korvaan ottaa astioiden kilinä, pussien rapina yms

Piansekoanauttakaa

Täälläkin napsuu
29.3.2007 01:21
Itselläni on täsmälleen samanlaista vaivaa, paitsi että tinnitusta en ole huomannut. Toinen korva reagoi erikoisella tavalla kaikkiin vähänkin voimakkaampiin ääniin ja muutamien satojen millisekuntien päästä äänen loppumisesta kuulen vaimean bassoisen napsahduksen ja tunnen kuinka tärykalvo liikahtaa ikävästi. Napsahduksen aktivoimiseksi ei tarvita kuin astioiden kolistelu, pussin rapistelu, sanomalehden sivujen kääntäminen tai puhelimessa puhuminen (siis jopa oma ääni). "Viallinen" korva reagoi samalla tavalla jopa silloin, kun kuuntelen vaikkapa radiokeskustelua nappikuulokkeilla "terveellä" korvallani. Epäilen, että tämä liittyy jotenkin stapediusrefleksiin, mutta en ymmärrä miksi kuulen refleksin loppumisen toisessa korvassani selvänä napsahduksena.

Vaiva on todella hermoja raastava. En ole käynyt vielä korvalääkärillä, mutta aika on varattuna. Yleislääkärin määräyksestä sain antibioottikuurin (koska korva näytti tulehtuneelta) ja söin Duactia, joskaan tämä hoito ei ole ainakaan toistaiseksi tehonnut.

Toivottavasti joku vielä näkee nämä viestit. Sinä joka kirjoitit yllä olevan tekstin, minulla on juuri samat vaivat ja ne on vaivannut jo toista vuotta ja ennen ei ollut joka päiväistä mutta nyt noin 4-5kk ajan ollut joka päiväistä ja tulen kohta hulluksi! Lääkärissä käyny ja myös lääkärillä joka on erikoistunut suu, korva ja nenään mutta ei hänkään löytänyt mitään. Väitti että olisi yliherkkä kuulo mutta en usko koska miksi se olisi alkanut vasta pari vuotta sitten, luulisi että olisi ollut aina jos se siitä johtuisi. Jos sinä joka kirjoitit tuon pätkän tai te muut saman vaivan kanssa olevat olette löytäneet syyn niin KERTOKAA, olisin todella kiitollinen jos joku lukisi tämän ja olisi löytänyt vaivalle syyn. Kiitos! :)

3

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RassaahanTällainen

      No mulla on ainakin vasemmassa korvassa kuulonalenema.
      Tänä keväänä vasta selvisi työterveystarkastuksen yhteydessä, mihin jouduin "vasta" yli 7v samassa työpaikassa työskentelyn jälkeen. Ihan hyvä juttu eikä muuten ole mitään, mikä estäisi jatkamassa samassa työssä.
      Tiesin kyllä itse jo ennen nykyisessä työssäni alkamista, että mulla on kuulossa vikaa, mutta julkisen puolen terveydenhuollossa mua ei passitettu edes tähän muutaman minuutin kestävään piipitystestiin, missä tämä alenema jo tässä tarkastuksessa huomattiin.
      Mulle syötettiin myöskin Duactia ym sillä verukkeella, että mulla on korvanpaineet pielessä oireettoman flunssan tms höpöhöpösyyn verukkeella. Eikä nuo antihistamiinit auttaneet edes.
      Mulla on myöskin mm. noita oireita, että astioiden kilinä/kolina ottaa helvetisti korvaan. Ja ylipäätään kovat äkilliset äänet ärsyttää kuuloa. Sitten muuten mulla menee äänet helposti puuroksi, kuulen äänen mutta en saa siitä mitään selvää, ja taustaäänet sotkee pirusti asioita. Kai se on sen vuoksikin, kun korvien kuulokyky on eriparia.
      Välillä tinnitustakin on, mutta onneks se ei ole ainakaan vielä jatkuvaa.
      Mutta tosiaan, pyydä kuulotestiä, painosta lääkäriä jos ei muuten.
      En tiedä tosiaan, mikä omalla terveyskeskuksen yleislääkärillä oli, kun hän ei voinut edes sitä vähää tehdä asian eteen silloin aikanaan, että olisi laittanut lähetteen kuulokokeisiin.

    • sdgdfgsdfhfgh

      Olen käsittänyt, että sekä tinnitus että yliherkkyys äänille liittyvät yleensä kuulovaurioihin. Eli yliherkkä kuulo ei suinkaan tarkoita samaa kuin hyvä kuulo. Korva (kuten silmäkin) on "vain" päätelaite, ja aivot rakentavat siitä syntyvän aistimuksen. Jos tiettyjä taajuuksia ei kuule, niin aivot (vai oliko se kuulohermo) vahvistaa viereisiä taajuuksia. Siksi viattomat äänet ovat ääniyliherkkyydessä kamalia. Sekä tinnituksessa että ääniyliherkkyydessä voi korvaa (tai aivoja) kouluttaa sietämään ääniä esim. valkoista tai vaaleanpunaista kohinaa sisältävän äänilähteen avulla sekä psykoterapialla.

      Tuntuu olevan yleinen linja, että kuuloasioita ei oteta TK:ssa vakavasti. Itselläni on onneksi kuulo testattu ilman, että olen sitä kerjännyt. Parikymmentä vuotta sitten oli eka tinnitusjakso, liittyi infektioon. Ei onneksi jäänyt pysyväksi. Edellisenä keväänä oli ensin vaikkuongelma, sitten tuli avoin korvatorvi ja tietysti se aktivoi taas tinnitusta. Oma lauluharrastus pahensi asiaa. Lopetin laulamisen, ja korvatkin voivat taas hyvin. Heinäsirkat (ainakin osan lajeista) kuulen, joten tilanne ei voi olla huono. Luonnollisestikin tinnituksen aikaan osa äänistä peittyy sen alle. Samoin avoin korvatorvi on aika paskamainen, tuntuu kuin eläisi lasipullossa, ja kaikki äänet tulisivat maan alta. Tasapainokin on vähän niin ja näin, eli korvani eivät ihan terveet ole.

      Kun korvissa on jo vikaa, niin muistakaa suojautua melulta hyvin. Täydellisessä äänettömyydessä ei kuitenkaan kannata elää, sekin lisää sekä tinnitusta että ääniyliherkkyyttä. Samoilla elämäntavoilla, jotka suojaavat sydän- ja verisuonisairauksilta, voi myös suojella korvia lisävaurioilta (toisin sanoen huonoilla elämäntavoilla saa aikaan kuulon alenemaa iän myötä ilman melurasitustakin).

    • tinni-toveri

      todella hyvää textiä!!! edellisellä..:: : ) ja asiaa kirjoitti!! kyllä on oppi menny perille.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3362
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1853
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1517
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1401
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1048
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1004
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      64
      859
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      766
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      686
    Aihe