Puolisoni on muuttunut muutaman viimevuoden aikana ja olen nyt vasta herännyt tähän.
Olemme olleet pitkään yhdessä ja lapset on jo murrosikäisiä. Olemme olleet monta vuotta toistemme parhaat ystävykset, harrastukset liittäneet yhteen, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja rakkaus.. seksuaalisuus.. meillä on ollut aivan todella mukavaa yhdessä! Olemme olleet sielunveljet ja vielä enemmän. Ei ole ollut asiaa mitä en voisi miehelleni kertoa. Olemme viettäneet ihania vuosia matkustellen, eräillen, kalastellen yhdessä. Olen tuntenut olevani onnellinen ja rakastettu.
Mutta sitten kaikki muuttui. Nyt viime vuosina mies otti selkeä eron kaikkeen meidän yhteisiin asioihin. Perheen yhteisille lomamatkoille lähtee pitkin hampain. Perheenisänä edelleen mainio, mutta hän lopetti kaikki meidän yhteiset harrastukset "koska ne ei kiinnosta enää" noh ajattelin että mikäs siinä.. ajatukset muuttuu. Ehkä häntä taas myöhemmin kiinnostaa..
Hän löysi uuden harrastuksen ja uudet ystävät. Näiden parissa viettää päivittäin aikaa. Ja tekee kaveriporukan kanssa reissuja. Minun seurani ei kelvannut enää. Toki olin tästä surullinen, mutta ajattelin että suhteen ulkopuolella pitää olla omaa aikaa.. ehkä hän kohta palaa takaisin?
Miehen ulkonäkö muuttui myös radikaalisti, hän kasvatti pitkän tukan ja isot lihakset ja otti tatuointeja. Noh mikäs siinäkään ajattelin.. en ole kriittinen ulkonäön suhteen. Jokainen muuttuu vuosien varrella, myös minä (en tosin noin radikaalisti)
Mutta tosiasia on, että hän ajautuu kokoajan kauemmaksi minusta ; ( Hän vaikuttaa jo monelta tapaa ihan erilaiselta. Olen surullinen että meillä ei ole mitään yhteistä enää. Olen jutellut hänelle, mutta hän haluaa olla sellainen kuin on nyt. Hän sanoo että on nyt mies eikä pikkupoika ja uusien ystävien kanssa hän tuntee olevansa mies. Hän vetoaa että kukaan hänen ystävistään ei harrasta vaimon kanssa mitään ja kaikki on tyytyväisiä.
Hänen mielestään ei ole mitään ongelmaa.
Itse olen surullinen, pohjattoman surullinen koska tulen tietämään mihin tämä johtaa. Jos meillä ei ole mitään yhteistä kuin lapset, miten käy kun he lentävät pesästä pois? Olen saman sanonut miehellenikin, mutta hän ei tajua asiaa. Tätä muutosta on kestänyt muutama vuosi.
En tiedä mitä tekisin? Jäänkö odottamaan, pelkään että en saa koskaan miestäni takaisin :( ja todentotta en tiedä tunnenko miestäni enää ja en ole varma rakastaako hän enää minua. Luulen että hän rakastaa enemmän muuttunutta elämäänsä.
muuttunut puoliso
109
1382
Vastaukset
- Itrw
Sinulla on ollut mukavaa ja harmonista. Mies on kulkenut mukana, kun lapset ovat olleet pieniä.
Nyt hän on kasvanut, omasta mielestään aikuiseksi. Hän haluaa viettää ehkä sitä elämää, mitä on alitajuisesti halunnut.
Miehet ovat ikuisia pikkupoikia. Haluavat moottoripyörän, tatuoinnit, ponnarin.
Hakevat nuoruuttaan takaisin.
Siihen kuvioon ei välttämättä sovi vanha vaimo.
Uskon silti, että mies rakastaa vaimoaan, jollakin tasolla, mutta erilainen elämä on jo koukuttanut.
Jos olisin tuo vaimo, ottaisin avioeron.- miksierota
Miksi ottaisit avioeron jos olisit ap? Ei mitään syytä siihen. Pitää vaan oppia hyväksymään se, että ihmiset muuttuu elämänsä aikana. Ehkäpä ap:n mies on lopultakin päättänyt olla välillä minä itse, ei aina me. Miksi mies ei saisi toteuttaa unelmiaan? Jos hän o n aina halunnut vaikkapa moottoripyörän ja nyt hänellä on varaa sellainen hankkia, miksi ei saisi hankkia? Ei se ole nuoruuden takaisin haaveilemista vaan sitä, että uskaltaa tehdä unelmistaan totta.
Mielenkiintoista olisi tietää, onko ap koskaan, ikinä oikeasti kuunnellut miestään. Onko hän vaan olettanut että me ollaan onnellisia koska on itse onnellinen vakaassa ja muuttumattomassa olotilassa? Onko mies yrittänyt jutella, kertoa omista tunnoistaan ja ap ei ole kuunnellut? Monestihan on niin, että ihminen ei muka kuule asioita, jotka ei ole hänelle mieluisia. Ei halua tajuta miltä toisesta tuntuu. Siinä käy lopulta niin, ettei se toinen enää viitsi tai uskalla kertoa asioitaan koska kokee ettei häntä kuunnella eikä ymmärretä.
Ap:lle ilmeisesti ylitsepääsemätön paikka jos toinen uskaltaakin alkaa elää. Jos itse on onnellinen ei automaattisesti ole syytä olettaa että se toinenkin on. - Keskustelkaa
Sääliksi käy sinun nykyistä ja kaikkia erittäin montaa tulevaa puolisoa, jos ongelmanratkaisu nro1 on ero. Kasvun paikka.
- Män48vee
Ehkäpä mies ajattelee, että kun lapset eivät enää sido niin paljoa, niin hän voi tehdä joskus omiakin juttuja eikä aina sitä, mitä lapset ja vaimo vaativat. Kun mies ei ole sellainen kuin vaimo haluaa, pitäsi erota, tyypillistä.
- erikseenyhdessä
Voihan sitä noinkin yksinkertaisesti ajatella, mutta sellaisesta seuraa ero. Ymmärrän hyvin, kuten ap:kin hyväksyi, että mies haluaa pitkän tukan ja tatuoiteja, uusia ystäviä ym. mutta se, ettei vaimon seura enää kiinnosta, on suhteelle tuhoisaa. Rakkaus on ennen kaikkea yhteistä aikaa, jakamista.
- anne_T
"Hänen mielestään ei ole mitään ongelmaa."
Mitäpä jos sanoisit, että sinä et ole onnellinen? Ettei ole järkeä jatkaa liittoa, jossa ei ole yhteistäkin elämää. - avioliittoonirvikuvaa
Niin ne muuttuu muutkin.Oma mieheni hyvin negatiiviseen suuntaan.Ennen niin minut ja muut huomioiva ihminen on muuttunut itsekkääksi ja ahneeksi oman edun tavoittelijaksi.Mitään ei haluaisi kotona tehdä ja jos tekee,niin huonosti,Sillä katsos pääsee siihen,ettei vaimo pyydä toista kertaa.
- y500
avioliittoonirvikuvaa
Mielestäni sinun kommentissa on vastaus, miksi miehesi on muuttunut negatiiviseen suuntaan.
(Ennen niin minut ja muut huomioiva ihminen on muuttunut itsekkääksi)
Alku huuma katoaa ennemin tai myöhemmin, se on totuus ja sen eteen on oikeasti tehtävä työtä.
Jos haluat että kaikki asiat menee niinkuin itse haluat niin kumpiko on itsekäs. - avioliitonirvikuvaa
y500 kirjoitti:
avioliittoonirvikuvaa
Mielestäni sinun kommentissa on vastaus, miksi miehesi on muuttunut negatiiviseen suuntaan.
(Ennen niin minut ja muut huomioiva ihminen on muuttunut itsekkääksi)
Alku huuma katoaa ennemin tai myöhemmin, se on totuus ja sen eteen on oikeasti tehtävä työtä.
Jos haluat että kaikki asiat menee niinkuin itse haluat niin kumpiko on itsekäs.Minuako yrität syyllistää?? En tarkoittanut,että minun pitäisi olla se joka vain huomioidaan.Usko tai älä,mutta en ole koskaan ollut edes sellaisessa tilanteessa. Annan esimerkin,jos meillä on vaikkapa ostettuna jätskit kaikille ja minä olen siirtänyt sen syömistä,niin mies menee ja syö sen minun kielloistani huolimatta..Tämä on siis vain esimerkki eli en itke yhden jäätelön perään. Jos toinen ihminen on avioliitossa vain se,joka huoltaa toisen elämän ja ei anna sille kuitenkaan mitään arvoa,niin eikö se ole itsekästä?
- norinori12
En toki syylistä, tämä pitäisi olla avointa keskustelua.
Mutta kuinka paljon on asioita, mitä on pakko tehdä heti. Onko verhojenvaihto, ikkunoiden pesu jne... asioita jotka on tehtävä heti ja kannattaako niistä nostaa hirveää meteliä. On asioita mitkä ovat henkilökohtaisella tasolla erittäin tärkeitä. Mutta se ei tarkoita sitä, että ne on kaikille ihmisille se ykkös asia. On turha nostaa kovaa meteliä siitä ettei, kykene tekemään itse keksimiä velvollisuuksia ja ei ainakaan siirtää pahaaoloa muille, kun ei kykene asioita hoitamaan.
Ainut keino on sopia asioista ja kertoa miksi joku asia on todella minulle tärkeä.
Kaikki asaiat eivät voi olla heti heti asioita.
On myös totuus että miehet ja naiset ovat erillaisia, kuinkamoni nainen/mies kykenee pitämään sovituista asioista kiinni parisuhteessa? - avioliitonirvikuvaa
norinori12 kirjoitti:
En toki syylistä, tämä pitäisi olla avointa keskustelua.
Mutta kuinka paljon on asioita, mitä on pakko tehdä heti. Onko verhojenvaihto, ikkunoiden pesu jne... asioita jotka on tehtävä heti ja kannattaako niistä nostaa hirveää meteliä. On asioita mitkä ovat henkilökohtaisella tasolla erittäin tärkeitä. Mutta se ei tarkoita sitä, että ne on kaikille ihmisille se ykkös asia. On turha nostaa kovaa meteliä siitä ettei, kykene tekemään itse keksimiä velvollisuuksia ja ei ainakaan siirtää pahaaoloa muille, kun ei kykene asioita hoitamaan.
Ainut keino on sopia asioista ja kertoa miksi joku asia on todella minulle tärkeä.
Kaikki asaiat eivät voi olla heti heti asioita.
On myös totuus että miehet ja naiset ovat erillaisia, kuinkamoni nainen/mies kykenee pitämään sovituista asioista kiinni parisuhteessa?Meillä ei miehen tarvi verhoja eikä ikkunoitten pesua ajatella.Ainoa mitä joskus pyydän kun olen itse väsynyt,niin imurointi.Eikä se puhumalla auta mikään.Kun toinen ei välitä eikä piittaa esim.kodin puhtaudesta ja toisen ihmisen hyvinvoinnista,niin ei siinä itkut auta.Jos mies ei imuroi,niin en todellakaan nosta siitä meteliä.Olen usein liian mykistynyt siitä,kun toinen ei halua yhtään auttaa,kun itse olen esim. vaikka sairas.Rauhallisesti joskus tv;tä katsellessa saatan ottaa puheeksi,että voisi sitä ajatella toistakin.Nolona mies silloin on,mutta eipä se asia myöhemmin ole miksikään muuttunut.Kun vaan on mukavuudenhaluinen ja laiska,niin sitä käyttäydytään miten sattuu, kunhan ei tarvitse vain eväänsä liikauttaa.
- karoliina45
Ihan selvästi miehesi on herännyt huomaamaan että vuodet ovat kuluneet ja nuoruus on takana. Siitä johtuu hänen vimmainen halunsa löytää uusia juttuja jotka toimivat merkkeinä siitä hän ei oikeastaan olekaan vanheneva mies vaan on siirtynyt ''seuraavalle levellille''. Ja sinä kuulut siihen vanhaan elämään, olet muistutus siitä. Siksi hän ottaa etäisyyttä. No se on häpeänsä, ei sinun.
On säälittävää, että hän sanoo olevansa mies eikä pikkupoika. Pitkä tukka, lihakset, tatuoinnit...! Kohta varmaan teidän pihamaalle ilmestyy tulipunainen urheiluauto!
Kun hän on tyytyväinen uuteen elämäänsä, anna hänen elää sitä. Älä jää kuitenkaan odottelemaan sitä että hän kyllästyy siihen ja muuttuu takaisin sellaiseksi millainen hän oli ennen. Elämä menee jokaisella eteenpäin, suuntaan tai toiseen, eikä taaksepäin ole paluuta. Älä missään nimessä jää nyhjöttämään paikoillesi katkerana, äläkä tarraudu hänen lahkeeseensa ja vaadi häntä ''takaisin''.
Ei eroa tarvitse harkita ja suunnitella. Katso sinäkin ympärillesi, hanki uusia, ihan omia harrastuksia, osta uusia vaatteita! Ihan mitä vain mikä elähdyttää sinua!- sandra123
En nyt oikein ymmärrä teitä, naiset. Mitä vikaa on pitkissä hiuksissa, tatuoinneissa, ja lihaksissa? Haloo. Niitä ei todellakaan ole pikkupojilla. Enkä ymmärrä miksi "pikkupoikaa" sanaa pitää käyttää väärin. Se ei ole haukkumasana. Ja miksi IHMEESSÄ pitkätukkaiselle, tatuoidulle miehelle sopisi urheiluauto? Hirveä tyylirikko. Punainen urheiluauto sopii kyllä bodatulle, hyvin sliipatulle miehelle, jonka hiukset ovat tasan tarkkaan muotitietoisesti ajettu, ja joka käyttää kalliita merkkivaatteita.
Siksi toiseksi itse kaipaisin, ehkä myös miehet kaipaavat?, sitä jokaisen naisen sisäistä pikkutyttöä, uteliasta, iloista, elämänhaluista. Niin miesten kuin naistenkin tulisi säilyttää lapsuuden ja nuoruuden intohimo sekä ihmisiin että asioihin. Itseäni jurppii kun monet ikäiseni naiset puhuvat siihen malliin kuin heillä olisi jo toinen jalka haudassa. Ikää on ylle ja alle 50v. Tähän tosin syyllistyvät myös keski-ikäiset miehet. Siksi on hienoa, että ap:n mies on löytänyt elämäänsä sisältöä. Jos se johtaa eroon, sille ei mitään voi. Pääasia, että eletään niin kauan kuin pysytään maanpinnan yläpuolella. - jaana_66
sandra123 kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä teitä, naiset. Mitä vikaa on pitkissä hiuksissa, tatuoinneissa, ja lihaksissa? Haloo. Niitä ei todellakaan ole pikkupojilla. Enkä ymmärrä miksi "pikkupoikaa" sanaa pitää käyttää väärin. Se ei ole haukkumasana. Ja miksi IHMEESSÄ pitkätukkaiselle, tatuoidulle miehelle sopisi urheiluauto? Hirveä tyylirikko. Punainen urheiluauto sopii kyllä bodatulle, hyvin sliipatulle miehelle, jonka hiukset ovat tasan tarkkaan muotitietoisesti ajettu, ja joka käyttää kalliita merkkivaatteita.
Siksi toiseksi itse kaipaisin, ehkä myös miehet kaipaavat?, sitä jokaisen naisen sisäistä pikkutyttöä, uteliasta, iloista, elämänhaluista. Niin miesten kuin naistenkin tulisi säilyttää lapsuuden ja nuoruuden intohimo sekä ihmisiin että asioihin. Itseäni jurppii kun monet ikäiseni naiset puhuvat siihen malliin kuin heillä olisi jo toinen jalka haudassa. Ikää on ylle ja alle 50v. Tähän tosin syyllistyvät myös keski-ikäiset miehet. Siksi on hienoa, että ap:n mies on löytänyt elämäänsä sisältöä. Jos se johtaa eroon, sille ei mitään voi. Pääasia, että eletään niin kauan kuin pysytään maanpinnan yläpuolella.Ehdottomasti pitkä tukka sopii nuoremmalle kuin aikuisellekin miehelle. Samoin tatuoinnit. Tosi karjuille ne sopii parhaiten.
Se mistä yleensä miehet (eikä muuten naisetkaan) eivät pidä on kumppanissa roikkuminen. Se että aina pitäisi olla kuin paita ja peppu. Toiset tarvitsevat hyvinkin paljon omaa tilaa. Täytyy myös muistaa ihmisoikeudet, vaikka liitossa ollaankin. Eli jokainen on vapaa liikkumaan, ketään ei saa kahlita hellan ääreen eikä muutoinkaan. Parisuhteessa tökkii yleensä eniten viestintä ja vuorovaikutus. Pitäisi siis pehmeästi kertoa menoistaan, ja vähän tykönään miettiä miten se parisuhde hoidetaan, jos kovin usein on menossa.
Ap: oletko vakavasti miettinyt, että miehesi voi tapailla toista. Ihminen voi muuttua, ja tehdä kaikenlaista, mutta tuo
"Hän vetoaa että kukaan hänen ystävistään ei harrasta vaimon kanssa mitään ja kaikki on tyytyväisiä.
Hänen mielestään ei ole mitään ongelmaa." kertoo väistelystä, kuullostaa välinpitämättömältä, hieman peittelevältä selittelyltä. Parisuhteessa on pahasti jokin pielessä, jos toinen reagoi toisen ongelmaan noin. - Autoeikerrokriisistä
sandra123 kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä teitä, naiset. Mitä vikaa on pitkissä hiuksissa, tatuoinneissa, ja lihaksissa? Haloo. Niitä ei todellakaan ole pikkupojilla. Enkä ymmärrä miksi "pikkupoikaa" sanaa pitää käyttää väärin. Se ei ole haukkumasana. Ja miksi IHMEESSÄ pitkätukkaiselle, tatuoidulle miehelle sopisi urheiluauto? Hirveä tyylirikko. Punainen urheiluauto sopii kyllä bodatulle, hyvin sliipatulle miehelle, jonka hiukset ovat tasan tarkkaan muotitietoisesti ajettu, ja joka käyttää kalliita merkkivaatteita.
Siksi toiseksi itse kaipaisin, ehkä myös miehet kaipaavat?, sitä jokaisen naisen sisäistä pikkutyttöä, uteliasta, iloista, elämänhaluista. Niin miesten kuin naistenkin tulisi säilyttää lapsuuden ja nuoruuden intohimo sekä ihmisiin että asioihin. Itseäni jurppii kun monet ikäiseni naiset puhuvat siihen malliin kuin heillä olisi jo toinen jalka haudassa. Ikää on ylle ja alle 50v. Tähän tosin syyllistyvät myös keski-ikäiset miehet. Siksi on hienoa, että ap:n mies on löytänyt elämäänsä sisältöä. Jos se johtaa eroon, sille ei mitään voi. Pääasia, että eletään niin kauan kuin pysytään maanpinnan yläpuolella.Mua on elämäni ihmetyttänyt ihmisten suhde autourheiluun.Suurin osa erikoisen auton omistajista on tavallisia,työssäkäyviä AUTOHULLUJA,jotka ovat viettäneet pienestä asti elämänsä autojen parissa tai haaveillen niistä ja ostaen sen sitten kun on resursseja siihen.Niin myös minun mieheni,Auto ostetaan ITSELLE,ei muille.
- get_on
sandra123 kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä teitä, naiset. Mitä vikaa on pitkissä hiuksissa, tatuoinneissa, ja lihaksissa? Haloo. Niitä ei todellakaan ole pikkupojilla. Enkä ymmärrä miksi "pikkupoikaa" sanaa pitää käyttää väärin. Se ei ole haukkumasana. Ja miksi IHMEESSÄ pitkätukkaiselle, tatuoidulle miehelle sopisi urheiluauto? Hirveä tyylirikko. Punainen urheiluauto sopii kyllä bodatulle, hyvin sliipatulle miehelle, jonka hiukset ovat tasan tarkkaan muotitietoisesti ajettu, ja joka käyttää kalliita merkkivaatteita.
Siksi toiseksi itse kaipaisin, ehkä myös miehet kaipaavat?, sitä jokaisen naisen sisäistä pikkutyttöä, uteliasta, iloista, elämänhaluista. Niin miesten kuin naistenkin tulisi säilyttää lapsuuden ja nuoruuden intohimo sekä ihmisiin että asioihin. Itseäni jurppii kun monet ikäiseni naiset puhuvat siihen malliin kuin heillä olisi jo toinen jalka haudassa. Ikää on ylle ja alle 50v. Tähän tosin syyllistyvät myös keski-ikäiset miehet. Siksi on hienoa, että ap:n mies on löytänyt elämäänsä sisältöä. Jos se johtaa eroon, sille ei mitään voi. Pääasia, että eletään niin kauan kuin pysytään maanpinnan yläpuolella.Se nyt vaan on niin säälittävää. Ja kaikki aikuiset nauraa...Mutta mikäs siinä, moottoritie ja pikkukylien pääväylät ovat kuumia. Antakaa harvenevien hapsien liehua!
- Aikuisetovatikäviä
Sori "get_on", sääli taitaa rehellisesti sanottuna olla kateutta. Sillä aikuisten oikeasti vain aniharva ihminen uskaltaa olla ja elää niin kuin itse tahtoo ja halajaa. Useimmat hissuttelevat elämänsä sillä lailla, että naapurissa ei vain luulla ja kuvitella mitään.
- lailakki
Autoeikerrokriisistä kirjoitti:
Mua on elämäni ihmetyttänyt ihmisten suhde autourheiluun.Suurin osa erikoisen auton omistajista on tavallisia,työssäkäyviä AUTOHULLUJA,jotka ovat viettäneet pienestä asti elämänsä autojen parissa tai haaveillen niistä ja ostaen sen sitten kun on resursseja siihen.Niin myös minun mieheni,Auto ostetaan ITSELLE,ei muille.
Ainakin mä sain pomon autoineen (jos suoraan sanotaan). Mun mielestä on kateellisten ressukka exien panettelua, jos uusi puoliso ei saisi elää niin kuin itse tahtoo ja halajaa.
Riittää, että lapset ja hänen lapsensa tulevat loistavasti toimeen keskenään. Myös sukukaiset pitävät minua parempana, kuin entistään. Kaikki on paljon paremmin, niin miksi olla katkera? - 7575763
get_on kirjoitti:
Se nyt vaan on niin säälittävää. Ja kaikki aikuiset nauraa...Mutta mikäs siinä, moottoritie ja pikkukylien pääväylät ovat kuumia. Antakaa harvenevien hapsien liehua!
get_on
Pitkät hiukset, tatuoinnit ja lihakset... säälittäviä? Hmm. Meniköhän tuo sanan valintasi ihan oikein? Kiinnostaisi tietää mikä sinua sitten viehättää? Epäsiistit hiukset? Kaljamaha, ylipaino?
- sandra123
Mies on löytänyt sisältöä elämäänsä, ihan fine. Nyt sinun pitäisi löytää uutta sisältöä elämääsi, tai sitten vanhaan elämään uusia ihmisiä. Tärkeintä on kuitenkin keskustelu miehesi kanssa. Miettikää yhdessä mitä odotatte elämältänne. Sano miehelle, ettet piittaa pätkääkään, jos joku toinen on tyytyväinen puolisonsa jatkuvaan menemiseen ja poissaoloon. Sen sijaan sinulle sillä on merkitystä. Jopa niin paljon, että harkitset eroa, ellette löydä yhteistä säveltä.
- mummeli100
Olen kokenut tuon saman. Sinun pitää nyt löytää uusi väylä elämääsi eli jotakin ihan omaa uutta elämää. Saattaa kuulostaa rajulta ja järkyttävältäkin. Mutta usko pois '- kipeän leikkauksen jälkeen koettaa uusi, parempi aika. Valitettavasti on vain niin, että joistakin miehistä on vain pakko päästä eroon.
- Siskoksetkieroilee
Näin pieni otanta kuin tässäkin ketjussa ja minulle tulee suoria yhtymiä lasten henkisten vammojen perussyihin. Ei voi olla totta! Te ette osaa ajatella lapsen silmin asioita edes silloin kun niitä ei niitä ei olla siipojennekan kanssa auki keskusteltu ja siitä katsottiu että mihin suuntaan. Miehet taita olla vastuullisempia liiton koossäpitäjiä,ja te tiedätte että heidän kanssa pystyy keskustelemaan. Ette itseänne siinä huonona ja sulkeutuneena keskusteluosapuolena kestä nähdä ja pakenette eroajatuksiin. Oisko lapsiperheissäkin hiukan itsekästä jo tässä vaihessa? Sitten ette osaa/pysty myöntämään niitä kiintymyssuhteita mitkä perheessänne oikeasti vallitsee ja lapset kärsii. Tuon kärsimisenkin näette tulevaksi,mutta mitä hittoa! , senkin voi noskoiltaan ravistaa keksimällä joku yleisesti paheksuttava ominaisuus, jonka takia ettw voi jakaa lapsia kiintymyssuhdelähtöisesti. Jätin tarkoituksella pois mahdolliset hyvät teissä erolla ongelmia ratkovissa. Tottakai niitä on,mutta tuo kuvailemani kuvio näyttäytyy tässä minulle niin kirkkaana" tutustukaa tutkimuksiin erolapsista,kaltoinkohtelu lapsiperheessä ja vaikutukset sekä etenkin koska kun asenteenne on noin jyrkkä ja lasten isän velvollisuus on ajaa lasten etua, niin siitä ei hyvää seuraa kun vastassa on kaltaisenne, vieraannutamisen vaikutukset lapsiin. Enkä syytä tai epäile varmaksi että olisitte noilla poluilla. Pelko siitä näkyy vahvana. Ei vanhemmat halua omalle jälkikasvulleen järkyttäviä henkisiä loppuiän vammoja jotka jo pelkästään estävät lasta olevan onnellin,luottamaan kehenkään tai tarkastelemaan maailmaa ja elämäänsä ihmisarvoisesti tuetun minuuden kautta.
Mä oon joutunut ite perehtyy ja tutkiin näitä,kuten kasvatukseenkin liittyviä tutkimuksia. Sen tehnyt siksi että halusin varmistaa että minkä näen lasten eduksi, on johdettavissa myös tutkimuksista. Tietenkin tunsin sen noin olevan, niin kai kaikki. Kun olin varma että lasten etu ei toteudu eron jälkeen, lähdin puolustamaan niitä. Yli neljä vuotta mennyt, jatkuvasti jotain vieraannuttamista ja tyttäreni nähnyt tai kanssaan puhunut viimeksi 07/2014. Tyttöä oli painostettu ennen sossun olosuhdeselvitystä,mutta hän kuulemisessa uskalsi uhmata äitiään toivoen reilusti enemmän tapaamisia luonani ja että saisi olla viikollakin yötä. Minusta kertoi että kanssani on kiva ja tosi helppo jutella mistä vaan. Bang? Kun äitinsä kuuli nuo, niin siihen katkesi suhde. Eikä mitään syytä edes sanottu. No,ei tarvi kun sen näkee tuosta kuulemisesta että päätös ei ollut tytön. Tämä juttu ja siihen jo erosta alkaen lusikkansa sotkeneet saa toivon mukaan julkisuutta erittäin yllättävässä paikassa, joka avaa toivon mukaan silmät sille kuinka laskelmoivaan ja totaaliseen tuhoon melkein pelkästään valheilla jotkut ovat valmiita vaikka se murskaisi omien lapsien minuuden ja repisi heidät juuriltaan.
Oikeesti hyviä tutkimuksia lukea ihan vaikka varoituksena. Minua harmittaa kun en tuommoisista mitään tiennyt. Korostan että minä olen yhtä syyllinen huonosti hoidettuun parisuhteeseen ja eroonkin kuin lastemme äiti. Sen jälkeisistä asioista en ole päässyt riittävästi vaikuttamaan edes. Keskustelkaa! Yksikin rampautettu lapsi on liikaa. Pitää keksiä muita keinoja.
- Ajassameno
Kyseessä vain kyllästyminen. Sisäfileeseenkin voi kyllästyä, tajuamatta, ettei sitä sitten saakaan takasi,!
- miniäy
Hyvin oivallettu ja totta.
- Mielikuvitusjuttu
Mutta sisäfileenkin voi marinoida ja valmistaa aika monella tavalla.
- hyyhyrrrr
Niin just! Jos sisäfile ei maistu on kokissa vika, ja mielikuvituksen puutteessa!
- Omapolkuinen
Mitä tulee ajatella ihmisestä, aikuisesta, joka ei elämänsä aikana muutu eli kasva? Jos keski-iässä on samat tavat ja samat aatokset ja samat kaikki kuin teininä ja nuorena, niin matkalla ei siis ole tapahtunut mitään kasvua eikä kehitystä, eteenpäin menoa ja asioitten sekä ajatusten muotoutumista uuteen ja erilaiseen kuosiin iän myötä.
Miksi se on uhka puolisolle, jos toinen muuttuu? Mikset sinä muutu? Eikö ihmisen pidä tulla itsensä näköiseksi, omansa laiseksi, henkisen sisältönsä ruumiillistumaksi?
Miksi ero on joillekin tällaisessakin asiassa se ainoa ja oikea vaihtoehto? Erilaisuuden sietämiskyky kertoo myös aikuiseksi kasvamisesta ja kehittymisestä jotakin.- jaana_66
Öö, no jos toinen muuttuu itsensä vastakohdaksi, niin kyllä se siinä mielessä on "uhka" puolisolle. Eikä tarvitse muuttua edes paljon. Tekee vain omia juttuja, eikä piittaa puolisosta, niin kuka jaksaa jatkaa tällaisen kanssa? Pitäisi aina muistaa parisuhteen vuorovaikutus ja vastavuoroisuus. Jos ne katoaa, niitä ei yksin voi takaisin saada eikä se liene edes tarkoituskaan.
Niin, ja sitten toiselta puolelta: jos on ollut puolisonsa kotiorjana viime vuodet. Muuttuu rohkeammaksi ja tietää ettei niin halua jatkaa. Ottaa puolison kanssa asian puheeksi > mitään ei tapahdu. Näin kehittyy nopeasti tyytymättömyys. Tämäkin on uhka puolisolle. Omakin ex ei olisi halunnut erota = luopua etuisuuksistaan, joita oli turhan lempeyteni avulla onnistunut saavuttamaan.
- uudempi
Jaaha, ei sitten mieleen ole tullut, josko mies ois löytänyt uuden naisen, joka on saanut muutokset aikaan, eikä vaimo enää kiinnosta millään lailla... mietipä sitä..
- Syvällä
Miksi sen toisen osapuolen pitää kasvaa aikuiseksi, kun toisesta tulee kuin murkkuikäinen teini? ei kai tossakaan muutos sinänsä olisi ollut pahasta, mutta kun muutoksen seurauksena kaikki yhteinen loppui. Mitäs siinä sitten enää on sanomista.
- jaana_66
Tässä kun nyt tajuttaisiin, ettei muutos ole hyvä tai paha, vaan välttämätöntä. Ihan on tieteellisestikin todistettu, ettei parisuhde kestä samalla pohjalla/kaavalla mitenkään yli 13v kauempaa. Parisuhdetta pitää päivittää. Välillä käy niin, ettei päivitys onnistu. Toinen muuttuu yhteen suuntaan, toinen juuri päinvastaiseen. Eli kliseisesti kasvetaan erilleen. Ei sille erkkikään mitään voi.
- SellaistaElämäOn
Olin samassa tilanteessa ja tein juuri niin kuin täälläkin neuvottiin. Kyselin, mikä ongelma, mutta ei kuulemma mitään. Otin omaa aikaa, etsin uusia ystäviä, elvytin vanhoja ystävyyssuhteita, aloitin omia uusia harrastuksia ja matkustelin yksin, kun miestä ei huvittanut.
Muutama vuosi meni ja sitten rysähti, miehellä oli koko ajan on-off-sivusuhde. Ei ollut aikomuskaan erota minusta, mutta suhteesta tuli kaikki virta elämään.
Nyt istumme tässä savuavassa rauniossa ja mietimme mitä pitäisi tehdä. Korkein aika olisi oppia puhumaan, mutta viisissäkymmenissä se ei ole helppoa.- y500
Jos toinen osapuoli ei keskustele, on mahdollista hakea eroa. Jos tämäkään ei avaa keskustelua, voi erota. Mutta olisi aina paras hoitaa ero sopuisasti, (kaveri ei tarvitse olla mutta asiat tulee hoitaa) on aina helpompaa olla ihmistenkanssa sovussa kun riidoissa. Eroaminen ei koskaan ole helppoa. Mutta siitä seliytyminen helpottuu huomattavast, kun hoitaa asiat asioina eikä lähde riitelemään.
Elämä on joskus epäoikeuden mukaista, se on tosiasia ikävä kyllä.
Minulla elämä alkoi luistamaan, kun oivalsin tuon. Ei se helppoa ole ollut, koska tunteet nousee aina välillä pintaan. Mutta olen aina päässyt eteenpäin, kun olen muistanut että oikeassa oleminen ei auta minua pätkääkään.
- McMGTOW
Suhteen vaiheet ovat:
- Rakastuminen
- Vakiintuminen
- Itsenäistyminen
- Kumppanuus
Googleen hakusanoiksi 'parisuhteen neljä vaihetta'. En tiedä saako linkkejä laittaa tänne, joten vinkkinä hakusanat. Omalla kohdalla ero tuli juuri tässä vaiheessa kun tarvitsin omaa aikaa ja aloin ymmärtämään, että en ole se joksi minua parisuhteen aikana oli yritetty muuttaa. Tämä "uusi minä", joka siis on vanha minä ei enää kelvannut tai sitten toinen osapuoli säikähti alkanutta muutosta.
Itsenäistyminen:
Tämä parisuhteen kolmas vaihe on monelle se kaikkein vaativin ja raskain. Se on itsenäistymisen ja irtautumisen aikaa, joka alkaa suhteessa monesti 7-10 vuoden kohdalla. Moni tarvitsee tässä vaiheessa korostuneesti omaa tilaa ja miettii tosissaan, mitä elämältään oikein haluaa ja kuka minä oikeastaan olenkaan. Pohdintaan kuuluu myös parisuhteen uudelleen arviointi: millainen ihminen puolisostani on tullut ja haluanko todella elää hänen kanssaan?- y500
Onko se puolison syy, ettet kyennyt kertomaan mitä todella halusit.
- McMGTOW
y500 kirjoitti:
Onko se puolison syy, ettet kyennyt kertomaan mitä todella halusit.
Mikä sai sinut olettamaan ettei asioista keskusteltu?
Itse en edes ymmärtänyt vuosi sitten, että kyseessä voisi olla itsenäistymisvaihe. Tai oli mikä vaihe tahansa, niin halusin muutosta itseäni varten. Ne asiat joista olin luopunut vuosien varrella alkoivat olla tärkeitä ja aloin niitä myös toteuttaa. Pukeutuminen, ulkonäkö, harrastukset, toiveet/unelmat... jne. Kerroin mitä kaipaan ja mikä on tärkeää. Asioista keskuteltiin ja riideltiin. - mama_vm66
y500 kirjoitti:
Onko se puolison syy, ettet kyennyt kertomaan mitä todella halusit.
Älähän hötkyile y500: tajuatko, että sen selvittäminen (tässä itsenäistymisvaiheessa) mitä itse oikeasti (nyt) haluaa, parisuhteen uudelleenarviointi vie aikaa? Monesti tässä vaiheessa käydään läpi asioita, suorastaan vatvomalla, ehkäpä vuosia. Millä ihmeellä pystyisi toiselle kertomaan mitä haluaa ennen kuin sen tietää itse? Ja sitten kun sen viimein tietää, tai joiltain kohdilta tietää, puolison reagointi yleensä näyttää jonkinlaista suuntaa päästäänkö koskaan itsenäistymisvaiheen yli, tuohon kumppanuuteen.
Kun ajattelen omaa ex-liittoani, samoin joitakin muita eronneita, niin tuohon itsenäistymisvaiheeseen jäädään useinkin jumiin vuosiksi. Itse suunnittelin eroa jo nuorimmaisen ollessa kolmivuotias. Meillä oli exän kanssa suurta erimielisyyttä... lähes kaikesta, mutta eniten lapsista. Ja mistä suutuin exälle eniten, oli hänen kylmä suhtautumisensa lapsiin, heidän kaltoinkohtelu henkisellä tasolla. Arvosteleva suhtautuminen minuun, etenkin lasten kasvatuksen osalta. Lapsille ei olisi exän mielestä pitänyt puhua kauniisti, kohdella hyvin. Iltatoimeni lasten kanssa oli joka ilta: iltapala, pesu, nukkumaan. Ennen nukkumista luin iltasadun tai iltarunoja :), kun lapset olivat pienempiä. Myöhemmällä iällä vain juteltiin, päivän tapahtumista tai mitä tahansa. Sitten hali ja nukkumaan. Kun vanhin lapsi oli 17-vuotias, luovuimme päivittäisestä halista, taputeltiin ja siliteltiin. Tämä oli exälle liikaa lässytystä. Myöhemmin hän teki kaikkensa häiritäkseen meitä. Sitten minulle selvisi, etten halua jatkaa kyseisen hullun äijän kanssa enää. Tärkeää on huomata sekin, ettei tuossa vaiheessa enää ollut mitään keskusteltavaa. Vuosia olin yrittänyt olla hyvä, sopeutuva, joustava, taipuva exän suhteen. Mutta lasten asioissa en tingi piiruakaan. Jos ex pelaa vuosia korttinsa huonosti, niin ihan turha marista, kun hänestä halutaan eroa. Tässä tapauksessa myös lapset halusivat erota isästään. Minusta on tyhmää, ettet ota kirjoituksissasi yhtään huomioon millaiset välit vanhemmilla on paitsi keskenään, myös lapsiinsa.
Eron jälkeen jäi energiaa keskittyä lapsiin. Pääsin tutustumaan heihin, ilman exän häiriöitä ja ongelmia, kunnolla vasta teini-iässä. Se oli kuitenkin ihanaa. Samoin heille kun ei tarvinnut pelätä isänsä kiukunpuuskia, pomotusta, vallanhalua yms. - mama_vm66
McMGTOW kirjoitti:
Mikä sai sinut olettamaan ettei asioista keskusteltu?
Itse en edes ymmärtänyt vuosi sitten, että kyseessä voisi olla itsenäistymisvaihe. Tai oli mikä vaihe tahansa, niin halusin muutosta itseäni varten. Ne asiat joista olin luopunut vuosien varrella alkoivat olla tärkeitä ja aloin niitä myös toteuttaa. Pukeutuminen, ulkonäkö, harrastukset, toiveet/unelmat... jne. Kerroin mitä kaipaan ja mikä on tärkeää. Asioista keskuteltiin ja riideltiin."Asioista keskuteltiin ja riideltiin"
On jopa itsestään selvää, ettei puoliso reagoi toisen muutokseen tyyliin "aikun kiva". Sitä negatiivisempi reaktio mitä enemmän puolison muutos vaikuttaa itseen. Ja sitä isompi muutos, mitä tyytymättömämpi on ollut liittoon, ja/tai siihen, ettei puolisolle saa viestejä perille - hän kieltäytyy ymmärtämästä, mitätöi, ohittaa yms. Muutos etenkin tuossa edellä mainitussa tilanteessa on kuitenkin hyväksi. On raskasta eikä siinä ole mitään mieltä, jatkaa liittoa, jossa ei saa olla oma itsensä. - Mahdoton.mies
mama_vm66 kirjoitti:
"Asioista keskuteltiin ja riideltiin"
On jopa itsestään selvää, ettei puoliso reagoi toisen muutokseen tyyliin "aikun kiva". Sitä negatiivisempi reaktio mitä enemmän puolison muutos vaikuttaa itseen. Ja sitä isompi muutos, mitä tyytymättömämpi on ollut liittoon, ja/tai siihen, ettei puolisolle saa viestejä perille - hän kieltäytyy ymmärtämästä, mitätöi, ohittaa yms. Muutos etenkin tuossa edellä mainitussa tilanteessa on kuitenkin hyväksi. On raskasta eikä siinä ole mitään mieltä, jatkaa liittoa, jossa ei saa olla oma itsensä."Puoliso kieltäytyy ymmärtämästä", kirjoitat kun olet juuri selittänyt ettet itsekään tiennyt tuossa muutosvaiheessasi mitä elämältä, parisuhteelta, kaikelta halusit. Miten ihmeessä se puoliso pysyy kärryillä missään vaiheessa kun oikein ajan kanssa ja hartaasti etsiskellään sitä mikä on ja mikä on tärkeää. Miten se on puolison syy (no kaikkihan on puolison syy) jos joku on itsensä ja valintojensa kanssa totaalisen hukassa pitkän aikaa ja vatvoo uudelleenarviointiensa kanssa ehkäpä vuosia (kuten kirjoitat ja näinhän se on). Selitä nyt suuressa ymmärryksessäsi miten se rakas puoliso kykenee ymmärtämään tuollaisessa tilanteessa ja niiden vuosikausien aikana sinua tai parisuhdettanne sen enempää kuin sinäkään. Ei muuten ole kovin helppo selittää, joten parempi vain pistää kaikki sen entisen puolison ymmärtämättömyyden piikkiin. Sika mikä sika.
- mama_vm66
Mahdoton.mies kirjoitti:
"Puoliso kieltäytyy ymmärtämästä", kirjoitat kun olet juuri selittänyt ettet itsekään tiennyt tuossa muutosvaiheessasi mitä elämältä, parisuhteelta, kaikelta halusit. Miten ihmeessä se puoliso pysyy kärryillä missään vaiheessa kun oikein ajan kanssa ja hartaasti etsiskellään sitä mikä on ja mikä on tärkeää. Miten se on puolison syy (no kaikkihan on puolison syy) jos joku on itsensä ja valintojensa kanssa totaalisen hukassa pitkän aikaa ja vatvoo uudelleenarviointiensa kanssa ehkäpä vuosia (kuten kirjoitat ja näinhän se on). Selitä nyt suuressa ymmärryksessäsi miten se rakas puoliso kykenee ymmärtämään tuollaisessa tilanteessa ja niiden vuosikausien aikana sinua tai parisuhdettanne sen enempää kuin sinäkään. Ei muuten ole kovin helppo selittää, joten parempi vain pistää kaikki sen entisen puolison ymmärtämättömyyden piikkiin. Sika mikä sika.
Kieltäytyy ymmärtämästä sitä mitä toinen jo TIETÄÄ, tietysti. Yleensä tiedetäänkin varsin yksinkertaisia ja käytännöllisiä asioita mitä parisuhteessa toiselta odotetaan. Esim. sitä, että MOLEMPIEN pitää tehdä osuutensa.
Sepä se mielenkiintoista onkin, ettei suhteessa voi mitenkään löytää itseään, ei toisiaan, jos perusasiat ovat kateissa. Esim. exän ilkeys lapsia kohtaan oli sellainen. En minä voinut sitä mitenkään muuttaa. Tyhmänä odotin, että se menee ohi. Siitä huolimatta, ettei ex-puoliso ollut enää ollenkaan rakas. Miten voisi olla, kun kohteli läheisiään väärin? Ihminen, etenkin nainen on hyvin lapsenuskoinen ja pyrkii aina rakentamaan ja uskomaan toisesta hyvää. Vaikkei toinen ole hyvä. Nainen uskoo ja luottaa sanoihin, kun pitäisi uskoa ja luottaa tekoihin.
Mutta ap tässä kirjoitti liitostaan, joka oli ollut vallan mainio, ennen miehensä uudistumista. Täysin erilainen tilanne kuin itselläni. - mama_vm66
Lisäys
Ihan tyhmänä en tietenkään odotellut, vaan toin esille ongelmat. Jos ex jossain oli hyvä niin tässä: hän osasi selittää kaiken parhain päin, ja lupasi ne vuosikaudet muutosta. - mekkk
mama_vm66 kirjoitti:
Älähän hötkyile y500: tajuatko, että sen selvittäminen (tässä itsenäistymisvaiheessa) mitä itse oikeasti (nyt) haluaa, parisuhteen uudelleenarviointi vie aikaa? Monesti tässä vaiheessa käydään läpi asioita, suorastaan vatvomalla, ehkäpä vuosia. Millä ihmeellä pystyisi toiselle kertomaan mitä haluaa ennen kuin sen tietää itse? Ja sitten kun sen viimein tietää, tai joiltain kohdilta tietää, puolison reagointi yleensä näyttää jonkinlaista suuntaa päästäänkö koskaan itsenäistymisvaiheen yli, tuohon kumppanuuteen.
Kun ajattelen omaa ex-liittoani, samoin joitakin muita eronneita, niin tuohon itsenäistymisvaiheeseen jäädään useinkin jumiin vuosiksi. Itse suunnittelin eroa jo nuorimmaisen ollessa kolmivuotias. Meillä oli exän kanssa suurta erimielisyyttä... lähes kaikesta, mutta eniten lapsista. Ja mistä suutuin exälle eniten, oli hänen kylmä suhtautumisensa lapsiin, heidän kaltoinkohtelu henkisellä tasolla. Arvosteleva suhtautuminen minuun, etenkin lasten kasvatuksen osalta. Lapsille ei olisi exän mielestä pitänyt puhua kauniisti, kohdella hyvin. Iltatoimeni lasten kanssa oli joka ilta: iltapala, pesu, nukkumaan. Ennen nukkumista luin iltasadun tai iltarunoja :), kun lapset olivat pienempiä. Myöhemmällä iällä vain juteltiin, päivän tapahtumista tai mitä tahansa. Sitten hali ja nukkumaan. Kun vanhin lapsi oli 17-vuotias, luovuimme päivittäisestä halista, taputeltiin ja siliteltiin. Tämä oli exälle liikaa lässytystä. Myöhemmin hän teki kaikkensa häiritäkseen meitä. Sitten minulle selvisi, etten halua jatkaa kyseisen hullun äijän kanssa enää. Tärkeää on huomata sekin, ettei tuossa vaiheessa enää ollut mitään keskusteltavaa. Vuosia olin yrittänyt olla hyvä, sopeutuva, joustava, taipuva exän suhteen. Mutta lasten asioissa en tingi piiruakaan. Jos ex pelaa vuosia korttinsa huonosti, niin ihan turha marista, kun hänestä halutaan eroa. Tässä tapauksessa myös lapset halusivat erota isästään. Minusta on tyhmää, ettet ota kirjoituksissasi yhtään huomioon millaiset välit vanhemmilla on paitsi keskenään, myös lapsiinsa.
Eron jälkeen jäi energiaa keskittyä lapsiin. Pääsin tutustumaan heihin, ilman exän häiriöitä ja ongelmia, kunnolla vasta teini-iässä. Se oli kuitenkin ihanaa. Samoin heille kun ei tarvinnut pelätä isänsä kiukunpuuskia, pomotusta, vallanhalua yms.Tämä ex miehesi lasvatti ja kohteli laspiaa samalla lailla kun hanta oli omat vanhemmat kohdelleet ja ei osannut että ei saa jatkaa sitä huonoa kasvatusmenetelmää mitä itse oli saanut ja siirsi sen omien vanhempien huonon kohtelun omiin lapsiisa mit äei olisi saanut tehdä vaan mennä sanomaan omille vanhemmilleen huonosta laspuudesta..
- kommunikointiontärkeää
Kuulehan ap en halua syyllistää sinua, mutta antaa hieman mietittävää. Onko miehesi todellakin muuttunut tuosta vaan hupskeikkaa? vai olisiko mahdollista, että muutos on pidemmän ajanjakson tulos ja hän on jollakin lailla yrittänyt tätä kyllä ilmaista sinulle, mutta et ole halunnut/osannut kuunnella tätä, tai asia on mielestäsi tuntunut ikävältä ja olet sen ihmisille luonteenomaiseen tapaan työntänyt maton alle.
Ihmisen elämässä tapahtuu kaiken aikaa monenmoista ja kommunikointi puolison kanssa on ensiarvoisen tärkeää, jotta ei ajauduttaisi liian kauas. Itse kun koitin puhua pahasta olostani puolison kanssa useita vuosia sitten, en saanut minkäänlaista vastaanottoa ja itsekin tuuppasin pahan oloni maton alle ja ajattelin, että tämä on sitä normaalia lapsiperheen huonoa vaihetta, no meillä tosin oli kaikkea muutakin mitä hyvään suhteeseen ei kuulu, mutta ajattelin että kun perheen olen perustanut niin se kuulukin kestää. Tästä ei tietenkään hyvää seurannut ja todellisen alamäenjälkeen paikkailin itseäni ja opin pärjäämään ja myös tuntemaan itseäni. Samalla huomaten, että arvoni kumppanini kanssa eivät vastaa toisiaan ja kaikkea muuta, mitä en tähän laittele. Avun hakeminenkaan ei suhdettamme korjannut. - TeiniÄijä_täälläkin
Ap
Voisiko olla niin, että miehesi on alkanut vetää jotain nappeja?
Sellaiset lihaksia kasvattavat voivat muuttaa persoonallisuuttakin. Sellaista kerrotaan. En tiedä itse enempää asiasta.
Voiko olla, että hän ei luota omaan potenssiinsa enää? Nykyisillä lääkitysmahdollisuuksilla aika vähäpätöinen syy lopettaa seksielämä.
Kyllä mies saattaa muuttua paljon, jos vuosien varrella on kasvanut kovasti paineita paljoon muuttumiseen.
En nyt halua eritysesti sinua syyllistää, mutta voihan jossain määrin olla niin, että mies on yrittänyt liikaa olla sinulle mieliksi, ja sitten lopulta väsynyt. Nyt on tullut vastareaktio. Voisiko olla tuntenut olevansa tossun alla?
Jos taasen (uusi) kaveripiiri pelkästään olisi päässyt vaikuttamaan mieheen noin paljon, niin se olisi osoitus vakavasta keskenkasvuisuudesta. Varsinkin tuo "eihän muutkaan harrasta vaimon kanssa mitään" kuulostaa ihan munattomuudelta.
"Hän sanoo että on nyt mies eikä pikkupoika ja uusien ystävien kanssa hän tuntee olevansa mies. Hän vetoaa että kukaan hänen ystävistään ei harrasta vaimon kanssa mitään ja kaikki on tyytyväisiä."
Yritäpäs haastaa häntä; sinähän tarvitset nimenomaan miestä etkä pikkupoikaa.
Kyllä sellaisia poikamaisia juttuja vanhemmalla iällä on odotettavissa, muttei niiden vuoksi hukata aidosti hyvää parisuhdetta.
Kuitenkin sinun kannattaa tuoda esille, että sinun kannaltasi kaikki ei ole enää hyvin. Vaikka hänen asenteensa ei vaikuta lupaavalta, niin yritä saada hänet motivoiduksi mukaan ulkopuolisen avun vetämään keskusteluun.
Parempi olisi, jos joku hänen (vanhoista) hyvistä kavereistaan kiinnostuisi etsimään sitä entistä äijää hänestä.
Tsemppiä. - y500
Minua häiritsee se että odotetaan ja toivotaan että asiat muuttuvat. Se on melkeen sama kun odottaisi joulupukkia. Tulisi toimia ja tehdä asialle jotain konkreettista. Kun asumiseropaperi putoaa postista puolisolle, niin yleensä keskusteluyhteys saavutetaan. Usein kun paperi putoaa postilaatikkoon, puoliso no aivan ymmällään, eikä ole ongelmaa ymmärtänyt. Totuus on se että miehet ja naiset ajattelevat asioista eri tavalla, tälle emme voi mitään.
On turhaa ja tuhoisaa vuosien tai vuosikymmenien jälkeen sanoa että olen kärsinyt.
Mutta todellisuudessa en asialle ole mitään tehnyt, en ainakaan saanut mitään aikaan.
Jos niin ikävästi käy että ero tulee, annat lapsille hyvän mallin kun kykenet riidattomaan eroon. Ystävä ei tarvitse olla mutta toimeen on tultava.
Tämä antaa lapsille mahtavan mallin, heidän tuleville haasteille. - samatääl
Miehelläsi on 40-kriisi. Niin meni meilläkin. Mies alkoi pelätä, että nuoruus meni ja pukeutua nuorekaammin kuin murrosikäiset lapsensa yms. Mies muuttui totaalisen itsekkääksi ja vaati mm ruokaakin omien treeniensä mukaan. Ei väliä vaikka en olisi ollut edes kotona laittamassa sitä, sen piti olla valmiina. Minä tein kaiken väärin ja olin kelpaamaton kaikkeen. Asioista puhuttiin pari vuotta, mutta mies tajusi asian vasta kun hommasin oman asunnon ja pakkasin kamani. Sitten kyllä olisi kelvannut takaisin pitkänkin aikaa, mutta omat tunteeni olivat ehtineet totaalisesti kuolla.
- enkylläreenaisinoin
Nämä on kyllä pahoja nämä salilla treenavat miehet, tiedän. Minullakin muutamia ihan vaan tuttavia ja taitaa kyllä olla hieman nuorempia, mutta salijutuista vaan puhutaan ja varmaan puhuvat kotonakin niin että koko elämä vaan pelkkää saleilua. Kyllä pitäisi tuollaiset salit laittaa kieltolistalle. Kertyisi tuota massaakin ihan sillain normaalisti ja parisuhde kukoistaisi.
Mutta hei, nyt on kiiree,hmmmm.... ai niin salille. - munmielipideonettä
enkylläreenaisinoin kirjoitti:
Nämä on kyllä pahoja nämä salilla treenavat miehet, tiedän. Minullakin muutamia ihan vaan tuttavia ja taitaa kyllä olla hieman nuorempia, mutta salijutuista vaan puhutaan ja varmaan puhuvat kotonakin niin että koko elämä vaan pelkkää saleilua. Kyllä pitäisi tuollaiset salit laittaa kieltolistalle. Kertyisi tuota massaakin ihan sillain normaalisti ja parisuhde kukoistaisi.
Mutta hei, nyt on kiiree,hmmmm.... ai niin salille.Siis ihan aikuisten oikeastiko ihmisen pitäisi pysyä samanlaisena kuin on ollut silloin kymmeniä vuosia sitten kun on yhteen menty? Ihminen kasvaa henkisesti koko elämänsä ajan. Kun vanhenee, uskaltaa paremmin olla oma itsensä. Näin on tapahtunut myös ap:n puolisolle. Siinä ei tarvitse mitään kriisejä potea, ihminen vaan on tullut lopultakin aikuiseksi, omaksi itsekseen. Surullista, jos puoliso vaan "polkee paikallaan" ja hokee toiselle että älä koskaan ikinä muutu...
- ghjgfjf
Joo, ap:han on hyväksynyt miehen kaikki muutokset, paitsi sitä, ettei yhteistä aikaa ja tekemistä enää ole. Eniten itselläni kalskahti korvaan tuo miehen sanoma "kukaan hänen ystävistään ei harrasta vaimon kanssa mitään ja kaikki on tyytyväisiä." Ihan tosissaanhan tuota ei voi sanoa, ellei ole mielessään jo unohtanut vaimoa kokonaan. Ei häntä tarvitse huomioida, halutkoon mitä haluaa, kun kavereiden vaimotkin ovat tyytyväisiä, niin pakko omankin olla. Ja jos ei ole, ei se mitään. Uudesta elämästäni en luovu.
En tietenkään sitä sano, etteikö monessa liitossa eletä kuin kämppikset tai ei sitäkään. Ihan ok, kunhan molemmat ovat samaa mieltä. - hienonaajatuksenajoo
Kämppiksinä eläminen ei välttämättä onnistu. Siinä kun helposti käy niin, että ennen pitkää toinen rakastuu johonkuhun toiseen. Ihminen kun tarvitsee sitä läheisyyttä ja seksuaalista kanssakäymistäkin, ainakin monet. Tietysti tällöin voidaan sopia, että kumpikin tekee siinä miten haluaa, mutta ei varmaan tuollainenkaan pidemmän päälle kovin monella toimi.
- tartuhetkeen
hienonaajatuksenajoo kirjoitti:
Kämppiksinä eläminen ei välttämättä onnistu. Siinä kun helposti käy niin, että ennen pitkää toinen rakastuu johonkuhun toiseen. Ihminen kun tarvitsee sitä läheisyyttä ja seksuaalista kanssakäymistäkin, ainakin monet. Tietysti tällöin voidaan sopia, että kumpikin tekee siinä miten haluaa, mutta ei varmaan tuollainenkaan pidemmän päälle kovin monella toimi.
Kämppiksinä eläminen onnistuu yllättävänkin pitkään. Vaikkei kämppis olisi kovinkaan kummoinen. Ei tiskaa koskaan, pese pyykkejään, korjaa sotkujaan ym. Ikään kuin kerjäämällä kerjää, että toinen ottaa ja lähtee, saa tarpeekseen, tai rakastuu toiseen. Mutta entä sitten? Voihan sitä erota sitten kun siltä tuntuu (vähintään toisesta).
Se kyllä mietityttää, että miksi kämppiskumppanin pitää usein olla mustis, vaikka toisen kanssa ei ole harrastettu seksiä vuosiin, ei ole mitään yhteistä. Paitsi tietysti se osoite. - tartuhetkeen
tartuhetkeen kirjoitti:
Kämppiksinä eläminen onnistuu yllättävänkin pitkään. Vaikkei kämppis olisi kovinkaan kummoinen. Ei tiskaa koskaan, pese pyykkejään, korjaa sotkujaan ym. Ikään kuin kerjäämällä kerjää, että toinen ottaa ja lähtee, saa tarpeekseen, tai rakastuu toiseen. Mutta entä sitten? Voihan sitä erota sitten kun siltä tuntuu (vähintään toisesta).
Se kyllä mietityttää, että miksi kämppiskumppanin pitää usein olla mustis, vaikka toisen kanssa ei ole harrastettu seksiä vuosiin, ei ole mitään yhteistä. Paitsi tietysti se osoite.Niin, siis mustis, kun toisella alkaa olla säpinää tai muuten vain kivaa saman osoitteen ulkopuolella.
- sitässaamitäätilaa
Säpinä suhteen ulkopuolella tai mikä tahansa vastaava juttu saa puolison heräämään ja lupailemaan kaikenmoisia. Onkohan näillä ihmisillä päässä jotain vikaa, jotka kerta toisensa jälkeen aina kun näyttää siltä, että nyt menee tosiaan huonosti skarppaavat ja yrittävät kaikkensa ja taas kun tilanne rauhoittunut niin voidaan palata entiseen. Minun mielestä siinä ei ole enää edes kysymys rakkaudesta vaan omistamisesta. Ja minun mielestäni siinä on kysymys toisen huijaamisesta, jossa luottamus murenee pala palalta. Toivottavasti jokainen tällaista harrastava ymmärtää toimintansa ja sen, että ennen pitkää se toinen lähtee. Ihan turhaa itkeä tuommoisessa tilanteessa perään.
- ghjgfjf
Älä jää odottamaan. Tee miehelle selväksi, että ero on edessä, ja pian, ellei hän ala ottaa enemmän sinua huomioon. Menisittekö terapiaan? Parisuhde leirille? Lasten kanssa hän ei ole naimisissa, niin kuin et sinäkään. Lapset eivät voi olla ainoa puolisoita yhdistävä tekijä.
- valpurikm
Miehelläsi on toinen nainen. Muutama vuosi sitten mieheni, joka oli siihen asti ollut lähes sohvaperuna, laihdutti ja alkoi treenata maratonille. Minua hän alkoi kohdella välinpitämättömästi, eikä minun jutut olleet enää mistäänkotoisin. Hän ei ollut koskaan ollut kiinnostunut vaatteistaan muuta kuin että ne eivät saa paljon maksaa. Niinpä minäkin heräsin, kun mies osti kahdet merkkifarkut, jotka maksoivat 300€, eikä ukolla ilmekään värähtänyt. Kysyin, että onko kuvioissa toinen nainen. Ei ole, mies vastasi. Siitä meni muutama kuukausi, kun sattumalta näin miehen puhelimessa (jota hän muuten vartioi kuin suurinta valtiosalaisuutta)viestin tuntemattomasta numerosta ja jonka oli kirjoittanut nainen.
- näinkinvoikäydä
Ei tarvitse olla ketään toista naista tai miestä, että rupeaa kuntoilemaan. Minun ainakin oli pakko lapsien kasvattua isommiksi ruveta huolehtimaan terveydestäni ja henkisestä kunnostanikin, kun avioliittokin oli niin huonolla tolalla. Tuskin olisin pysynyt pinnalla ilman kuntoilua. Eli monet aloittavat kuntoilun avioeron kynnyksellä tai eron jälkeen. Itse olen tosin aina liikunut runsaasti, mutta lasten ollessa pieniä kuntoilu kyllä ihan ajanpuutteen (ja laiskuudenkin) vuoksi vähemmälle. Mutta täytyy sanoa, että en enää luopuisi tästä liikunnan tuomasta olotilasta kovin helposti. Ja liikkunut en ole koskaan ulkonäön takia, tosin kyllähän siinä ulkonäkökin ekstrana ainakin vähän paranee.
- tartuhetkeen
näinkinvoikäydä kirjoitti:
Ei tarvitse olla ketään toista naista tai miestä, että rupeaa kuntoilemaan. Minun ainakin oli pakko lapsien kasvattua isommiksi ruveta huolehtimaan terveydestäni ja henkisestä kunnostanikin, kun avioliittokin oli niin huonolla tolalla. Tuskin olisin pysynyt pinnalla ilman kuntoilua. Eli monet aloittavat kuntoilun avioeron kynnyksellä tai eron jälkeen. Itse olen tosin aina liikunut runsaasti, mutta lasten ollessa pieniä kuntoilu kyllä ihan ajanpuutteen (ja laiskuudenkin) vuoksi vähemmälle. Mutta täytyy sanoa, että en enää luopuisi tästä liikunnan tuomasta olotilasta kovin helposti. Ja liikkunut en ole koskaan ulkonäön takia, tosin kyllähän siinä ulkonäkökin ekstrana ainakin vähän paranee.
Ei kuntoiluun tarvitsekaan olla. Mutta tuossa ap:n miehen tapauksessa varmasti on niin. Koska on täysin unohtanut ap:n tarpeet. Ja esittää ettei muka ymmärrä mitä ap hänelle sanoo.
- vieraissataitaakäydä
tartuhetkeen kirjoitti:
Ei kuntoiluun tarvitsekaan olla. Mutta tuossa ap:n miehen tapauksessa varmasti on niin. Koska on täysin unohtanut ap:n tarpeet. Ja esittää ettei muka ymmärrä mitä ap hänelle sanoo.
Mun mielestä ap:n tapauksessa nimenomaan on kysymys siitä, että mies on vähintään ihastunut toiseen naiseen. Ehkä jopa suhdeviritelmä menossa. Kuntoilun aloittaminen ja itsestään huolehtiminen on hienoa ja suotavaa. Mutta ei se, ettei enää huomioi puolisoaan mitenkään, elää vain itselleen.
Ap ei ehkä halua ajatella, että miehellä olisi vieras nainen kuvioissa. Kannattaisi miettiä ja kysyä missä mennään.
Noin munkin entinen mies käyttäytyi kun vieraissa juoksi. Mulla meni kauan ennenkuin tajusin jutun juonen. Ihmettelin vaan, kun miestä ei enää kiinnostanut muu kuin lenkkeily, kaverit ja työ. Lapset jäi ihan kokonaan mun vastuulle kun hän oli koko ajan töissä tai lenkillä tai kavereiden kanssa jotain pelaamassa.
Ajattelin, että stressihän sillä on ja purkaa sen liikuntaan ja töissä kiirettä. Vaatekaappiin ilmestyi vaatteita, joita ei ikinä ennen ollut suostunut edes kokeilemaan. Ajattelin, että hienoa, äijä herännyt lopultakin ja alkanut elää tässä ajassa vaatteiden suhteen. Puhua hän ei halunnut mistään, sanoi mulle, että ala säkin vähän elää itsellesi. Mä hänelle, ettei ihan onnistu molemmilta kun on nuo lapset.
Meni jonkun aikaa ja alkoi tulla kyliltä viestiä, että ukkos viettää aikaa iltaisin ravintoloissa, aina sama nainen mukana. Ja mä kun luulin että lenkillä.... - mama_vm66
"Kuntoilun aloittaminen ja itsestään huolehtiminen on hienoa ja suotavaa. Mutta ei se, ettei enää huomioi puolisoaan mitenkään, elää vain itselleen. "
Se on juuri näin.
- Onni_omiin_käsiin
Kannattaa varmaan sinunkin aloittaa oma, uusi elämä. Miehelläni on varmasti toinen nainen, niin hyvin oireet sopii.
- onnivaikihahdus
Mielellä on aivan varmasti toinen nainen. Olen niin 100% varma kuin olla voi. Lue oma kertomukseni Parisuhde osiosta otsikolla Ikäistään nuorempi. Mietin jälkeenpäin miksi en tajunnut tuota toista niasta kun oireet olivat niin selvät. en vain halunnut uskoa. Ole sinä fiksumpi. Jos sanot miehelle että olet saanut todisteita siitä että hänellä on toinen nainen niin hän varmaan tunnustaa.
- Mahdoton.mies
Kyllä sitten pitäisi myös olla niitä todisteita tai sortuu itse huijaamaan...
- niinpätietty
Vai että vaimon pitäisi varoa huijaamista jos mies on ehkä tehnyt emämunauksen! Kyllä on lupa tehdä pikku huijaus jos suuri huijaus saadaan paljastettua. Vai pitääkö vaimon varoa jokaista tekoa ettei kunnianarvoisa perheenpää vaan loukkaannu!
- Mahdoton.mies
niinpätietty kirjoitti:
Vai että vaimon pitäisi varoa huijaamista jos mies on ehkä tehnyt emämunauksen! Kyllä on lupa tehdä pikku huijaus jos suuri huijaus saadaan paljastettua. Vai pitääkö vaimon varoa jokaista tekoa ettei kunnianarvoisa perheenpää vaan loukkaannu!
Pikku huijauksia voi tehdä ja jokainen tekeekin, mutta jospa se mies ei olekaan tehnyt emämunausta... Mitäpä, jos se ap:n puoliso ei petäkään, on nyt vaan muuten outo ja omituinen ja katselee ympärilleen, yrittää itsenäistyä oltuaan vuosikaudet omasta mielestään ns. tossun alla? Jospa onkin niin, ettei varmasti olekaan toista naista. On vain muhkea ikäkriisi eli identiteettikriisi eli aikuisen murrosikä. Menepä siinä tilanteessa sanomaan, että "olet saanut todisteita siitä että sinulla on toinen nainen". Aviomiehen luottamus sinuun on sen jälkeen mennyt ja kriisi syvenee. Mutta näinhän nämä erot etenevät. Ja niin niitä tulee lisää ja lisää. Minkäs teet.
- mahdollinen_X
Mahdoton.mies kirjoitti:
Pikku huijauksia voi tehdä ja jokainen tekeekin, mutta jospa se mies ei olekaan tehnyt emämunausta... Mitäpä, jos se ap:n puoliso ei petäkään, on nyt vaan muuten outo ja omituinen ja katselee ympärilleen, yrittää itsenäistyä oltuaan vuosikaudet omasta mielestään ns. tossun alla? Jospa onkin niin, ettei varmasti olekaan toista naista. On vain muhkea ikäkriisi eli identiteettikriisi eli aikuisen murrosikä. Menepä siinä tilanteessa sanomaan, että "olet saanut todisteita siitä että sinulla on toinen nainen". Aviomiehen luottamus sinuun on sen jälkeen mennyt ja kriisi syvenee. Mutta näinhän nämä erot etenevät. Ja niin niitä tulee lisää ja lisää. Minkäs teet.
Mielestäni siinä ei ole mitään "emämunausta", jos ihmisellä on kriisi, tai hän etsii itseään, vaikka viihtyy toisen, tässä tapauksessa oletetun, naisen kanssa. Ap:n parisuhteessa on joka tapauksessa kriisi, kun mies on sulkenut ap:n "uudesta" elämästään pois. Siihen on saatava ratkaisu. Eikä miettiä onko toinen nainen vai ei. Useinhan niitä onkin, ihan vain ystäväpohjaltakin, mutta vaikka ei olisikaan, ap:n parisuhde on vakavassa kriisissä.
- Kulliupillui
Fakta on se että tuttu kumppani alkaa kyllästyttää. Sellaista tunnetta kuin "rakkaus" ei ole edes olemassa parisuhteessa. Varaan sen vanhempien ja lasten välille. Parisuhteessa sana rakkaus on roskaa! Tuttu kumppani alkaa siis kyllästyttää ajan kuluessa hitosti ja alkaa miettiä että on niin paljon ihania naisia jotka eivät ole niin tylsiä ja joiden tapaa riiidellä ei tiedä niin läpikotaisin! Ihania naisia jotka suhtautuvat sinuun tuoreesti, freesisti!
- päähänpälkähdyksi
No, toivottavasti kulliupillui et ollut tosissasi, muussa tapauksessa ole tosiaan entisessä suhteessasi menettänyt uskon rakkauteen.
Joillekin täällä on vaan niin kovin vaikeaa katsoa peiliin ja miettiä josko omassa toiminnassa olisi jotain vikaa ettei parisuhde toimi. Mutta jostain syystä se ei vaan aina toimi ja ero tulee. Minulle kuitenkin ainakin tuo ajatuksesi, että maailma on täynnä ihstuttavia ihmisiä joihin tutustua jne on siinä mielessä vieroksuttava, että ei sitä jaksaisi kovin monen kanssa tuota parisuhdehässäkkää käydä läpi. On totta, että ihastuttavia ja sopivia ihmisiä on paljon, mutta kyllä pidemmän päälle olisi kiva löytää kumppani, jonka kanssa hyvä olla, rakkautta, mutta tukea ja turvaakin kumminkin puolisesti. En usko, että toiveeni on mahdoton. - hhghdfd
Jos tai kun et ole kiintynyt puolisoosi (=rakasta), kannattaa erota. Kirjoituksesi haiskahtaa jo katkeruudelle.
- vanhavaimojaexjo
sälittää kun etsitään uutta nuoruutta, vaikka peili kertoo totuuden..
- kesk-ikä_rules
Mitä tarkoitat nuoruuden etsimisellä?
Kyllä ihminen voi elää oman näköistä elämää, nauttia siitä täysin rinnoin, tehdä sitä mistä pitää. Elämä ei ole peilissä, vaan jokaisen sydämessä. Minusta on säälittävää, kun keski-ikäiset kuolevat henkisesti pystyyn. - Seonsäälittävää
Valitettavasti henkisesti pystyyn kuolleita on pilvin pimein.
- eläkunoletolemassa
Seonsäälittävää kirjoitti:
Valitettavasti henkisesti pystyyn kuolleita on pilvin pimein.
Kyllä, totta. Mutta niin kauan kuin on hengissä, voi alkaa elää! Se on valinta.
Miksi keski-ikäisenä, joskus jo kolmikymppisenä (!), aletaan käyttäytyä kuin olisi toinen jalka jo haudassa? Sanotaan joka toisen lauseen perään "niin, silloin minäkin, nuorempana...". Mistä ihmeestä iän karttuessa kumpuaa se apaattisuus, melankolisuus, passiivisuus, ilottomuus, toivottomuus jne.? Pahinta on, kun sitä samaa odotetaan myös puolisolta, ystäviltä, jopa omilta lapsilta. "Poikkeavuutta", eli sitä, että joku uskaltaa normaalisti iloita, olla onnellinen, tehdä haluamiaan asioita, paheksutaan, puhutaan heistä halveksivasti, vähätellen. - eläkunoletolemassa
kesk-ikä_rules kirjoitti:
Mitä tarkoitat nuoruuden etsimisellä?
Kyllä ihminen voi elää oman näköistä elämää, nauttia siitä täysin rinnoin, tehdä sitä mistä pitää. Elämä ei ole peilissä, vaan jokaisen sydämessä. Minusta on säälittävää, kun keski-ikäiset kuolevat henkisesti pystyyn.Tosi hyvin sanottu "Elämä ei ole peilissä, vaan jokaisen sydämessä".
- Aloinpuolivälissä
eläkunoletolemassa kirjoitti:
Kyllä, totta. Mutta niin kauan kuin on hengissä, voi alkaa elää! Se on valinta.
Miksi keski-ikäisenä, joskus jo kolmikymppisenä (!), aletaan käyttäytyä kuin olisi toinen jalka jo haudassa? Sanotaan joka toisen lauseen perään "niin, silloin minäkin, nuorempana...". Mistä ihmeestä iän karttuessa kumpuaa se apaattisuus, melankolisuus, passiivisuus, ilottomuus, toivottomuus jne.? Pahinta on, kun sitä samaa odotetaan myös puolisolta, ystäviltä, jopa omilta lapsilta. "Poikkeavuutta", eli sitä, että joku uskaltaa normaalisti iloita, olla onnellinen, tehdä haluamiaan asioita, paheksutaan, puhutaan heistä halveksivasti, vähätellen.Juttelet viisaasti mutta et kerro vastausta. Onko se kulttuuritausta, yhteiskunta, kirkko / uskonto, yleisesti opitut tavat ja asenteet ... eli joukoissa kasvava tyhmyys vai joku peruspersoonallinen turvallisuudenhakuprosessi?
- kök
Aloinpuolivälissä
Miten joku voisi kertoa toisen elämään vastausta? Tai valita jonkun toisen puolesta? Eiköhän se ole niin, että jokaisen meistä pitää tehdä ihan omat valinnat, löytää omat vastaukset. - Snaijasitko
Öööö ... Vastasin, yritin vastata "eläkunoletolemassa"-kommenttiin miksi ihmiset lopettavat elämisen liian varhaisessa vaiheessa ja rupeavat odottamaan kuolemaa ennen aikojaan. Se on merkillistä, koska yleensä vastauksia elämän suuriin kysymyksiin alkaa saada vasta siinä noin puolenvälin (50) paikkeilla. Siis jos ei ole luovuttanut ja tullut "apaattiseksi, ilottomaksi, passiiviseksi, toivottomaksi ... ".
Kukaan toinen ei voikaan antaa oikeita vastauksia esim. minun elämäni kysymyksiin. Sen sijaan mielipiteitä otan vastaan enemmän kuin mielelläni enkä taatun varmasti ole lopettanut elämästä liian aikaisin. Minähän vasta aloitin.
- sevanhataas
mutta ei nyt sentään tarvii valehdella vaimolle, pitää erota jos ei voi olla uskollinen..
- kasinovuodet
Katselin samaa, jotta muuttuneeko tuo. Ja muuttuipa se noin parissa kuussa viuhaan.
- kenttäkuri
Leikkaa sä tukka pois ja ala kutsuun uusia kavereita kotiin kun ukko ei siellä viihdy. Kasvata vielä parta niin eiköhän ukko ala ihmetellä. Tai jos se sitten alkaa kiinnostua niin peli on selvä. Se on tullunna homoksi.
- eläkunoletolemassa
Ap, kirjoitat "Olen tuntenut olevani onnellinen ja rakastettu." sekä myös monessa kohtaa "olemme olleet.." "olemme viettäneet...". Jotenkin minulle tulee sellainen kummallinen olo. Ettet ehkä sittenkään näe miestäsi oikeasti. Olet olettanut hänen olevan onnellinen, tekevän ja harrastavan kanssasi mieluusti, mutta onko oikeasti näin? Oletko ikinä puhunut vapaasti miehesi kanssa asioista? Siis vapaalla tarkoitan sitä, että hän saa (ja hänen pitääkin välillä) olla kanssasi eri mieltä. Ettei hänen elämänsä tarkoitus ole pelkästään tehdä sinua onnelliseksi, miellyttää sinua, elää pelkästään sinulle ja lapsille, unohtaen itsensä?
Joka tapauksessa kirjoituksestasi huomaa selkeästi, ettei miehesi ole ollut (vähintään viime aikoina) tyytyväinen kanssasi, puhumattakaan että pitkään aikaan olisitte olleet (tai ehkä koskaan?) sielun kumppaneita. Mielestäni sinun kannattaa pyrkiä todelliseen keskusteluyhteyteen miehesi kanssa. Kysellä mitä hän ajattelee yhteisestä historiastanne, yhteisistä harrastuksistanne ym., joita joskus oli. Mitä hän pitää tärkeänä, mitä loppuelämältään haluaa? Samalla voit kertoa mitä itse odotat parisuhteeltanne, loppuelämältä ja mitä pidät tärkeänä. Voit ehdottaa myös parisuhdeterapiaa. Siitä ei ole haittaa, vaikka ette eroaisikaan. Olisi kovin tärkeää tietää mitä miehesi oikeasti miettii elämästänne. Eri juttu sekin, oletko valmis ottamaan hänen mietteensä vastaan? Parisuhteessa kun kommunikointi töksähtää usein siihen, että toinen sanoo "olen onnellinen" eikä toinen sano miksei hän ole. Ei uskalla sanoa. Tai yksinkertaisesti, kuten monesti, haluaa saada elämänsä "suoritetuksi". Tuota suorittamista haittaa kaikenlaiset, etenkin ikävät poikkeamat. Kuten nyt se mihin ei ole tyytyväinen.- Mahdoton.mies
Pitkän parisuhteen aikana tehdään paljon kompromisseja puolin ja toisin. Molemmat puolisot joustavat, jotta yhteinen arki sujuu. Lasten kasvatuksessa pyritään löytämään yhteinen linja, raha-asiat pyritään hoitamaan sulassa sovussa, vapaa-aika ja harrastukset nivoutuvat yhteen. Syntyy vähitellen lukematon määrä sanattomia sopimuksia, kaavoja joiden mukaan perhe elää, toimii ja toteuttaa suunnitelmiaan. Kun toinen puolisoista alkaa jostain syystä rikkoa tätä sanattomien sopimusten kaavaa, syntyy kriisi. Tai on syntynyt jo aikaa sitten sen kaavojen rikkojan tajunnassa. Siitäpä sitten alkaakin se kommunikoinnin töksähtely ja vähän isommatkin ongelmat. Luottamus kärsii kun asioista ei kyetä neuvottelemaan. Ja kun ei pystytä sopimaan yhteisistä asioista ilman riitelyä, on mahdoton suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Riitely johtaa enempään riitelyyn. Vaikea sinne parisuhdeterapiaankin on riitelevää tai oman itsensä ja identiteettinsä kanssa painiskelevaa puolisoa saada. Mutta yrittää kannattaa.
- ellen_69
Mahdoton.mies kirjoitti:
Pitkän parisuhteen aikana tehdään paljon kompromisseja puolin ja toisin. Molemmat puolisot joustavat, jotta yhteinen arki sujuu. Lasten kasvatuksessa pyritään löytämään yhteinen linja, raha-asiat pyritään hoitamaan sulassa sovussa, vapaa-aika ja harrastukset nivoutuvat yhteen. Syntyy vähitellen lukematon määrä sanattomia sopimuksia, kaavoja joiden mukaan perhe elää, toimii ja toteuttaa suunnitelmiaan. Kun toinen puolisoista alkaa jostain syystä rikkoa tätä sanattomien sopimusten kaavaa, syntyy kriisi. Tai on syntynyt jo aikaa sitten sen kaavojen rikkojan tajunnassa. Siitäpä sitten alkaakin se kommunikoinnin töksähtely ja vähän isommatkin ongelmat. Luottamus kärsii kun asioista ei kyetä neuvottelemaan. Ja kun ei pystytä sopimaan yhteisistä asioista ilman riitelyä, on mahdoton suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Riitely johtaa enempään riitelyyn. Vaikea sinne parisuhdeterapiaankin on riitelevää tai oman itsensä ja identiteettinsä kanssa painiskelevaa puolisoa saada. Mutta yrittää kannattaa.
Hmmm. Tai sitten mitään kompromisseja ei tehdä. Etenkin lasten syntymän jälkeen eletään käytännön ja tilanteiden ehdoilla. Ne ratkaisevat pitkälti sen onko mitään neuvoteltavaa. Usein pakosta tulee sanaton sopimus. Aina niin pitkäksi aikaa, kun toinen alkaa rimpuilla siitä irti. Tuleeko siitä kriisi vai ei riippuu täysin parista.
Sanoit "Siitäpä sitten alkaakin se kommunikoinnin töksähtely ja vähän isommatkin ongelmat". Minun mielestä kommunikointi parin välillä on töksähtänyt tapauksessasi jo aika päivät sitten. Siitä lähtien kun ns. sanattomat sopimukset ovat syntyneet. Jos parisuhde ja kommunikointi todella toimii, on parin välillä sanallisia, yhdessä mietittyjä sopimuksia. Niitäkin pitää päivittää aika-ajoin.
- alkuperäinen_jatkaa
Alkuperäinen kirjoittaja jatkaa tilanteen päivitystä.
Aivan aluksi : Kiitos kaikille kiinnostuneille ja kommentoijille. Olen useaan kertaan palannut tähän ja lukenut ajatuksia ääneen. Ja pohtinut tilannetta. Toitte hyviä ajatuksia. Esimerkiksi se kun joku sanoi kenties miehesi on vain miellyttänyt sinua. Ehkä hän ei koskaan todella rakastanut tehdä asioita kanssasi.
Se iski lujaa. Kenties se on totta? Ehkä se oli vain Silmänlumetta (pelkää rakastumisen huumaa ei ollut, koska teimme näin vuosikausia myös lasten syntymien jälkeen) matkailimme, erästelimme, kalareissut pohjoiseen ja villit mökkiyöt.. hauskat kommellukset maailmalla, unelmat yhteiset, kumppanuus, myötä- ja vastamäet. Jos se tunne niissä ja nautinto olikin vain yksipuolista?
Olinko sokea raukka. Mieheni olisi ehkä halunnut jotakin muuta kun olla kanssani näissä mukana? Toteuttaa itseään ja sitä ei uskaltanut sanoa?
Hieman päivitystä kuitenkin: hankin uusia ystäviä koska miehelläni ei ollut enää aikaa minulle. Matkustelin/matkustelen uusien ystävien kanssa, hankin uuden harrastuksen. Hankin oman elämän. Yllättäen se on mieheni puolesta otettu vastaan hieman vastahakoisesti.. mutta olen jatkanut siitä huolimatta. Koen kuitenkin että en voi jäädä odottamaan milloin mieheni haluaa jälleen tehdä kanssani asioita. Jos joku kysyy rakastanko miestäni niin en ole varma mitä vastaisin. Onko hänessä vielä se mies johon rakastuin ? Onko vielä jotain jäljellä jonka vuoksi rakastan? Onko jotakin joka meidät yhdistää?
Vastaus on tietysti ainakin lapset. Ihanat lapset, joita me molemmat rakastamme ja joiden eteen teemme paljon. Ja joiden vuoksi meillä on yhä koti.
Miksi en lähde jo nyt? Siksi että en halua erota lasten takia. Lapset tarvitsevat kodin, isän äidin ja rakkautta. Kaikkea sitä saavat nyt ja ero repisi osan ainakin heidän elämässään. Turvallisuuden, yhtenäisen perheen. Miksi menisin sen heiltä riistämään? Oman itseni vuoksi? En todellakaan voisi.
Olemme edelleen yhdessä. Seksi on nautinnollista, ehkä sitä on vähän, mutta se on hyvää. Siitä suuri plussa. Olen kuitenkin yksinäinen hänen kanssaan. Surullisena katson välillä häntä ja muistelen mennyttä hyvää aikaa. Aikaa jolloin pystyin menemään hänen kainaloon.
Tiedän tämän päättyvän kun lapset lentää pesästä. Se myös saa minut surulliseksi, koska joudun luopumaan hänestä. Valitettavasti pelkät seinät ei pidä meitä yhdessä. Koen edelleen että minut on petetty. Petetty siksi että minut suhteessa jätetään yksin, kerrotaan niin ihan kiva, mutta en halua viettää aikaa kanssasi. Petetty ja jätetty. Olen edelleen loukkaantunut. Tiedän että se ei ole hedelmällistä, mutta voiko ihmistä torjua tehokkaammin. Sydäntä ei saa talloa.
En halua kostaa. Harrastukset hankin siksi että oma elämäni tulisi mielekkäämmäksi ja että kestäisin yksinäisyyttäni.
Emme tee yhdessä mitään, mies menee kavereiden kanssa ja töissä ja harrastuksissa.
Itse olen löytänyt uutta sisältöä elämääni mistä saan nautintoa. Olen intohimoisesti aloittanut uuden harrastuksen ja saanut paljon uusia hyviä tuttavia, ystäviä.. Joku sanoo että sädehdin, mitä olet tehnyt?
Joskus katson jotakuta rakastavaa paria hellyydellä. Haluaisin rakkautta. Haluaisin nauraa jonkun kanssa, tehdä niitä mukavia reissuja yhdessä. Jakaa samoja asioita, keskustella tai rakastella yömyöhään ja väsyneenä ja onnellisena käydä nukkumaan.. kaipaan rakastumista, hellyyttä, toisen ihoa. Sitä että voisin tuntea kumppanuuden, jakaa salaiset ajatukseni. Antaa hellyyttä ja ottaa sitä vastaan. Mutta en katsele muita miehiä enkä halua ketään toista. En todellakaan aio tehdä kenenkään kanssa mitään.
Näissä tunnelmissa hyvää alkanutta vuotta kaikille.- aikapäiviäjoo
Sehän on jo paljon jos seksi toimii ja lasten kanssa teidän on hyvä olla.
Itse olen jaksanut ja positiivisesti tsempannut itseäni auringon paisteesta, pikku jutuista. Mutta aivan turhaa itsensä fuulaamista se on, jos koko elämä muuten päin p:tä. Meillä ei siis toimi mikään juttu parisuhteessa. Apua haettu ja haetaan, että mies lasten kanssa pärjäisi paremmin eron jälkeenkin.
Itselläni kaikesta tyhjä olo. Mitä tästä itselle on mitään. Tykkään, että ihmisillä on hyvä olla, mahdollisimman hyvä olla. Me ollaan miehen kanssa saatu vaan pahaa olos aikaiseksi. Toisaalta en jaksa enää oikein uskoa mihinkään positiiviseen juttuun tulevaksuudessakaan, missään, millään tavalla. - anneZ
Miehesi on aivan varmasti rakastanut sinua, tai vähintään itse luullut rakastavansa. Mutta mitä sitä miettimään - nyt on nyt. Mies on muuttunut, eikä mitä ilmeisemmin enää rakasta sinua, ainakaan siten kuin haluaisit, parisuhteelta odotat. Tämän hetken perusteella päätöksiä tehdään, puoleen ja toiseen. Päätöksen teko myös monesti viivästyy, kuten sinullakin, odottelet lasten täysi-ikäisyyttä. Käytät lapsia tekosyynä siihen, ettet vielä halua erota "olla itsekäs". Näin tekee varmasti suurin osa pareista, joista vähintään toinen haluaa erota, mutta on päättänyt uhrautua. Vaikka lapsille parempi esimerkki olisi erota reilusti, eikä elää kulissielämää ilman sisältöä. Tai onhan teillä vielä nautinnollista seksiä sisältönä. Vielä. Se voi muuttua koska tahansa. Toisaalta varmasti itsekin tiedät, ettei seksin varassa kovin kauaa parisuhde kestä. Sen harjoittamisesta tulee pikemminkin entistä surullisemmaksi, tuntee itsensä entistä yksinäisemmäksi.
No, nyt tulee varsinainen kirjoitukseni sisältö :). Elikkäs tuo miehesi muutos. Olen paljon elämää nähnyt ja kokenut nainen. Minulle on paljon avauduttu asioista, joista useasti mielellään vaietaan. Silloin kun ihminen muuttuu, muutosprosessi on käymässä, niin sitä ei toinen ihminen huomaa, ei edes tai ainakaan puoliso. Usein muuttujallekin oma muutos tulee tavallaan "yllätyksenä". Eihän kukaan mene illalla nukkumaan sellaisena kuin ennen, ja aamulla herätessään huomaisi muuttuneensa täysin. Jos näin olisi, niin ihmiset paremmin huomaisivatkin oman muutoksen. Joka tapauksessa silloin, kun ihminen huomaa itsessään tai toisessa muutoksen, ei hän vielä ymmärrä sitä, tai ainakaan sen merkitystä, itselle, kumppanille, perheelle jne. Se tulee vasta ajan kanssa. Miehesi on varmasti jo tajunnut sen mitä hänen muutos merkitsee teidän parisuhteelle, eli eroa, mutta sinä työstät asiaa. Kerrot eroavasi vasta kun lapset on täysi-ikäisiä. Ajattelet, ettei mikään enää muuttuisi suhteessanne niin paljon, että se jouduttaisi eroanne. Tämä on kuitenkin pelkkä oletus. Tosiasiassa todennäköisemmin muutos teidän liitossanne on vasta alullaan.
sinä: " Haluaisin nauraa jonkun kanssa, tehdä niitä mukavia reissuja yhdessä. Jakaa samoja asioita, keskustella tai rakastella yömyöhään ja väsyneenä ja onnellisena käydä nukkumaan.. kaipaan rakastumista, hellyyttä, toisen ihoa. "
mies: "Hän vetoaa että kukaan hänen ystävistään ei harrasta vaimon kanssa mitään ja kaikki on tyytyväisiä."
Ensinnäkin miehesi ei voi mitenkään tietää onko ystäviensä vaimot tyytyväisiä. Tosin voivat olla, jos vaimot viis veisaavat miehestään eivätkä odota liitoltaan mitään henkistä. Miehen "letkautus" on kaukana siitä millainen teidän suhteenne joskus on ollut ja mitä nyt haluat suhteeltanne. Itse myös arvelen vahvasti, että miehelläsi on toinen nainen. Sellainen, jonka seurassa hän tuntee olonsa enemmän mieheksi - ei niinkään aviomieheksi. Jonka kanssa voi nauraa ja keskustella. Olen lähes varma siitä, sillä mies kaipaa rakkautta, seksiä ja romantiikkaa paljon enemmän kuin nainen :). Eikä ihminen lähde omasta mielestään hyvästä parisuhteesta seikkailemaan muualle ilman toista ihmissuhdetta, tai kiihkeää halua saada sellainen.
Taas todennäköisyys, jolle laittaisin lähes sataprosenttia. Miehesi on myös päättänyt jatkaa liitossanne siihen asti kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä. Yrittää sen vuoksi pitää sinut edes jotenkin tyytyväisenä harrastamalla seksiä kanssasi, käyttäytymällä jotakuinkin siivosti. Ero on ainoa asia mitä hän pelkää tällä hetkellä, sillä se jos mikä häiritsi ja sotkisi hänen elämää. - hdfhf
Minullakin ex muuttui; entiseksi vastakohdakseen. Ei enää huomioinut minua, ei lapsia. Sen sijaan oli ilkeä. Jostain sain rohkeutta erota, joka myös teini-ikäisten lasteni mielestä oli erittäin toivottu vaihtoehto. Ap:n tavoin selitin pitkään jatkavani liittoa lasten vuoksi, vaikka itsekin sisimmässäni tiesin, että oli vain liian kiltti vellihousu erotakseni... Nyt jälkeenpäin olen kuullut lasten näkemyksiä lapsuudestaan, eikä se ole kovin hääppöinen. "Perhe-elämä" tarkoitti ainaista selviytymistä exän erilaisten ongelmien keskellä. Kaikkien energia kului siihen. Eron jälkeen vasta tutustuin kunnolla lapsiini; joista nuorinkin oli jo lähes teini-ikäinen. Eikä taastusti ole sattumaa, että eron jälkeen lapset alkoivat viihtyä kotona. Ennen olivat aina ystävillään. Eron jälkeen ystävät olivat meillä. Lohduttauduin pitkäpiimäisestä erosta sillä, että ex olisi vain aiheuttanut paljon lisäharmeja, mikäli lapset olisivat olleet alle 12-vuotiaita.
- voijukrat
No hei, mitä merkitystä sillä on mitä menneisyydessä on ollut? Menneisyys on ollut ja mennyt, ei sitä voi muuttaa. Toista ihmistäkään ei voi muuttaa. Sinun pitää ajatella asiaa, teidän suhdettanne, tismalleen vain omalta kannaltasi. Kaikki muu vie harhaan. Lapsennekin ovat jo varsin isoja, ja tajuavat aivan varmasti, ettei sinulla ja miehelläsi mene hyvin. Näkevät sinun surullisuutesi, kodin pinkeän ilmapiirin. Lapset eivät ole tyhmiä, todellakaan. Etenkin lapsille olisi parempi näyttää, että voi valita. Ei tarvitse elää liitossa, parisuhteessa ja yrittää kynsin hampain pitää kiinni perheen "yhdessäpysymisestä". Tosiasiassa sinä ja miehesi olette eronneet toisistanne jo aikapäivät sitten.
- hjuiyo
Kun kumppani alkaa muuttumaan, se voi olla juuri tätä itsestä huolehtimista, vaatteita ostetaan, hiustyyli muuttuu, enää ei kotona viihdytä ja samalla jää entiset tuttavuudet. Taakse kätkeytyy melkein aina salasuhde, jolle pitää esittää nyt miestä tai naista, siinä oman itsetunnon kanssa kamppaillaan, kun ei hyväksy edes entistä minäänsä, vaan alkaa teiniksi.
Katsokaa eronneita ihmisiä, kun ovat päässeet omaan asuntoon, alkaa todella muutos, hyvin monet muuttavat pukeutumisen, hiukset ja alkavat käydä saleilla, ruokailu muuttuu ja kukaan ja mikään entinen ei kelpaa, yleensä ei edes se vanha tuttavapiiri. On menossa kosiomenot.
Mietin löytyikö lääke tautiin omalta puolisolta siten, ette menisitte yhdessä vaatekauppaan ja hakisitte sitä muutosta kumpikin vaatetukseen ja kohentaisitte ulkoista olemusta, ei ehkä ihan teiniksi muuttumisella.
Kumpikin voisi harrastaa vaikka omissa piireissään ja muutoin sitten perheen lomat ja elämä olisivat yhdessäoloa. Paljon keskustelua ja suunnitelmia, ei aina vain sitä samaa vuosien mittaan jämähtänyttä elämää, muutama irtiotto uusiin asioihin jos mahdollista niin vielä yhdessä.- voihankiusaus
Onko ihmiset tosiaan kaikki nykyään noin ulkonäkökeskeisiä? Harmi, kun meille ei terapeutti osannut kertoa, että mies kun hankkii sixpackin ja uusia vaatteita ja minä samoin niin parisuhde alkaisi toimimaan.
Eikä sillä ulkonäöllä kukaan onnelliseksi tule, tai voihan joku tulla. Lisäksi kyllä sillä minkälainen mielikuva sinulla ihmisestä tulee ennemmin tai myöhemmin, vaikka vaan parjaamisen kautta, sillä on suurempi merkitys. Ihan turha silloin edes miettiä mitään parempaa koskaan, aina tulet törmäämään siihen. - anneZ
Eivät ihmiset ole ulkonäkökeskeisiä. Se on pelkkä oletus, kun haluaa siirtää huomion parisuhteen sisällöstä muualle.
- SETA_11
Korostat hyvin paljon miehesi "muuttumista". Minulle tuli hyvin sellainen olo, ettei miehesi ole muuttunut, mutta nyt hän vasta uskaltaa olla oma itsensä, tehdä asioita joita on vuosikaudet halunnut tehdä, olla sellainen kuin on. Hän on saattanut uhrautua perheen eteen - aivan samoin kuin naiset joskus tekevät - omistautua sinulle ja lapsille, koska on ajatellut kaikkien muiden odottavan sitä häneltä. Hyvin usein parisuhteessa päädytään eroon juuri siksi, kun jompikumpi on löytänyt itsensä ja tietää mitä haluaa.
Veikkaan myös, kuten tuossa edelläkin, että miehelläsi on toinen nainen. Ja samoin, että mies vain odottaa lasten kasvamista, eroa odotellen.- Mitäonyksityisyys
Tämä olisi ollut tosi hyvä kommentti ilman loppukaneettia. Ihmiset voivat kasvaa, kehittyä ja muuttua myös ilman toista naista tai miestä. Olipa se toinen olemassa tai ei, niin se on juttu ja aihe, joka ei kuulu kenellekään, ei yhdelle ainoallekaan asianosaisia lukuunottamatta.
Miksi hiivatissa se aihe on kuitenkin koko ajan tapetilla? - voijukrat
Minusta SETA_11 kirjoituksen pointti oli juuri tuossa loppukaneetissa, "Ja samoin, että mies vain odottaa lasten kasvamista, eroa odotellen."
Nimenomaan ap:lle suunnattuna. Ihmiset todellakin kasvaa ja kehittyy erilleen myös ilman toista naista/miestä. Mutta kaikkien tiedossa on, että erilleen kasvetaan, ja usein siihen kuuluu toinen suhde/suhteita. Ei ehkä edes vakavia, mutta kuitenkin.
"Hän löysi uuden harrastuksen ja uudet ystävät. Näiden parissa viettää päivittäin aikaa. Ja tekee kaveriporukan kanssa reissuja. Minun seurani ei kelvannut enää. Toki olin tästä surullinen, mutta ajattelin että suhteen ulkopuolella pitää olla omaa aikaa.. ehkä hän kohta palaa takaisin?"
Mies on löytänyt uuden harrastuksen, uudet ystävät, viettää aikaa päivittäin heidän kanssaan. Tekee reissujakin.
Ap kirjoittaa tehneensä samoin. Saanut elämäänsä sisältöä, ystäviä, tuttavia. Ap jatkaa, sanoo ettei ajattele toisia miehiä " En todellakaan aio tehdä kenenkään kanssa mitään. " Niin, mikä estää? Käytännössähän pari elää molemmat omaa elämäänsä eikä heitä yhdistä (oikeasti) enää mikään. Oikeasti siksi, että ap kaipaa parisuhteelta rakkautta, yhdessäoloa, reissuja jne. Kaikkea mitä siinä ei ole. Uskokaa tai älkää, mutta tieto miehensä edes yhdestä syrjähypystä voisi radikaalisti muuttaa ap:n ajatuksia realistisempaan suuntaan. Se myös herättäisi tiukempia kysymyksiä parisuhteen tulevaisuudesta. Haluaako ap enää edes, että mies "palaisi takaisin"? Jaksaako hän odottaa lasten täysi-ikäistymistä? Ja jos mieskin vain odottelee eroa ja lasten täysi-ikäistymistä, niin kannattaisihan siitäkin puhua? Juuri heillehän asia kuuluu, heitä koskee.
Usein tuppaa olemaan myös niin, että ihminen saa sitä mitä haluaa, vaikkei tietoisesti etsi. Arvaa kuinka paljon tunnen eropareja, joista toinen on kaivannut jotain; yleensä rakkautta tai/ja seksiä, jota ei omassa suhteessa ole ollut. On vain ajan kysymys milloin löytää sopivan uuden suhteen. Tai suhteita. - uteliaisuuskintärkeää
Luin tässä jutun hiljattain, jossa oli hirmu hyviä elämänohjeita. Sen pääpainot oli unelmiin uskominen, rakkaiden ihmisten tukeminen ja uteliaisuus. Se korosti myös sitä, että kaikille ei kannata olla rehellinen. Ja tärkein pointti oli: varo mitä toivot, sen voit myös saada.
- Elämänjanoaseon
Yeap, uteliaisuus tulee vain käsittää oikein. Se ei tarkoita sitä, että pitää tietää ja urkkia, mitä naapurissa tapahtuu.
- mikämahdollista
uteliaisuuskintärkeää kirjoitti:
Luin tässä jutun hiljattain, jossa oli hirmu hyviä elämänohjeita. Sen pääpainot oli unelmiin uskominen, rakkaiden ihmisten tukeminen ja uteliaisuus. Se korosti myös sitä, että kaikille ei kannata olla rehellinen. Ja tärkein pointti oli: varo mitä toivot, sen voit myös saada.
uteliaisuuskintärkeää
Neuvottiinko kirjassa kuinka pitkälle unelmiin kannattaa uskoa? Minusta tuo on vähän pöllö elämänohje, sillä siihen jos mihin todellakin juututaan. Kuten ap on juuttunut "kokonaisen perheen unelmaan" tässä. Unelmiin ei mielestäni myöskään usko riitä, vaan on niiden eteen on ponnisteltava, niitä on tahdottava isolla T:lla. Ei ne muuten toteudu. Juuri koskaan ei toteudu sellaiset unelmat, joihin itse ei voi mitenkään vaikuttaa.
- ajatustenpurkua
Kuulehan ap, olet saanut jo lukuisia viestejä ja neuvoja muilta ja edelleen jauhat samaa asiaa. Miksi et voi hyväksyä sitä, että vaimosi haluaa erota?
Oma tilanteeni ei ole samanlainen, mutta hyväksymisasia myös toiselle vaikea. En ole kauheasti viitsinyt avata asioita tänne, mutta koska tämä on anonyymipalsta ja en asioista kenenkään nimillä puhu, niin aion jatkossakin melko avoimesti kirjoittaa. Eli meillä on jo vanhemmat lapset. Se on ikävää ap, että puolisosi ei ole halunnut kanssasi pariterapiaan lähteä. Minun mielestäni se pitäisi aina kokeilla ennenkuin luovuttaa. Meillä pariterapiassa selvisi ja puhuttiin lähes vuoden ajan suhteemme ja perheemme ongelmista ja toinen ymmärsi varsin selvästi mikä on ongelma. Toiminnassaan ei mitään muutosta tapahtunut ja ei, vaikka kuinka kovasti haluaisin hänen puolestaan lasten edestä toimia niin en voi. Olen voinut tukea häntä, mutta toisen puolesta en voi käytöstä lapsiaan kohtaan muuttaa, valehtelua minua kohtaan muuttaa. Haluaa silti vain jatkaa suhdetta. Kyllä minussakin vikoja on, tiedän sen, enkä minäkään aina ole tukenut, mutta ei suhde vuodesta toiseen vaan toimi niin, että toinen yrittää uskoa toisen lupauksia ja tukea. Itse en myöskään halua enää menettää mitään mahdollisuuksia rakkauden kokemiseen jonkun muun kanssa, kun suhde on näin hankala. Suhteeni aikana näin on käynyt. Puolisoni kanssa näistäkin asioista on puhuttu.
En myöskään usko ap, että kiltteytesi on se syy miksi toinen haluaa eron vaan se eron syy voi olla siinä toisessa tai jokin asia suhteessanne ja perheessänne. Kiltteys on mielestäni aina hyvä asia ihmisten välisissä suhteissa. Toki siinä aina välillä kuonoon saa, mutta valtaosa ihmisistä haluaa hyvää muille ihmisille. Sinisilmäinen ei kannata olla. Itsekin olen kiltti ja olen miettinyt, että olenko liian kiltti kun kerta toisen jälkeen uskoin toisen muutoslupauksiin, mutta mietiskelyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että en ole ollut. kesti vain aikansa tajuta asiat ja toisaalta halusin viimeiseen asti pitää lapsilla ehjän kodin. Tämän vuoksi ja turhautumisenkin vuoksi olen varmasti itsekin sortunut tässä ilkeyksiin. Älä ap kuitenkaan muuta kiltteyttäsi, minäkään en aio. Eron jälkeenkin haluan olla kiltti. - ytytrs
"ehkä hän kohta palaa takaisin?"
"Hän vetoaa että kukaan hänen ystävistään ei harrasta vaimon kanssa mitään ja kaikki on tyytyväisiä"
"hän ei tajua asiaa. Tätä muutosta on kestänyt muutama vuosi."
Miehesi on tyytyväinen, sinä et ole. Luuletko tosissaan, että mies "palaa takaisin" ? Mikä tarve hänellä siihen olisi, koska näin on hyvä, eikä hän tajua asiaa kannaltasi (tai pikemminkin halua tajuta)? Haluatko elää "sitku-elämää"? Kannattaako? Elämässä voi todentotta valita toisin. - Tykkäänajatuksesta
Olix tää jo täällä: " parempi muuttunut kuin juuttunut " ? (Cheek)
- mikämahdollista
Hyvä! Kyllä Cheek tietää!
Sinun, ap, ei nyt myöskään kannata juuttua menneeseen. Se oli mitä oli, mikä meni. Nyt on nyt. Ihan turhaa touhua yrittää muuttaa miestä takaisin 90-luvulle (tai whatever). Ei sellainen ole mahdollista. Nyt on sinun aikasi valita, ja tehdä päätöstä asian suhteen.
- suru1
Hei ap. Valitettavasti miehelläsi on salasuhde, kaikki merkit viittaa siihen. Minulle on käynyt ihan samoin, en olisi ikinä uskonut että mieheni aloittaa suhteen toisen naisen kanssa. Mieheni muuttui myös ja alkoi viettää aikaa "työkavereiden" kanssa, laihdutti ja alkoi pitää kunnostaan huolta..... minusta oli vain kiva, kun huolehti itsestänsä. Meillä on kolme lasta, joista yksi vielä asuu kotona. Yhdessä olemme olleet yli 25 v ja meillä on ollut hyvä ja tasa-arvoinen avioliitto, rakkauttakin löytyy. Ero on vireillä nyt kun salasuhde paljastui. Mies ei tiennyt halusiko yrittää vielä yhdessä vai jatkaa suhdettansa, tein päätöksen että erotaan, en voi antaa anteeksi enkä unohtaa tapahtunutta. Nyt etsin asuntoa itselleni ja lapselleni, tämä on todella raskasta aikaa, onneksi lapset ja ystävät auttavat jaksamaan eteenpäin. Miehillä usein on jo toinen nainen valmiiksi katsottuna ja suhteessa häneen, ennen kuin "uskaltaa" ajatella eroa vaimosta. Niin julmalta ja epäuskoiselta kuin se kuulostaakin, mutta olen aivan varma että kolmas osapuoli on mukana tässä ap:n avioliitossa. Kun olet ap rehellinen itsellesi, alat huomata merkkejä tästä, ja kun kysyt mieheltäsi asiaa, hän kieltää kaiken. Minullakin meni kauan aikaa ennen kuin tajusin asian....... kunnes olin aivan varma jo asiasta, miestä ei näkynyt juuri koskaan kotona, ja puristin tiedon ulos. Nyt mies majailee tämän uuden naisen luona, kunnes saamme eron järjestymään.....
- Eijunalauta
"Rakkauttakin löytyy" mutta et "voi antaa anteeksi" etkä "unohtaa tapahtunutta".
Miten sinä voit olla "aivan varma että kolmas osapuoli on mukana tässä ap:n avioliitossa" kun et sinä tiedä edes millä mallilla oma sotkusi on?
Aivan hirrrveää yksinkertaisuuden ylistystä koko juttu. Onko elämäsikin?
- 7575763
No ei todellakaan mies enää rakasta sinua, käytännössä olette jo eronneet ajat sitten, henkisesti siis. Lähdet nyt siltä pohjalta suunnittelemaan elämääsi uudelleen.
- semmoistaseon
"Hän sanoo että on nyt mies eikä pikkupoika ja uusien ystävien kanssa hän tuntee olevansa mies."
Kuulosta kyllä taantumiselta nuoruuteen pitkätukka, tatuoinnit ja lihasten kasvattelu...
Mutta siis, haluatko jakaa elämäsi sellaisen miehen kanssa joka on sinulle ventovieras? Minulle eikä tälle palstalle tarvitse antaa vastausta mutta mieti sitä itseksesi. Ota sinäkin aikaa itsellesi ja omaan elämääsi tukeutumatta mieheen. Monet naiset ei vaan osaa. Tuollaisten muutoksen ei tarvitse johtaa eroon vaikka suuri todennäköisyys siinä on kun toinen tai molemmat löytää sielunkumppanin uusista piireistä. Voi käydä niinkin että pari "löytää toisensa uudelleen" ja taas on jännää. - kokemustaroppakaupalla
Miehesi pettää.
- Toivottavastiei-itseään
Onko kivaa ylistää omaa yksinkertaisuuttaan?
- auts.outs
Ap ei vaikuta kovinkaan miellyttävältä tai rehelliseltä ihmiseltä. Mukava kuitenkin kuulla, jos miehesi viimein on alkanut ryömiä tossun alta. Vielä kun pääsee sinusta eroon, niin voi alkaa elää. Vaikka vuosia hukkaan menikin.
- Kaikkeaeivoisaada
Minun mieheni taas sysäsi minun haluni tehdä itsekseni juttuja. Hän siis loukkasi minua yms. kaikkea paskaa mitä pitkään parisuhteeseen nyt vaan sisältyy. Hän sai uusia kavereita ja paljon hauskaa. No kun sitten monien riitojen jälkeen aloin ottamaan itselleni tuulta siipien alle, enkä kertonut hänelle kaikkea, enkä todellakaan ollut enää rehellinen, salailen ja valehtelen melkein joka asiassa. Niin nyt sitten se yhteinen aika yhtäkkiä kelpaisisikin. Itselläni ei ole homma lähtenyt mitenkään lapasesta mutta tykkään tästä uudesta muutoksen tuulesta elämässäni. Enkä oikein nää avioliitollamme enää tulevaisuutta. Kiitos miehelleni että avasi minulle oven uuteen elämään. Mutta samalla sulki kyllä omansa. Nimittäin minä olin h-e-l-v-e-t-i-n hyvä vaimo ja kaveri.
Kiva myös huomata että vaikka menee vielä sormus sormessa paikkoihin niin heti säpinää, jos menee siis ilman omaa miestä niin muut miehet tulevat heti tekemään tuttavuutta ja lörpöttelemään. Ihanaa kun tällainen vanha akka tulee huomioiduksi. Enkä tarkoita baareja. Enkä minä mitään uusia miehiä elämääni kaipaa. Mutta taitaa minussakin joku uutuuden viehätys loistaa kun niin hymyileviä ja iloisia ihmisiä ympärilläni :D
Ja jos nyt ap:lle pitäisi jotain ohjeita antaa niin mietein tässä hetken ja nämä pari tuli omasta elämästä mieleen:
-Hymyile läpi kyynelten
-Asenne on rock! - Sydämeensattuu
Minunkin puoliso on muuttunut. 20v aviossa, 2 täysikäistä opiskelijanuorta, 1 ajoittain kotona. Mies kotona käyttäytyy huonosti (kiukkuinen, väsynyt) ja muualla loistaa kuin Naantalin aurinko. Eikä selvästikään välitä käyttäytyä. Haukkuu kokoajan (lapset melkein aina käännetty äitiään vastaan haukkumalla, ajoittain huomaa valitettavasti seuraukset) ja juoksisi mielellään omissa menoissaan ennemmin kuin ymmärtäisi tehdä meille jotain kivaa ja yhteistä. Ja jos jotain teemmekin yhdessä, pilaa sen jollain tavalla kuitenkin (haastamalla riitaa humalassa t.vast.). Omia juoppokavereita miehellä myös riittää ja niiden kanssa viihtyisi aina vaan yhteinen oma koti ja puoliso tuntuu olevan ihan toissijaista. Hänessä on alkoholistin vikaa (väkivaltainenkin joskus), mutta töissä käy ja omasta mielestään maksaa kaiken, vaikka itse maksan sen minkä työttömyyskorvauksestani pystyn, hoidan kodin ja palkoistani olen maksanut 30 v tätä tilannettani ennen kaikkea ja miestänikin autan hänen omissa töissään, vaan kun en kuulemma tee mitään? En ole mitään koskaan kuulemma maksanut / tehnyt... Etsin tstotyötä ja kannustukseksi saan, ettet sä mitään töitä enää löydä, eilen viimeeksi... (500 pv olen hakenut kohta kyllä). Eli asennevika, ajatusvirhe maksujamme kohtaankin on miehellä ja sen saa silmille kokoajan. Eikö puolisoa pitäisi tukea, eikä näin käyttäytyä? Eli lähtölaskenta meilläkin käynnissä, jos ei meno muutu ja tuskin muuttuu parempaan. Vaikea jaksaa, kun toinen ei yhtään tunnu enää pitkään aikaan edes yrittävän. Puoliso haluaisi ilmeisesti erota ja pitää asunnon ja asunnon haluan itsekin. Eli myynti vieraalle kai edessä, kun sopimukseen emme taida päästä. Tämä olisi ehä paras ratkaisu, vai mitä. Tietysti olisi mukava jatkaa yhdessä, jos kotona saisi ihmismäistä kohtelua, vaan ei enää siltä näytä. Ei kai tällaista käytöstä vaan palstan miehet puolusta...? Ikävää kärsijäpuolisoa kohtaan tällainen meno. Itse en vielä haluaisi erota, mutta mitä pitkittämään sitten kai, jos kumpikaan ei viihdy. Eli mulla taitaa olla aika paha tilanne palstan muihin verrattuna....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700