Mikkelissä asuvan Mika Nenosen perheen loma meni pilalle, kun poliisi törmäsi yllättäen heidän autoonsa, eikä vuokra-auton kuluista pystytä lupaamaan korvauksia.
Perjantaina 26. kesäkuuta Mika Nenonen perheineen oli kyläilemässä tuttaviensa luona Mikkelin Urpolassa. Seurue havahtui kahvipöydän ääreltä voimakkaaseen auton kiihdytysääneen ja törmäykseen. Järkytys oli melkoinen, kun katsoessaan ulos ikkunasta Nenonen näki poliisiauton ajaneen heidän perheautonsa perään. Poliisit peruuttivat paikalta ja jatkoivat matkaa. Nenonen joutui soittamaan hätäkeskukseen, joka lähetti toisen poliisipartion paikalle.
- Poliisipartio kuvasi kolaripaikan ja ilmoitti tekevänsä asiasta rikosilmoituksen. Sitten he käskivät meidän tehdä vahinkoilmoituksen omaan vakuutusyhtiöömme, vaikka me emme olleet millään tavalla syyllisiä tähän jupakkaan. Poliisi sen kolarin aiheutti ja vaaransi vielä liikenteen, Nenonen ihmettelee.
Rikosylikonstaapeli Arto Tynkkynen Itä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa tapauksen. Hänen mukaansa poliisiauto jahtasi viritettyä mopoa Selännekadulla, kun yhtäkkiä mopo jarrutti rajusti ja kääntyi sivukadulle. Poliisiauto kääntyi perässä, jolloin se osui tien laidalla parkissa olevan auton perään.
- Poliisi ei ole siinä vaiheessa pysähtynyt, vaan jatkanut taka-ajoa. Tällaiset tilanteet ovat kyllä todella harvinaisia, että poliisiauto aiheuttaisi hälytysajossa kolarin. Kuitenkin näitä hälytysajoja tulee meidänkin seudulla päivittäin, enkä muista, että vastaavaa olisi ihan lähiaikoina sattunut, Tynkkynen kommentoi.
Loma pilalla
Nenosen perheen oli tarkoitus juuri ennen kolaria lähteä lomamatkalle asuntovaunulla pohjoiseen ja rannikolle, mutta siitä ei tullutkaan mitään, koska auto lähetettiin korjaamolle.
- Korjaamo arvioi korjauksen ajaksi kaksi viikkoa eli juuri sen, minkä meidän yhteinen loma-aika kestää. Vuokra-autoa kukaan ei meille korvaa suoralta kädeltä, ja auton vuokra on 200 euroa päivässä. Ei me nyt sitten lähdetty asuntovaunulla mihinkään, koska auto on korjauksessa ja lomabudjetti menisi sitten kokonaisuudessaan vuokra-auton vuokraan, Nenonen harmittelee.
Liikennevakuutus kyllä korvaa auton korjauksen, mutta vuokra-auton vuokra pitäisi Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan maksaa ensin itse ja sitten vasta hakea mahdollisia korvauksia. Korvausten saaminen ei olisi silloinkaan varmaa.
- Jos olisin tarvinnut työmatkoihin autoa, se olisi kuulemma pystytty korvaamaan heti. Mutta kun sanottiin rehellisesti olevamme lomalla, niin lomamatkaa varten kukaan ei korvaakaan mitään. Tarinan opetus on vissiin se, että älä myönnä olevasi lomalla. Vaikka et itse olisi syyllinen mihinkään, joku muu voi pilata koko loman, Nenonen sanoo.
Poliisien takaa-ajo pilasi perheen kesäloman
8
<50
Vastaukset
- Jooiuut
Taas on "ammattilaiset" olleet asialla;)
- snsnns
ei vittu taas noi kytät :DDD
varmaa jahtas taas jotai mopoo kuset housuissa eikä ehtiny väistellä ees pysäköityjä autoja.. haha- oikeinarvattu
Lehdessä oli juttu, ajoivat takaa viritettyä mopoa ja niin kiire oli jatkaa, etteivät jääneet selvittämään aiheuttamaansa kolaria. V-ttu mitä idiootteja, eikö niillä ole yhtään järkeä päässään, pitäisi laittaa itse maksamaan auton vuokra ja korjaukset.
- 16-15
oikeinarvattu kirjoitti:
Lehdessä oli juttu, ajoivat takaa viritettyä mopoa ja niin kiire oli jatkaa, etteivät jääneet selvittämään aiheuttamaansa kolaria. V-ttu mitä idiootteja, eikö niillä ole yhtään järkeä päässään, pitäisi laittaa itse maksamaan auton vuokra ja korjaukset.
Kylläpä inisijöitä taas riittää. Linnassa käynti tietysti katkeroittaa. Kyseessä on kahden intressin vertaaminen. Poliisilain mukaan poliisin on pyrittävä ottamaan rosvo kiinni. Tieliikennelain mukaan kolarin osapuolen on heti pysähdyttävä ja parhaan kykynsä mukaan avustettava, silloin kun joku ihminen on vahingoittunut, tai joutunut avuttomaan tilaan.
Jos vain omaisuutta on vahingoittunut, niin siitä on ilmoitettava vahinkoa kärsineelle, kuten kyseissä tapauksessa poliisi tekikin.
Ihminen, joka haluaa heittäytyä marttyyriksi ei tee vahinkoilmoitusta omaan yhtiöönsä, mutta kaikki muut sen tekevät.
Valtion omistamia autoja ei ole vakuutettu, mutta valtiokonttori korvaa silloin, kun syy on valtion omistaman auton kuljettajan.
Jutusta ei käy ilmi, miten sen jatkot, mutta oletettavasti vahingon kärsinyt riemuitsee, jos hänen lomansa pilannut poliisi saa sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
- Ainkr
Ei yllätä yhtään moinen käytös ja pakeneminen kolari paikalta kertoo,etti sitä vastuuta ole pätkän vertaa ja syyllisyyden sysäämis yritys vahigon kärsineelle..kuten tyypilistä(luettu uutisesta) nse olis nyt virkarikoksen tutkinnan paikka mutta suojelu syyttäjijen toimesta ...taitaa pelata tässäkin...
- trgdfvc
Nähdäkseni virkarikos olisi ollut jättää rikoksentekijän takaa-ajo kesken. Peltikolhua ehtii selvitellä myöhemminkin. Mutta sinulla tietysti on oikeus arvottaa nuo asiat haluamallasi tavalla. Onneksi tosin yhteiskunta ei toimi siten kuin sinä haluaisit ja arvotat.
- kytänpnuolija
Ainoat rikolliset liikenneturvallisuutta vaarantaneet kytät, tuossakin kohti olisi voinut olla vaikka lapsiperhe, olisivat tappaneet kaikki kaahailullaan. Jossain suhteessä pitäisi nuokin kyttien touhut, mutta kun ei niillä ole kykyä ajatella.
- Esimerkkiä
Täysin holtitonta ja suorastaan vastuutonta poliisin taholta. Kaahaavat itse miten sattuu liikenteessä ja samalla vaativat kansalaisia moitteettomuuteen. Onkohan tullut katsottua liiaksi amerikkalaisia filmeja vai onko Tampereen poliisikorkeakoulun opetus näin paljon metsässä? Täysin ajattelematonta ja suorastaan luokatonta toimintaa poliisin taholta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703