan ei ole vaarallinen ellei siihen koske. Sellainen komistaa edelleenkin pihaa jota hoidin vuosia sitten. Sekin on komea kasvi ja pysyy koristekasvina kurissa kun ei anna villiintyä hoidetulla pihalla. Kun sen tuntee, ei tule palovammojakaan.

Viime syksynä tein päivänkakkara istutuksen sireeniaidan reunaan, olivat juuri kukassaan kun siirtelin ja istutuksen jälkeen leikkasin kukkavanat, lannoitin kauniita olivat ne lehtipesäkkeet syksylläkin katsella.
Keväällä odotin mitä sieltä nousee ja kummastuksen ilme levisi ihmetyksen kasvoille, voimakas lehtikasvu ja suuret kukat ilmestyivät juhannuksen paikkeilla aueten isoina ja kerrottuina.
Täydessä kukassa vieläkin eilen kävin tarkkailemassa onko pois leikattavia vanhentuneita eipä ollut siis jatkakoot kukkimista.
Kaunista katseltavaa hohtavan valkoiset kukkaset tummanvihreitä sireenejä vasten,
tein koristeaidan kukkakepeistä kun sade alkoi painamaan kukintoja maata vasten pieni homma suuri ilo.

Kyllä jättiputket ja jättipalsamit pitää luonnosta hävittää. Lupiiniakin kannattaa hillitä.
Mieluummin minä katselen maitohorsmaa kuin lupiinia.

Jättipalsamin hävityksen kannalla olen, se todella villiintyi erään kerrostalon takapihan metsikköön, mutta koska pihasta leikattiin nurmikko, ei tullut pihan kukkien joukkoon.

Kaunishan se on ja kukkikoon siellä missä ei mikään muu kuki, kuten tuo takapihan lepikko. Siellä se peitti plkupyörän ruosteiset rungot ja vuosien saatossa kaatuneiden puiden lahoavat jätteet.

Maitohorsma on hyvä ja terveellinen luonnon ravintokasvi, kunhan ei kerää tien varrelta. Kaunis se on nokkonenkin, se se vasta viimeinen viholli´nen on kukkapenkeissä, leviää juuriensa kautta kuin rutto, mutta syödään pois se ja kurttulehtikin on kaunis kukkapenkissäkin, mutta sen vois istuttaa ryytitarhaan ruokakasviksi.

Entäpä heinät, miten kauniita ovat nekin, miten paljon on niitäkin erilaisia.
Sillon parikymmentä vuotta sitten tutustuin aika perinpohjin heiniin, kun vihdoin sain, otin ihan itselleni aikaa, kuroin itteäni kokoon monellakin eri tavalla. Yksi oli luonto, heinät ja kivet. Keräsin heiniä ja kiviä, kiviä olen muutenkin elämässäni paljon kerännyt. Kuivatin heiniä, tein tauluja niistä ja kivistä, jopa möin niitä. Kauniita olivat.
Kaikenlaista terapiaa ihminen voi itse itselleen kehittää, sitten taas jaksaa.

Liikuin tänään erityisen paljon Hämeessä ja teiden varsilla oli paljon komeita huopaohdakkeita.

Maitohorsmaa täällä on runsaasti. Kävelin koirapuiston ohi ja mitä näinkään, erään kannon juurella oli ei marjapuuron värisiä vaan muutama vaaleanpunainen horsma.

Olen kartoittanut lähiympäristön kukkivia kasveja kuvailemalla. Osa ympäristöstäni tuhoutuu sekä eläinten liikkuminen hankaloituu kun rakentaminen alkaa. On siis odotettavissa ikäviä muutoksia eläimille eritoten.

Tänä viileänä ja sateisena kesänä luonnonkukille kuuluu varmaan hyvää.

Ajelin tuolla Turkuun kuuluvan saaren pyöräteitä ohi lehmälaidunten ja rantalepikkojen. Tienvarsilla luonnonkukat kukkivat ja tuoksuivat.
Kosteimmilla paikoilla oli runsaat upeat mesiangervokasvustot täydessä kukassa. Tosi laajan alueen ohi ajoin ja ihailin sitä näkymää. Myös tuo luonnonkukissa esiintyvä sininen väri on erittäin hienosävyinen.
Nyt on lemmikkien, kissankellojen ja komeiden kurjenkellojen kukinta-aika. Keväällä sinistä saamme ihailla sinivuokoissa.
Paljon on toivomuksia ollut kukkivien heinikkojen säästäminen kulkijoiden iloksi ja toivottu niittoja siirrettäväksi myöhempään ajankohtaan. Liekö toivomukset kuultu vai säästötoimistako niittotoiminta on vähentynyt.