Rasittava 3 -vuotias

Mistä mahtaa johtua vai onko ihan normaalia että 3 vuotta täyttävä poika on todella vilkas, ehtii joka paikkaan, nappaa käsiinsä ja räplää aivan kaikkea mitä käden ulottuvilta vaan löytyy (wc-harja, isänsä parranajokone, käsisaippuat, kaukosäätimet, sakset, veitset, kynät ym. Listaa voisi jatkaa loputtomiin). Kaikki pitäisi pyrkiä saamaan pois lapsen ulottuvilta ellei halua lapsen koskevan, mutta samaan aikaan ellei hän jonnekin yletä, hakee hän tuolin ja kiipeää tuolille tai jopa pöydälle ylettyäkseen hänen ulottuviltaan pois laitettuihin tavaroihin. Edes lääkkeet eivät ole turvassa lääkekaapissa, vaan poika kiipeää tuolilta pöydälle ja ylettyy keittiön pöydällä seistessään moniin lääkkeisiin. Jonkun pitäisi melkein koko ajan olla viihdyttämässä, lukemassa kirjaa hänen kanssaan tai kaikkein mieluiten mennä hänen kanssaan ulos leikkimään. Ulos leikkimään meneminen on hänen mielessään ensimmäisenä kun hän aamulla herää, kuten myös viimeisenä ennen nukkumaan menoa. Tulessamme sisälle esim. syömään, tahtoo hän heti ruoan jälkeen takaisin ulos. Lasten ohjelmat ja tietokonepelit ovat ainoa keino saada hänet pois kintereiltä edes hetkeksi tosin heti kun lastenohjelma tai peli loppuu, on poika taas kintereillä. Ruokaa ei saa laittaa rauhassa, vaan hän haluaa aina tietää ja nähdä mitä ruokaa ollaan laittamassa ja mielellään osallistua ruoan laittoon. Auton pysähtyessä esim. ruokakaupan eteen haluaa hän aina tulla mukaan vaikka olisi kuinka pikainen kauppareissu kyseessä. Kodin ulkopuolella esim. ruokakaupassa hän juoksee lähes poikkeuksetta ympäriinsä ja ulkona hän juoksee naapureiden pihoille, vaikka ollaan kielletty. Hän ei tottele käskyä tulla pois naapureiden pihoilta, vaan heittäytyy maahan, eikä häntä saa pois kuin kantamalla. Kävelemään poika oppi varhain (jo 10 kk ikäisenä käveli hyvin) ja hän puhuu ikäisekseen hämmästyttävän hyvin molempia kotimaisia kieliä (olemme kaksikielinen perhe). Neuvolan mukaan hän on ikätasoistaan edellä monessakin asiassa.

Lähes kaikkien rasittavien lasten väitetään tänä päivänä olevan Asperger -lapsia, mutta itse oikeasti Aspergerihmisenä (lievänä, enkä kaikilta osin tyypillisenä, mutta kuitenkin) olin pienenä lähes poikamme vastakohta, minä nautin rauhallisuudesta ja viihdyin itsekseni. Minulla myös todettiin jo vastasyntyneenä magneettikuvauksessa olevan kehityshäiriöä aivoissa. Pojallemme tehtiin hänen ollessa vastasyntynyt aivoultra, jossa mitään poikkeavaa ei löytynyt. Mieheni isän siskon mukaan mieheni isä olisi pienenä ollut niin villi, että häntä oltaisiin pidetty liekassa ja mieheni äidin siskon mukaan mieheni olisi pienenä ollut samanlainen kuin poikamme. Niin mieheni kuin hänen isänsä ovat varsin rauhallisia ja hiljaisia miehiä. Käsistään taitavia ja reippaita kyllä, mutta kummallakaan ei ole diagnoosia mistään neurologisesta poikkeavuudesta. Aivan koko lähipiiri, niin minä, kuin mieheni kuin molempien vanhemmat (siitäkin huolimatta, että äitimme ovat työskennellet lasten kanssa), menettää hermonsa poikamme kanssa. Sisaruksia pojallamme ei vielä ole, joten ei ole saman perheen toista lasta johon verrata.