Tutkintavankeudessa odottavalle kymmenelle huostaanottajalle on luettu syytteet lapsiin kohdistuvista rikoksista vuosina 1999-2001 ja 2005.
Pitkän pohdinnan jälkeen EU:n lasten tuomioistuin ja Human Right Organization on todennut syyllisiksi kymmenen henkilöä, jotka syyllistyivät lasten pakottamiseen, vanhemmilta varastamiseen ilman riittäviä perusteita, asemansa väärinkäyttöä, lahjuksen ottoa, rikosta ihmisyyttä kohtaan, vanhempien alistamista ja nöyryytystä, heidän elämänsä täydellistä tuhoamista. Lisäksi Suomen valtiota on todettu syylliseksi lasten aseman heikosta tilasta ja täydellisestä vanhempien aliarviomisesta. Suomen valtio saa sakkorangaistuksia, - kertoo Lasten Independend News.
Eilen illalla tehty vaikea päätös on ensi askel lasten vapauksien puolesta. - sanoo EU:n Child Ministery speaker Angelica de Rain-Bow.
Rikollisilla on vielä armahtamis oikeutta Global State Councilla, johon todennäköisesti heidän asianajajansa Adolf Sdallin vetoaa. Sitä ennen menee ainakin kymmenen vuotta, ennen kuin voi anoa armahtamista.
Emme kadu mitään! - oli Mussol syytetyn kommentti.
Oikeus on meidän, koska olemme isompia kuin lapset! - huusivat syytetyt.
Leikkikentällä tavataan. - oli muuan kommentti.
EU: Childn Ministery on iloinen kaikkien lasten puolesta, että oikeusprosessi saa näkyviä tuloksia.
Emme tahdo aikuisten pakkovaltaa. - kertoi Kari de Rain, Ranskan aluesihteeri ja komission jäsen.
Jannika Puistonen
World Child News
Kymmenelle huostaanottajalle teloitus tuomio
WorldChildNes
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703