Kaappeja ostamassa.

Jour.ney

Pari viikkoa sitten selailin myynti ilmoituksia liukuovi kaapeista ja löysin yhden mikä sopi minulle sopivasti. Soitin myyjälle ja sovittiin että tulen vielä samana päivänä katsomaan kun sattui olemaan aikataulu molemmille sopiva.
Sovittiin että ostan nuo kaapistot mutta myyjällä ei itsellään ole aikaa niitä purkaa kun työmatkalle pitää lähteä. Tämä mukava myyjä sanoi vaimon kyllä olevan paikalla lähes joka ilta mutta pitää sopia hänen kanssaan tarkemmpin kun menen niitä purkamaan ja kuljettamaan pois. Soitin heti Maanantaina ja hän kertoi pitävänsä keskiviikkona etäpäivän töistä joten sopisi siis ihan mihin aikaan tahansa.
Lähdin ajelemaan kohti Espoota ja matkalla vielä soitin ja kerroin tulostani. Rouva oli vastassa pihalla ja olihan kyllä melkoisen houkuttelevan näköinen nainen. Astelin hänen perässään sisälle ja katselin tuota niukkaa kesämekkoa joka kyllä antoi hyvän kuvan hyvin hoidetusta kropasta. Terhi sanoi menevänsä hommiin yläkertaan ja minä aloitin purkamaan kaapistoa alakerrassa. Olin jo puolisen tuntia purkanut kun ajattelin mennä kysymään hieman apua peilioven kanssa ettei se vaan hajoaisi. Mennessäni rappusia ylös kuulin kuin Terhi puhui puhelimessa aika levottomia juttuja ja jäin kuuntelemaan. Hän puhui siitä että haluaisi nussia pöydällä ja siitä kuinka kivaa oli ollut viimeksi autossa jne. Jähmetyin paikoilleni ja en tiennyt mitä tehdä. Peilin kautta näin kuinka Terhi oli nostanut toisen jalan pöydälle ja hyväili itseään. Hän jakoi puhumista ja homma kävi aika kuumaksi. Hän muistutti puhelimessa että nyt olisi hyvä viikko naida paljon kun hänen mihensä olisi matkoilla ja milloin voisi tavata. Aloin käymään niin kuumana itsekin etten huomannut yhtä lehtikasaa jonka vahingossa jalallani kaadoin. Terhi huomasi tämän ja lopetti puhelun kiroillen. Terhi tuli aulan puolelle kiroillen ja alkoi huutamaan minulle päin naamaa ja haukkumaan ties miksi. Sanoin että olen pahoillani ja olin vain tulossa pyytämään hieman apua. Hän pahoitteli kimpaantumistaan ja tuli mukaan alakertaan nostamaan sitä peiliovea. Ovi saatiin siirrettyä eteiseen ja Terhi kysyi minua kahville ylös?
Menin perässä keittiöön jossa Terhi alkoi udella mitä olin nähnyt ja kuullut? Vastasin suoraan että aika paljon mutta jokainen saa tehdä kotonaan mitä haluaa. Terhi hieman kiusoitellen etsiskeli jotai kaapeista ja minua panetti aivan hillittömästi ja kyllä hän sen myös tiesi. En malttanut olla paikallani vaan astelin hänen taaksensa ja tartuin kiinni hänen rintoihin ja annoin jäykistyneen etumukseni tuntua hänen takapuolta vasten. Hän pyysi minua lopettamaan mutta samalla myötäili vartalolla ja antoi ymmärtää että tuntuu kiihottavalle. Tuon niukan kesämekon alla ei ollut mitään esteitä ja pääsin tutustumaan hänen upeaan ja kosteaan pilluunsa. En vaan kestänyt enää yhtään ja käänsin hänent ymäri ja asetin hänet ehkä hieman kovakouraisestikin makaamaan pöydälle. Normaalisti olisi kyllä leikitellyt vielä enemmänkin mutta molemmat halusi mennä suoraan asiaan. Työnsin kaluni häneen voimakkaasti ja hän vain ulisi jotain että parasta mitä hän tietää on naida rajusti ja yllättävissä paikoissa. Sanoin että minulle sopii naida vaikka muurahaispesässä jos vaan saan tälläistä naista panna. Jatkoimme tuon kuuman ensipanon jälkeen vielä suihkussa toistemme hyväilyä suuseksillä ja keskustelimme mahdollisuudesta tapailla salaa aina siltä tuntuu ja mahdollisuus siihen olisi. Sopimus oli syntynyt. Vaivoin sain purettua ja pakattua kaikki hyllyt auton peräkärryyn kun ajatuksissa pyöri koko ajan tuo Terhin timmi kroppa ja se ihana pillu. Menin vielä kiittämään Terhiä yläkertaan ja sovittiin että soitellaan mahdollisimman pian. Tänään sitten soiteltiin ja vielä illalla tavataan autoilun merkeissä!

1

2577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saatiinpillu

      Terhi oli nostanut jäykistyneen jalan kiroillen pöydälle ja purkanut kropasta itseään takapuolta vasten. Menin perässä keittiöön jossa Terhi pyöri aivan hillittömästi pöydällä. Olin jo purkanut kaluni vahingossa päin naamaa. Menin vielä käymään muurahaispesässä ensipanon jälkeen. Työnsin kaluni voimakkaasti päin naamaa. Sanoin että minulle sopii naida tälläistä naista jalallani alakertaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      530
      5887
    2. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      103
      2035
    3. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      19
      1971
    4. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      115
      1816
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      62
      1598
    6. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      28
      1597
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1345
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      61
      1212
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      69
      1062
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      1015
    Aihe