mitä ihminen haluaa?..oma perhe,siis perhe mihin olemme syntyneet ei riitä meille koko omaminän tarpeiden tyydyttämiseen.tunneperäisesti tunnemme olevamme "kotona" meillä on sitä turvaa ja rakkautta mitä tarvitsemme siinä tilassa.parisuhdeta tarvitsemme laajentamaan skaalaa,siinä tulee aikuistumisen myötä tulevat uudet tarpeet,seksuaalisuus ja uuteen aikuiseen minään tutustuminen.kehitystä siis tapahtuu koko aikuistumisen ajan....mutta miksi tarvitsemme siltikin vielä ystäviä,joille voimme puhua asioista joille emme puhu perheenjäsenillemme,emme puolisoillemme.miksi emme puhu ystävillemme niinkuin perheenjäsenillemme,perheenjäsenillemme kuin puolisoillemme?miksi ihminen tarvitsee nämä kaikki ollakseen tyytyväinen,ollakseen hyväksytty,ollakseen ihminen?
millainen on ihminen?
mietteliäs minä
9744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä on mielenkiintoinen juttu. Kun itse löysin lopultakin Sen Oikean, en enää tarvinnutkaan ystäviä, joille puhua. Saan olla muuttuva puolisolleni, saan olla tänään eri mieltä kuin eilen, saan tilaa kasvaa.
Olemme molemmat rypeneet niin syvät kurat, että tidämme ihmisen koko ajan muutuvan ja kasvavan, ja osaamme antaa sille tilaa.
mutta laumaeläin kuitenkin. Jotkut ovat itsenäisempiä eivätkä tarvitse niin paljon sosiaalisia kontakteja, suurin osa kaipaa yhteisön turvaa ja tukea. Ihmisellä on tarve kuulua johonkin, eikä parisuhde välttämättä anna sitä laajempaan yhteisöön kuulumisen tunnetta. Itse ainakin koen ystävät ja läheiset ihmiset hyvin tärkeiksi parisuhteen rinnalla. Pelkkä omaan kumppaniin nojaaminen kasaa aikamoisia paineita parisuhteelle ja usein lopulta tukahduttaa kasvun suhteessa.
enempi virikkeitä kuin esim koira. Sille varmaan riittää pitkälle se että on koti, ruokaa ja joku joka vie ulos ja välillä leikkii.
Mulla henk.koht on nainen joka on mun paras ystävä ja perheeni ja suurin rakkauteni kohde.
Se mihin tarvin ystäviäni ei ole varsinaisesti tarve, vaan joskus on kiva ikäänkuin tuulettaa.
Se on ehkä niin että jos on hiukan epävarma itsestään tai ei ole ihan sinut itsensä kanssa tarvii ystävien tukea ollakseen jotain. Hyväksyntää jokainen hakee joltain, se on kai geeneihin kirjoitettu sääntö.
Joku tarvii siihen monia ystäviä joillekkin riittää oma rakas jne. Lopullinen tavoite lie kuitenkin kaikille sama ja se on selvitä elämästä hengissä.
@
Niin miksikähän ihminen tarvitsee sitä muiden hyväksyntää? Onkohan se niin, että muiden ihmisten määrä ja "laatu" määrittelevät meidät? Olisi kyllä mukavampaa, jos voisi ihan itse määritellä itsensä ja hyväksyä itsensä. Mikä ihme tarve meillä on olla muiden hyväksymä?
Kai se joku luontainen tarve on.. Tulla hyväksytyks..
Mun kaverit hylkäs mut kerran, ja sit tuli hirveen epätoivonen olo, ja tuntu ettei kukaan välitä, jos ne just sun rakkaimmat ja melkein kaikista tärkeimmät ihmiset ei yhtäkkiä välitäkään enää susta..
Nyt oon tajunnu että ei muut voi sua ohjailla, ite sun on omat valintas tehtävä.. Tulit sä hyväksytyks tai et.. Niin se vaan valitettavasti on.. Rohkeutta tytöt, olkaa rohkeesti omia ittejänne, ettikää seuraa jossa ootte tervetulleita just sellasena ku ootte, turha änkää ihmisten seuraan jotka ei hyväksi sua!:)
Ihminenhän haluaa kaiken.
Ihmettelet viestissäsi, mihin ihminen tarvitsee perheenjäsenten lisäksi ystäviä, miksi puhutaan eri asioita eri ihmisille?
Olen monesti kuullut sanottavan, että ihminen joka on epävarma itsestään ja tunteistaan, tarvitsee ystäväverkoston pitämään minäkuvaa koossa, pelkkä parisuhde ei siihen riitä.
Puhutaan eri ihmisille eri asioita, koska jos kaiken paljastaa yhdelle ja samalle henkilölle, oli hän miten läheinen tahansa, siinä on pelko siitä, että ko. henkilö voi halutessaan paljastaa kaiken jos tuntee siihen tarvetta.
Minäkuvaltaan ja terveellä itsetunnolla varustettu ihminen tulee toimeen myös itsensä kanssa, vaikka ympärillä ei olisi sitä turvaverkostoa.
Tälläinen ihminen on ehkä kriisinsä ja minuutensa etsimisen käynyt lävitse jossain elämän vaiheessa, eikä tarvitse enään sitä etsikko aikaa, eikä aikaa rakentaa luottamuksellista minäsuhdetta, vaan hänellä on resusseja ottaa huomioon lähimmäiset sellaisina kuin he ovat siinä arkipäivässä.
Ihminen voi olla täysin sinut itsensä kanssa, itsenäinen ja silti kaivata muita ihmisiä ympärilleen. Minä olen itsenäinen ja vapaudenkaipuinen ihminen, joka kulkee omia polkujaan ja tekee itse omat valinnat ja päätökset. Silti ystävät ovat minulle hyvin tärkeitä, erityisesti naiset. Minulle ei pelkkä parisuhde todellakaan riitä. Minusta se vasta olisi ripustautumista, jos sosiaalinen verkostoni rajoittuisi lähes ainoastaan parisuhteeseen. Kumppanini on paras ystäväni ja läheisin ihminen minulle, mutta on myös ihanaa jakaa mielipiteitä ja viettää aikaa muiden ihmisten kanssa..mistäs muuten niitä uusia tuulia saa siihen parisuhteeseen? Minusta olisi kamalaa jos kumppanini takertuisi minuun ja minä olisin hänen ainoa läheinen kontaktinsa. On hyvä että molemmilla on myös oma elämä ja molemmat ovat itsenäisiä ihmisiä, joilla on elämää, myös sosiaalista elämää parisuhteen ulkopuolella. Tämän sosiaalisuuden vastapainoksi kaipaan päivittäin myös omaa rauhaa, enkä silloin kaipaa edes kumppanini seuraa. Viihdyn myös erittäin hyvin matkoilla ja mökillä pitkiä aikoja aivan yksin, vaikka muuten sosiaalinen olenkin. Tasapaino on kaikessa a ja o, niin tässäkin asiassa.
Sanoisin niin että tasapainoinen ihminen tulee mainiosti toimeen yksin, mutta mihin tahansa hän menee hän saa helposti kontaktin muihin ihmisiin niin halutessaan ja on siten yhteydessä ympäröivään maailmaan.
Kun ihminen syntyy ympärillä on perhe(yleensä).
Varttuessaan ihminen hakee seuraa leikkimään, niinkuin kaikki älykkäät leikkisät nisäkkäät.
Sen jälkeen tulee suvun jatkaminen, eli oman perheen perustaminen. Kun elämä näin etenee ja tilanteet muuttuu, ihminen pitää kiinni kaikesta hyvästä mikä on elämässä ollut. Elikkä perhe, ystävät ja uusi oma perhe=lauma. Ihminen on siis laumaeläin:)
Simppeliä.
Ps. Ettei turhaa tartte vastata tähän suvunjatkamisjuttuun tyyliin, en mä ainakaan halua jatkaa sukua, tarkotan sillä perheenperustamisviettiä.
Maailmassa on muitakin ihmisiä, kuin minä, sinä, hän... Parisuhde ei ole riittävä siinä mielessä, että muutkin ihmiset on otettava huomioon. Sosiaalisuus on luonteenpiirre joka vaihtelee yksilöstä toiseen mutta myös ihmisen eri elämänvaiheissa. Asiasta tulee ongelma, jos ihminen on yksin vastoin tahtoaan ja kärsii sen seurauksena, tai jos ihminen ei saa kaipaamaansa yksityisyyttä ja rauhaa sosiaalisten suhteidensa vuoksi. Minä kaipaan välillä ihmisiä ja viihdyn heidän seurassaan, mutta tahdon ja osaan olla välillä yksinkin. En usko, että parisuhde muuttaisi minua kovinkaan paljoa siinä suhteessa. Ihmisen arvo ei siitä muutu, onko hän sosiaalinen vai ei, ei ainakaan minun silmissäni.