Kreikka ei selviäisi edes velattomana nyky menolla

Eivät tule maksamaan koskaan velkojaan, ainoa mikä näillä lainoituksilla on pelastettu saksalaiset ja ranskalaiset pankit. Velat on siirretty euromaiden kansalaisten maksettavaksi. Eli saaneet lainansa kusettamalla eu:ta jo lähdössä . Ovat nostaneet rahansa pankeista ja rikkaammat siirtäneet ne ulkomaille nyt pyytävät lisää hätälainoitusta pankeille että voivat nostaa lisää ja lähettää ulkomaille. Eikä kukaan ole vastuussa mistään. En itse ainankaan aio kyseisessä maassa enää asioida.
950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nytkö vasta hoksasit, että eivät tule maksamaan velkojansa?
Sen kokoinen maa, jolla on 180% BKT:sta velkaa ei pysty ikinä maksamaan velkojansa.
Tämän asian on jo monet taloustieteilijätkin sanoneet jo aikoja sitten.
Kuten sanoit, lainoilla pelastettiin pankit.
Riskit on siirretty kansalaisille, joten Kreikan voi hyvin heittää ulos euroalueesta.
Nimellisestihän Kreikka kuitenkin jatkaa EU maana.
Saksa, Ranska ym. valtiot olisivat itse voineet pitää pankkiensa tappiot maan sisäisinä ongelmina, mutta päättivät jakaa huonot sijoitusriskinsä muille.
Saksan ylijäämällä kyllä makselee ihan helposti pankkien "tappioita".

Lopputulos: isot euromaat korjasivat voitot, maksattivat laskut muilla, Kreikan kansa kärsii ja koko Kreikka on kuin perseraiskattu.
Laita nyt vielä tähän jotain linkkejä kun kreikkalaiset ajelevat ferrareilla rolexit kädessä.
Sehän kuvastaa koko kansan tilannetta.
Iltalehdeltä voisi löytyä tätä materiaalia.

Äänestä

Mutta sehän tässä huvittavinta onkin kun lainoitus vain jatkuu ja jatkuu. Eli työnnetään lisää rahaa niille, että voivat taas jättää veronsa maksamatta ja tyhjentää pankkitilinsä. Kenen se vastuu on niiden maasta jos ei niiden itse?

Äänestä
  • Kreikkalaisten valitsemat poliitikothan jo toistelevat, että tämä ei ole kreikkalaisten vika, että tämä on koko Euroopan vika. Ihanko tuo pitäisi uskoa? Jos ei kansa pärjää maassa, jossa jo ilmasto-olosuhteet ovat sellaiset, että ei mene rahaa vaatteisiin, ei mene rahaa asumiseen, eipä mene ruokaankaan yhtä paljon ja verotus on mitä on, niin on se kumma ettei siellä pärjätä. Lusmuja vasemmistolaisia ihan koko kansa eipä tarvitse ihmetellä, miksi puolet suomalaisista siellä ravaa, samanlaisia demaripaskiaisia kaikki tyynni.

    Äänestä

  • Suosittelen perehtymään Kreikkaan paremmin (ilmastoon, vuokriin, sähkön ja ruoan hintaan), mikäli tietotasosi on tuota luokkaa.

    Äänestä

SinnemeniKatainen, ei satu olemaan yhtään kuvaa esim laivanvarustaja kroissoksesta kyllä siltä noi löytyy sadanmetrin huvijahdin lisäksi tai grimaldeilta jotka omistavat muunmuassa finnlinesin. Mutta onhan sillä yleinen kansanhuvi veronkierto ja eu:n kusetus. Nyt ilmeisesti tarvitaan 130 miljardia lisää, jonka ne voivat sitten nostaa taas pankeista ja rikkaimmat vielä siirtää ulkomaille turvaan...

Äänestä

Niinpä hyvä kysymys missä on Kreikalle myönnetyt miljardit? Ei raha tuosta vain katoa! Typerät Kreikkalaiset kuvitteli kommunistia äänestämällä tai äänestämällä EI pääsevänsä veloista, kriisi vain syvenee maa tulee ajautumaan sotilasvaltaan!

Äänestä

Ei mikään hallitus pysty pelastamaan kreikkaa enää. Virheet on tehty niin pitkällä aikavälillä ettei niiden korjaaminen onnistu millään poppakonsteilla. Ainoa huonopuoli suomen kannaalta on se että, saksa ja ranska sai omien pankkiensa virheet sekä ahneuden kaadettua kaikkien euro maiden niskaan. Eli hienoa olla euromaa vai mitä.

Äänestä

No nyt valmistaudutaan korjaamaan Matti Ruususen-Vanhasen luoman hyvän bisneksen hedelmiä. Nähdään myös niiden Jutta Urpilaisen takuiden määrä mitä sieltä saadaan. Ei me ilman eu:n unelmavaltiota tultaisi millään toimeen. Katsotaan nyt maksaako eu myös meidän jatkuvasti nousevan valtion velan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TorakoidenMaa kirjoitti:

Eivät tule maksamaan koskaan velkojaan, ainoa mikä näillä lainoituksilla on pelastettu saksalaiset ja ranskalaiset pankit. Velat on siirretty euromaiden kansalaisten maksettavaksi. Eli saaneet lainansa kusettamalla eu:ta jo lähdössä . Ovat nostaneet rahansa pankeista ja rikkaammat siirtäneet ne ulkomaille nyt pyytävät lisää hätälainoitusta pankeille että voivat nostaa lisää ja lähettää ulkomaille. Eikä kukaan ole vastuussa mistään. En itse ainankaan aio kyseisessä maassa enää asioida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu