Kertomus waretuksesta

ex Admin

Olen entinen peelo warettaja. Olin osallisena Finreactorin kaltaisessa systeemissä. Rinta kaarella oltiin kavereitten kanssa sitä mieltä että kiinni ei voida jäädä. Uskottiin myös hölmöyksissämme ettei me oikeesti mitään rikosta tehty. No eräänä kauniina päivänä tuli virkavalta paikalle ja rupes totuus paljastumaan. yhteensä 14 konetta meni valtiolle, itseltäni 5kpl.

Ei oo koneita sen jälkeen näkynny. No koneiden arvohan ei montaa tonnia ollut, mutta joudun maksamaan korvauksia reilut 40 000€ ja se ei paljo naurata. Työttömänä en pysty velkaani lyhentämään ja se kasvaa ulosotossa korkoa koko ajan. En uskalla edes arvailla kuinka paljon summa on jo suurentunut.
Tosiasia on se että ikinä en pysty korvaussummaa maksamaan, enkä koskaan voi omistaa mitään kun ulosottomies vie kaiken. Palkasta jos työtä joskus saan, menee iso osa ulosottoon. Olen saanut koulutuksen ATK alalle, mutta töihin ei oteta kaveria joka on tuomittu ehdolliseen ja korvauksiin tietokoneella tehdystä rikoksesta.

Ei jaksa mikään asia paljon hymyilyttää. Elämäni on täyttä helvettiä, ja minkä takia?
Sen takia että olin tyhmä pentu joka ei uskonu että warettaminen on oikeesti rikos.
Tekisin mitä tahansa että saisin tän taakan pois elämästäni! Ei taida paljo muita keinoja olla ko narunjatkoks ripustaminen.

Finreactor systeemissä tulee olemaan paljo porukkaa syytettyjen penkillä. Se että on otettu "avustuksia" vastaan tulkitaan todennäkösesti taloudelliseks hyödyks. Eli kyseessä on järjestäytyny rikollisuus, ja seuraukset sen mukaset!
Oon lueskellu keskusteluja eri foorumeissa tässä päivän mittaan. Luin myös sen Finreactor irc login missä ekana ratsattu kaveri kerto asiasta! Ei voi sanoa muuta kun että tyhmyys ja lapsellisuus paistaa kilometrien päähän. Luuloja on paljon ja tietoa helvetin vähän.
Ensinnäkin ne maksetut avustukset. Idiootit ootte maksannu ne suoraan pankkitililtänne??? hei haloo!!! ei tainnu tulla mieleen että Finreactorin tiliotetiedoista saadaan todistusaineistoa!! Suora linkki maksajiin! Ootte tietosesti maksannu laittomista kopioista! Voin omasta kokemuksesta kertoa että kovalevyjen kryptaus ja tyhjennys ei auta yhtään mitään. Teijän IP:n perusteella on tietoja kerätty jo helvetin kauan. Homma on pantu alulle jo melkein 2v sitten. Todistusaineisto on jo olemassa, sama vaikka tuhoisitte koko tietokoneen. Poliisilla on tiedossa ne määrät mitä ootte imuttanut. Raskauttava asia on myös se että Bit Torrentissa jaat samoja tiedostoja kun imutat. Eli turha on väittää että imutan omaan käyttöön ja jaan vaan laillista kamaa. Ei mee läpi!
No joku näsäviisas pentu haluais nyt sanoa et on se mahdollista jakaa laillista kamaa. Kuka niin tekee oikeesti?? vittu ei kukaan! mitä enemmän jaat, sitä enemmän saat imuttaa.

Todennäkösesti poliisit on saanu teijän koneelle jonkuu vakojaaohjelman. Se ei oo temppukaan! Poliisit on ollu systeemissä jäsenenä ja jakannu ohjelmia joitten mukana on tullu todistusaineistoa keräävä vakooja. Sitä ei mitkään spywaren poistajat löydä!

Teillä ei oo muuta tehtävissä ko oottaa kädet ristissä ja rukoilla et ei just sun ovelle tuu virkavaltaa. Todisteet on jo!!
Veikkaan että täst ei oo seurauksena ko samanlaisia surkeita luusereita kun minä oon! Ei sil reilul 40 tonnil häävii taloo ois ostannu, mut on se silti helvetinmoinen hinta niist biiseist, elokuvist ja ohjelmist mitä tuli waretettuu.

Uhotkaa mun puolesta mitä tahansa! Voin kertoo et waretus on ihan oikee rikos ja siitä rankastaan! Se hyöty waretuksesta on niin vitun mitätön, et sen takia ei kannata elämääsä pilata!
Herätkää! lakikin tiukkenee vuodenvaihteessa! ne jotka vasta suunnittelee imutusta tai on sitä tehny vast vähän, luopukaa ajatuksesta!!

Älkää olko tyhmiä, se ei kannata!!!

40

30351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suksi kuuseen

      Suksi kuuseen näiltä sivuilta pelottelemasta!
      Vai oletko Microsoftin tiedottaja?

      • Ihmettelijä

        Ei voi kun ihmetellä miten tyhmiä pentuja suomesta löytyy. Kun joku kertoo mitä hölmöilystänne voi seurata, te syytätte pelottelusta?

        Se tosiasia että waretus on rikos, ei muuksi muutu vaikka kuinka väittäsitte kaiken olevan omaan käyttöön. Teillä on kuitenkin samaa paskaa jaossa! homma kun on helppoa, iskee ahneus ja sit päästään otsikoihin.


      • Sitten nämä kaikki
        Ihmettelijä kirjoitti:

        Ei voi kun ihmetellä miten tyhmiä pentuja suomesta löytyy. Kun joku kertoo mitä hölmöilystänne voi seurata, te syytätte pelottelusta?

        Se tosiasia että waretus on rikos, ei muuksi muutu vaikka kuinka väittäsitte kaiken olevan omaan käyttöön. Teillä on kuitenkin samaa paskaa jaossa! homma kun on helppoa, iskee ahneus ja sit päästään otsikoihin.

        lapsinerot pakoilee loppuelämänsä ulosottoa ja vakituista työpaikkaa mistä saisi taidoillaan hyvät tienestit..
        Eiväthän kaikki voi olla joko yksityisyrittäjiä tai hakkereita ammatiltaan, muitakin tarvitaan.


      • Ihmettelijä kirjoitti:

        Ei voi kun ihmetellä miten tyhmiä pentuja suomesta löytyy. Kun joku kertoo mitä hölmöilystänne voi seurata, te syytätte pelottelusta?

        Se tosiasia että waretus on rikos, ei muuksi muutu vaikka kuinka väittäsitte kaiken olevan omaan käyttöön. Teillä on kuitenkin samaa paskaa jaossa! homma kun on helppoa, iskee ahneus ja sit päästään otsikoihin.

        On siinä hommaa alkaa sakottaa paria miljoonaa ihmistä waretuksesta. Haloselle menee varmaan suurin osa että saa niitä linnanjuhlia tehtyä kerran kuussa ja sapuskatkin tulee jostain hienommasta paikasta kuin kokkikoulu.


      • kpokjopkj
        lammas-jr kirjoitti:

        On siinä hommaa alkaa sakottaa paria miljoonaa ihmistä waretuksesta. Haloselle menee varmaan suurin osa että saa niitä linnanjuhlia tehtyä kerran kuussa ja sapuskatkin tulee jostain hienommasta paikasta kuin kokkikoulu.

        Paria miljoonaa? Toi ehkä jo kertoo miten kieroutunut maailmankuva näillä on...


    • HUOH!!!

      Eikö kotona todellakaan opetettu että valehteleminen on rumaa?

    • ZYX

      Huhu kertoo tuosta bacdoorista, mutta tiedän(luulen) sen levittämisen olevan laitonta.

      • Backdoor

        ootteko ottanu huomioon että se Backdoor voi olla koneellas M$ toimesta?
        Tuliko luettua sitä käyttöehto juttua ko kiireellä asensitte windowsia. Ootte voinu tyhmyyttänne hyväksyä sen että M$ saa tarkkailla konettanne.

        M$ on siin tunnetusti aika aktiivinen! Mul on paras yli 100 spyware ohjelmaa windowsin päivityksen jäljiltä. Kaikki M$ tuotoksia!!!

        Jos oot käyttöehdoissa Backdoorin hyväksynny, ei paljo itkut sen laittomuudesta auta.


      • Juuso
        Backdoor kirjoitti:

        ootteko ottanu huomioon että se Backdoor voi olla koneellas M$ toimesta?
        Tuliko luettua sitä käyttöehto juttua ko kiireellä asensitte windowsia. Ootte voinu tyhmyyttänne hyväksyä sen että M$ saa tarkkailla konettanne.

        M$ on siin tunnetusti aika aktiivinen! Mul on paras yli 100 spyware ohjelmaa windowsin päivityksen jäljiltä. Kaikki M$ tuotoksia!!!

        Jos oot käyttöehdoissa Backdoorin hyväksynny, ei paljo itkut sen laittomuudesta auta.

        Eipä paljon auta sopimukset, jos kyseessä on laittomuus. Laki on aina vahvempi kuin sopimukset. Tiedän tämän kokemuksista, jotka eivät tosin liity tietokoneisiin. Kuitenkin minulle on useaan otteeseen viranomaisten toimesta todettu, että sopimus, jossa on jotain lain vastaista, ei päde.


    • PASKAA

      viittiikin kirjottaa noin paljon tekstiä mikä ei pidä paikkaansa

    • arska

      lääkitys pikkasen pielessä?Suomessa on aika hyvät mielenterveyspalvelut,otapa yhteyttä niin saat ehkä apua...

    • xXx

      Haista sä jätkä vaa paskaa!

    • luuseri

      Älä kuitenkaan mee hirteen vaikka elämä paskalta tuntuukin.
      Sun kannattais muuttaa ulkomaille, vaikka Jenkkeihin ja yrittää aloittaa elämäs alusta.Sulla on ammattitaitoa IT-alalle, niin yritä jatkaa siitä.
      Helppohan se on sivullisen sanoa, ettei elämä tähän lopu, mutta velkavankina on pirullista elää, tiedän itekkin sen kokemuksesta.
      Kyllä sä vielä paikan jostain löydät ja jos sua oikein vituttaa, niin hae ekaks apua ammattiauttajalta. Ja lähe ponnistelemaan siitä.
      Mulla on ollu itelläkin pari kertaa itsari ihan vähää vailla, mutta oon vielä räpistelly eteenpäin siitä huolimatta. Joskus valoakin pilkahtaa kaiken paskan keskeltä... Eli koita saaha ittes kuntoon ja muuta vittuun täältä sen jälkeen. Ei se vouti tuu sun perässä esim jenkkeihin, siellä voit asua vaikka tuntemattomana. Ja onhan noita muitakin maita...

    • niinniiiii

      sinuna tekisin töitä pimeenä, ei vie verottaja mitää ku vuokraa kaiken, eikö velat vanhene jossain vaihees

    • keijokuula

      olis tässä maassa oikeasti saanut 40000 euron sakot waretuksesta olis siitä ollut aika isot otsikot joka vitun iltapäivälehdessä

      • 666

        Joo kyllä se olis ollu lehdis ja josain uutisis mut tuohan on nyt vaan propagandaa...


    • Imuttaja

      Ja kuka on käskenyt jakamaan ja imuttamaan mitään pelejä, elokuvia ja ohjelmia. Oisit sinäkin tyytynyt pelkkään musiikkiin niin olisi homma hanskassa. Itsekkin haen välillä musaa, mutta ensimmäistäkään laitonta ohjelmaa, elokuvaa tai peliä ei koneelta löydy eikä tuu löytymään.

      • Drizzt

        waretusta olen harrastanut kauan. Kuulin Finreactorin tapauksesta ja saihan se vähän miettimään. Onneksi en itse ollu kyseisen palvelun asiakas vaan käytän kansainvälisiä torrent-lähteitä jotka ovat mielestäni turvallisia. Tuskin löytyy sellaisia viranomaisia jotka pidättäisivät miljoonia warettajia kaikista maailman maista. Waretusta jatkan kunnes internet kaatuu teinien peloittelusta huolimatta.


    • joopajoo

      tiedän, että tällaisia ihmisiä on kuitenkin olemassa. Vinkki heille: liittykää armeijaan. Majoitukset, sapuska talon puolesta ja palkka juoksee. Armeijaan myös kelpaavat mainiosti yhteiskunnasta syrjäytyneetkin.

      • ei onnaa

        Eipä toimi Suomen armeijassa tuolla systeemillä, nimittäin täytyy olla nuhteeton kansalainen, jotta pääsee nuihin hommiin.

        Mutta jenkkeissä kyllä voi toimia noin. Sitten on vain sellainen kysymys, että haluaako lähteä Irakiin tai jonnekkin Afrikan maahan rähisemään.Irakista ainakin päääsee melko pian kotiin - sinkkiarkussa nimittäin.


      • idaa
        ei onnaa kirjoitti:

        Eipä toimi Suomen armeijassa tuolla systeemillä, nimittäin täytyy olla nuhteeton kansalainen, jotta pääsee nuihin hommiin.

        Mutta jenkkeissä kyllä voi toimia noin. Sitten on vain sellainen kysymys, että haluaako lähteä Irakiin tai jonnekkin Afrikan maahan rähisemään.Irakista ainakin päääsee melko pian kotiin - sinkkiarkussa nimittäin.

        fseu;nkin voi perustaa murha,tappaja ynm lainsuojatt, muukalaislegioonan joka sit ain paheenpaan paikkaan etupataljoonana, väheneis rikokset,maailmassa kun konflikteja riittöääpi tälläkin hetkellä n,32 kpl,sais sovittaa sankariteolla osan kylmäkosken asumista


    • hippuls

      Kiitos hyvästä ja herättävästä puheenvuorosta.

    • Arska

      Vittuako siinä kitiset, painu helvettiin suomesta tekeen sitä duunia niin ei ulosotto vie.

      Jos et tienaa, niin ei valtiokaan vie. Ennen piisas kun lähdit ruottiin, nyt pitää mennä vähän jo kauemmas mutta onnistuu silti.

      Ja paskaako siinä pelotttelet, kaikelta voi suojautua. Oikeusjuttu vaan poliisia vastaan luvattoman kyttäysohjelman tunkemisesta koneellesi niin siitä se lähtee.

      Ehkä duuniin ei oteta senkään takia kun et ole oikein hyvä niissä hommissa..?

      TURVAT KIINNI JA TOIMINTAA !

    • kyllä

      uskokaa vaan, aloittaja puhuu totta!

    • kokemusta on -94

      Joo eli toihan on kuin onki ihan totta toi koko juttu.. ja tässä nyt on vaarassa vähä kukin jotka käyttävät nettiä/piratisoitua windowssia. ja suomen keskusrikospoliisi on jatkanu jo muutamia vuosia tuota spyware (vakooja ohjelman) koneille tunkemista imuutuksien mukana.. ja kantaa tohon että muuttaa ulkomaille.. kuka tavallinen "nörtti" on valmis lähtemään ulkomaille sen takia että imuroinu netistä jotain ohjelmia ja sen takia jakanu niitä että saa ite imuuttaa lisää.. tuollaisessa ei ole järkeä.. velat joutuu maksaan kumminki jos ei itseensä tapa ja se ei nyt ole kovin fiksua kun ei henkilön iässä ole kumminkaan ku jotain 20 . Otan osaa mutta koita jaksaa ja mee POUTTU OY:lle töihin :)

    • Budi

      vituttaako naminami!

    • Seuraukset voivat olla kovi...

      Joo tottahan se on että warettamista ei voida poistaa koko maailmasta ikinä. Tämä finreactor juttu oli niin iso juttu juttu että ne päätti puuttua siihen . Yksittäinen warettaja joka imuttaa jotain ja vaikka jakaaki jotain , ei tule olemaan vaarassa. Ei ne voi jokaista warettajaa esim vaikka suomesta ottaa kiinni ja tutkia sitä ja antaa sakkoja. Finreactori on hyvänä esimerkkinä ja pelottelutapana muille warettajille ja näköjään toimiiki hyvänä pelottelutapana.

      ja nämä jotka ovat kommentoineet tätä keskustelun aihetta ja nauraneet asialle, just tommosta teineilyä. Ajatelkaapa omalle kohalle jos teille sattuu tämmönen tilanne. Mutta eihän sitä voi odottaa tommosilta muuta kommenttia. Se on loppu elämä pilalla, tai ainaki osittain.

      Kaikella on vaaransa ja omista tekemisistä pitää maksaa.

      TÄMÄ ON VAIN MINUN MIELIPIDE.

      Toivottavasti ei satu itelle tämmöstä ikinä.

    • jepsostaja

      Heti ensimmäisessä lauseessa kävi ilmi. "Olen entinen PEELO warettaja." jep. Kuka warettaja muka voisi itseään sanoa peeloksi? Noh, peelo tietenki. Mutta me hajoamme sinunkin puolestasi, maksa pois vaan ne 40k ja saamme taas uusia sosiaalipummeja Suomeen...

    • Toivottavasti oikeassa

      http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/5882.cfm

      http://www.freeyourmind.fi/toimittajat/laakjo/2004/finreactor_1412.php

      Käykääs kattoo noita urleja. Kyllä tää alkaa olee totista totta.
      Mutta veikkaan, että poliisi jahtaa esim. dc:n hubien omistajia/ylläpitäjiä, ja niitä jotka jakaa yli 100gb ja dc:t sun muut päällä 24/7.
      Suosittelen waren vähentämistä todella paljon.
      Ja ne jotka ei ole aloittaneet, suosittelen etteivät aloittaisikaan. Siitä koituu harmeja.
      Ja suosittelen myös, ettette polttaisi itsellenne, ettekä kavereillenne elokuvia ja levyjä, sekin on pahan laatuinen rikos.

      • hyvä pisnes

        Niinhän se on kautta aikain ollut, että pahin rikos tapahtuu silloin, kun köyhä "varastaa" rikkaalta...

        Onneksi mikään ei voita köyhän vahtikoiran lojaaliutta isäntäänsä kohtaan.


    • Kiki

      Itse jaan vain omatekoista musiikkia mutta lataan senkin edestä!!!


      IDIOOTTI

    • toisiokäämi

      tämä warettaminenhan onmennyt suomessa todella suureksi se on riistäytynyt käsistä..
      jos tälle asialle ois haluttu tehä jotai nii sille ois pitäny tehä jo 10 vuotta sitten..
      ei poliisi voi saada kaikkia kiinni, ja miettikää jos saisi? esim DC käyttäjiä on moniakymmeniätuhansia suomessa ja ylipäänsä he ovat iältään alle 25 v miettikä jos kaikkille meiästä kävis näin, kuin tälle joka kerto ton jutun. suomen tulevaisuus ois aika vaakalaudalla.

      itse olen warettanut melko pitkään, ja päätin lopettaa sen, koska se ei kannata, ja toivon että te muutkin tekisitte niin.

    • ...

      Tuota niin, asiahan on näin että sulla saa olla koneella ohjelmia. ASENNETTUJA ohjelmia, mutta ei esim XPpro .iso / .bin tiedostoa :D Windowsin siinä mikälie jutussa joka tulee ennenkun alkaa asentamaan lukee että yhden kopion saa levystä tehdä :D siis ei pahalla mutta täyttä sontaa. Ja btw, poliisit jahtaa waretettuja ohjelmia, EI leffoja ja musaa.. Emmä kyllä waretuksen kannalla ENÄÄ ole..mutta kuitenkin..musiikin ja elokuvien pitäminen koneella on laillista, kunhan niitä ei levitä.

    • hah

      Synninpäästös lopussa selität kunnon koulun huumevalistus tyylillä et ei kannata alottaa waretusta jne. Yleistät enemmän ku kympil et kaikki warettajat on kusessa. Toi koko homma liittyy siihen et raha(lahjotukset) on ollu mukana tos waretukses.
      P2p ohjelmist suurin osa ei pyöritä mitn vastaavaa rahasäätöö ku toi finreactori.
      Mut ei hätää, kyl sä taivaaseen pääset tolla katumuksella. Muista mainita oikeudenkäynnis tää sun katumuksen osotus.

      • ini

        Ostakaa levynne! Dorkat. Ette tue yhtään bändiä jolta lataatte musiikkia ja ilmoitatte itsenne faneiksi... Vittu mitä paskaa!


      • heh
        ini kirjoitti:

        Ostakaa levynne! Dorkat. Ette tue yhtään bändiä jolta lataatte musiikkia ja ilmoitatte itsenne faneiksi... Vittu mitä paskaa!

        Mä arvostan sun avautumista, mut kuka tässä warettamas on...
        Fani sitaattis ei liity mitenkä mihinkä ja nykyään ku löytyy teostoo ja gramexia, jotka haalii itellee kaikki rahat kaikest, ei innosta paljoo ostaa levyjä. Taitaa monet artistitki olla sitä mieltä et ko. firmat vois painuu v... Levyjen hinnat laskis, ei ainaka vähentäs myyntiä.


    • NALKKIIN!

      Että KRP vei sun koneet ja olet työttömänä. Nähtävästi kuitenkin yhden koneen jättivät, vai väitätkö että olet kirjoittanut tämän tekstin kaverin luona tai kirjastossa, heheh. You are busted!

    • ...

      toi viestis on täyttä paskaa, tai onhan se totta et se on rikollist mut muuten täyttä paskaa...
      Työtön, No etpä sä kovin kummost elämää eläiskää vaikka et olis veloissas, olisit separi käynny ees koulus nii saisit jonkuu laisen työn...
      Luin just TÖISSÄ lehest et microsoft oli uhkannu aasialaisii linuxin käytöst ku linux on rikkon tekijänoikeuksii tai jotaa tommost, mut eipä ollu esittänny mitää todisteit...Alkan menee paskat housuu microsoftilt ku linux on kovas suosios siel.

    • ...

      toi viestis on täyttä paskaa, tai onhan se totta et se on rikollist mut muuten täyttä paskaa...
      Työtön, No etpä sä kovin kummost elämää eläiskää vaikka et olis veloissas, olisit separi käynny ees koulus nii saisit jonkuu laisen työn...
      Luin just TÖISSÄ lehest et microsoft oli uhkannu aasialaisii linuxin käytöst ku linux on rikkon tekijänoikeuksii tai jotaa tommost, mut eipä ollu esittänny mitää todisteit...Alkan menee paskat housuu microsoftilt ku linux on kovas suosios siel.

    • lol

      Ei Krp ole mitään "vakooja"-ohjelmaa levittäny, se olis laitonta, eikä niillä ole varaa semmosesta jäädä kiinni.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      681
      2593
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1296
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1168
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1125
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      43
      978
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      965
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      939
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      883
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe