20v ja vauvelia kaipaisin

Ihanok-

Terveppä terve! Niin kuin otsikko kertoo jo, olen siis 20 vuotias nuori nainen, olen asunut omillani yksin jo kaksi vuotta, eli siis olen itsenäinen ja paljon elämää kokenut vaikka vasta parikymmentä vuotta nähnyt tätä elämää. Haluaisin laittaa toisen elämän myös aluilleen. Minulla on vauvakuume. Kyseinen kuume on jyllännyt ensimmäisen kerran jo alaikäisenä, kunnes taas iskenyt kovempana takaisin kuin koskaan ennen. Olen tällä hetkellä parisuhteessa, ja suhde on todella vakavalla pohjalla. Mies kenen kanssa seurustelen on hyvin kypsä, ja minua vanhempi. Joten perusasiat ovat kunnossa. Opintoni ovat kylläkin vielä kesken, mutta valmistun ihan pian. Valmistumisen jälkeen olisi tarkoitus hypätä työelämän vietäväksi. Ainakin siksi aikaa kunnes..kunnes..saan mitä halua. Tiedät varmasti mitä tarkoitan :D

Olen mielestäni kypsä ikäisekseni, ja valmis ottamaan vastuuta itseni lisäksi muistakin, tai tässä tapauksessa jostain muustakin. Olen hyvin hyvin hyvin lapsirakas ihminen, ja olen miettinyt pitkään että milloin sitä yrittäisi hankkia lapsen. Ajatus jyllää päässäni päivittäin, ja useaan otteeseen, unia myöten. Minun ikäinen, hyvä ystäväni sai juuri lapsen, ja olen nähnyt vauva-arkea läheltä, itsekkin päässyt vaihtamaan vaippaa, syöttämään (tosin tuttipullosta), nukuttanut, ja ollut läsnä. Nähnyt ja kuullut mitä se käytännössä on.

On lääkäri ja neuvola käyntejä, on raha-asioiden selvittelyä, yövalvomisia, omien "hauskanpito" menojen jättämistä, se on sitä sitten 24/7. Kunnes vauva kasvaa ja voi jopa joskus antaa hoitoon jos haluaa vähän omaa aikaa. Vaikka uskon, ja toivon että näin ei ihan heti tule käymään. Vaikka kyllähän kaikki varmasti joskus toivovat saavansa omaa aikaa, omille menoille. Se on täysin normaalia! Ei kukaan voi velvoittaa olemaan lapsen kanssa koko aikaa, etenkin jos on mies joka hoitaa oman osansa lapsen vanhempana. En ole yksin. On vanhemmat, on kaverit, mies, sukulaiset, on tukiverkosto kunnossa siis.

Toivottavasti et saanut käsitystä edellisestä tekstistäni että oma aika olisi tärkeintä, blää blää..minä vain mainitsin asiasta. Nyt kysyisinkin teiltä nuoret, ikäiseni äidit. Onko teillä tullut kamala kaipuu "hauskanpitoon" "bilettämiseen" "vapauteen" usein, vai oletko tyytyväinen siihen että sinulla on pieni ihme kasvatettavana maailmaa varten? Omalle kohdalle ajateltuna, kyllä mieluummin olen rakkaan lapseni kanssa, kuin rellestämässä ulkoa. Mikä on teidän tärkeysjärjestys?

Tiedän että miesystäväni pitää myös lapsista, ja olisi EHKÄ valmis tekemään ihmeitä. En ole ottanut asiaa tällä tavalla puheeksi hänen kanssaan. Olen maininnut esimerkiksi milloin olisi ihana saada lapsi, ja vähän kaikkea muuta ollaan höpötelty. En vain saa hänen kantaansa selville kovin selkeästi, enkä viihti suoraan mennä kysymään "tehdäänkö lapsi?". En usko, että lapsen tulo olisi mikään järkytys, ei minulle ainakaan. Miten teidän miesystävät, lapsen isät suhtautuivat kun kuulivat sinun olevan raskaana?

Käytän säännöllisesti e-pillereitä ehkäisynä, ja tarkoitus olisi jatkaa kunnes tiedän varmaksi mitä tämän asian kanssa tehdä. Tästä tulikin mieleen kysymys: kun tulit raskaaksi, jätitkö tietoisesti ehkäisyn pois, vai oliko se sievoinen vahinko? Kuinka kauan e-pillereiden jättämisestä edes voi tulla raskaaksi? Yksikin unohdus voi olla "kohtalokas" ?

Olenko mielestänne valmis äidiksi? Hassu kysymys, meinasin vain että menetittekö paljon elämässä kun saitte esikoisenne? Mielipiteitä mielipiteitä!

Jotkut ajattelevat tällä tavoin että, sitten kun se lapsi tulee siinähän jää elämä täysin elämättä. Minä en ajattele täysin noin. Lapsen voi ottaa aina mukaan, sinne minne lapsen voi viedä. On tilanteita kun vauva tarvitsee hoitajaa, ei se elämä siihen lopu. Vai ajattelikohan joku juuri silloin kun lapsi syntyy, niin lähteä maailmanympärysmatkalle? "voi voi, enpä ois tehnyt lasta nyt, en voi elää ;(".... Onko teidän elämästä tullut ns."elämisen arvoista" lapsen myötä, vai oliko se vain suuri virhe? Kertokaa omia, aitoja kokemuksia äitiydestä.

Kiitos vastaajille :) Olette iso apu.

12

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vgmbclncD

      Itse olin 22v. Jo vakityössä kun sain ihanan tytön :) en itse ole koskaan tykännyt juosta baareissa, vapaa aikana miehen kanssa käydään kuntosalilla yhdessä tai syömässä yms. Eli ollaan yhdessä :) nyt tyttö kohta 4v ja jo itse haluaisi melkein kerran kk mummille yökylään kun pienestä pitäen luotu hyvä ja turvallinen suhde :) niin ja odotan tällä hetkellä toista lastamme.

      Itse ensimmäiseen raskautumiseen meni 2kk ja nyt meni 11kk :) eli voi heitellä paljonkin

    • Äläteevirhettä

      Olet niin nuori ja aivotkin kehittymättä, älä tee elämäsi virhettä.

    • Realisti---

      Sukulaiset ja tukiverkosto ei takaa että pärjäät ja elämä on nautittavaa. Muutenkin jos hankit lapsia, sitten kasvatat ja hoidat ne itse, et vie mummolaan mummon haitaksi. HUOM: Mummollakin on hei kuule oma elämä!! Nykyaikana oletetaan että isovanhemmat hoitaa ja auttaa. Millaisen mallin tästä saavat lapset? Ei hyvä idea yhtään!

      Tuossa joku kertoo kuinka on hankkinut lapsen nuorena ja nyt on kohta 26 vuotias. Ihan kiva juttu, mutta kun ne aivot kehittyy todellakin sen 25 vuotta vähintään. Ennen aivojen kypsymistä ei tiedä mitä haluaa ja silsi ei kannata kommentoida sellaisten. Nyt tämä eräs kertoo olevansa raskaana. Hön kommentoi henkilönä joka ei ole normaalissa tilassa. Aivot kehittymättä, raskaushormonit päällä, ei elämänkokemusta jne. Hän on tidennäköisesti niitä joilla on alkanut järki tulla päähön ja yrittää lapsella saada mieltään muutettua. Tulee vielä totuus eteen hänelle.

      Kuuntele vanhempien ihmisten neuvoja. Ei mitään katkeraa "näin me silloin tehtiin, ja onhan tässä pärjätty". On pärjätty, mutta onko elämä ollut miten hyvää ja palkitsevaa.

      Suosittelen että otat mallia biisit jotka hankkivat lapset vastuullisemmin. Vanhempana kun hankit lapsia, niin olet nähnyt ja kokenut ja olet valmis luopumaan asioista laste än edun nimissä.

    • Kasva-aikuiseksi

      Voin sanoa, että kun lapsen hankit, niin yksin olet ja kaverit jatkaa elämäänsä sinua säälien.

    • omavauva
    • tuutis

      "Nähnyt ja kuullut mitä se käytännössä on. "
      Käytäntö aina erilainen vanhempien näkökulmasta. Todellisuudessa se, että ns. luovut jostain menosta tai hauskanpidosta, juokset neuvolassa, jne. ei ole sitä arkea. Arki on sitä, että jokainen sekunti olet vastuussa siitä pienestä lapsesta ja sitä vastuuta ei voi kuvaillakaan. Luopuminen omista menoista ja arkiasioiden hoitaminen on pientä tuon rinnalla.

      Se, että sinä tulet kysymään muiden mielipidettä, oletko valmis äidiksi ja perustelet "vauvan hankintaa" kertomalla elämästäsi ja itsestäsi, kertoo, että et ole valmis. Jo se, että sinun ei tarvitse kysyä muiden mielipidettä vanhemmaksi tulosta, kertoo, että olet joltain osin valmis. Tosin, vanhemmuuteen ei ikinä ole valmis.

      Minullakin sinun iässäsi oli kamala vauvakuume. Suhde oli vakaalla pohjalla ja minulla oli vakituinen, hyväpalkkainen, työpaikka. Nyt, kun 7 vuotta katson aikaa taaksepäin, olin hyvin iloinen, että lasta ei yrityksistä huolimatta tullut. Todellisuudessa se oli sitä, että elämä alkoi käydä tylsäksi ja halusi jotain uutta. Sitä tunsi olevansa valmis ja todella haluavansa, mutta samalla tavalla, kuin sinä nyt, minäkin paljon kyselin MUILTA; olisinko valmis äidiksi. Toisaalta se oli taas ajatuksella leikkimistä ja ajatusta oli kiva jakaa.
      Sittemmin, kun lasta ei kuulunut puolen vuoden yrittämisestä huolimatta, tajusin alkaa keskittyä itseeni. Vain ja ainoastaan itseeni. Mitä halusin elämältä ja missä näin itseni 10 vuoden päästä. Tajusin alkaa tutustumaan itseeni ja toteuttamaan muita haaveitani. Tutustuin uudelleen ystäviini ja vietin aikaa heidän kanssaan. Tuhlasin rahaa, säästin rahaa. Juhlin, vietin rauhallisia koti-iltoja,...

      Lopulta tulin vahingossa raskaaksi ja lapsi syntyi, kun olin täyttänyt 23-vuotta. En tuntenut olevani valmis, en tunne vieläkään olevani valmis. Odotin lasta kuitenkin innoissani ja kasvoin äitiyteen raskauden aikana.
      Ei saa ymmärtää väärin, mutta haluan puhua nyt myös yhdestä tabusta; olen valmis heittämään henkeni lapseni puolesta. Rakastan häntä enemmän, kuin itseäni ja tajunnut, mitä oikeasti on rakkaus. Haluan, että hän on onnellinen ja pyrin vanhemmuudessani epätäydellisen täydellisyyteen. Mutta se aika. Toivoisin, että minulla olisi enemmän aikaa ystäville. Enemmän aikaa nukkumiseen - kyllä, lapsi on 4-vuotias, ja siltikään en saa nukkua kunnolla. Toivoisin edes YHTÄ päivää sellaista, että ei tarvitsisi olla vastuussa kenestäkään muusta, kuin itsestään. Koska oli se lapsi missä tahansa, kuinka kaukana tahansa, kuinka hyvässä hoidossa tahansa, siitä ei pääse irti. Lapsi tuntuu olevan haamuna vieressä tai tuntuu, että puuttuu jokin tärkeä elin tai raaja, kun lapsi on poissa. Mistään ei voi täysillä nauttia, koska aina takaraivossa jyskyttää. Nukkua ei voi kunnolla, koska uni on pinnallista; et herää aamuisin herätyskelloon, mutta heräät siihen, jos 4-vuotias hiipii hiljaa yöllä vessaan. Siihen vastuuseen ei ikinä totu, vaikka sen kanssa oppii elämään.
      En sano, että katuisin lapsen saamista niinkin nuorena, kuin 23-vuotias, mutta kyllä se sinänsä harmittaa, kun omat ikäisensä keksivät tekemistä viikonlopuksi ja itse on PAKKO olla neljän seinän sisällä iltaisin ja öisin. Varsinki kesäaikana, kun tekisi mieli vain hyppää autoon ja lähteä ajamaan vähäksi aikaa... ei onnistu.

      Minun neuvoni on, että odota. Odota, että olet oikeasti elänyt itsellesi, ei muille. Tutustunut itseesi ja tiedät todella, mitä haluat. Hanki vaikka koiranpentu.

    • Äläketäänluuseriaota

      Täss ois kunkku 33v jätkä, on omaa maata eläimiä. NAISET ÄLKÄÄ OTTAKO LUUSEREITA!!!!

      Voin siittää halukkaan naisen, laita mailii [email protected]

    • ncfknchl

      Voi voi joku lähtenyt jo minua haukkumaan täällä, en ole kyllä päivääkään katunut lapsen hankkimista ja meillä aloitteen tekijänä on aina mummi kun lapsi on sielä hoidossa, en väkipakolla veisi lasta mummin "riesaksi".. ja tiedoksi, että ennen ensimäistä lastani minä ja mies olimme seurustelleet 8v. Vaikkakin olimme "vasta" 22vuotiaita ja molemmilla oli ollut jo pidemmän aikaa vakituiset työpaikat. Ja ihan hyvin tämä pää toimii vaikka raskaana olenkin ;) t. 26v kohta 2lapsen äiti

      • Vain-totuus

        Eli teinirakksuteen penikat hankittu. On kuule kovat ajat tulossa. Onko tuotakaan sinun aivovammaa vielä edes tutkittu? Aivot sinulla alkaa olla kypsät. Pitäähän se uskotella itselleen että hyvin menee.

        Aloittaja: käy ostamassa lelukaupasta nukke ja leiki sillä! Paljon parempi vaihtoehto kaikille.


    • kai33

      Täällä olisi avulias raitis ja terve mies 040-3631755

    • suomitarviisynnyttäjiä

      20v, naimississa oleva 2vuotiaan lapsen äiti täältä moi. Anna mennä äläkä kysele :) kyllä se lapsi opettaa äidiksi ja isiksi ja päivääkää en oo katunu, lisääki haluttas jos vain tärppäis :D ps. Mulla on 2 tutkintoa takana ja vauva kertaakaa oo ollu hoidossa kellään saati tarhassa. Töitä en kyllä oo kerenny tehä, aattelin sit ku lapset on koulumaailmassa luoda uraa :)

      • Realizt

        Katellaampa muutaman vuoden päästä kun kasvat aikuiseksi ja totuus valkenee:)))yritän vaan promota muita tuohon samaan paskaan mukaan. Taitaa tyttöä pelottaa ja kaduttaa alitajuisesti. Ei hyvältä näytä sun tulevaisuus, mutta koittakaa pärjäillä ja pitää perhe kasassa. Se ei helppoa tule olemaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      2079
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1692
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1162
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1136
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1123
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      787
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe