Isompi kissa "saalistaa" pienempää pentua

pelkuriemo

Osaako joku kertoa mitä kissani käytös tarkoittaa ja onko vaaraksi. Minulla on 14 kuukautinen leikattu kolli, jolle otettiin kaveriksi luovutusikäinen kolli. Pienempi on hyvin urhea ja mielellään aluksi meni tutustumaan vanhempaan. Vanhempi on jo lopettanut murinan, mutta nyt käytös on vaihtunut armottomaiksi jahtaamiseksi. Isompi ei päästä pentua silmistään. Se ahdistaa sen nurkkaan rajulla kädellä mätkien. Se pitää samaa ääntä jota pitää jahdatessaan/katsellessaan lintuja ja nuolee huulian aina pennun läheisyydessä. Tänään se puri pennun niskaa. Tutustuminen on tehty oikein pitkän kaavan kautta ja kaikki ohjekirjat luettu tapahtumaa varten.
Pelkään isomman olevan vaaraksi jos jäävät kaksin ja pienemmän traumatisoituvan.

8

1095

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karoliina312

      Kuinka kauan kissat ovat olleet yhdessä? Minun mielipiteeni on että isompi kissa puolustaa reviiriään. Ottaa jonkin verran aikaa ennenkuin se tottuu pienemmän olemassaoloon. Sitten se huomaa ettei siitä ole vaaraa.
      Itse kyllä pitäisin kissoja silmällä jonkin aikaa ettei mitään pääse tapahtumaan.

      • pelkuriemo

        Tänään tulee 4 päivää vasta, mutta kissojen vahtiminen on rankkaa koska niitä pitää pitää jatkuvasti silmällä.


      • karoliina213

        Joo, tutustuvat vielä, isompi määrää kaapin paikkaa, pienempi sopeutuu tilanteeseen. Ei mene pitkää aikaa kun tilanne selkeytyy. Nähdäkseni ei tarvitse enää niin kiinteästi vahtia.


    • KissanKanssaYössä

      Murina ja sähinä ovat pelkkiä varoituksia, jatkuva vahtaaminen ja agressiivisuus viestittävät siitä että se kokee itsensä todella uhatuksi ja puolustaa itseään ja reviiriään. Puremisella esimerkiksi joko yrittää saada sen lähtemään reviiriltään taikka näyttämään kuka on laumassa pomo. En itsekkään tiedä että yrittäkö se kumminkin saalistaa pennun. Ehkä toisenkin kollin kastrointi auttaa, muttei sekään varmaa ole.

      Molemmat ovat tosi nuoria vasta ja eivät ole olleetkaan sinulla kuin vasta vähän aikaa? Tutustumista pitää vain jatkaa ja antaa kissoille myös mahdollisuus selvittää omat paikkansa laumassa.

      Ainahan silmät ja korvat ovat vaarassa kun kissat riehuu, mutta molemmat ovat niin nuoria etteivät varmastikkaan pysty tekemään mitään isoa vahinkoa vielä leukavoimillaan? On mahdollista että pienempi kissa traumatisoituu pahemmin, jos asiat eivät lähde luistamaan yrityksistä huolimatta ajan kanssa, mutta silloinhan se on vain merkki siitä etteivät ne ole luotuja laumaelämään.

      Alistuuko pentu kun isompi satuttaa sitä? esim menee maahan makaamaan ja voi maukuakkin pelokkaasti. Ja jos menee niin jatkaako isompi silti sen satuttamista vai lopettaako?


      En tiedä mitä neuvoja on olemassa kissojen tutustuttamiseen, mutta kissat viestittävät luottamusta ja hyväksyntää ainakin niin että ne menevät maahan makaamaan siten että antavat vatsansa näkyä, usein kierivät ja kiehnäävät samalla maata vasten. Jos mahdollista niin yrittäisin saada molemmat kissat keskittymään täysin siihen samassa tilassa että niitä hellitään tai niille annetaan kissanminttua..

      • pelkuriemo

        Miuku on ollut minulla vuoden, sekin tuli kotiin luovutusikäisenä. Mouru ollut vasta 4 päivää. Pienempi alistuu kyllä ja paljastaa vatsansa, mutta ei inise. Kyllä miuku silloin yleensä lopettaa.

        Isompi ahdistaa sen nurkkaan ja lyö tai vaihtoehtoisesti toinen vaikka vaan nukkuu sylissäni ja miuku tulee vierellä rauhallisesti katsomaan, mutta kun silmä välttää, se hyökkää. Eikä nukkuva pentu voi sitä kyllä provosoida. Ajattelin että jos kissan antaa läpätä pentua, pikkuhiljaa se tottuisi ja läppäily vaihtuisi leikkeihin, mutta edistystä ei ole vielä tapahtunut. Tilanne vaan tuntuu niin raastavalta kun normaalisti luotan kisuun niin 100%


    • ennakoitavaongelmat

      Jos haluaa kaksi kissaa, on parasta ottaa ne heti pentuina samaan aikaan.sopivat niin parmmin.on vaara että isompi ei hyväksykkään pientä.kannattaa siis miettiä jo valmiiksi, että mitäs sitten tekee.kaikki kissat ei halua kaverikissaa, omistaja vaan haluaa, kun yksi ei muk riitä.toisaalta yhdessä kissassa on lemmikkiä ja hoitamista tarpeeki, miksi siis ahnehtia niitä enemmän,ja surra sitten kun kissat eivät nautikkaan tilanteesta.vaan stressaavat ja kärsivät.

    • telkkaritöllö

      kannattaa katsoa frii- kanavalta (kanavapaikka 16) ohjelma kissakuiskaaja. siinä käsitellää juuri tappeleviea kissoja ja muitakin ongelmakatteja hyvin järkeväti ja jopa omaan kotiin sovellettavissa olevin ohjein.

      • Minäkin seuraan tuota ohjelmaa.
        Jackson sanoi juuri hiljattain tulleessa jaksossa, että ruoka on kissan tärkein asia. Siinä totutettiin kissoja toisiinsa verkkoaidan molemmin puolin. Siirrettiin ruokakuppeja aina vähän lähemmäksi.
        Myös leikki on tärkeä väline. Kissoja voi vaikka leikittää yhtä aikaa, eri välineillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe