Olen lähdössä kuukauden päästä Kreetalle kahdeksi viikoksi ja teen jo matkasuunnitelmia. Olen aikoinani käynyt aivan siellä Kreetan etelärannikolla sijaitsevassa Vain palmumetsässä ja haluaisin tietää, onko se edelleen pystyssä ja voimissaan? Tarkoituksena on lähteä reissuun kahden lapsen kanssa, joten sinne saakka en viitsi vuokra-autolla ajaa, jollei palmumetsää enää ole tai jos se on lähes tulkoon tuhoutunut.
Mitä Vain palmumetsälle kuuluu?
VaiVille
1
150
Vastaukset
- KreetanVaeltaja
Palmumetsikkö on kyllä ihan voimissaan edelleen. Minusta ihan yhtä laaja kuin oli joskus 80-luvun lopullakin, tosin joitain rakennuksia on rannan päähän tullut.
Paikka on kylläkin aivan Kreetan itäpäässä, koillisessa oikeastaan.
Tuon takia pelkästään en kyllä satoja kilsoja ajaisi, mutta Toploun luostari ja Sitia ja vaikkapa Paleokastro ovat kyllä käymisen arvoisia paikkoja siinä ohessa. Merinäkymät ovat huikeita tuollapäin varsinkin silloin kun tie kulkee korkealla rinteessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä18411640- 298164
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586096Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1715046- 314817
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai404421Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1074323- 1113751
- 803300
- 481801