Tuli käytyä laivalla pitkästä aikaa buffetissa ja taisi jäädä viimeiseksi kerraksi. Meno on kun jossain eläintarhassa. Ihmisellä ei näytä olevan minkäänlaisia käytöstapoja. Jonossa etuillaan ja käyttäydyään törkeästi. Lautanen tungetaan niin täyteen ruokaa että on jo vaikeuksia saada kannettua lautanen pöytään asti. Samalle lautaselle laitetaan ruokaa mädistä jäätelöön, hyi että. Eikö ihmisille ole opetettu minkäänlaisia ruokailutapoja. Ravintolaan tullaan yleisesti nauttimaan siitä ruuasta ja hyvästä seurasta. Joillekkin se näyttää olevan sitä, että mätetään suuhun niin paljon buffetin lihapullia ettei mahduta enää edes buffetin ovesta ulos. Seuraavana päivänä sitten valitetaan kipeätä vatsaa ja paskotaan buffetin lihapullat pitkin B-luokan hytin vessan seiniä. Samalla tuli huomattua, että vain harva haki uuden lautasen ruokaa haettaessa. Siis mitä ihmettä, on se varmaan kivaa, kun samalta lautaselta syödään kaikki alkuruuasta jälkiruokaan.
Ihmisillä tahtoo olla myös hirveä kiire buffetista pois. Miksi näin? Itse nautin ruokailusta rauhassa ja olen ollut aina viimeisten joukossa poistumassa ruokailusta. Ruokailuni on viimeistään sillon pilalla kun poistun buffetista ja näen ihmisiä vielä pöydissä, mutta tällä kertaa en ruokailemessa vaan suoraan sanottuna juopottelemassa. Hanat menevät ilmeisesti kiinni jo jonkin aikaa ennen ruokailun päättymistä niin tämä rahvas on keskinyt näköjään uuden tavan kiertää tätä "sääntöä". Haetaan kymmeniä olutlaseja pöytään ja juodaan niistä sitten mahdollisimman monta ennen ruokailun päättymistä. On varmaan kiva juoda lämmintä olutta joka on seisonut kymmeniä minuutteja pöydässä.
Hävetkää ja kasvakaa aikuiseksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Enpä ole kyllä minä moista havainnut ikinä buffetissa, paitsi abiristeilyillä osa kyllä joi melkoisesti buffetissa. Mikäköhän lie junttilauma ollut liikkeellä.
Usein matkustaneena en ole moista havainnut. Eikä toisten juomatavat suuresti häiritse, kun eivät tule lähelle häiriköimään. Olitko kiukkuiseksi asennoitunut?
ihan normi toimintaa viikkarin buffassa ja aina yhtä vastenmielisen näköistä, mutta kait se kuuluu suomalaiseen tyyliin
Minäkään en ole havainnut buffetissa mitään sikailua. Johtuu ehkä siitä, että olen laivalla yleensä viikolla lapsiperheiden loma-aikaan, enkä silloin, kun laiva on täynnä bilettäjiä. Ai niin, me käymme buffetissa aina päivällä. Iltalähdöillä syömme á la carte ravintolassa. Toisten lautasille en kurkistele ikinä.
Miksi olet mennyt buffaan.Hanki oma laiva niin ei ole juntteja häiritsemässä.