Dali Concept 2/6

Minkäläisia kokemuksia on kyseisistä näin yleensä tai esim. Verrattuna esim infinityn kappoihin tai esim Choruksiin.
31767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin, ostin pari päivää sitten itselleni Dalin concept 2:t jalustoilla ja todella hyvin soivat. Vertailin viikonlopun aikana niitä Dalin consept 6:iin, käytettyyn Infinityn Refernce 50:iin ja Wharferdalen uuteen malliin 9.2:iin. Ensinnäkin, kun vertasin niitä Whaferdalen kaiuttimiin, niin ero oli merkittävä Dalin eduksi varsinkin ylä-äänien suhteen. Hinta on jonkin verran kovempi Dalilla, mutta se kyllä korvaantuu paremmuudella. Infinity ja dalin 6:n soivat kyllä hyvin, mutta olohuoneeni on suht pieni, joten siihen 2:t riittivät vallan hyvin, yllätyin tästä suuresti... varsinkin taajuusalue on käsittämättömän hyvä suht pieniksi kaiuttmiksi. Eli niistä löytyy yllättävästi myös "alapotkua" ja kestävät kovakin painetta ilman että ääni "puuroutuisi". Testattiin kaikenlaisella musiikilla ja dvd elokuvilla. Myös ulkonäkö ja viimeistely miellytti silmää. Itse huomasin (kun alaa en ole vielä kovin harrastanut), että kaiuttimet kannattaa ehdottomasti aina koekuunnella myös kotona. Tilan merkitys korostuu varsinkin pienillä kaiuttimilla. Kappaa kuuntelin jonkin verran, mutta se ei ollut minun makuuni vaikka varmasti hyvä kaiutin onkin, on myös huom. kalliimpi. (testilaite: H/K avr 130, Pioneer dvd 737 technics cd ja eq)

Äänestä
  • Oli tosiaan tarkoituksena nuo dalin 2:set. Nadin kanssa ollut vähän ongelmia näiden suomalaisten merkkien kanssa.(diskantit liian kirkkaat.) Ostoreissulla tuli kuitenkin vastaan esittelykäytössä olleet tannoyn sensys dc1:set. Suunnilleen saman hintaiset kuin dali 2. Ruma on mutta soi hyvin.

    Äänestä

  • siis dali 2

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikas kirjoitti:

Minkäläisia kokemuksia on kyseisistä näin yleensä tai esim. Verrattuna esim infinityn kappoihin tai esim Choruksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu