Milloin tämän osaatte painaa kalloonne?
Olen huomannut, että ihmiset puhuvat "fyysisestä kehitysvammasta", joka tarkoitta heille pyörätuolissa istuvaa, kuulolaitteita käyttävää, epämuodostuman omaavaa tai lyhytkasvuista henkilöä. Ei näin, nuo edellä mainitut eivät ole kehitysvammaisia. He voivat olla vaikkapa huippuälykkäitä, mutta on myös monivammaisia ihmisiä. Ihmisellä voi olla vaikkapa kehitys- ja liikuntavamma samaan aikaan, mutta ne ovat silti kaksi eri vammaa eri nimissä. Kehitysvamma on älyllinen vamma eli henkilöllä on alle 70 älykkyysosamäärä sekä toimintakyky heikentynyt.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.