Apulaiskaupunginjohtajamme Juha Isosuo ei selvästikään viihdy virassaan. Herra on aiemmin pyrkinyt Espoon johtoon ja kansanedustajaksi, mutta tärppi on hänet hylännyt. Nyt Isosuo pyrkii kuntaliiton johtajaksi ja taas tulee takkiin. Kun hakijoiden joukossa on entinen kansainvälisen investointi-pankinjohtaja ja ex ministeri Jari Koskinen, ei Isosuolla ole mitään mahdollisuutta. En tiedä miksi Isosuo ei viihdy virassaan, mutta arvostelukyky näyttää puutuvan herralta tyystin, koska eihän kannata pyrkiä tehtäviin, joihin pääsy on mahdotonta. Jo kadunmieskin olisi tiennyt ettei Isosuolla ole mitään mahdollisuutta kansanedustajaksi ja lisäksi hän vei kipeästi kaivattuja ääniä kaupungin muilta kokoomusehdokkailta.
Jos Isosuolla olisi nyt yhtään järkeä päässä hän vetäisi anomuksensa kuntaliiton johtoon pois, ennenkuin se palaa bumerangina takaisin. Kuntalaisten edun vuoksi olisi kyllä hyvä että tästä monta sopimusta möhlinyt ja satoja tuhansia kaupungille tappioita toimillaan tehtaillusta herrasta päästäisiin eroon, mutta tällä erää niin ei tapahdu. Tehtävät, joihin hän pyrkii, vaatisivat yksinkertaisesti suurempia saappaita.
Isosuo yrittää taas
17
<50
Vastaukset
- TotuusOnTämä
Jari Koskinen on nynny, ei sovi tuohon virkaan, ei suutaan aukaise valtuustossa. Juha Isosuo on sosiaalinen, koulutukseltaan juristi ja kokenut kunnallismies. Koskisella ei ole kuntatietoutta muuta kuin että käy haukottelemassa valtuustossa ja räpläämässä puhelintaan, ei selvästikään viihdy luottamustoimessaan. On vaan ollut ehdokkaana ja ääniharavana, kun jotkut ilmeisesti pitävät häntä jonkinlaisena "kykynä". Investointipankkiura oli täysi floppi ja kaikkihan sen tietää. Pysyköön vaan maanviljelijänä.
- ToivottavastiTärppää
Kyllä asia oli niin, että Isosuo teki hommat, kun Hellstén vaan edusti ja juoksi kaikenmaailman pippaloissa kokkaamassa. Mikä mahtaa olla tilanne nykyisen ykkösjohtajan aikana? En yhtään ihmettele, että Isosuo haluaa täältä isompiin ympyröihin. Onnea vaan!
- Etuisuudet.etusijalla
Ainahan demulit laiskottelee.
- TodellaSäälin
Taas sama looraan valmis äijävanhus asialla aloituksen suhteen. Se on faktaa.
- GG-Man
Isosuon töpeksimistä nähtii SCC tiimolla jo aivan riittävästi. Mies ei osaa edes kauppakirjaa laatia siten, ettei siinä ole tulkinnanvaraa. Rahaton Ritsku teki yli 8- miljoonan alustavan kiinteistökaupan ilman, että olisi maksanut edes käsirahaa. Tuollaiseen ei suostu kuin täysin tumpelo Isosuo. On tyhmää tehdä edes esikauppaa kaupungin maasta, ilman varmuutta siitä, että kauppahinta tulee myös maksetuksi.
- turbdidnd
Liikemies Kari ei huomannut mitään vaan tuki liikemies Ritskua.
- OnneaJaMenestystä
Kiitos Kari alias GG-Man (klo 13.10) selvennyksestäsi. Emme olisi tienneetkään ilman tuota selitystä.
Silti Juha Isosuolle kaikkea onnea viranhakuun. Täällä HML:sa on ihan tarpeeksi ollut kintuille kuseksijoita, joten toivottavsti pääset isompiin ympyröihin - JätäPaskatänne
Hyvä Juha, että yrität täältä käpykylästä parempiin piireihin ja pääset tämänkin palstan loanheitosta. Paskat jäävät tänne rypemään omman toivottomuuteensa.
- VaraVaraVarajohtajaksi
Ei mitään mahiksia noilla näytöillä isompiin saappaisiin. Muualta tulee virkeämpiä ja pätevämpiä ehdokkaita, valitettavasti. Nyt pitäisi Juhallekin noilla näytöillä Hämeenlinnan löytää rahallisesti turvattu loppusijoituspaikka ennen eläkkeelle siirtymistä. Auttaiskohan Tapsu tässä asiassa vaikka eri puolueen mandaateilla onkin kiivennyt eteenpäin?
- GG-MAN
OnneaJaMenestystä kirjoitti:
Kiitos Kari alias GG-Man (klo 13.10) selvennyksestäsi. Emme olisi tienneetkään ilman tuota selitystä.
Silti Juha Isosuolle kaikkea onnea viranhakuun. Täällä HML:sa on ihan tarpeeksi ollut kintuille kuseksijoita, joten toivottavsti pääset isompiin ympyröihinKintuille ei turhaan kuseksita. Isotuho on aivan oikea määritelmä, sillä aikaansaanokset Hämeenlinnassa ovat kaikkea muuta kuin hyvät. Oli esittelemässä Aulangon rantapöheikköjen ostoja kaupungille törkeään lähes miljoonan ylihintaan.
Hyvät veljet golflyhtiössä ovat ikuisesti kiitollisia. Luulisi, että kaupungilla olisi ollut tarvetta muuhunkin kuin kaavoittamattomaan rantalettoon, joka on edelleen lettoa ja pusikkoa. Mutta olihan toveri Iisakki myös kiivaasti oston kannalla, sillä kavereita oli Iisakillakin tämän typerän kaupan hyötyjinä.
Ps. Kiitos kunniasta Karin suhteen. - HesuHHH
JätäPaskatänne kirjoitti:
Hyvä Juha, että yrität täältä käpykylästä parempiin piireihin ja pääset tämänkin palstan loanheitosta. Paskat jäävät tänne rypemään omman toivottomuuteensa.
Sokea kana (Isosuo) ei pätevyyttään parempaa duunia voi löytää. Nykyinenkin homma on aivan liian kova pätevyyteen suhteuttettuna. Kun Ritaluoman tapainen koijjari kusettaa mennen tullen lähes kaikkia kaupungin politiikkoja, Karia ja Lulua lukuunottamatta, niin eipä ole hurraamaista.
- Bfeyhddf9
Liikemies Kari tuki liikemies Ritskun höppöhanketta. Hesulla on väärää tietoa asian suhteen.
- zdfdfz
onko sulla pipi päässä kun tukiasiat on hukassa?
- hhjjjjjkjj
Juhalla on ainakin 10 konetta millä lähetellä hukkuneita viitenumeroita ritaluomalle joka uusi vuosi ei ihan turha jätkä luulisi tästä olevan apua työnhaussa
- Laaturyteikköseon
Juha on nyt uransa huipulla vanhempana sisälähettinä kaupunginjohtajalle. Siitä sitten joskus eläkkeelle ja viheriölle. Everstin kentällä ainakin selkään taputtelijoita riittää, voi siinä jokunen entisen rantaliejuryteikön eliittihuvilankin omistaja tarjota napsun klubitalolla
- hakisvaikkahattulaan
koskaan ei sinne paskamaalle nouse yhtään tönöä mutta golffarit saivat juhan suosiollisella avustuksella hienon klubirakennuksen veronmaksajien rahoilla.Ja tommoinen ukko on vielä hämeenlinnan melkein paalupaikalla ja yritti eduskuntaankin, onneksi surkein tuloksin
- MieliJonkunHorjuu
hakisvaikkahattulaan kirjoitti:
koskaan ei sinne paskamaalle nouse yhtään tönöä mutta golffarit saivat juhan suosiollisella avustuksella hienon klubirakennuksen veronmaksajien rahoilla.Ja tommoinen ukko on vielä hämeenlinnan melkein paalupaikalla ja yritti eduskuntaankin, onneksi surkein tuloksin
Mikä sököpään juttu tämäkin on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996013
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804782Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963035Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282823Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262095Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191506Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764