Piereskelevät karstuset

Osuuskaupan penkillä kun istuu, niin täytyy ihmetellä. miksi varsinkin kunnan virkamiehet piereskelevät kulkiessaan, kun tulevat alkosta ja vielä työaikana. Onko se pätemisen tarvetta.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

He vain osoittavat rehellisyytensä piereskellessään julkisella paikalla. Sillä se joka pierua pidättää, niin sillä on muutakin vilppiä mielessä.

Äänestä

On se kyllä oikeasti kauheata!! Meniköhän se Kreikkakin sen takia ihan kuralle? Ei kait se nyt ihan Karstulan "ilmoista" johtunut, että Kreikan FETAJUUSTOT haisee nykysin EU:lle?

Äänestä

Kreikasta puheen ollen Karstulan kunta voisi rahoittaa Kreikkaa hädässä.

Äänestä
  • Kyllä sinne pitäisi saada yrittäjävetoinen areena ja puuhamiehiä, saisi kreikan tolpilleen

    Äänestä

  • Karstysen voisivat tukea Kreikkaa piereskelyä lisäämällä ja haisemalla.

    Äänestä

Taitaa olla haastetta aivan tarpeeksi tässä omassakin peltilaatikossa.

Äänestä

Karstusen pierut haisoo pahalle, koska pesvät persuuksensa ja tukkansa vain kahesti vuodessa, jouluksi ja juhannukseksi ja nekin pääjärven turvevedellä. Ei ihme, että haisevat. Miloinkahan saataisiin sisäkäymälät, jotta olisi persekin helpompi pyyhkiä.

Äänestä

Mahtavaa "keskustelua" täällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vinetto kirjoitti:

Osuuskaupan penkillä kun istuu, niin täytyy ihmetellä. miksi varsinkin kunnan virkamiehet piereskelevät kulkiessaan, kun tulevat alkosta ja vielä työaikana. Onko se pätemisen tarvetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu