Miten perheen jäsenet ja/tai muut läheiset suhtautuvat koiraharrastukseenne?
Itse kovasti tässä olen pari vuotta koiran hankintaa suunnitellut ja varmaan vuoden kuluttua voin jo koiran ostaa(silloin on toivottavasti jo oma asunto), harmittaa vain kun läheiset eivät siitä ideasta oikein tykkää. Isosisko masentaa sillä etten hänen mielestään ikinä pärjäisi valitsemani rodun kanssa(on kuulemma aggressiivinen ja vaikeasti koulutettava rotu se, SPK:n siis aion hankkia)ja että en millään voisi pk-lajeja harrastaa kun ne on vain "oikeille" koiraharrastajille(hän ei voi ymmärtää että minä haluan koiran kanssa tehdä eri asioita kuin hän jos hänellä olisi koira).Ystävät jotenkin "väheksyvät" sitä että mieluummin koiraa koulutan ja sen kanssa hommaan kuin juoksen baareissa. Äitini on vasta lämmennyt ajatukselle(huomasi varmaan että olen tosissani).
Eihän muiden mielipiteet saisi niin vaikuttaa (itsehän sen parhaiten tietää mitä haluaa koiralta), mutta vaikuttaa silti.
Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta?
Mielelläni muiden kokemuksia lukisin... Varsinkin että miten tilanteet muuttui kun koiran hankit. On kuitenkin ikävä jos välit tuommoisesta menee..
Itse kovasti tässä olen pari vuotta koiran hankintaa suunnitellut ja varmaan vuoden kuluttua voin jo koiran ostaa(silloin on toivottavasti jo oma asunto), harmittaa vain kun läheiset eivät siitä ideasta oikein tykkää. Isosisko masentaa sillä etten hänen mielestään ikinä pärjäisi valitsemani rodun kanssa(on kuulemma aggressiivinen ja vaikeasti koulutettava rotu se, SPK:n siis aion hankkia)ja että en millään voisi pk-lajeja harrastaa kun ne on vain "oikeille" koiraharrastajille(hän ei voi ymmärtää että minä haluan koiran kanssa tehdä eri asioita kuin hän jos hänellä olisi koira).Ystävät jotenkin "väheksyvät" sitä että mieluummin koiraa koulutan ja sen kanssa hommaan kuin juoksen baareissa. Äitini on vasta lämmennyt ajatukselle(huomasi varmaan että olen tosissani).
Eihän muiden mielipiteet saisi niin vaikuttaa (itsehän sen parhaiten tietää mitä haluaa koiralta), mutta vaikuttaa silti.
Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta?
Mielelläni muiden kokemuksia lukisin... Varsinkin että miten tilanteet muuttui kun koiran hankit. On kuitenkin ikävä jos välit tuommoisesta menee..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en niinkään harrasta "mitään" koirani kanssa mutta aivan älyttömästi tykkään koirista ja ne on suuri osa minun elämääni, läheiset ihmiset lähinnä äiti ei ymmärrä sitä. Kun olin hankkimassa koiraani, äitini yritti jatkuvasti puhua minua ympäri kun ne koirat on muka niin hirveitä. Varsinkin hintaa se jatkuvasti moitti saan kuulla siitä vieläkin. Äitini löytää jatkuvasti moitteita koirastani ja koirista yleensä. Ja nyt vasta kerroin äidilleni että etsin itselleni toista koiraa, olen kuulemma menettänyt järkeni...Minua ainakin ottaa todella paljon päähän äidin asenne, minä ymmärrän sen ettei äiti pidä koirista minusta äitinikin pitäisi ymmärtää että minä taas pidän koirista ja pitää nokkansa tukossa.
Niin eihän se pitäisi vaikuttaa mitä toiset ajattelevat mutta kyllä se ainakin minun kohdalla vaikuttaa.
Niin ei tämä meidän tilanne ole mitenkään muuttunut sen jälkeen kun westieni hankin, olen huomannut että kyllä äiti pitää koirastani kunhan se ei joudu paljoa sen kanssa olemaan mutta monesti se ehdottelee että myisin sen.
No eipä äitini joudu enää olemaan koirani kanssa paljoa, muutin 500km päähän vanhempien luota.
Niin ja noista välien menemisestä, meillä äidin kanssa olisi ne jo menneet jos en aina tekisi näin: kuuntelen hiljaa vaan, toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Aina olisi tehnyt mieli sanoa takaisin mutta tähän asti olen onnistunut pitämään malttini...
En oikein osaa mitään neuvoa... Itse taidan olla aika onnellisessa asemassa. Isäni oli se joka meille saksanpaimenkoiran hankkimista ehdotti, äiti oli se joka koiran kanssa kilpaili ja myöhemmin meillä oli muutama pentuekkin. Ensimmäisen koirani sain siis jo 13 vuotiaana. Huom. äitini opastuksella tietenkin. Pari vuotta sitten jouduin saattamaan vanhan rouvamme lepoon ja nyt meillä on avomieheni kanssa 1,5 vuotias spk uros.
Harmillinen tilanne sulla...
moi
meillä on taas ihan toisin, hommasin itselleni kultsun tuossa alkukeväästä, kaksin asustellaan. kaikki ovat olleet sitä mieltä että hyvä kouluttaa vaikka onkin "kiltti" rotu, perustottelevaisuus pitää olla. Lisäksi ovat ihan ymmärtäneet että en joka paikkaan vielä voi tulla koiran kanssa koska on hiukan riekku, eivät kuitenkaan ole mitenkään mollanneet vaan lähinnä tsempanneet kun välillä itsellä menee hermot..=)
kannattaa vain jaksaa, kun saat koiran hyvään kuosiin on helpompi näyttää ettei koirasi tosiaan ole mitenkään vaikea rotu, koska oikeastihan se ei sitä ole. uskollinen ja tottelevainen ennemminkin.
jos tykkää koirista kun että muistaa sitten että ne myös saattavat haukkua kun olet koulussa ja jos kerrostalossa asut ni ainoa riesa on naapurit..
muuten kokemattomampikin harrastelija voi hyvin koiran hankkia minusta vaikka on rotuja jotka ei sovellu ihan ekaksi koiraksi.
ja se on sinun assii jos haluat hauvan hankkia ja harrastaa:) kunhan vaan tykkäät! mut siis se on myös sitten vaativaa yhdessä oloa koiran kanssa "sama kun lapsi oisi" 10kertaa helpompi hoitaa mut hoitaja pitää olla jos pitkäks aikaa johki menee:)
Saksanpaimenkoirasta liikkuu, ja on aina liikkunut kummallisia ennakkoluuloja, tämä rotu on helpompia koulutettavia, erittäin miellyttämishaluinen (kiintyy omistajaansa,ja on uskollinen).Sopii mielestäni ensmäiseksi koiraksi, vaikka muuta väitetään (ainahan sakemanniharrastajalla on ollut se eka sakemanni? Voin suositella lämpimästi rotua, kunhan varautuu siihen että se on runsaita lenkityksiä vaativa rotu.
rodusta riippumatta kaikki koirat voivat olla "helppoja" tai "vaikeita". Itse pidän spk:ta helppona koirana, joka on älykäs ja nopea oppimaan. Tarvitsee paljon aikaa ja liikuntaa. Kasvatushan koiran tekee. (hankkiessa koiraa kannattaa kysellä emän ja isän paperit esim:ylisuojelevaisuus ym ) Suosittelen lämmöllä hankkimaan jos itse sitä haluat ! Muista aina kuitenkin varmistaa taustat ettei suvussa ole mitään erikoista. (silmä tai muita sairauksia..)
Itse hankin juuri toisen koirani (ikää minulla kohta 20v.) ja kukaan ei asiasta oikein innostunut. Äiti ja isä kehoittivat harkitsemaan oikein kunnolla, minkä myöskin omasta mielestäni tein. Isosiskopuoleni otti ja suuttui, eikä puhu enää edes minulle (mikä ei oikeastaan edes haittaa). Isoveljeni ei edes asiasta välitä (kuten ei mistään muustamaan :D). Vaikka oikeastaan kaikki olivat asiaa vastaan (toisen koiran hankkimista siis), niin päätin ottaa sen. Ensimmäinen koirani on bordercollie (kuten myös toinenkin), josta on myös sanottu, ettei sovi ensimmäiseksi koiraksi. Kuitenkin olen mielestäni ihan kohtuullisesti onnistunut ensimmäiseni kanssa ja varmasti tuon toisenkin kanssa kaikki sujuu ihan hyvin :) onhan minulla jo hieman kokemusta rodusta ja koiraharrastuksesta. Tärkeintä on olla aktiivinen ja innostusta pitäisi riittää! Sinulla on jo tuota ikääkin (itse olin 15v. kun sain ensimmäisen bortsuni), joten mielestäni olet itse valmis tekemään päätöksesi. Kyllä ne muutkin sitten huomaavat, että päätös oli hyvä :) näytät niille! Ja parempihan se on kotona koiran kanssa viettää aikaa kuin juosta baareissa ja herätä ties missä! Koirasta saa loistavan kumppanin, jos kohtelee sitä vain oikein :) tsemppiä koiran hankintaan, kannattaa pitää oma päänsä!
Oli kiva lukea ettei kukaan sentään ollut jättänyt koiraa hankkimatta muiden mielipiteiden takia. Toivottavasti minä ja tuleva koirani löydetään ystäviä sitten koiraharrastusten parista.
Kiitoksia vielä kerran ja hyvää joulua kaikille.