Suunnitelmani Kreikan ja EU:n ja

bessie-

Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ja mitä ikinä näitä osapuolia nyt onkaan, ongelmien ratkaisemiseksi on työn alla, tosin aika vaiheessa vielä.

Mietin josko täällä voisi vähän mittauttaa joidenkin kohtien järkevyyttä, ennen kuin ryhdyn oikein tosissani laskutoimituksia tekemään.
Kaikkien omat ehdotukset ovat myös tervetulleita!

Ihan ensimmäiseksi, seuraisiko siitä kauhea katastrofi tai jotain, jos ihan vähän painettaisiin lisää euroja ja vietäisiin ne suoraan painosta kreikkalaisiin pankkeihin? Ilman välistä vetäjiä ja ihan vain valtion palkkojen ja eläkkeiden ja pakollisten yhteiskuntaa ylläpitävien toimintojen rahoittamiseksi ja tavallisten kreikkalaisten käyttövaroiksi, nostorajoitukset edelleen voimassa pitäen?

Sitten jotain pakotteita ja takavarikointeja ja sen sellaista voisi harkita todistettavasti epärehellisille tai kohtuuttomasti omia etujaan ajaneille miljardööreille vai mitä ne on, en edes tiedä kuinka kirjoitetaan. Vai...olisikohan mahdoton tehtävä ulosmitata sieltä (veroparatiiseista?) mitään?

Välimeren rajavartioinnin voisi antaa kokonaan Kreikan hoidettavaksi, tai siis velvoittaa Kreikan sen tekemään, maksua vastaan tietysti. Eikös niillä ole kohtalainen laivastokin, ja muutakin osaamista ja oikeaa suhtautumista yllin kyllin luulisi heillä olevan, jo historiansakin perusteella?
Jokunen uusi pakolaisleiri varmaan pitäisi perustaa sinne mihin pakolaiset palautetaan, ja myös niiden toimivuudesta ja järjestyksestä voisivat kreikkalaiset maksua vastaan huolehtia?
Näihin ei juurikaan uutta rahaa kai tarvittaisi, sitähän menee sinne tänne jo nyt ja silti homma ei toimi?
Voisiko tästä saada toimivan, 'kaikki-voittavat' homman?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei-sitten-centtiäkään

      Njoop. Pakotetaan Kreikka ottamaan vastaan kaikki EU maiden ja välimeren pakolaiset. Tyhjentäkööt jonkun saaristaan, jonne ne sijoitetaan. Eikö ole kelpoa ruokkia pakolaiset yhteen kohteeseen kuin ne olisivat levällään pitkin eurooppaa. Sieltä sitten poimitaan parhaat päältä eli ehdottomasti työkylyiset ja työhaluiset. Koulutus siellä paikan päällä ensin.
      Ja samasta sossu säkistä ruokitaan kreikkalaiset luikuri-liskot, pelkkää leipää ja vettä niin kauan kuin pistävät taloutensa kuntoon, maksavat velkojaan ja nousevat pinnalle.
      Tsipras naulitaan jalkapuuhun Ateenan sippitorille, jossa kansalaiset saavat käydä toteuttamassa intohimojaan kuka syljeskellen kuka potkien ja saattaa siellä seassa pilkahtaa joku kehukin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2149
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1762
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1500
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1265
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1250
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1079
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      1002
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      983
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      684
    Aihe